niin paljon turhaa paskaa ja ryönää olemisen ulkoisissa osissa sisälläni tukkii sitä joka tahtoo liekehtiä rauhaisin elkein kohti kaikkea ja kaikesta minuun
ja minä haluan puhdistua, liikaa sitä haluan voidakseni tulla tähän, jossa olen aina
kuinka hirmuisesti itsekuria tämä kulku vaatii, ja voi kun en aina jaksa uskoa sen kantavan
vaikka tiedän sen kantavan.
vastuun ottaminen on yhä vaan vittumaista
tuntuu et tähän asti kaikki on käyny vähän niinku itsestään
ja että oon etuoikeutettu ja onnekas kun näin on käyny
mutta tästä eteenpäin ei enää voi pelkästään antaa kaiken tapahtua
en tiedä...ehkä muutokset ja oppiminen on tuskastuttavan hidasta
sen on vaan annettava olla
ja just näin se käy kuin itsestään
voihan räkä mutta ihanaa.