IRC-Galleria

eilen 5.3. oli tytskyn eka rokotua ja samalla sirutus... ei puhunut likka mitään, kun oli raksuja edessä niin paljon ettei muuta joutanut ajatteleen...

niin ja sekin että kun nyt on autotta niin piti kävellä lekurille ja pikkanen oli tietenkin vähän väsyksissä... näytti siltä että olisi mieluusti laittanut nukkumaan lääkärin pöydälle...

roissa: nelosrokote + siru(rekisteröitynä) 74€

Veikko tuli kotiin töistä ja vaimo oli ovella vastassa: " Veikko, pesukone ei linkoa, voisit yrittää korjata." Veikko vilkaisi eukkoa haki jääkaapista kaljapullon korkkasi ja heitti sohvalle levyksi sanoen: "en minä mikään perkeleen huoltomies ole."

Seuraavana päivänä Veikko tuli taas töistä ja vaimo seisoi pimeässä eteisessä. "Veikko, eteisen lamppu meni pimeäksi,voisit vaihtaa lampun." Veikko mulkaisi akkaansa,suunisti jääkaapille,korkkasi kaljapullon, heitti sohvalle pitkälleen sanoen: "En minä mikään perkeleen sähkömies ole."

Kolmantena päivänä Veikko tuli taas töistä kotiin ja eikös eukko ollutkin vastassa, tällä kertaa jo ulkorappusilla. "Veikko, rappusissa on lauta irti, voisit korjata sen ennen kuin sattuu mitään vahinkoja." Veikkoa rupesi tosissaan ottamaan aivoon ja hyvä ettei vetässyt eukkoa turpaan siltä seisomalta. Tuuppasi akan sivummalle, painoi jääkaapille, korkkasi kaljapullon, heitti sohvalle levyksi. "En minä mikään perkeleen timpuri ole."

Neljäntenä päivänä Veikko tuli taas töistä kotiin. Tällä kertaa Veikon ihmetykseksi akka ei ollutkaan vastassa jäkättämässä. Rappuset oli korjattu,eteisessä loisti uusi lamppu, ja kylppärissä pesukone linkosi täyttä päätä. Eukko röhnötti sohvalla tyytyväisen näköisenä ja luki Me Naisia.

"No mitäs täällä on tapahtunut?" kyseli Veikko. "Eipä tässä ihmeempiä. Naapurin Jorma vaan kävi laittamassa paikat kuntoon tuossa iltapäivällä, kun pyysin."

"Älä helvetissä, ottiko mitään maksua edes?" "No se sanoi, että se on pullat pöytään tai hame korviin, ja kuten tiedät en minä mikään perkeleen leipuri ole."

-Käytitkö koiraasi näyttelyssä?
-Käytin.
-Mitä tuomari sanoi?
-Ylipainoinen ja päässäkin oli vikaa.
-Entä koirasta?

- halaavat häntä takaapäin
- tarttuvat hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan!!
- kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo
- ei pakota häntä mihinkään
- kehuu häntä, rehellisesti
- halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko
- soittaa hänelle iltaisin sanoakseen hyvää yötä
- lohduttaa häntä kun hän itkee eikä seiso vain tumput suorina!
- pyyhkii hänen kyyneleensä
- rakastaa häntä koko sydämmellään ja aidosti

jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tulee sinulle huono rakkaus vuosi..

pieni rakkauspakkaus hani pallero tuli kuivaniemestä roihin... ;] tänään 13.2.2009
ja on jo tosi väsy kun oltiin niin myöhään liikenteessä... :]

hani on syntynyt 11.12.08

*strawberryfiel* narttu

1. Elämäni kestää ehkä kymmenen vuotta. Jokainen ero merkitsee kärsimystä minulle. Ajattele tätä ennenkuin hankit minut.

2. Anna minulle aikaa käsittää mitä vaadit minulta.

3. Isäntäni, älä anna minun pettyä, istuta luottamusta - siitä elän.

4. Jos et ole minuun tyytyväinen, älä ole kauan vihainen minulle, älä sulje minua sisään rangaistukseksi, sillä sinulla on työsi, huvisi ja ystäväsi - Minulla on vain sinut.

5. Puhu joskus kanssani. Vaikka en täysin ymmärrä sanojesi merkitystä, niin ymmärrän - joka solullani äänesi sävyn, joka puoleeni kääntyy.

6. Tiedä isäntäni! Miten minua kohtaan käyttäydyt - Sitä en unohda koskaan!

7. Pyydän harkitse, ennenkuin lyöt minua. Leukani voisivat satuttaa sinua, mutta en koskaan halua käyttää niitä tähän.

8. "Ennenkuin haukut minua vastahakoiseksi tai laiskaksi; Ajattele: ehkä sopimaton ruoka vaivaa, olen ollut liian kuumassa autossa ja saattaahan minulla olla - Murtunut sydän"
Ajattele siis mielummin: syy on yleensä sinussa ihmisessä!

9. Isäntäni, huolehdi minusta. Kun tulen vanhaksi - myös sinä tulet kerran olemaan vanha.

10. Rakas isäntäni! Kulje jokainen matka kanssani! Älä koskaan sano: "en voi nähdä tällaista" tai "sen on tapahduttava poissaollessani". Minulle kaikki on helpompaa sinun kanssasi - myös viimeinen matkani.

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää,
eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen
pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli
vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni
kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin
surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun
olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin
meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me
kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen
ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!
Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut
naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen
häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä",
lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he
haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme,
joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin
meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset
satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon
tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen
pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan
ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin
pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen
pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa
aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava
perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja
ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan
häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi
pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia
ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat
minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää
ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania
ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari
rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi
sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia
sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta.
Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin
sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei
varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan
sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti
rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat
vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin.
Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan
pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani
ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa.
Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja
Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt
eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan
synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen,
leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen
olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon
viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko
ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin?
Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen
tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa
kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki
halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa
ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei
näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista
helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan
rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja
tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa
vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan
rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani
tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä).
Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei
ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut
pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että
tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää
moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä
rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)

Mitä lapsi sanoo äidistä:

4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä, myöskään!
16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Hän on todella vanhanaikainen.
18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Hän on nyt semmoinen vanhanaikainen.
25 vuoden ikäisenä ~ No, hän saattaa tietää siitä hieman.
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide.
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi

Huomenna kaikki voi olla toisin. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti
välitit. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua.
Koskaan ei voi tietää, Ei koskaan.

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi..

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.