IRC-Galleria

rölli mä oon ja elän
hyvin vaarallista elämää'
yhtenä talvena jääpuikon söin
ja heti alko yskittää

kerran kun mä metsässä hiippailin
varpaani kiveen löin
kerran meni vatsa sekaisin
kun pieniä kiviä söin

eilen lähti nappi takista
on elämäni vaarallista

kerran kun mä kävin kaupassa
unohtui muistilista
silloin minä sanoin että kyllä se on
elämäni vaarallista

kerran hampaaseeni koski
ja turvoksissa oli koko poski

kyllä se on melkoista koheltamista
tämä meikäläisen elämä

kerran kun mä mökistäni ryntäsin
rappusissa kompastuin
ja kerran kun mä saunassa riehuin
niin kompastuin saippuaan

yöllä meinas tulla hätä
vaarallista elämätä

on siinä monenlaisia metkutuksia
tässä röllin elämässä
mutta me röllit olemme rohkeaa väkeä
me emme hevillä säikähdä


http://www.youtube.com/watch?v=zr2ceJqMHhc

hetken jo nukahdin aivan kuin...mutta sitten taas
...
...
tulin maalta ja siirryn huomenna mökkeilemään. se on suuri tapahtuma, siitäkään en vielä kerro.
myöhemmin tahdon kertoa kaikelle kaiken. nytkin kerron, vaikkei sanoissa mitään.

kosketin vauhkoja ja lempeitä hevosia.
aluksi pelkäsin, mutta sitten näin niissä Viisauden.
menemme toisten hevosten kanssa myöhemmin vaellukselle, siitä innostuin.

pientä aasia halasin pitkään ja kuljimme käsi kädessä epäilyttävän koiravieraan perässä.

juoksin lampaiden kanssa. tarkistimme, mikä niistä olisi sarveton pässinpoikanen. ei löytyny.

rukoilin vasten kuunsiltaa polvet vasten mutaa keskellä lahtea.

yöuinnit tyynessä järvessä kirkkaan kuutamon ja tähtien alla
kaislikon hivellessä kaikkia aisteja

paimenkoira kaulusti itsensä puolalaisella ihmispaskalla ja ystäväni tarttui paskakaulaan hieman.
onneksi täpötäyteen puolalaista paskaa täyttynyt huussi sai tyhjentäjänsä.

jollei suuhuni olisi koitettu noita sormia tunkea

hakkasimme lekalla takan tuusannuuskaksi. tai no, minä hakkasin ehkä vain muutamaa tiiltä. naisten piti hoitaa muonitus. hinkkasin helvetin paskaista ulkohuussia ja rakensimme uuden huussin. pistettiin seinälle iso sammakon anatomiaa kuvaava juliste. nuotiot muistuttivat kokkoja. lamppu oli kuin narniasta.

puolalaiset remonttimiehet liehuivat kuin linnut. härkiä nekin.
rakastan Puolaa! se pienin oli säikähtänyt pappia.

tämä naispappi juoksi lampaiden perässä ja lensi perseelleen:
"PERKELE! SENKIN TONTUT! TEEN SUSTA ROSVOPAISTIA"

kyllä hän oli erinomainen emäntä, vaikka potkaisi persettäni ja läiskäisi naamaani ja puristi hevosta uittaessa kastuneesta hameestaan päälleni ruskeaa vettä. minä en kahjoja olentoja usein voi enkä tahdo vastustaa. tarjoilin hänelle valkoviiniä lasiin.

poimin mustikoita ja kaadoin ne kuraiseen heinikkoon.
kaivoin yksitellen ne punaiseen kippoon takaisin. hymyillen.
itikat nimittäin tuntuivat miellyttäviltä seuralaisilta.
(kuin taidokas varaorkesteri heinäsirkkojen uinuessa)
mustikanvarvut hyväilivät kämmeniäni ja päätin poimia
myön nokkosia juuri kasvaneita.

"make love to the wind...and talk with the stars"

tahdon nukkua. paasto alkaa.

niin, Faces. söinkö auringon? missä festareilla voi olla niin selväpäistä, iloista ja rakastavaa possea.
se jälleen viikonloppu paratiisissa. kuin työleirikin.

kyllä malja vuotaa ylitse sitten ja se on kaadettava ajallaan, sillä elämän maljan on saatava täyttyä.
reunojen on tunnettava liike.

kaipaan pohjattomasti täydellistä antautumista ekstaasiin.
tämä on vain yksi osa todellisuuttani.

ku en pelkää niin rakastun ihan äärettömästi ja loputtomasti itteeni ja kaikkeen ja tää on kaiken arvoista, vaikka mikään ei oo itsessään minkään arvoista. if ju nou what i mean.

Tuntuu vaan edelleen jatkuvalta kuolemiselta ja syntymiseltä. Tuntuu ihan vitun voimakkaasti tältä. ihan jatkuvasti. tää tuntuu olevan se moottorikin. Tuntuvat kuolemiset käyvän elossain sopivan kliseisesti - fraktaalisti. yhä vaan pienempinä ja pienempinä, useammin ja useammin. ääretön ilo ja haikeus. tuntuu et kun kuoleman ja syntymän leikki vielä tästä tiivistyy, niin se on kaikki kohti sisäistä ekstaasia.

okei, jutellaan jotain kivaa.

En ilmaise nyt hurjemmin mitään, tahdon jakaa vaan erään asian tästä kauniista aamusta.
Kävin aamulla yöunille hyvillä mielin tuumien, että ehtiihän tässä ennen pitkää työpäivää kolme kokonaista tuntia uinumaan. Aamulla sitten heräsin tavallisesti herätyskellon soitua muutamaan otteeseen ja hyppäsin kukkatippojen kautta bussiin. Menin vähän väärään bussiin, perässä olis tullu nopeampi. Tästä hämmentyneenä otin vaihtorahojen lisäksi kertalippuun tuhlaamani kolikot bussikuskin pöydänpoikaselta kätöseeni. Kimpaantunut kuski rähisi: "ÄLÄ OTA NIITÄ RAHOJA!"
Olin niin väsynyt, että tyydyin vain pahoittelemaan tolvimistani.

Bussissa nukahdin välittömästi. Hakaniemen jälkeen heräsin kanssamatkustajien katseet keränneeseen herätyskellon pirinään. Tuire Tuire, olit nähnyt unta herätyskellosta ja torkkuherätteistä. Tämä on todellisuus. Pyrskähdin nauramaan katsoessani kelloa tarkemmin.

Menin sitten Aleksis Kiven patsaan alle lailla deekuin auringon lämpöön nukkumaan tunniksi
lokkien äänekkäästi kerjätessä ruokaa jossain yläpuolellani.

Ah, tämä on elämää.

loiN tänääN mystiseN tehokkaaN taikasauvakkeeN


heilautaN nytteN

*fijjjjjjjdddddddäahhh*

JoTeN

---

-


!?

!

.

<3

olen naurettava klovni.

tahdon ymmärtää kiroilun psykologiaa. kuinka? tahtosin tietää et mitä kiroileminen tekee mielenterveydelleni ja mist se juontaa juurensa. kiroilen aika harvoin, mutta sit kun kiroilen niin se menee ihan yli äyräiden.
tapauskohtaista varmaan.

nyt tajunnassa: VITTU MIKÄ PÄIVÄ. voi vittu. oon ollu pelkkää jotain (vaikkentykkääkäännäistä sanoista eikä oo olemassa sanoja mitään tälle millekään) jotainjotain kosmista energiaa, pelkkä resonaatiokeskittymä,
enkä halua käyttää enää mitään sanoja koska ne VITUTTAA koska sanat on jumalaisia saatanoita jotka orjuuttaa täysin huomaamattomasti, kiristää litteisiin kahleisiin ja yksiulotteisiin tajuntakenttiin pahimmillaan.
työkaluna voi onneks käyttää sit kun siit litteysorjuudesta on päässy.ja joo sitä ennenkin mut whuaaaaa nyt huuhtoutuu plasmaa pitkin paskaojia ja palaset naksahtelee. muistan hengittää hartaasti. ritiritiritiritiräks. oon tajuamaisillani vajaan vuoden takaisesta kokemuksesta jotain joka vaikuttaa tähän tässä olevaan istuvaan hämillään olevaan tyttöön joka kirjottaa ja ajattelee olevansa minä, tuire.

ei tällä oo kyllä mitään tekemistä minkään perinteisen todellisuuskäsitekartaston kanssa, kaikki äyräät puhkee ja kaikki tihkuu kaikessa.jumalauta.tajuuko tästä mitään? ei oo kovin tärkeetä tajuta enkä tajuukaan. huudan täysillä kaikella voimallani vaan näissä loputtomissa sähkötunneleissa ja se huuto on kaikessa koko ajan. on halu ilmaista tällasta vaikka noi sanat kusee. opin vähitellen ilmaisemaan yhä puhtaammin ja puhtaammin ja parasta on se kun tuntuu et on kommunikoimassa niin et välittyy jotain monensyvyyksistä.

keho on tuntunu tänään niin hyvältä. siinä vaan räiskyy ja värinöi. tänään PEILI tuntuu laajentuneen sisälläni.
se sana tarkottaa minussa jotain ihan supermerkittävän tuntusta. peili. kaikki tuntuu olevan peili. kun tää kokemus on ainoa jota on ja tää peilaa kaikkea. olin kuullu näistä puhuttavan, mutta en ymmärtänyt. nyt tiedän, miksen ymmärtänyt. ei kuunteleminen ja järki riitä. ainoa mikä riittää kaikkeen on kokemus. sitä ei kai voi kieltää? se ei tunnu nyt yhtään itsestäänselvältä vaan jatkuvasti syvenevältä ja muuntuvalta ja heiluvalta ja kummastuttavalta asialta. kohtasin sen kun peilasin muita ihmisiä. jouduin kohtaamaan kaikki ihmiset rumina ja pakenin sitä rumuutta. siitä on aikaa. ne ihmiset näyttää nyt kauniilta. kai siitä voi jo päätellä.

niin moni sana ja lause kuulostaa ehkä sanahelinältä tai haihattelulta tai seonneisuudelta kunnes itsekin itsekin humpsahtaa samaan kaoottiseen äärettömään liemeen pysähdyttyään kuuntelemaan itseään, joka on ehkä ainoa jota kuuntelemalla alkaa oikeasti tapahtumaan. vittu.

jos en ois näin utelias niin oisin nyt mitä todennäkösimmin onneton ja ahdistunut ja masentunut jumiina.

vuosikausia heräsin aamuisin ja kohtasin ajatukseni: tää voi olla viimenen päiväni. se oli terapeuttista.