IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 06.09.2011 21:34

Tänään rv 37+5 ja aamulla oli sellainen olo, että nyt ei oo enää kauaa ku vauva syntyy. nukuin kamalan levottomasti viime yön. ei kyllä mielestäni supistellut, mutta selkää jälleen särki ja lonkkia pakotti eikä mitenkään ollut hyvä olla.
eilen kävin myös lyhyellä n. kilometrin kävelyllä, mutta ennenkö edes pääsin ovesta pihalle niin juimas kyllä niin mahtavasti oikean puolen lonkkaa ja nivusta reiteen asti ja uudestaankin vielä. ja pääsin vain tien toiselle puolelle, niin alkoi tulemaan vihlaisuja tuonne alapäähän oikein mukavasti. masu oli kovana koko matkan ja nipisteli/sattui.. ihan uutta tälläinen taas. tänään on vauva liikkunut hyvinkin alhaalla ja tuntuu hieman epämukavalta. ja aamulla oli sellainen olo, että jos en olisi raskaana, olisin varma että menkat alkaisi. ihan sellaisia kipuja vatsassa ja selässä...
ehkä elättelen turhia toiveita, kuitenkin mennään reippaasti lasketun ajan yli... :D on vaan ollut sellainen olo, että saa nähdä, ollaanko ens viikolla enää yhdessä koossa, kun ens perjantaina olisi psykologi aika. toivoin, että olisin saanut hieman aikaisemmin sen, mutta ymmärrän, että asiakkaita on paljon ja ajat menneet. kuitenkin kun halusin iltapäivän aikaa, jotta Vesakin pääsisi mukaan.
tavallaan toivon, että vauva ei vielä syntyisi, toisaalta taas haluisin lähteä vaikka heti synnyttämään. ainakin kaikki pakolliset jutut on tehty ja hänkittu, paitsi ne imetysliivit. ne hankin ens viikolla ja jos en ehdi, niin sit en ehdi. ikkunat olisi myös erittäin hyvä saada pestyksi, mutta... katsotaan, jos joku päivä saisin inspiraation niihin :D
nyt on kuitenkin jo suhteellisen rauhallinen olo ja oon antanut itselleni luvan ottaa ihan rauhassa. ei tarvitse joka päivä saada jotain aikaiseksi. tänäänkin aloitin jo kahden jälkeen telkan töllöttämisen :D nukuin sitä ennen parin tunnin päikkärit.. lepposesti siis menee nää päivät. mut nukkumiselle olen antanut itselleni täyden luvan, levätä kannattaa, jos vain saa nukuttua. koskaan ei tiedä, millon joutuu lähtemään sairaalaan ja sitten ei saakaan nukuttua kunnolla pitkään aikaan..
vaikka oikeasti alkaa jo tympäisemään tämä kotona olo. ja jos mun kävelyt alkaa olla tota luokkaa, etten pääse kuin tien toiselle puolelle ja alkaa sattua, niin en todellakaan ole lähdössä kuluttamaan aikaani kaupungille tai muuta vastaavaa. hieman kyllä pakotan itseäni liikkumaan, että saisi se jotain edistystä aikaiseksi..
saa nähdä, kyllähän tämä alkaa jo tosissaan jännittämään. kohta pieni syntyy. <3 mitenhän siinä mahtaa käydä.. toivottavasti kaikki menee hyvin, ja yritän ajatella, että kaikki muutkin on siitä selvinnyt, niin kyllä minäkin punnerran yhden lapsen ulos. miehet ei kyllä siihen kykenisi, on se sellainen maraton juoksu varmasti ja henkisesti luulen vielä rasittavampi. ihanaa olla nainen! on joku asia, jota miehet eivät pysty meiltä viemään :D
Vesaakin alkaa jo jännittämään synnytys, mutta kyllä hän siinä pärjää varmasti todella hyvin<3 uskon siihen, hän on tähänkin asti ollut niin hyvä tuki ja turva, niin kyllä pärjää tuollakin aivan varmasti <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.