muistathan sen lupauksen
veljeys on ikuinen
niin pelkkää sanahelinää
kun jotain nähtävää
nurkan taakse aina jää
vääjäämätöntä kohti meet
jälkees jää vain sielun sirpaleet
mihin menet ystävä,
kauas riennät kai,
kun geenit lähtijän
jo syntyessään sai
ei selvää päämäärää
eteenpäin suunnaten
ystävät hiljaisuudesta katsoo kaivaten
ovi sulkeutuu
narahtaen
tie nielaisee sut alas viettäen
et ymmärrystä kaipaa et sääliä
vain häviäjät syövät kädestä