Jees, tänään siis vapaapäivä kulunu siivotessa ja pyykkiä pestessä.
Tinon kanssa kävin aamulla jo lenkillä, kunhan sain sen revittyä sängystä ylös x]
Ne ravaili koko yön Rontin kanssa ympäriinsä ja paini niin että ikkunat helis.
Vloppu oli mukava suurimmalta osin, Elastinen oli loistava, mutta Puustelli perseestä.
Sunnuntai meni taas darraillessa., MUTTA nyt pääsin vessan lattialta ylös :D
Ja clubilla oli mukava vierailla, vaikka ei ihan suunnitelmien mukaan.
Eilen ilmoittauduttiin Jonin kanssa Tallinnan reissulle, tai siis minä ilmotin meidät.
Saas nähdä vaan mistä meikäläinen repii rahat siihen, kun budjetti kusee.
Viime vuonna oltiin samalla reissulla ja oli hirmuisen kivaa, toivottavasti nytkin.
Kaikista kivointa koko reissussa on kun pääsee hotelliin syömään aamupalaa.
Niin ja tietysti kylpyammeeseen x]
Pitäis käydä kaupassa, mutta ei uskalla kun kuitenkin eksyn KodinYkköseen :D
Tänään tuli taas kuvasto ja siellä oli niin paljon kaikkea "tarpeellista" --
Voi kun oliskin niin paljon rahaa, että sais kaiken mitä haluaa.
Huomenna piti olla kans vapaapäivä, mutta lupasin mennä iltavuoroon.
Tuleepahan ainakin hieman isompi tili, for sure-
Perjantaina on kuin onkin töitä, kun ei lakkoillakaan, se on perseestä.
Olisin halunnu kerrankin möllötellä kotona sillon, kun Joni tulee reissusta.
Kai se on riskeerattava ja kävästävä ostoksilla :D