IRC-Galleria

Valtiojohtajien urheilusuorituksilla on mielipidevaikuttamisen kannalta hämmästyttävän paljon merkitystä.

Kansakuntansa kohtalonhetkillä vuonna 1966 Kiinan "suuri ruorimies" Mao Zedong käänsi kansan huomion pois arkipäivän kärsimyksestä suorittamalla myyttisen urotekonsa uimalla 72-vuotiaana vanhana miehenä Jangtse-jokea vastavirtaan 15 kilometriä reilussa tunnissa. Tapaus oli niin inspiroiva, että kulttuurivallankumouksen avulla maineensa taivaalliseksi korottanut puhemies säilytti kansansuosionsa onnistui säilyttämään maineensa ja tapahtuman kunniaksi järjestettäviä uintitapahtumia on järjestetty aina siitä saakka.

Ugandan diktaattori Idi Amin muistetaan paitsi aiheuttamastaan kansanmurhasta, myös maansa nyrkkeilyn raskaan sarjan mestarina. Brittiläisten imperialistien armeijassa palveluspoikana toimineen Aminin imagoon kamppailulajin taitaminen toi ilmeistä lisävivahdetta, varsinkin kun Amin myöhemmin alkoi valtaan noustuaan esiintyä entistä enemmän brittiläisen imperiumin kukistajana - kuin olisi sen omin käsin maahan hakannut...

Urho Kekkonen tunnettiin kovana urheilijana. Mies oli muun muassa korkeushypyn Suomen mestari ja pinkoi satasenkin aikaan 10,7. Päästyään vallan kahvaan Kekkosen lajiksi nousi perikansallinen hiihto, jonka symbolista arvoa ei ole hankala arvioida: tekihän Urho kaikista muista valtiomiehistä "perässähiihtäjiään" varsin julkisesti.

Venäjän pres... pääministeri Vladimir Putin taas on lujittanut mainettaan vahvana johtajana judon mustanvyön haltijana. KGB-taustastaankin tunnettu Venäjän "James Bond" ei ole ainakaan tähän mennessä yrittänyt peitellä kamppailulajin taitojaan, saati sitten pyykkilautavatsaansa ja muutenkin tiukassa trimmissä olevaa kroppaansa. Mediapelin ilmiömäisesti hallitseva Putin on lisäksi niittänyt mainetta lahjakkaana jousiampujana ja metsästäjänä. Viimeksi Putin hämmästytti saalistajan vaistoillaan "pelastamalla" kuvausryhmänsä Siperian tiikerin kynsistä lamauttamalla tämän nukutusnuolella.

Kaikkien valtionpäämiesurheilijoiden kruunaamaton kuningas on kuitenkin Pohjois-Korean kiistaton itsevaltias Kim Jong-Il, joka on kunnostautunut golfin pelaajana: tämä aikamme suurin urheilulegendahan löi 11 hole in onea kokeillessaan ensimmäisen kerran golfia. Ensimmäisen kokonaisen kierroksen hän suoritti tuloksella 38 alle parin. Pohjois-Korean median mukaan "Suuri Johtaja" lyökin tavallisesti kolme tai neljä hole-in-onea joka kierroksella. Selvähän se.

Päätin tänään erään asian: muutan isona Etelä-Amerikkaan ja alan onnelliseksi ihmiseksi.

Brittiläisen New Economic Foundation -tutkimuslaitoksen mukaan maailman onnellisimmat ihmiset asuvat Costa Ricassa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Jamaikassa. Kärkikymmeniköstä yhdeksän maata sijaitsee latinalaisessa amerikassa. Rikkaat länsimaat tulevat puolestaan kaukana perässä: parhaiten sijouttunut Alankomaat on sijalla 43, Ruotsi sijalla 53, Suomi sijalla 59 ja Yhdysvallat sijalla 114. Jaoittelu tehtiin elämänlaadun, eliniän sekä ekologisen jalanjäljen perusteella.

Yhteistä parhaiten pärjänneille maille ovat paitsi kaunis luonto ja usein sijainti meren äärellä, myös rauha, itsenäisyys ja pitkälti vasemmistolainen poliittinen elämä. Useassa kärkikymmenikön maista on tällä hetkellä vasemmistolainen presidentti, hallitus ja muutenkin pitkät perinteet vasemmistolaisessa politiikassa. Yksikään näistä maista ei myöskään sijoitu millään taloudellista vapautta mittaavilla indekseillä maailman vapaimpien talouksien joukkoon. Esimerkiksi viidentenä oleva Vietnam ja seitsemänneksi sijouttuva Kuuba eivät edes julkisesti edusta kapitalistista järjestelmää.

Vasemmistolaisen politiikan ja maille ominaisten kulttuurien seurauksena on arvatenkin se, että maat elävät ainakin vielä toistaiseksi irrallaan länsimaalaisesta tehokkuusajattelusta, nuorten ja köyhien rääkkäämisestä sekä ikuisesta kasvuihanteesta, johon on päästävä keinolla millä hyvänsä. Sellainen meininki ei ihan paratiisisaarille sopisikaan. Markkinatalouteen puuttumalla on myös onnistuttu saamaan konkreettisia tuloksia ympäristönkuormituksen vähentämiseksi, ja näin omatuntokin on puhdas. Ja tietysti hyvä julkinen terveydenhuolto takaa onnellisen elämän säilymisen myös tulevaisuudessa.

Tutkimusta on syytetty keinotekoisuudesta, arvatenkin niiden toimesta, jotka haluavat tehdä vertailua vertailun vuoksi sokealla uskollaan bruttokansantuoton onnelliseksi tekevään voimaan. Useista lastensaduista tuttu lausahdus "raha ei tuo onnea" pitää kuitenkin paikkansa myös tosi elämässä, joten tämän tyyppinen tutkimus on varmasti omalla tavallaan huomattavasti valaisevampi kuin lännen menestysuskoa pönkittävät bkt-mittaukset. Hyvä elämä maan kantokyvyn rajoissahan on parasta mitä voi saada, ja siihen 2000-luvun vasemmisto nimen omaan pyrkii.

http://www.taloussanomat.fi/ymparisto/2009/07/06/nama-ovat-maailman-onnellisimmat-maat/200915805/12

Top 10 maailman onnellisimmat maat:

1 Costa Rica
2 Dominikaaninen tasavalta
3 Jamaika
4 Guatemala
5 Vietnam
6 Kolumbia
7 Kuuba
8 El Salvador
9 Brasilia
10 Honduras

Eri maiden sijoituksia:

20 Kiina
35 Intia
43 Alankomaat
68 Etelä-Korea
74 Iso-Britannia
75 Japani
84 Hong Kong
89 Kanada
108 Venäjä
114 USA
122 Luxemburg
131 Viro (Euroopan huonoiten sijoittunut valtio)

Pohjalla: Zimbabwe

1. Voisitko halata minua ?
2. Voisitko suudella minua ?
3. Voisitko nukkua kanssani ?
4. Voisitko olla ystäväni ?
5. Voisitko varastaa minulta ?
6. Voisitko itkeä takiani ?
7. Voisitko tappaa minut ?
8. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle ?

Heräsin tuossa puolisen tuntia sitten. Tampereen reissu on nyt takanapäin: pyöreä 24-tuntinen täynnä tapahtumia.

Potkustartti päivälle tuli lauantaiaamuna kello 6.15, kun kolmen tunnin yöunien jälkeen heräsin ystäväni Juhiksen tekstiviestiin. Mitä pikimmin olimme junassa kohti Kuopiota, josta koukkausi Pieksämäelle ja sitä kautta Helsinkiin. Seitsemän tunnin istumiseen kyllästyneenä huvitimme itseämme muun muassa tutkimalla junat läpi päästä päähän. Myös junanvaihto toi matkaan kaivattua vaihtelua.

Tampereen kierros alkoi paikallisesta Raxista, joka oli - yllätys yllätys - täynnä kuin Juhiksen maha siellä syömisen jälkeen. Tuumasimme, että tampereelaiset eivät osaa paitsi pelata jääkiekkoa, myöskään pyörittää toimivasti ravintoloita. Sohvaltapudottavimpana näimme karmean katraan pikkulapsia valvojineen, vieläpä koulureppujen kanssa. Kulkeeko aika tosiaan etelässä niin paljon hitaanpaa vai lopetimmeko itse koulunkäynnin liian aikaisin? Joka tapauksessa saimme syötyä edes hiukan, vaikka Sauli olikin saada takkiin kanankoipipalasilta. Sen jälkeen olisi vuorossa pieni kiertoajelu tämän työläiskaupungin kuuluisimmille paikoille - tosin jalkapatikalla.

Etsittyämme puolisen tuntia ottoautomaattia pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa. Nähtävyydet jäivät tällä reissulla vähiin, sillä uskovaishihhulit olivat vallanneet koko keskustorin ja näin tämän synkän historian omaavan torin ihastelu jäi varsin lyhyeksi. Lenin-museo oli todennäköisesti jo kiinni, mutta emmepä me löytäneet sitä paikkaakaan. Sen kuitenkin panimme merkille, että Tampereella tuntuu olevan helvetin kallista: ei yksi siideri voi maksaa kolmea euroa, eihän? Ihme kehitysmaa sekin. Hessburgerissakaan ei ollut suolaa.

Lopulta kauan odotettu Sauna Open Air siinsi edessämme. Wow! Kohta odotuksemme on päättynyt! Ensin oli kuitenkin hankkiuduttava eroon juomista, sillä festivaalialueellehan ei saa omia viedä. Ja siitä kiitoksena karmea kusihätä. Noh, miten vain, ehdimme juuri katsomaan kun ruotsalainen Hammerfall aloitteli soittamaan keskinkertaista heviään. Sen jälkeen alkoi valtava rynniminen kohti lavaa ja piinaava tunnin seisominen asemien säilyttämiseksi. Se tuuppiminen ja ryntäily ei loppunut edes keikan aikana, vaan kädet olivat jatkuvasti jonkun tisseissä tai takapuolessa kiinni ja hyppivät pikkutytöt moukaroivat mielellään isompien alaleukoja. Mutta kyllä se vaan kannatti. Mötley Crüe - fuck yeah!

Paluu matka sujui odottavissa meiningeissä, sillä koko päivän jalkojen päällä olo ja viime yön lyhyet yöunet olivat vieneet kaiken virran. Hessburgerissa nautitun iltapalan jälkeen tunti rautatieasemalla ja sitten junaan jännittämään, saako ilman paikkalippua junaan tullut säilyttää paikkansa. Ja tuuri kävi. Nukkumisesta ei tosin tullut kertakaikkiaan mitään, sillä ainakaan itse en osaa nukkua minkäänlaisilla penkeillä. Seinäjoen jälkeen porukka junassa väheni ja pääsin vihdoin kokonaiselle penkkiriville saamaan selkäni suoraksi. Mutta sitten tuli pommi: joku helvetin vanha juopunut ukko oli päättänyt purkaa elämäntarinansa puhelimessa yön aikana. Sitä kuunnellessa ei pokka pitänyt.

Auringon alkaessa nousta väsymys alkoi nousta ylivoimaiseksi. Nukuin pari muutaman tunnin pätkää ennen kuin huomasin kellon olevan jo seitsemän: olisimme puolen tunnin päästä perilla! Enää ei pystyisi nukahtamaan. Koko yön yrität saada nukutuksi ja viimein väsyttää niin paljon, että pystyisit nukahtamaan niin et perhana enää voi! Perkele! Onneksi matka loppui ja olin nopeasti kotona. Käveleminen alkoi tehdä jo tuskaa ja näkökenttään alkoi ilmestyä asioita, jotka eivät sinne kuuluneet. Kotiin päästyäni kaaduin saman tien sänkyyn ja nukuin viiteen asti iltapäivällä.

Olihan kuitenkin tavallista mahtavampi reissu. Tosin ei ihan heti tekisi mieli lähteä uudestaan yhtään mihinkään... Taidan mennä vielä hetkeksi nukkumaan ja alkaa sitten valvomaan niitä tämän päivän vaaleja. Home sweet home!

Kuuden tunnin päästä Tampereelle. Tulee taas mukavan pitkä ja rentouttava yö.

Päätäkin särkee ikävästi ja tuntuu kuin olisi flunssa tulossa - ihmekös tuo, kun tuolla ulkona on koko päivän riehunut tuollainen saatanan takatalvi! Yhdistetään siihen vielä talviturkin heittäminen ja erittäin myöhäinen nukkumaanmeno eilen illalla, niin onhan se varma ettei Tampereelle lähdetä ilman buranaa.

Neljä tuntia tuossa säässä ei ole ihmisen työtä. Tuli kuitenkin luvattua, joten olihan se tehtävä: Vasemmistoliitto tarvitsi meitä uutteria ja sinnikkäitä nuoriaan tekemään viime hetken vaalitöitä. Tämä keikka ei tosin ollut erityisen antoisa, sillä kuka ihme tuollaisella ilmalla on kiinnostunut politikoimaan keskellä Rotuaaria? Toisin oli keskiviikkona, kun olimme agiteeraamassa porukkaa Jatulin Saundi 2009 -tapahtumassa: miten sydäntälämmittävää olikaan saada kaikki puolueohjelmat ja jäsenlehdet jaettua, vaikka jakaa ei ollutkaan kortsuja kuten ystävillämme Kokoomuspuolueella.

Eilisiltana aloitettiin kesän vietto. Saunottiin, syötiin, juotiin ja pelattiin playkkaria puoli neljään asti yöllä. Mikäs sen hauskempaa! Moisen rappioromantiikan tuulahduksen seurauksena olo on koko päivän ollut harvinaisen tokkurainen, mutta mieliala on silti korkea. Jollei tässä nyt keuhkokuumetta tule, niin päivästä 6.6.09 voi tulla jotain niin perkeleen tajunnanräjäyttävää!

Potkustartti sydämelle ja villi puoli esille siis vain ;) Whoohoo!

Nyt on pakko kirjoittaa levyarvostelu.

Vihdoinkin minä sain sen! Kotimaisista huippuartisteista koostuva Laulava sydän -kokoelmasarjan kohokohta, Beatles-covereita sisältävä albumikokonaisuus tuli viimein oikeaan osoitteeseensa. Harvoin sitä on tullut ahmittua kokonaista tupla-cd:tä yhdeltä istumalta tarkasti biisejä analysoiden. Sen vuoksi ei auta kuin kirjoittaa ylös, mikä oli lopputulos - oliko levy odotuksen arvoinen?

Arvoasteikko:

loistava!
hyvä!
mukiinmenevä
- puutteellinen
- - huono!
- - - raivostuttava!

1. Tommi Läntinen - Kun hänet silloin nähdä sain (I saw her standin' there)

Menevä rock-ralli - juuri niin kuin pitääkin. Läntisen ääni sopii erinomaisesti juuri tähän biisiin. Ei erityisen omaperäinen, joskaan tällä kertaa muutosten vähäisyys on ehdoton etu. Lyriikatkin ovat kääntyneet suomeksi uskollisesti ja luontevasti, joten kokonaisuus on ehdottomasti onnistunut.

Arvosana:

2. Eero & Jussi Raittinen - Salaisuuteni (Do you wanna know the secred?)

Näistä jäpiköistä en ole koskaan erityisemmin pitänyt (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja se mielessäni tästä biisistä jäi vähän puutteellinen olo. Eihän tämä huono ole, mutta vähän hengetön kieltämättä. Käännös ei ole luonteva, esitys on rutiininomaista ja kokonaisuus on muutenkin lattea. Mutta ei huono.

Arvosana: -

3. Laura Närhi - Meidän yhteinen (With Love From Me To You)

Ei ei ei. Nyt on hieno kappale pilattu. Närhi loilottelee kuin kesäterassilla pilaten kaiken sen, mikä teki Beatlesin esityksestä klassikon. Olkoonkin epäreilua verrata maailman parasta yhtyettä suomalaiseen tähdenlentoon, mutta vähän enemmän yritystä olisi voinut odottaa. C'moon!

Arvosana: - -

4. Nylon Beat - Hän on sinun (She loves you)

Nylon Beatin tytöt ovat elementissään - ärsyttäviä kuin mitkä, mutta silti formaatissaan mukiinmeneviä. Itse biisi on kääntynyt luontevasti, on menevä ja henkii alkuperäisteoksen keveyttä ja raikkautta.

Arvosana:

5. Eero & Jussi Raittinen - Kaikki rakkauteni (All my loving)

Räkä-ääniset ukkelimme parantavat toisella yrittämällään, mutta eivät edelleenkään ylle erityisen loistavalle tasolle. Biisi lentää, mutta esittäjät rajoittavat.

Arvosana:

6. Nylon Beat - Jos käden annat vain (I wanna hold your hand)

Nylonien toinen veto taas on edellistä heikompi. Tällä kertaa biisi olisi vaatinut hieman villimpää lähestymistapaa toimiakseen, tämä jäi hieman heikoksi. Silti ihan ok yritys.

Arvosana: -

7. Eija Kantola - Kuiskaa (This Boy)

Kyseessä ei ole Beatlesin parhaimpia biisejä, eikä cover ollenkaan asiaa muuta: tylsä. Kantola henkäilee ja venyttelee turhan iskelmämäisesti, johon 50's soundit sopivat huonosti. Unohdettava.

Arvosana: - -

8. Kari Pesonen - Kovan päivän ilta (Hard Day's Night)

Tämähän jo vähän rokkaa! Ja sietääkin: onhan kyseessä yksi Beatlesin parhaita rock-kappaleita! Pesonen hoitaa laulun tyylillä, rytmi on kohdallaan ja kokonaisuudessa on mukaansatempaavuutta. Vähän villimmäksi olisi meno vielä saanut yltyä, silloin kolkuteltaisiin huippupisteitä.

Arvosana:

9. Topi Sorsakoski - Olet rakkain (And I love her)

Tämä artisti on niitä, joista jotkut pitävät aivan valtavasti. Ja minä en kuulu heihin. Hyi helvetti. Onko tällä tekotaiteellisuudella mitään rajaa?

Arvosana: - - -

10. Ville Pusa - Hyvin menee (I feel fine)

Ehkä edellisestä johtuen tämä tuntuu jo heti paremmalta. Meininkiä löytyy, Pusa on ihan ok ja sanoitus on luontevaa. Ei muistettavimpia biisejä, mutta erinomainen piristysruiske edellisen järkytyksen jälkeen.

Arvosana:

11. Jiri Nikkinen - Apua! (Help)

Jeah! Suomen suurin Beatles-fani on kehissä. Ja lopputuloksesta huomaa rakkauden sekä alkuperäisbiisiä että itse bändiä kohtaan. Käännös on uskollinen, luonteva (mistä ropisee jo rankasti pisteitä tämän biisin kohdalla!) ja ennen kaikkea hyvin esitetty, sillä mukana on sitä toivottua villeyttä ja vekkulia meininkiä. Ehdottomasti albumin parasta antia so far.

Arvosana:

12. Pekka Ruuska - On paras tunteet piilottaa (You got to hide your love away)

Hyvä veto tämäkin. Ruuska tavoittaa coverissaan loistavasti alkuperäiskappaleen hengen ja ajatuksen, ja - mikä tärkeintä - onnistuu kääntämään sen myös kuulijalleen.

Arvosana:

13. Katri Helena - Matkalippu (Ticket to ride)

Katri Helena on niin outo valinta tämän kappaleen laulajaksi, että täytyy ihmetellä, miksi tämä toimii niin hyvin. Ylimääräinen "rock-korostus" tosin ärsyttää, eikä kertosäkeen töksähtelylle voi antaa anteeksi, mutta pääasiassa tämä onnistui yllättämään positiivisesti.

Arvosana:

14. Laura Närhi - Eilinen (Yesterday)

Toinen Närhen kappale... ja sulatti sydämeni täysin! Hämmästyttävää herkkyyttä tavoittava kappale jousisovituksineen on äärimmäisen kaunis näkemys yhdestä Beatlesin kauneimmista balladeista. Ja osaahan se Närhikin laulaa - jopa hyvin!

Arvosana:

15. Jiri Nikkinen - Norjan puu (Norwegian wood)

Tämä kappale on mahdotonta kääntää menettämättä jotain olennaista sen monimerkityksellisestä kokonaisuudesta, joten täytyy taas nostaa hattua sille, miten Jiri Nikkinen on aihetta lähtenyt käsittelemään: lopputulos on erilainen, omanlainen, mutta silti ehdottomasti Beatlesin kappale ja vielä kovasti Norwegian woodin kaltainen sellainen. Raikas ja hyväntuulinen kokonaisuus tuntuu kestävän liian vähän aikaa.

Arvosana:

16. Ville Pusa - Michelle

Uskollinen käännös, joka kuitenkin sortuu suomennoksessaan lainaamaan lyriikka-apua ranskan kauniista kielestä - mutta se toimii. Pusa laulaa hyvin, ja kyllä se Michellen sydän tälläkin sulaisi.

Arvosana: + +

17. Mari Rantasila - Tyttö (Girl)

Ovela veto laittaa nainen laulamaan rakkauslaulua tytölle. Tällä kertaa se kuitenkin kannattaa, sillä lopputulos on hyvä ja onnistunut veto niin käännöksenä kuin esityksenäkin. Lennonin herkkyyttä Rantasila ei tavoita, mutta vertailupohja lienee jälleen liian korkea.

Arvosana: + +


18. Eija Kantola - Hei pojat (Day Triper)

Onko tämä sama kappale? Melodia ja musiikki ovat tutut, mutta sanoissa ei tunnu olevan mitään samaa. Ei tämä silti huono ole, joskin hiemaan kyseenalainen yksinkertainen rallatus.

Arvosana: +

19. Katri Helena - Eleanor Rigby

Hmm... No juu, tässä vaiheessa Katri Helenan ääni alkaa jo hieman ärsyttää. Sovitus on mukiinmenevä, käännös uskollista ja kaikki muuten kohdillaan, mutta jokin tässä nyt perustavanlaatuisesti mättää. Ja tämän biisin kohdalla jos milloin se on kohtalokas virhe.

Arvosana: -

20. Anneli Saaristo - Keltainen jäänsärkijä (Yellow Submarine)

Tämä on hauska! Saariston ääntä ei ollut aluksi tuntea, mutta loppujen lopuksi hyvin energinen esitys humoristisella vivahteella vetää suupielet ylös. Alunperin Simo Salmisen ja Spede Pasasen tekemä käännösversio toimii erinomaisesti näinkin.

Arvosana: + +

21. Jore Marjaranta - Kaikki yhtä ympyrää (Got to Get You into My Life)

Jotenkin pidän Marjarannan tulkinnasta, vaikkei tämä missään nimessä ole levyn parhaita. Revittelyä ja meininkiä löytyy, eikä kappalekaan ole huono. Ihan ok.

Arvosana: +

22. Pepe Willberg - Rööperiin (Penny Lane)

Tämä on jo tavallaan klassikko, joten se lienee epäreilussa asemassa muihin kappaleisiin nähden. Mutta entä sitten? Kyseessä on kuitenkin helvetin hyvä biisi - niin coverina kuin itsenäisenä teoksenaankin. Kestää useita kuunteluita.

Arvosana: + + +

23. Kari Pesonen - Mansikkamaa (Strawberry fields forever)

Asenneongelma: John Lennonin kappale on niin ylittämätön, ettei mikään jäljitelmä voi olla hyvä! No, kovasti Pesonen kuitenkin yrittää ja lopputulosta voi luonnehtia onnistuneeksi aina käännöstä myöten, mutta silti...

Arvosana: + (+)

24. Anneli Saaristo - Hän lähtee pois (She's leaving home)

Vaikken Saaristosta laulajana erityisemmin pidäkään, on myönnettävä että tämä tulkinta onnistui vangitsemaan. Tunteitaherättävä kappale, joka henkii paitsi alkuperäiskappaleesta tuttua surumielisyyttä, myös perisuomalaista katkeruutta. Ja se on aika pikantti lisä.

Arvosana: + +

25. Pave Maijanen - Kaupungin harmain mies (When I'm 64)

Ihan hauska jäljitelmä, jossa on kiva tunnelma. Maijanen jammailee omaan tapaansa, eikä sovituksessa ole otetut juuri harha-askeleita. Ei pahaa sanottavaa.

Arvosana: +

26. Pave Maijanen - Riski Riitta (Lovely Rita)

Hämmästyttävän beatlesmainen kappale! Ei aivan yllä Nikkisen tuotannon tasolle, mutta hyvin onnistunut cover joka tapauksessa. Sanoissakin on käytetty tarpeeksi mielikuvitusta.

Arvosana: + +

27. Mari Rantasila - Rakkautta vain (All you need is love)

Tässä laulussa jos missä olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta hämmästyttävän hyvin ollaan metsään menty. Ei tämä ole mikään rauhan liikkeen tunnuslaulu, joka saa ihmiset miettimään sotien ja vihan järjettömyyttä, tämä on ihan tavallinen tylsä, hajuton ja mauton rakkauslaulu! Ei ei ei, miksi!

Arvosana: - - -

28. Hector - Hassu huilumies (Fool on the hill)

Tämä on jotenkin niin Hectorille sopiva kappale, että ensialkuun tätä ei edes mieltäisi pelkäksi coveriksi. Eikä se tarkemmin ajateltuna sitä olekaan, vaan Hectorin oma näkemys McCartneyn kappleesta ja sen teemoista. Erittäin hieno kappale.

Arvosana: + + +

29. Kirka - Lady Madonna

Kyllä mestarit osaavat. Menevä, sujuva, luonteva ja onnistunut kappale!

Arvosana: + +

30. Kirka - Hei Jude (Hey Jude)

Hetkinen hetkinen... Kirka laulamassa Hey Judea? Voiko tämä toimia? Pienestä torjuvasta ennakkoasenteesta huolimatta yllätys kyti heti pinnan alla: tämähän on helvetin hyvä! Vaikuttaa suorastaan Kirkan omalta kappaleelta, mutta vangitsee silti alkuperäisen laulun hengen. Todella hyvää työtä!

Arvosana: + + +

31. Pekka Ruuska - Elämältä halua en enempää (Ob-la-di, Ob-la-daa)

Hmm... mitähän tästäkin nyt sanoisi? Ihan hauska yritelmä, jossa on letkeä meininki ja hyvä tarttuva tahti. Ehkä vähän unohdettava.

Arvosana: +

32. Eero Raittinen - Viidakko Jim (The Continuing Story of Bungalow Bill)

Siis mitä helvettiä? Lennonin loistava, monitasoinen tarina luonnon keskellä harhailevasta Billistä on muutettu älykkyydeltään Viidakon Ykä -leffaa muistuttavaksi lastenlauluksi? Uskomaton harhalaukaus, ehdottomasti levyn karmeimpia kappaleita. "Pyssys on pam" ????

Arvosana: - - -

33. Topi Sorsakoski - Kitara soi murheissaan (While my guitar gently weeps)

En taida edes viitsiä sanoa mitään. Kamala juopuneen miehen karaokelauluversio George Harrisonin uran hienoimmasta kappaleesta on jo jotain niin anteeksiantamatonta...!

Arvosana: - - -

34. Tommi Läntinen - Se jokin (Something)

Kiitos Tommi! Tämän kappaleen ansiosta Harrisonkin sai oman asiallisen tulkintansa. Käännös on tarpeeksi uskollinen ja luonteva, mutta jotain siihen loistavaan vaadittavasta silti puuttuu.

Arvosana: + +

35. Jore Marjaranta - Paulin taikakaulin (Maxwell's Silver Hammer)

No joo, luonnollisesti alkuperäisteoskaan ei kuulu Beatlesin terävimpiin teoksiin, mutta tämä kappale on jotenkin outo. Popedan esittämänä tämä meni vielä huumorista, mutta Marjarannan paljon "vakavampi" esitys aiheuttaa ainoastaan ristiriitaisen olon. En todellakaan tiedä, mitä tästä voisi sanoa. En edes tiedä, pidinkö tästä.

Arvosana: - / +

36. Jiri Nikkinen - Elekieltä (Here comes the sun)

Sieltä tulee ehta klassikko! Nämä Nikkisen kappleet vain ovat niin hyviä. Paljossa omassa on jotain ehdottoman tuttua ja hienoa. Pidän tästä!

Arvosana: + + +

37. Pepe Willberg - Ovensuu (The Long and windin' road)

Tämä tuli yllätyksenä: erittäin kaunis ja hieno kappale! Miten Willberg onnistuukin ehdottomasti omanlaisessa tulkinnassaan tavoittamaan näin hienosti ne samat suuret tunteet, jotka tekivät McCartneyn kappaleesta klassikon? Eipä olisi löytynyt parempaa tapaa lopettaa tätä levyä. Beatles lives!

Arvosana: + + +

Epätasainen levy kallistuu loppujen lopuksi positiivisen puolelle. Ansioituneimmat artistit, Nikkinen, Willberg, Läntinen ja Kirka pelastavat paljon siltä, minkä Topi Sorsakoksen kaltaiset amatöörit uhkaavat menettää. Mutta eihän mikään kokoelma voi sisältää ainoastaan hyviä kappaleita, eihän?

Kyllä tämän levyn voi joskus kuunnella uudestaankin.

Jälleen on yksi merkkipaluu lukiolaisen elämässä saavutettu: kävin tänään ilmoittautumassa ylioppilaskirjoituksiin! Kyllä nyt tuntuu hienolta.

Aika se vain rientää melkoista laukkaa. Vielä pari kuukautta sitten edessä olevat kirjoitukset tuntuivat vielä kohtuullisen kaukaisilta, mutta sitten löi viimekuinen YO-info järisyttävän faktan pöytään. En itse juuri kiirehtinyt asiaa, joten eilen illalla tutkintoilmoitusta täyttäessäni jännä fiilis kiri pintaan: tässä valmistellaan jo loppua! Lappu ja 78 euroa rahaa jäivät koulun kansliaan noin puoli tuntia sitten. Ensi syksynä tehdään sitten lopullisesti tili historian ja yhteiskuntaopin lukion oppimäärästä.

Tässä meneillään oleva koeviikko on lukioaikani kolmanneksi viimeinen, mutta sitäkin merkittävämpää on, että tämä on viimeinen kevääni tavallisena lukiolaisena. Ensi vuonna olen jo kirjoitukset suorittanut ylioppilas ja todennäköisesti valmistautumassa päätä pahkaa lääkiksen pääsykokeisiin. Toivottavasti hyvät kirjoitustulokset ovat avittamassa pääsyäni sinne!

Tavoitteeni kirjoitusten suhteen ovat seuraavat:

L - äidinkieli, historia ja yhteiskuntaoppi
E - biologia
M - kemia, pitkä matikka, pitkä englanti

Ruotsia en ole aikeissa kirjoittaa lähinnä periaatteesta, mutta myös osaltaan siksi, että pääsy edes B:hen voi osoittautua hankalaksi, eikä sellaisella arvosanalla mitään tee. Myöskin fysiikka kaikkien syventävien kurssien suorittamisesta huolimatta on jäämässä pois. Mutta onpahan maailmankaikkeus täydellisesti hallinnassani...

Syksyllä pitäisi siis kirjoittaa kahdessa ensimmäisessä kirjoituksessani kaksi L:ää. Se tulee olemaan hankalaa, sillä taso on yleensä kova. Mutta se on mahdollista. Näissä kahdessa reaaliaineessa minä todella uskon itseeni - niinkin kovasti, että valitsin toisen niistä pakolliseksi aineeksi. Myös äidinkielen tavoite on pelottavan korkea, mutta ihmeitähän tapahtuu harvasen päivä.

Sitä ennen on kuitenkin pakko yrittää rentoutua ainakin juhannukseen saakka, sillä sen jälkeen tämä ns. lomani alkaa jäädä jo liian lyhyeksi kirjoituksiin lukemisen kannalta. Jospa välimeren hiekkarannat hieman asiaa helpottaisivat, vaikka omantunnon tuskat sinne lentämisestä ovatkin valtavat.

Kaikkien aikojen kovatasoisin Eurovision -laulukilpailu sai arvoisensa päätöksen, kun Alexander Rybak siivitti Norjan viisuvoittoon kaikkien aikojen piste-ennätyksellä. Sanottavaa ei juuri jäänyt, sillä vaikka kilpailu kuhisi varteenotettavia vastustajia, ei kenestäkään lopulta ollut vastusta tuolle minskiläis-syntyiselle norjalaistaiteilijalle. Karismaattisella esiintymisellään ja omaperäisellä, energisellä ja menevällä sävellyksellään Rybak oli todella voittonsa ansainnut!

Nähdessäni Norjan esiintyksen ensimmäistä kertaa ennakkokatselmuksessa noin kuukausi sitten olin jo aivan varma, että maa on tänä vuonna vahvoilla. Viikkojen kuluessa maa nousikin jo vahvaksi ennakkosuosiksi ja päivää ennen finaalia voitonvarmat norjalaiset varailivat jo halleja ensi vuoden kisoja varten. Hämmästyttävää kyllä, moinen ylimielisyys ei tuntunut häiritsevän sen kummemmin yleisöä kuin raatiakaan.

Loppujen lopuksi olin vilpittömän onnellinen Norjan ja erityisesti vasta 23-vuotiaan Rybakin puolesta. Tälle äärimmäisen lahjakkaalle muusikolle Euroviisuvoitto oli todellinen momentum, joka saattaa olla miehen avain Euroopan suurille konserttilavoille. Mies otti voittonsa vastaan vilpittömästi onnellisena, eikä maan voitonvarmuus kertaakaan muuntautunut itse esiintyjän ylimielisyydeksi. Tuollaisia ihmisiä sitä vaan ihmiset tykkäävät katsoa ja kuulla.

Euroviisuhuuma Venäjällä sai pahan takaiskun tänään puolen päivän jälkeen, kun tapahtuman yhteydessä järjestetty Gay Parade -tapahtuma päättyi poliisin väliintuloon. Poliisi provosoitui, kun kymmenkunta mielenosoittajaa alkoi huudella iskulausetta "Homofobia on häpeä!". Tunnetusti äärimmäisen homovastaisessa maassa tällainen toiminta johti kahakkaan ja arviolta viiteentoista pidätykseen. Yksi mies, marssin järjestäjiin kuulunut Nikolai Aleksejev pidätettiin naiseksipukeutumisesta.

Minua hävettää Venäjän puolesta. Euroviisut ovat tapahtuma, joka on ollut maalle näytönpaikka ja valmistelut ovat olleet sen mukaiset. Kummatkin semifinaalit ovat olleet järjestelyjen puolesta huikeaa tykitystä aina ylväitä välinumeroja myöten ja Olimpiysky on laitettu viimeisen päälle. Kilpailun tasokin on pariin viime vuoteen verrattuna hyvä. Ja sitten tapahtuu jotain tällaista! Kaikki tämäkö kannatti latistaa vain siksi, että Moskova nyt varmasti pysyy patriarkaalisena ja perinteisiä sukupuolinormeja edustavana, hyveellisenä ortodoksikaupunkina?

Venäjällä homovastaisuus on yleistä. Neuvostoaikana homoseksuaalisuus oli laissa kiellettyä, joskin sitä sovellettiin varsin värikkäästi. Silti olisi voinut kuvitella, että viimeistään 2000-luvulle tultaessa maa olisi hieman muuttunut. Vielä ennen Euroviisuja kaatui kiistelty lakialoite, joka olisi kieltänyt kokonaan "homoseksuaalisuuden edistämisen" Venäjällä (tarkoittanee juuri homoaktivismia ja homoseksuaalisuutta käsittelevää kulttuuritarjontaa). Kommunistisen puolueen, pienten oikeistopuolueiden ja Ortodoksisen kirkon ajama laki kaatui lopulta valtapuolue Yhtenäisen Venäjän vastustukseen.

On ymmärrettävää, että Venäjä on vielä nuori valtio joka ei kykene muuttamaan kulttuuriaan hetkessä. Euroviisujen kaltaiset tapahtumat ovat kuitenkin aina loistava tilaisuus osoittaa, että muutokseen pystytään. Ilmeisesti se on kuitenkin tällä hetkellä liian vaikeaa, vaikka valtapolitiikka mitä ilmeisemmin on viranomaisten kanssa asioista eri mieltä. Se ei kuitenkaan voi tehdä tapahtunutta tekemättömäksi ja valitettavasti tämä on yksi niistä asioista, jotka Moskovan Euroviisuista tullaan muistamaan. Olipa harmi, että viisuhuuma näin pahan takaiskun juuri finaalipäivän aamuna. Ainakin näillä näkymin on aika mahdotonta yrittää nauttia tapahtumasta politiikasta erillisenä tapahtumana - mutta itsepä Venäjän virkavalta tapahtuman politisoi!

Sinänsä on aika ironista, että näinkin homovastaisen maan suurin musiikillinen vientituote markkinoi itseään lesboimagolla...

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Gay+Parade+Moskovassa+p%C3%A4%C3%A4ttyi+v%C3%A4kivaltaisiin+pid%C3%A4tyksiin/1135246004820?ref=rss

Suomalainen seksuaalitasa-arvokehitys on jälleen edennyt: Eduskunta äänesti tänään homoparien oikeudesta adoptoida toisen puolison lapset yhteisesti omikseen. Näin ollen puolison sukupuoleen sidottu, sukupuolisyrjintään syyllistyvä lainsäädäntö muuttuu ja homoparien lapset saavat oikeuden myös toisen vanhempansa sukuun, nimeen ja elatukseen. On sydäntälämmittävää ajatella niitä miehiä ja naisia, jotka ovat tänään tulleet isiksi ja äideiksi - ja niitä lapsia, jotka ovat saaneet uudet vanhemmat.

Olen iloinen, että oikeusvaltio Suomi on osoittanut vapaamielisyytensä ja oikeudentuntonsa asioissa, joissa perisuomalainen junttirasismi, uskonnollinen suvaitsemattomuus ja konservatiivinen pelottelu nostavat päätään ja hankaavat äänekkäästi vastaan. Vain kusipäinen valtio ei hyväksy toisiaan rakastavan parin oikeutta lapsiin ja vielä kusipäisempi valtio kieltää tämän rakkauden kokonaan. Onhan meidän ymmärrettävä, että yhteiskuntamme rakenteiden sisällä asustaa jos jonkinlaista eläjää, eikä kaikki raamatullisista ja muuten perinteisistä normeista erottuva ole väärin! Sääli, että tämänkin keskustelun aikana muun perussuomalaiset idiootit ovat osoittaneet juuri tällaista ahdasmielisyyttä...

Järkyttävää on kuitenkin huomata, miten Suomen oikeisto on kaiken "vapauden" korostamisen keskellä jämähtänyt vanhakantaiseen arvokonservativismiin. Keskustan kansanedustajista ainoastaan alle puolet kannatti lakiesityksen läpimenoa. Kokoomuksen leirissä vastaan äänesti vain neljä, mutta kokonaista 18 olikin jättäytynyt suosiolla pois kiusallisesta äänestyksestä. Politikointia, mitäpä muuta. Kukapa muu äänestäisi "vapaus"-puoluetta, joka paljastuu arvomaailmaltaan vanhakantaisen koti, uskonto ja isänmaa -linjan jatkajaksi... SDP saa hävetä kolmea lakia vastaan äänestänyttä, mutta onneksi Suomessa sentään on kaksi rehellisesti oikeudenmukaista puoluetta, joilla on tasa-arvo -kysymyksiin yksinselitteinen myöntyvä vastaus: Vasemmistoliitto ja Vihreät.

Mutta vaikka oikeuden voitolla oli koettelemuksensa, en voi periaatteessa sanoa olevani yllättynyt: vaikka kirkon ja perinteiden painoarvo on edelleen maassamme vahva, on tasa-arvo-ajattelu silti aina ollut vahvuutemme.