IRC-Galleria

Heti alkuun täytyy todeta, että välittömästi Tampereelle astuttuaan se tuntui omituisella tavalla kodikkaalta, vaikka olen vieraillut kaupungissa tätä ennen vain yhden kerran, senkin tämän kesän alussa. Jo silloin tunsin omituista vetoa tätä upeaa kaupunkia kohtaan, mutta nyt tuo hetken ihailu alkoi muuttua puhtaaksi nuoruuden viehätykseksi. ”Tässä se on!” ajattelin, ”paikka jonne haluan asettua”. Niin paljon kuin rakastankin Oulun omalaatuista charmia, sen asukkaiden pohjoista mentaliteettia ja sitä hurjaa yhteenkuuluvuutta, jonka vain Kärppä-matsit voivat aiheuttaa, on Tampereessa todella sitä jotain, joka ehkä saisi minut luopumaan tuosta kaikesta. Ehkä.

**

Tyylikkäästi tiivis tehdaskaupunki

Tampereessa on tyyliä. Se on samalla monumentaalinen että käytännöllinen, eikä mielestäni lainkaan liian tiheään rakennettu. Tiiviisti kylläkin, mutta siitä johtuen kaikki tuntuu olevan lähellä. Kaupungin kävelee päästä päähän alle tunnissa, joskin esikaupunkialueet ynnä muut vievät sitten jo enemmän aikaa. Mutta mikäs siinä on kävellessä kun katukuva on niinkin kaunis! Tampereesta huokuu menneiden aikojen mahti, jonka merkkeinä kymmenet tehtaanpiiput, yhä pauhaava Tammerkoski ja leveät, hyvin hoidetut tiet antavat kuvan jatkuvasti käynnissä olevasta kaupungista. Tampereen historiallisesti merkittävät maamerkit kuten kauppatori ovat todellista iloa silmälle. Erityisenä, joskaan ei merkittävänä seikkana kaupungista jäi mieleen sen puhtaus.

Kenties olen liian sinisilmäinen Tampereen suuruudelle, onhan kotikaupunkini Oulu puolet pienempi paikka. Taidan sokaistua onnesta turhan helposti joka kerta nähdessäni kaupungin, jonka talot ovat yli nelikerroksisia: tämä järjetön enimmäisraja, mihin Oulun kaupungissa koskaan pääsee törmäämään! Tämä lienee pääsyy siihen, miksi yli 100 000 asukkaan Oulu ei todellakaan vaikuta minkään valtakunnan Pohjoiselta pääkaupungilta, lähinnä pieneltä maalaiskylältä… Mutta viis sinisilmäisyydestä. Helsingissä on turhan kallista ja Turku on lähinnä hauska vierailukohde. Tampere taas on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki, mutta silti kodikas ja luonnonläheinen paikka. Oli upeaa huomata, kuinka hyvin Pyynikin harjun kaltainen havumetsäalue sopiikaan sikäläiseen kaupunkikuvaan. Ja sitten on vielä se syvä ja suuri Näsijärvi! Täytyy sanoa suoraan, että kadehdin täkäläisiä ihmisiä.

**

Vierailin Tampereella päivän aikana kahdessa paikassa, joista toisesta sain tietää vasta hiljattain ja joista toisessa minun on pitänyt käydä jo vuosia sitten: museokeskus Vapriikissa ja länsimaisittain ainutlaatuisessa Tampereen Lenin-museossa! Johtuen paikkojen sijainnista sain samalla aimo annoksen tamperelaista arkkitehtuuria ja hienoa kaupunkisuunnittelua.

Ruvettuneet arvet

Ensimmäinen kohteeni oli rautatieasemasta katsoen lähempänä sijaitseva Vapriikki. Tämän komeassa paikassa sijaitsevan museokeskuksen ohjelmistossa oli kuin tilauksesta niin usein Tampereesta puhuttaessa mieleen tuleva Suomen sisällissota 1918. Lisäksi oli mahdollisuus tutustua intiaanipäällikkö Istuvan Härän elämään, Pirkanmaan ja raudan käsittelyn historiaan. Ja sokerina pohjalla oli tietysti Suomen jääkiekkomuseo!

Suomen sisällissota 1918 on aihe, josta vaiettiin liian pitkään ja jonka arvet näkyvät edelleen yhteiskunnassamme, vaikka sodan kokenut sukupolvi alkaakin olla kokonaisuudessaan maan povessa. 1960-luvun vasemmistoaktivismi nosti kipeän aiheen toden teolla esille ensi kertaa hävinneen osapuolen kannalta ja puolueetonta tutkimusta on alkanut ilmestyä vasta hiljattain. Aiheesta on aiheen 90-vuotispäivän aikoihin ilmestynyt pitkästä aikaa myös uusia elokuvia, kirjoja ja muuta taidetta. Tämän uuden sisällissotaa käsittelevän aallon pyrkimyksenä ei ole herätellä vanhakantaista luokkavihaa tai asettua vaietun osapuolen taakse, vaan yksinkertaisesti käsitellä asiaa uusista, erilaisista ja tabuja murtavista näkökulmista tarkoituksenaan raapia rupea pois arpeutuneiden haavojen päältä. Vaprikin 1918-näyttely on lähtenyt liikkeelle juuri tästä ajatuksesta.

Erinomainen näyttely toki onkin. Se tiivistää ja elävöittää sisällissotaamme yleisesti painottaen Tampereen keskeistä roolia tapahtumien kulussa. Näyttelyssä ovat edustettuina niin valkoiset kuin punaisetkin näkökulmat, mutta painopiste on puolueettomassa historiankerronnassa. Näyttely on myös erittäin vaikuttava audiovisuaalisessa mielessä sodanäänineen ja mielenkiintoisine kuvastoineen. Loppua kohti näyttely äityy koskettavaksi asti; erityisesti punavankien tuomitsemista kuvaava kuulusteluhuone on sykähdyttävä kokemus. Sen jälkeen olo oli kieltämättä melko omituinen: minut ammuttiin!

Lätkähurmosta

Mutta mikäpä olisi parempi tapa eheyttää kansakunnan kahtia jakautuneisuudesta seuranneen sodan järkyttämää mieltä kuin armas talvinen kansallisurheilulajimme jääkiekko! Onhan tunnettua, ettei mikään maailmassa yhdistä suomalaisia paremmin kuin ahtautuminen tuhatpäisiin jäähalleihin katsomaan maanmiestensä lätkivän kumista kiekkoa pitkin kaukaloa. Eipä siis ihme, että itsekin suurena lätkän ystävänä tunnetulle blogistimmelle Vaprikin jääkiekkomuseosta muodostui yksi koko Tampereen vierailun ehdottomista kohokohdista.

Museokeskuksen kolmanteen kerrokseen pysyvästi sijoitettu jääkiekkomuseo valloittaa energisesti ja tiiviisti suomalaisen jääkiekon kehitystä, historiaa ja nykypäivää kaikkine saavutuksineen ja sivuaa siinä sivussa hieman lajin kansainvälistäkin puolta. Pääpaino on kuitenkin vahvasti kotimainen, eikä suotta kaikki Suomen miesten A-maajoukkueen eri aikojen pelipaidat ja arvokisamitalit ovat nähtävillä museossa. Ja kyllä: siellä on myös se vuoden 1995 ainokaisemme. Eikä mitään, löytyypä museosta vieläpä se aito alkuperäinen Kanada-malja eli ”Poika”! Näiden kahden yhteisöllisen täyttymyksen muistomerkin näkeminen läheltä kuuluu ehdottomasti elämäni suuriin hetkiin. Melkein kuin saisi pitää sitä itse…

Vallankumousjohtajan ylväs elämä

Vaprikin kokemuksen ja pienen tankkauksen jälkeen saavuin viimein siihen kauan odotettuun, aiemmin länsimaiden ja nyttemmin koko maailman ainoan ei-venäläisen Lenin-museon eteen. Tämä kiistatta 1900-luvun merkittävimmän miehen nimeä kantava, kaksihuoneisen näyttelyn kattava kokonaisuus paljastui lopulta kulttuurielämykseksi, joka laittoi myös ajattelemaan.

Lenin-museolla on kerrottavanaan ainutlaatuisten dokumenttien, patsaiden ja maalausten avulla paitsi yhden miehen poliittinen ura, myös yksi kokonainen aikakausi. Vladimir Iljits Leninin toiminta kun liittyy erittäin kiinteästi koko 1900-luvun alun yhteiskunnallisiin muutoksiin ja eteenkin siihen kehitykseen, mikä lopulta johti Euroopan – ja lopulta koko maailman – kahtia jakautuneisuuteen vuosikymmeniksi. Silti museon anti ei keskity ruotimaan reaalisosialismin huonoutta, piehtaroimaan turhassa neuvostoromantiikassa tai edes esittämään Leninin uran seurauksia: koko juttu keskittyy Leniniin itseensä, hänen taustoihinsa ja tekoihinsa. Museo piirtää kuvan teoreettisesta idealistisista, joka loppuun asti katsoo edustavansa yhteiskuntansa parasta.

Museon todellinen anti on luonnollisesti sen kokoelmassa Lenin-aiheista aineistoa, joista näyttävimpinä korokkeella seisova luonnollisenkokoinen kokovartalopatsas ja jäljitelmä taulusta ”Lenin julistaa työväenvallan”. Molemmat ovat varsin pysäyttäviä kokemuksia ihmiselle, joka ei ole koskaan nähnyt ainuttakaan patsasta miehestä, jota yläasteen aikoihin ihaili niin tavattoman paljon. Valitettavasti ajan saapas on murtanut myytit tästä miehestä ja museon tarinaa lukiessaan tulee mieleen Eläinten vallankumous. Kuitenkaan ei voi olla ihmettelemättä, miksi ihmeessä vaikuttavan Leninin kuolinnaamion vieressä on Josif Stalinin vastaava? Varsinkin kun ottaa huomioon, mitä Lenin itse ajatteli Stalinista…

Kaikkein mukavinta Lenin-museossa oli luonnollisesti sen matkamuistopuoti täynnä namia ostalgian nälkään. Lopulta päädyin ostamaan muuan neuvosto-avagrandea esittelevän julisteen, kasan poliittisia pinssejä ja Johan Bäckmanin kirjan ”Saatana saapuu Helsinkiin” – kirjan, jonka mukanaoloa museon valikoimassa en ymmärtänyt, mutta jonka löytämisestä olin tavattoman iloinen. Kiitos Lenin-setä, joka makaat mausoleumissasi Venäjällä! Toivon mukaan vielä pitkään, sillä minun on ehdottomasti oman kulttuurihistoriannälkäni vuoksi nähtävä sinut!

**

Tampere on kaupunki, jota on aina kiva nähdä. Olen iloinen, että minulla on viimein ollut varaa ja aikaa tutustua tähän erääseen Suomen hienoimmista kaupungeista, joka toivon mukaan jatkaa vielä tulevaisuudessa perinnettään punaisena ihmisten kaupunkina, vaikka varsinainen Punainen Tampere kuuluikin saksalaisten ja tsaristikenraalin joukkojen voitettavaksi. Jatkosodan jälkeen koittanut vapaus on kuitenkin osoittanut sen, ettei työväen ja kansanenemmistön tahtoa vastaan kannata taistella – onhan tuloksena ollut onnellisuutta, vaurautta ja hyvinvointia.

Nousen ylös viisitoista minuuttia ennen tavanomaista nukkumaanmenoaikaani. Elimistöni aloittaa heti vastahyökkäyksen oletettua elämäntapamuutosta vastaan, josta seuraa hirvittävä päänsärky, väsymys ja kammottava pahoinvointi. Siitä huolimatta lähden matkaan noin puoli viisi pilvisenä elokuun aamuna, tarkoitukseni suunnata kohti eteläistä Suomea etsimään uusia kokemuksia.

Perheeni on vuokrannut järvenrantamökin läheltä Nokian kaupunkia. Itse en mökkeilystä juuri erityisemmin innostu, mutta puolen tunnin ajomatka Tampereelle ja muutenkin erinomaiset kulkuyhteydet houkuttavat sen verran, että matkaan on vain lähdettävä. Suunnitelmissa on nähdä kavereitani ympäri Suomea ja tehdä samalla eräänlainen kulttuurillinen kiertomatkatyyppinen Etelä-Suomen isoihin kaupunkeihin. Matkan pääkohteet ovat Pori, Tampere ja Helsinki. Turku pitää hallussaan tarkoin harkittua varasijaa ja Nokialla nyt tulee käytyä kuitenkin. Kuljetuksen hoitavat Valtion Rautatiet.

Perille saavuttuani järkytys on suuri: mökki on kuin jostain vitsisarjakuvasta! Harvinaisen ränsistynyt röttelö, jossa pistorasioita on lähinnä muutama, eikä vesikään tule sisään –
ei ainakaan hanasta. Taloa on hoidettu todella huonosti edellisten asukkaiden jäljiltä ja asettautuminen alkaa siivouksella. Omistajien täytyy olla joko todellisia boheemeja tai sitten täydellisiä lahopäitä. Mökin sijainti on kuitenkin varsin kaunis: aivan veden äärellä, pienen mäen päällä. Pihaa koristavat koivut ja muut lehtipuut. Rannassa on laituri ja vene valmiina vesille.

Asetun taloksi saunamökkiin. Se sijaitsee aivan veden tuntumassa, niin lähellä, että mökin kaiteiden yli voi purukumin sylkäistä veteen. Mökissä on saunan ja pesutuvan lisäksi tilava huone, jossa on kolme sänkyä. Pelkkää laiskuuttani valitsen niistä kaikkein kapeimman, kerrossänkyjen kanssa väsynyt mieleni ei halaja päästä kamppailemaan. Sänky on nopeasti viritetty tarpeellinen elintila raivattu. Lopuksi asennan vihreän arkun päälle viimeisen linkkini järjestäytyneeseen, kaupunkilaistuneeseen tietoyhteiskuntaan: kannettavan tietokoneen kaiutinjärjestelmineen. Nettiyhteyttä ei tosin ole, kasa mökki-teemaisia kauhuelokuvia kylläkin. Tällaisessa paikassa Evil Dead todella maistuukin.

Minulla itselläni ei mökeillä aika kulu, varsinkaan muiden ihmisten kanssa. On hirvittävän hankalaa keksiä rakentavaa tekemistä koko pitkän päivän puhteeksi. Tosi asiassa päivä kuitenkin voidaan laittaa poikki jo puolesta, sillä kuuden-seitsemän aikaa tulee aloittaa jo saunan lämmitys. Se homma taas on minun juttuni. Onnekseni olen suunnitellut itselleni erinomaisen aikataulun, jonka mukaan minun ei tarvitse viettää paikoillani ainuttakaan kokonaista päivää. Maanantaina saavun paikalle, tiistaina matkaan Poriin, keskiviikkona Tampereelle, torstaina on vuorossa Nokia ja matkan finaali koittaa perjantaina pääkaupungissamme Helsingissä. Lauantaiaamuna lähtee matka kohti Oulua ja viimeisten hengenvetojen kaltaisia päiviä ennen abivuoden alkua. Kokemuksentäyteinen reissu – sopii minulle!

Täytyy sanoa, että tällainen elämä on minua varten: päivät elämäntäyteisissä suurkaupungeissa kaikkine viihdykkeineen ja illat luonnon helmassa järven rannalla saunaa lämmitellen, uiden ja ruokaa grillaten. Suurta ja vehreää, punaista ja vihreää, ihminen ja luonto – kai kerran ovat yhtä! Mitä muuta ihminen voisi pyytääkään? Illan päätteeksi on hankala sanoa, minkä osan päivästä olisi halunnut säilyttää ja minkä jättää pois. Sen kysyminen vaatisi paluuta 1930-luvulle, jolloin ihmisillä ei ollut vaihtoehtoja. Tänä päivänä onneksi vielä saa nauttia elämän ja Suomen upean kesän monimuotoisuudesta kaikessa upeudessaan, aina kaupunkien urbaanista sykkeestä järven rannan luonnonläheiseen elämään!

Elokuinen loppukesän yö on täynnä eksotiikkaa. Ilma on viileä ja järven vesi lämmintä. Taivas on musta ja ensimmäistä kertaa monen kuukauteen tähtien miljoonia vuosia vanha valo tavoittaa silmäparit. Kaikkein upein on kuitenkin korkealla hehkuva kirkkaan keltainen täysikuu, jonka kajossa veden tyynet virtaukset saavan ylimaallisen vivahteen. On hengellinen kokemus sukeltaa yönmustaan veteen ja antaa vesipisaroiden kimmeltää kuunvalossa. Jotain tällaista on ehkä se elämän subjektiivinen ainutkertaisuus, jota romantiikan pyhä oppi kehottaa meitä ihannoimaan...

Tällainen loma todella piristi minua. Nyt olen taas montaa kokemusta rikkaampana ehdottoman valmis ja innokas viimeiseen todelliseen spurttiin, jonka lukioaikani vielä vaatii. Täältä tullaan, yliopisto! Lukion loppulaskenta alkaa nyt!

1. henkilö jota halasit viimeksi
+ onko hän sinulle rakas? - On toki :)
+ tunnetko hänet hyvin? - Yksi pitkäaikaisimpia ystäviäni. Eli joo.
+ jutteletteko paljon? - Aina kun voidaan.
+ oletko ollut heillä? - Juu olen.

2. henkilö jolle suutuit viimeksi
+ onko hän tyttö vai poika? - Tyttö.
+ riitelettekö usein? - Joskus aina.
+ annoitko hänelle anteeksi? - Kyllä.
+ millaiset on välinne nykyään? - Ihan hyvissä väleissä ollaan.

3. henkilö jota et näe useasti
+ onko hän kaverisi? - Jep :)
+ pystytkö puhumaan hänelle kaikesta? - Melkeinpä
+ miksette näe useesti? - Asuupi niin kaukana.
+ onko hän koskaan pahoittanut mieltäsi? - Ei tähän mennessä.

4. henkilö kenet haluaisit nähdä
+ missä tutustuitte? - riparilla
+ oletteko koskaan tavanneet? - No mitäs luulisit?
+ kuvaile häntä yhdellä sanalla - Upea? :D
+ miksi haluaisit nähdä hänet? - Taaskaan nähny sitä sataan vuoteen...

5. henkilö kenen vieressä nukuit viimeksi
+ oliko hänen vieressään hyvä nukkua? - No ne penkit oli kyllä aika ikävät ja se känninen ukko horisi niin äänekkäästi... :D
+ kerro joku yhteinen muisto - Ysiluokan pesäpallopeli!<3
+ onko hän sinulle tärkeä? - On toki.
+ jos saisit sanoa hänelle nyt jotain niin mitä sanoisit? - JSSR!

6. henkilö kenen ystävä et enää ole
+ oliko teillä mukavaa yhdessä? - Meillä oli hetkemme
+ miksette ole enää ystäviä? - Hänestä tuli kusipää
+ milloin näit hänet viimeksi? - Varmaan sata vuotta sitten

7. henkilö jota sinulla on ikävä
+ mitä teitte viimeksi kun näitte? - Olimme kaupungilla
+ oletko ollut ihastunut häneen? - No tuota!
+ mitä hänelle kuuluu? - Hyvää toivoakseni :)

8. henkilö keneen et enää luota
+ onko hän ystäväsi? - Ei ole.
+ kauan olette tunteneet? - Tunnettiin silloin joskus.
+ mikset enää luota häneen? - Siitä tuli idiootti.
+ oletteko koskaan riidelleet? - Kyllä.

9. henkilö jota suutelit viimeksi
+ oletko ihastunut/rakastunut häneen? - Enpä ole.
+ oliko suudelma vahinko? - Ei :D
+ oletteko kuitenkin vielä hyvissä väleissä? - Ollaanhan me, tosin ei hirveästi aina ehditä puhumaan.
+ minkälainen hän nykyään on? - Aina samanlainen.

10. henkilö kenet olet nähnyt kerran
+ milloin näit hänet? - vappumarssilla Oulussa
+ miksette ole nähnyt useemmin ? - Hän asuu Nivalassa (!)
+ milloin viimeksi puhuit hänen kanssaan? - Mesessä alkukesästä.
+ onko sinulla hänen numero? - Onkohan mulla...
+ minkälainen hän on? - Mukava :)

11. henkilö kenen kanssa naurat eniten
+ mille nauratte? - Kaikelle typerälle.
+ kerro joku yhteinen naurukohtauksenne? - Kouluammuskeluista heitettiin raakaa läppää
+ miksi juuri hän? - Vain hänellä on niin säälimätön huumorintaju.
+ millon viimeksi olette nauraneet yhdessä? - Sillon ku nähtiin viimeksi.

12. henkilö johon et haluaisi kiinnittää huomiota
+ oletteko samanikäisiä? - Ei olla.
+ oletteko ystäviä? - Ei olla.
+ miksi et haluaisi kiinnittää huomiota? - Se on idiootti.
+ minkälainen hän on? - ruma rehentelevä tyhjäpäinen juoppo

13. henkilö joka on erittäin läheinen
+ oletteko samanlaisia? - Ollaan me aika.
+ tietääkö hän että välität hänestä? - Toivottavasti :)
+ oletteko riitaantuneet juuri nyt? - Ei.
+ pystytkö luottamaan häneen? - Kyllä.

14. henkilö jonka olet tuntenut pisimpään
+ muisto teistä - leikittiin jollain Star Wars -ukoilla
+ oletteko joutuneet pulaan yhdessä? - Rikottiin me joku vaasi kun sen porukat ei ollu kotona.
+ kauanko olette tunteneet? - päiväkodista
+ haluaisitko jättää ystävyytenne? - Ei me nyt varsinaisesti olla enää ystäviä
+ mitä arvostat hänessä? - Hän oli ensimmäinen hyvä kaverini.

Valtiojohtajien urheilusuorituksilla on mielipidevaikuttamisen kannalta hämmästyttävän paljon merkitystä.

Kansakuntansa kohtalonhetkillä vuonna 1966 Kiinan "suuri ruorimies" Mao Zedong käänsi kansan huomion pois arkipäivän kärsimyksestä suorittamalla myyttisen urotekonsa uimalla 72-vuotiaana vanhana miehenä Jangtse-jokea vastavirtaan 15 kilometriä reilussa tunnissa. Tapaus oli niin inspiroiva, että kulttuurivallankumouksen avulla maineensa taivaalliseksi korottanut puhemies säilytti kansansuosionsa onnistui säilyttämään maineensa ja tapahtuman kunniaksi järjestettäviä uintitapahtumia on järjestetty aina siitä saakka.

Ugandan diktaattori Idi Amin muistetaan paitsi aiheuttamastaan kansanmurhasta, myös maansa nyrkkeilyn raskaan sarjan mestarina. Brittiläisten imperialistien armeijassa palveluspoikana toimineen Aminin imagoon kamppailulajin taitaminen toi ilmeistä lisävivahdetta, varsinkin kun Amin myöhemmin alkoi valtaan noustuaan esiintyä entistä enemmän brittiläisen imperiumin kukistajana - kuin olisi sen omin käsin maahan hakannut...

Urho Kekkonen tunnettiin kovana urheilijana. Mies oli muun muassa korkeushypyn Suomen mestari ja pinkoi satasenkin aikaan 10,7. Päästyään vallan kahvaan Kekkosen lajiksi nousi perikansallinen hiihto, jonka symbolista arvoa ei ole hankala arvioida: tekihän Urho kaikista muista valtiomiehistä "perässähiihtäjiään" varsin julkisesti.

Venäjän pres... pääministeri Vladimir Putin taas on lujittanut mainettaan vahvana johtajana judon mustanvyön haltijana. KGB-taustastaankin tunnettu Venäjän "James Bond" ei ole ainakaan tähän mennessä yrittänyt peitellä kamppailulajin taitojaan, saati sitten pyykkilautavatsaansa ja muutenkin tiukassa trimmissä olevaa kroppaansa. Mediapelin ilmiömäisesti hallitseva Putin on lisäksi niittänyt mainetta lahjakkaana jousiampujana ja metsästäjänä. Viimeksi Putin hämmästytti saalistajan vaistoillaan "pelastamalla" kuvausryhmänsä Siperian tiikerin kynsistä lamauttamalla tämän nukutusnuolella.

Kaikkien valtionpäämiesurheilijoiden kruunaamaton kuningas on kuitenkin Pohjois-Korean kiistaton itsevaltias Kim Jong-Il, joka on kunnostautunut golfin pelaajana: tämä aikamme suurin urheilulegendahan löi 11 hole in onea kokeillessaan ensimmäisen kerran golfia. Ensimmäisen kokonaisen kierroksen hän suoritti tuloksella 38 alle parin. Pohjois-Korean median mukaan "Suuri Johtaja" lyökin tavallisesti kolme tai neljä hole-in-onea joka kierroksella. Selvähän se.

Päätin tänään erään asian: muutan isona Etelä-Amerikkaan ja alan onnelliseksi ihmiseksi.

Brittiläisen New Economic Foundation -tutkimuslaitoksen mukaan maailman onnellisimmat ihmiset asuvat Costa Ricassa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Jamaikassa. Kärkikymmeniköstä yhdeksän maata sijaitsee latinalaisessa amerikassa. Rikkaat länsimaat tulevat puolestaan kaukana perässä: parhaiten sijouttunut Alankomaat on sijalla 43, Ruotsi sijalla 53, Suomi sijalla 59 ja Yhdysvallat sijalla 114. Jaoittelu tehtiin elämänlaadun, eliniän sekä ekologisen jalanjäljen perusteella.

Yhteistä parhaiten pärjänneille maille ovat paitsi kaunis luonto ja usein sijainti meren äärellä, myös rauha, itsenäisyys ja pitkälti vasemmistolainen poliittinen elämä. Useassa kärkikymmenikön maista on tällä hetkellä vasemmistolainen presidentti, hallitus ja muutenkin pitkät perinteet vasemmistolaisessa politiikassa. Yksikään näistä maista ei myöskään sijoitu millään taloudellista vapautta mittaavilla indekseillä maailman vapaimpien talouksien joukkoon. Esimerkiksi viidentenä oleva Vietnam ja seitsemänneksi sijouttuva Kuuba eivät edes julkisesti edusta kapitalistista järjestelmää.

Vasemmistolaisen politiikan ja maille ominaisten kulttuurien seurauksena on arvatenkin se, että maat elävät ainakin vielä toistaiseksi irrallaan länsimaalaisesta tehokkuusajattelusta, nuorten ja köyhien rääkkäämisestä sekä ikuisesta kasvuihanteesta, johon on päästävä keinolla millä hyvänsä. Sellainen meininki ei ihan paratiisisaarille sopisikaan. Markkinatalouteen puuttumalla on myös onnistuttu saamaan konkreettisia tuloksia ympäristönkuormituksen vähentämiseksi, ja näin omatuntokin on puhdas. Ja tietysti hyvä julkinen terveydenhuolto takaa onnellisen elämän säilymisen myös tulevaisuudessa.

Tutkimusta on syytetty keinotekoisuudesta, arvatenkin niiden toimesta, jotka haluavat tehdä vertailua vertailun vuoksi sokealla uskollaan bruttokansantuoton onnelliseksi tekevään voimaan. Useista lastensaduista tuttu lausahdus "raha ei tuo onnea" pitää kuitenkin paikkansa myös tosi elämässä, joten tämän tyyppinen tutkimus on varmasti omalla tavallaan huomattavasti valaisevampi kuin lännen menestysuskoa pönkittävät bkt-mittaukset. Hyvä elämä maan kantokyvyn rajoissahan on parasta mitä voi saada, ja siihen 2000-luvun vasemmisto nimen omaan pyrkii.

http://www.taloussanomat.fi/ymparisto/2009/07/06/nama-ovat-maailman-onnellisimmat-maat/200915805/12

Top 10 maailman onnellisimmat maat:

1 Costa Rica
2 Dominikaaninen tasavalta
3 Jamaika
4 Guatemala
5 Vietnam
6 Kolumbia
7 Kuuba
8 El Salvador
9 Brasilia
10 Honduras

Eri maiden sijoituksia:

20 Kiina
35 Intia
43 Alankomaat
68 Etelä-Korea
74 Iso-Britannia
75 Japani
84 Hong Kong
89 Kanada
108 Venäjä
114 USA
122 Luxemburg
131 Viro (Euroopan huonoiten sijoittunut valtio)

Pohjalla: Zimbabwe

1. Voisitko halata minua ?
2. Voisitko suudella minua ?
3. Voisitko nukkua kanssani ?
4. Voisitko olla ystäväni ?
5. Voisitko varastaa minulta ?
6. Voisitko itkeä takiani ?
7. Voisitko tappaa minut ?
8. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle ?

Heräsin tuossa puolisen tuntia sitten. Tampereen reissu on nyt takanapäin: pyöreä 24-tuntinen täynnä tapahtumia.

Potkustartti päivälle tuli lauantaiaamuna kello 6.15, kun kolmen tunnin yöunien jälkeen heräsin ystäväni Juhiksen tekstiviestiin. Mitä pikimmin olimme junassa kohti Kuopiota, josta koukkausi Pieksämäelle ja sitä kautta Helsinkiin. Seitsemän tunnin istumiseen kyllästyneenä huvitimme itseämme muun muassa tutkimalla junat läpi päästä päähän. Myös junanvaihto toi matkaan kaivattua vaihtelua.

Tampereen kierros alkoi paikallisesta Raxista, joka oli - yllätys yllätys - täynnä kuin Juhiksen maha siellä syömisen jälkeen. Tuumasimme, että tampereelaiset eivät osaa paitsi pelata jääkiekkoa, myöskään pyörittää toimivasti ravintoloita. Sohvaltapudottavimpana näimme karmean katraan pikkulapsia valvojineen, vieläpä koulureppujen kanssa. Kulkeeko aika tosiaan etelässä niin paljon hitaanpaa vai lopetimmeko itse koulunkäynnin liian aikaisin? Joka tapauksessa saimme syötyä edes hiukan, vaikka Sauli olikin saada takkiin kanankoipipalasilta. Sen jälkeen olisi vuorossa pieni kiertoajelu tämän työläiskaupungin kuuluisimmille paikoille - tosin jalkapatikalla.

Etsittyämme puolisen tuntia ottoautomaattia pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa. Nähtävyydet jäivät tällä reissulla vähiin, sillä uskovaishihhulit olivat vallanneet koko keskustorin ja näin tämän synkän historian omaavan torin ihastelu jäi varsin lyhyeksi. Lenin-museo oli todennäköisesti jo kiinni, mutta emmepä me löytäneet sitä paikkaakaan. Sen kuitenkin panimme merkille, että Tampereella tuntuu olevan helvetin kallista: ei yksi siideri voi maksaa kolmea euroa, eihän? Ihme kehitysmaa sekin. Hessburgerissakaan ei ollut suolaa.

Lopulta kauan odotettu Sauna Open Air siinsi edessämme. Wow! Kohta odotuksemme on päättynyt! Ensin oli kuitenkin hankkiuduttava eroon juomista, sillä festivaalialueellehan ei saa omia viedä. Ja siitä kiitoksena karmea kusihätä. Noh, miten vain, ehdimme juuri katsomaan kun ruotsalainen Hammerfall aloitteli soittamaan keskinkertaista heviään. Sen jälkeen alkoi valtava rynniminen kohti lavaa ja piinaava tunnin seisominen asemien säilyttämiseksi. Se tuuppiminen ja ryntäily ei loppunut edes keikan aikana, vaan kädet olivat jatkuvasti jonkun tisseissä tai takapuolessa kiinni ja hyppivät pikkutytöt moukaroivat mielellään isompien alaleukoja. Mutta kyllä se vaan kannatti. Mötley Crüe - fuck yeah!

Paluu matka sujui odottavissa meiningeissä, sillä koko päivän jalkojen päällä olo ja viime yön lyhyet yöunet olivat vieneet kaiken virran. Hessburgerissa nautitun iltapalan jälkeen tunti rautatieasemalla ja sitten junaan jännittämään, saako ilman paikkalippua junaan tullut säilyttää paikkansa. Ja tuuri kävi. Nukkumisesta ei tosin tullut kertakaikkiaan mitään, sillä ainakaan itse en osaa nukkua minkäänlaisilla penkeillä. Seinäjoen jälkeen porukka junassa väheni ja pääsin vihdoin kokonaiselle penkkiriville saamaan selkäni suoraksi. Mutta sitten tuli pommi: joku helvetin vanha juopunut ukko oli päättänyt purkaa elämäntarinansa puhelimessa yön aikana. Sitä kuunnellessa ei pokka pitänyt.

Auringon alkaessa nousta väsymys alkoi nousta ylivoimaiseksi. Nukuin pari muutaman tunnin pätkää ennen kuin huomasin kellon olevan jo seitsemän: olisimme puolen tunnin päästä perilla! Enää ei pystyisi nukahtamaan. Koko yön yrität saada nukutuksi ja viimein väsyttää niin paljon, että pystyisit nukahtamaan niin et perhana enää voi! Perkele! Onneksi matka loppui ja olin nopeasti kotona. Käveleminen alkoi tehdä jo tuskaa ja näkökenttään alkoi ilmestyä asioita, jotka eivät sinne kuuluneet. Kotiin päästyäni kaaduin saman tien sänkyyn ja nukuin viiteen asti iltapäivällä.

Olihan kuitenkin tavallista mahtavampi reissu. Tosin ei ihan heti tekisi mieli lähteä uudestaan yhtään mihinkään... Taidan mennä vielä hetkeksi nukkumaan ja alkaa sitten valvomaan niitä tämän päivän vaaleja. Home sweet home!

Kuuden tunnin päästä Tampereelle. Tulee taas mukavan pitkä ja rentouttava yö.

Päätäkin särkee ikävästi ja tuntuu kuin olisi flunssa tulossa - ihmekös tuo, kun tuolla ulkona on koko päivän riehunut tuollainen saatanan takatalvi! Yhdistetään siihen vielä talviturkin heittäminen ja erittäin myöhäinen nukkumaanmeno eilen illalla, niin onhan se varma ettei Tampereelle lähdetä ilman buranaa.

Neljä tuntia tuossa säässä ei ole ihmisen työtä. Tuli kuitenkin luvattua, joten olihan se tehtävä: Vasemmistoliitto tarvitsi meitä uutteria ja sinnikkäitä nuoriaan tekemään viime hetken vaalitöitä. Tämä keikka ei tosin ollut erityisen antoisa, sillä kuka ihme tuollaisella ilmalla on kiinnostunut politikoimaan keskellä Rotuaaria? Toisin oli keskiviikkona, kun olimme agiteeraamassa porukkaa Jatulin Saundi 2009 -tapahtumassa: miten sydäntälämmittävää olikaan saada kaikki puolueohjelmat ja jäsenlehdet jaettua, vaikka jakaa ei ollutkaan kortsuja kuten ystävillämme Kokoomuspuolueella.

Eilisiltana aloitettiin kesän vietto. Saunottiin, syötiin, juotiin ja pelattiin playkkaria puoli neljään asti yöllä. Mikäs sen hauskempaa! Moisen rappioromantiikan tuulahduksen seurauksena olo on koko päivän ollut harvinaisen tokkurainen, mutta mieliala on silti korkea. Jollei tässä nyt keuhkokuumetta tule, niin päivästä 6.6.09 voi tulla jotain niin perkeleen tajunnanräjäyttävää!

Potkustartti sydämelle ja villi puoli esille siis vain ;) Whoohoo!

Nyt on pakko kirjoittaa levyarvostelu.

Vihdoinkin minä sain sen! Kotimaisista huippuartisteista koostuva Laulava sydän -kokoelmasarjan kohokohta, Beatles-covereita sisältävä albumikokonaisuus tuli viimein oikeaan osoitteeseensa. Harvoin sitä on tullut ahmittua kokonaista tupla-cd:tä yhdeltä istumalta tarkasti biisejä analysoiden. Sen vuoksi ei auta kuin kirjoittaa ylös, mikä oli lopputulos - oliko levy odotuksen arvoinen?

Arvoasteikko:

loistava!
hyvä!
mukiinmenevä
- puutteellinen
- - huono!
- - - raivostuttava!

1. Tommi Läntinen - Kun hänet silloin nähdä sain (I saw her standin' there)

Menevä rock-ralli - juuri niin kuin pitääkin. Läntisen ääni sopii erinomaisesti juuri tähän biisiin. Ei erityisen omaperäinen, joskaan tällä kertaa muutosten vähäisyys on ehdoton etu. Lyriikatkin ovat kääntyneet suomeksi uskollisesti ja luontevasti, joten kokonaisuus on ehdottomasti onnistunut.

Arvosana:

2. Eero & Jussi Raittinen - Salaisuuteni (Do you wanna know the secred?)

Näistä jäpiköistä en ole koskaan erityisemmin pitänyt (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja se mielessäni tästä biisistä jäi vähän puutteellinen olo. Eihän tämä huono ole, mutta vähän hengetön kieltämättä. Käännös ei ole luonteva, esitys on rutiininomaista ja kokonaisuus on muutenkin lattea. Mutta ei huono.

Arvosana: -

3. Laura Närhi - Meidän yhteinen (With Love From Me To You)

Ei ei ei. Nyt on hieno kappale pilattu. Närhi loilottelee kuin kesäterassilla pilaten kaiken sen, mikä teki Beatlesin esityksestä klassikon. Olkoonkin epäreilua verrata maailman parasta yhtyettä suomalaiseen tähdenlentoon, mutta vähän enemmän yritystä olisi voinut odottaa. C'moon!

Arvosana: - -

4. Nylon Beat - Hän on sinun (She loves you)

Nylon Beatin tytöt ovat elementissään - ärsyttäviä kuin mitkä, mutta silti formaatissaan mukiinmeneviä. Itse biisi on kääntynyt luontevasti, on menevä ja henkii alkuperäisteoksen keveyttä ja raikkautta.

Arvosana:

5. Eero & Jussi Raittinen - Kaikki rakkauteni (All my loving)

Räkä-ääniset ukkelimme parantavat toisella yrittämällään, mutta eivät edelleenkään ylle erityisen loistavalle tasolle. Biisi lentää, mutta esittäjät rajoittavat.

Arvosana:

6. Nylon Beat - Jos käden annat vain (I wanna hold your hand)

Nylonien toinen veto taas on edellistä heikompi. Tällä kertaa biisi olisi vaatinut hieman villimpää lähestymistapaa toimiakseen, tämä jäi hieman heikoksi. Silti ihan ok yritys.

Arvosana: -

7. Eija Kantola - Kuiskaa (This Boy)

Kyseessä ei ole Beatlesin parhaimpia biisejä, eikä cover ollenkaan asiaa muuta: tylsä. Kantola henkäilee ja venyttelee turhan iskelmämäisesti, johon 50's soundit sopivat huonosti. Unohdettava.

Arvosana: - -

8. Kari Pesonen - Kovan päivän ilta (Hard Day's Night)

Tämähän jo vähän rokkaa! Ja sietääkin: onhan kyseessä yksi Beatlesin parhaita rock-kappaleita! Pesonen hoitaa laulun tyylillä, rytmi on kohdallaan ja kokonaisuudessa on mukaansatempaavuutta. Vähän villimmäksi olisi meno vielä saanut yltyä, silloin kolkuteltaisiin huippupisteitä.

Arvosana:

9. Topi Sorsakoski - Olet rakkain (And I love her)

Tämä artisti on niitä, joista jotkut pitävät aivan valtavasti. Ja minä en kuulu heihin. Hyi helvetti. Onko tällä tekotaiteellisuudella mitään rajaa?

Arvosana: - - -

10. Ville Pusa - Hyvin menee (I feel fine)

Ehkä edellisestä johtuen tämä tuntuu jo heti paremmalta. Meininkiä löytyy, Pusa on ihan ok ja sanoitus on luontevaa. Ei muistettavimpia biisejä, mutta erinomainen piristysruiske edellisen järkytyksen jälkeen.

Arvosana:

11. Jiri Nikkinen - Apua! (Help)

Jeah! Suomen suurin Beatles-fani on kehissä. Ja lopputuloksesta huomaa rakkauden sekä alkuperäisbiisiä että itse bändiä kohtaan. Käännös on uskollinen, luonteva (mistä ropisee jo rankasti pisteitä tämän biisin kohdalla!) ja ennen kaikkea hyvin esitetty, sillä mukana on sitä toivottua villeyttä ja vekkulia meininkiä. Ehdottomasti albumin parasta antia so far.

Arvosana:

12. Pekka Ruuska - On paras tunteet piilottaa (You got to hide your love away)

Hyvä veto tämäkin. Ruuska tavoittaa coverissaan loistavasti alkuperäiskappaleen hengen ja ajatuksen, ja - mikä tärkeintä - onnistuu kääntämään sen myös kuulijalleen.

Arvosana:

13. Katri Helena - Matkalippu (Ticket to ride)

Katri Helena on niin outo valinta tämän kappaleen laulajaksi, että täytyy ihmetellä, miksi tämä toimii niin hyvin. Ylimääräinen "rock-korostus" tosin ärsyttää, eikä kertosäkeen töksähtelylle voi antaa anteeksi, mutta pääasiassa tämä onnistui yllättämään positiivisesti.

Arvosana:

14. Laura Närhi - Eilinen (Yesterday)

Toinen Närhen kappale... ja sulatti sydämeni täysin! Hämmästyttävää herkkyyttä tavoittava kappale jousisovituksineen on äärimmäisen kaunis näkemys yhdestä Beatlesin kauneimmista balladeista. Ja osaahan se Närhikin laulaa - jopa hyvin!

Arvosana:

15. Jiri Nikkinen - Norjan puu (Norwegian wood)

Tämä kappale on mahdotonta kääntää menettämättä jotain olennaista sen monimerkityksellisestä kokonaisuudesta, joten täytyy taas nostaa hattua sille, miten Jiri Nikkinen on aihetta lähtenyt käsittelemään: lopputulos on erilainen, omanlainen, mutta silti ehdottomasti Beatlesin kappale ja vielä kovasti Norwegian woodin kaltainen sellainen. Raikas ja hyväntuulinen kokonaisuus tuntuu kestävän liian vähän aikaa.

Arvosana:

16. Ville Pusa - Michelle

Uskollinen käännös, joka kuitenkin sortuu suomennoksessaan lainaamaan lyriikka-apua ranskan kauniista kielestä - mutta se toimii. Pusa laulaa hyvin, ja kyllä se Michellen sydän tälläkin sulaisi.

Arvosana: + +

17. Mari Rantasila - Tyttö (Girl)

Ovela veto laittaa nainen laulamaan rakkauslaulua tytölle. Tällä kertaa se kuitenkin kannattaa, sillä lopputulos on hyvä ja onnistunut veto niin käännöksenä kuin esityksenäkin. Lennonin herkkyyttä Rantasila ei tavoita, mutta vertailupohja lienee jälleen liian korkea.

Arvosana: + +


18. Eija Kantola - Hei pojat (Day Triper)

Onko tämä sama kappale? Melodia ja musiikki ovat tutut, mutta sanoissa ei tunnu olevan mitään samaa. Ei tämä silti huono ole, joskin hiemaan kyseenalainen yksinkertainen rallatus.

Arvosana: +

19. Katri Helena - Eleanor Rigby

Hmm... No juu, tässä vaiheessa Katri Helenan ääni alkaa jo hieman ärsyttää. Sovitus on mukiinmenevä, käännös uskollista ja kaikki muuten kohdillaan, mutta jokin tässä nyt perustavanlaatuisesti mättää. Ja tämän biisin kohdalla jos milloin se on kohtalokas virhe.

Arvosana: -

20. Anneli Saaristo - Keltainen jäänsärkijä (Yellow Submarine)

Tämä on hauska! Saariston ääntä ei ollut aluksi tuntea, mutta loppujen lopuksi hyvin energinen esitys humoristisella vivahteella vetää suupielet ylös. Alunperin Simo Salmisen ja Spede Pasasen tekemä käännösversio toimii erinomaisesti näinkin.

Arvosana: + +

21. Jore Marjaranta - Kaikki yhtä ympyrää (Got to Get You into My Life)

Jotenkin pidän Marjarannan tulkinnasta, vaikkei tämä missään nimessä ole levyn parhaita. Revittelyä ja meininkiä löytyy, eikä kappalekaan ole huono. Ihan ok.

Arvosana: +

22. Pepe Willberg - Rööperiin (Penny Lane)

Tämä on jo tavallaan klassikko, joten se lienee epäreilussa asemassa muihin kappaleisiin nähden. Mutta entä sitten? Kyseessä on kuitenkin helvetin hyvä biisi - niin coverina kuin itsenäisenä teoksenaankin. Kestää useita kuunteluita.

Arvosana: + + +

23. Kari Pesonen - Mansikkamaa (Strawberry fields forever)

Asenneongelma: John Lennonin kappale on niin ylittämätön, ettei mikään jäljitelmä voi olla hyvä! No, kovasti Pesonen kuitenkin yrittää ja lopputulosta voi luonnehtia onnistuneeksi aina käännöstä myöten, mutta silti...

Arvosana: + (+)

24. Anneli Saaristo - Hän lähtee pois (She's leaving home)

Vaikken Saaristosta laulajana erityisemmin pidäkään, on myönnettävä että tämä tulkinta onnistui vangitsemaan. Tunteitaherättävä kappale, joka henkii paitsi alkuperäiskappaleesta tuttua surumielisyyttä, myös perisuomalaista katkeruutta. Ja se on aika pikantti lisä.

Arvosana: + +

25. Pave Maijanen - Kaupungin harmain mies (When I'm 64)

Ihan hauska jäljitelmä, jossa on kiva tunnelma. Maijanen jammailee omaan tapaansa, eikä sovituksessa ole otetut juuri harha-askeleita. Ei pahaa sanottavaa.

Arvosana: +

26. Pave Maijanen - Riski Riitta (Lovely Rita)

Hämmästyttävän beatlesmainen kappale! Ei aivan yllä Nikkisen tuotannon tasolle, mutta hyvin onnistunut cover joka tapauksessa. Sanoissakin on käytetty tarpeeksi mielikuvitusta.

Arvosana: + +

27. Mari Rantasila - Rakkautta vain (All you need is love)

Tässä laulussa jos missä olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta hämmästyttävän hyvin ollaan metsään menty. Ei tämä ole mikään rauhan liikkeen tunnuslaulu, joka saa ihmiset miettimään sotien ja vihan järjettömyyttä, tämä on ihan tavallinen tylsä, hajuton ja mauton rakkauslaulu! Ei ei ei, miksi!

Arvosana: - - -

28. Hector - Hassu huilumies (Fool on the hill)

Tämä on jotenkin niin Hectorille sopiva kappale, että ensialkuun tätä ei edes mieltäisi pelkäksi coveriksi. Eikä se tarkemmin ajateltuna sitä olekaan, vaan Hectorin oma näkemys McCartneyn kappleesta ja sen teemoista. Erittäin hieno kappale.

Arvosana: + + +

29. Kirka - Lady Madonna

Kyllä mestarit osaavat. Menevä, sujuva, luonteva ja onnistunut kappale!

Arvosana: + +

30. Kirka - Hei Jude (Hey Jude)

Hetkinen hetkinen... Kirka laulamassa Hey Judea? Voiko tämä toimia? Pienestä torjuvasta ennakkoasenteesta huolimatta yllätys kyti heti pinnan alla: tämähän on helvetin hyvä! Vaikuttaa suorastaan Kirkan omalta kappaleelta, mutta vangitsee silti alkuperäisen laulun hengen. Todella hyvää työtä!

Arvosana: + + +

31. Pekka Ruuska - Elämältä halua en enempää (Ob-la-di, Ob-la-daa)

Hmm... mitähän tästäkin nyt sanoisi? Ihan hauska yritelmä, jossa on letkeä meininki ja hyvä tarttuva tahti. Ehkä vähän unohdettava.

Arvosana: +

32. Eero Raittinen - Viidakko Jim (The Continuing Story of Bungalow Bill)

Siis mitä helvettiä? Lennonin loistava, monitasoinen tarina luonnon keskellä harhailevasta Billistä on muutettu älykkyydeltään Viidakon Ykä -leffaa muistuttavaksi lastenlauluksi? Uskomaton harhalaukaus, ehdottomasti levyn karmeimpia kappaleita. "Pyssys on pam" ????

Arvosana: - - -

33. Topi Sorsakoski - Kitara soi murheissaan (While my guitar gently weeps)

En taida edes viitsiä sanoa mitään. Kamala juopuneen miehen karaokelauluversio George Harrisonin uran hienoimmasta kappaleesta on jo jotain niin anteeksiantamatonta...!

Arvosana: - - -

34. Tommi Läntinen - Se jokin (Something)

Kiitos Tommi! Tämän kappaleen ansiosta Harrisonkin sai oman asiallisen tulkintansa. Käännös on tarpeeksi uskollinen ja luonteva, mutta jotain siihen loistavaan vaadittavasta silti puuttuu.

Arvosana: + +

35. Jore Marjaranta - Paulin taikakaulin (Maxwell's Silver Hammer)

No joo, luonnollisesti alkuperäisteoskaan ei kuulu Beatlesin terävimpiin teoksiin, mutta tämä kappale on jotenkin outo. Popedan esittämänä tämä meni vielä huumorista, mutta Marjarannan paljon "vakavampi" esitys aiheuttaa ainoastaan ristiriitaisen olon. En todellakaan tiedä, mitä tästä voisi sanoa. En edes tiedä, pidinkö tästä.

Arvosana: - / +

36. Jiri Nikkinen - Elekieltä (Here comes the sun)

Sieltä tulee ehta klassikko! Nämä Nikkisen kappleet vain ovat niin hyviä. Paljossa omassa on jotain ehdottoman tuttua ja hienoa. Pidän tästä!

Arvosana: + + +

37. Pepe Willberg - Ovensuu (The Long and windin' road)

Tämä tuli yllätyksenä: erittäin kaunis ja hieno kappale! Miten Willberg onnistuukin ehdottomasti omanlaisessa tulkinnassaan tavoittamaan näin hienosti ne samat suuret tunteet, jotka tekivät McCartneyn kappaleesta klassikon? Eipä olisi löytynyt parempaa tapaa lopettaa tätä levyä. Beatles lives!

Arvosana: + + +

Epätasainen levy kallistuu loppujen lopuksi positiivisen puolelle. Ansioituneimmat artistit, Nikkinen, Willberg, Läntinen ja Kirka pelastavat paljon siltä, minkä Topi Sorsakoksen kaltaiset amatöörit uhkaavat menettää. Mutta eihän mikään kokoelma voi sisältää ainoastaan hyviä kappaleita, eihän?

Kyllä tämän levyn voi joskus kuunnella uudestaankin.

Jälleen on yksi merkkipaluu lukiolaisen elämässä saavutettu: kävin tänään ilmoittautumassa ylioppilaskirjoituksiin! Kyllä nyt tuntuu hienolta.

Aika se vain rientää melkoista laukkaa. Vielä pari kuukautta sitten edessä olevat kirjoitukset tuntuivat vielä kohtuullisen kaukaisilta, mutta sitten löi viimekuinen YO-info järisyttävän faktan pöytään. En itse juuri kiirehtinyt asiaa, joten eilen illalla tutkintoilmoitusta täyttäessäni jännä fiilis kiri pintaan: tässä valmistellaan jo loppua! Lappu ja 78 euroa rahaa jäivät koulun kansliaan noin puoli tuntia sitten. Ensi syksynä tehdään sitten lopullisesti tili historian ja yhteiskuntaopin lukion oppimäärästä.

Tässä meneillään oleva koeviikko on lukioaikani kolmanneksi viimeinen, mutta sitäkin merkittävämpää on, että tämä on viimeinen kevääni tavallisena lukiolaisena. Ensi vuonna olen jo kirjoitukset suorittanut ylioppilas ja todennäköisesti valmistautumassa päätä pahkaa lääkiksen pääsykokeisiin. Toivottavasti hyvät kirjoitustulokset ovat avittamassa pääsyäni sinne!

Tavoitteeni kirjoitusten suhteen ovat seuraavat:

L - äidinkieli, historia ja yhteiskuntaoppi
E - biologia
M - kemia, pitkä matikka, pitkä englanti

Ruotsia en ole aikeissa kirjoittaa lähinnä periaatteesta, mutta myös osaltaan siksi, että pääsy edes B:hen voi osoittautua hankalaksi, eikä sellaisella arvosanalla mitään tee. Myöskin fysiikka kaikkien syventävien kurssien suorittamisesta huolimatta on jäämässä pois. Mutta onpahan maailmankaikkeus täydellisesti hallinnassani...

Syksyllä pitäisi siis kirjoittaa kahdessa ensimmäisessä kirjoituksessani kaksi L:ää. Se tulee olemaan hankalaa, sillä taso on yleensä kova. Mutta se on mahdollista. Näissä kahdessa reaaliaineessa minä todella uskon itseeni - niinkin kovasti, että valitsin toisen niistä pakolliseksi aineeksi. Myös äidinkielen tavoite on pelottavan korkea, mutta ihmeitähän tapahtuu harvasen päivä.

Sitä ennen on kuitenkin pakko yrittää rentoutua ainakin juhannukseen saakka, sillä sen jälkeen tämä ns. lomani alkaa jäädä jo liian lyhyeksi kirjoituksiin lukemisen kannalta. Jospa välimeren hiekkarannat hieman asiaa helpottaisivat, vaikka omantunnon tuskat sinne lentämisestä ovatkin valtavat.