IRC-Galleria

Tämä on erään naisen kertomus jääkiekon ihmeellisestä maailmasta.

Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja. Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies, joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti. Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto. Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun ymmärtää pelin juonen.

Mies oli törttöillyt kutsuilla oikein perusteellisesti, juonut liikaa, puhunut härskejä vitsejä, vokotellut vieraita naisia ja oksentanut lattialle.

Kotimatkalla taksissa vaimo sanoi :
- muistuta minua kotona että laitan raa´an pihvin mustan silmäsi päälle.
- Mutta eihän minulla ole mustaa silmää, mies ihmetteli.
- Ei vielä.



Blondi oli onnellisesti naimisissa, koska hän ja hänen miehensä ymmärsivät täydellisesti toisiaan, eli olivat toisin sanoen henkisesti samalla tasolla. Onni loppui kuitenkin siinä vaiheessa, kun alettiinodottaa iloista perhetapahtumaa ja selvisi, että tulossa onkin kaksoset. Siitä paikasta mies karkasi kiinni vaimonsa kurkkuun ja alkoi huutaa :

- Tunnusta heti kuka perkele on se toinen mies!



- Sinä et kyllä ole koskaan välittänyt perheestäsi pennin vertaa! vaimo huusi riidan ollessa parhaimmillaan.

Mies yritti väittää vastaan, mutta vaimo veti vielä viimeisen valttikorttinsa esiin:
- Sinä et välittänyt edes siittää meidän lapsiamme!

Miksi miehet ovat onnellisempia? Siksi, että autotalli kuuluu yksin heille, suklaa on vain välipala, hääsuunnitelmat hoituvat itsestään ja he saavat pitää sukunimensä. He eivät koskaan tule raskaaksi ja voivat käyttää valkoista T-paitaa huvipuiston Tukkijoessa tai olla vaikka ilman. Autokorjaamolla heille kerrotaan totuus. Maailma on heidän urinaarionsa. Heidän ei koskaan tarvitse ajaa seuraavalle bensa-asemalle, koska tällä asemalla on yököttävä vessa. He eivät koskaan mieti, mihin päin lamppua käännetään sitä vaihdettaessa. He saavat samasta työstä enemmän palkkaa. Rypyt vain lisäävät viehätysvoimaa, frakin lainaaminen maksaa vain murto-osan hääpuvun hinnasta. Ihmiset eivät koskaan keskustellessa tuijota heidän rintojaan. Uudet kengät eivät koskaan hierrä jalkoja. Aina samalla tuulella. Puhelut ovat ohi 30 sekunnissa. Viiden päivän lomalla selvitään yhdellä laukulla. He saavat itse auki purkkinsa. He saavat arvostusta pienimmästäkin huomionosoituksesta. Alusvaatteet maksavat 8.93/3 kpl. Kolme paria kenkiä riittää. He eivät näe ryppyjä vaatteissaan. Sama hiusmalli kelpaa vuosikausia, ehkä kymmeniä vuosia. Ei tarvi ajella kuin kasvot ja kaula. He voivat pukeutua shortseihin, huolimatta siitä miltä sääret näyttävät. Kynnet voi hoitaa linkkuveitsellä. He voivat rauhassa kasvattaa viikset. Jouluostokset 25 sukulaiselle hoituvat puolessa tunnissa jouluaattona. Ei ihme, että miehet ovat onnellisempia!!