Noniin. Tänään on torstai ja koulussamme oli liikuntapäivä. Aateltiin sitte lähtee kävelemään. Päämääränä oli kävellä Puhjon rantaan ja takasin. Alkumatka sujui ihan mukavasti hyvää musiikkia kuunnellen. Mikkelin tiellä oli opo Teemu ja joku toinen opettaja vahtimassa ettei tyhmät lapset juokse auton alle. Tien ylityskin sujui loistavasti, kukaan ei varmaankaan jäänyt auton alle. Tai no, ei sillä niin väliä. Tien ylityksen jälkeen alkoi väsymys tuntua jalkapohjissa ja oli kuuma kun aurinko porotti, mutta onneksi välillä oli varjoisiakin alueita. Sinin ja Satun kanssa alettiin jo ihmetellä, että millon se helvetin Puhjon ranta oikee tulee, mut ei se ikinä tullu minkää kulman takaa, vaikka me niin toivottii. No lopulta kuitenki päästii sinne rantaa ja osa oliki jo siellä oottamassa. Kuten arvata saattaa, koulumme ei ollut järjestänyt minkäänlaista tarjoilua päämäärään. Sitten oli aika jatkaa matkaa takaisin koululle. Satu sanoi muistaakseni, että "Helvetti, vastahan me päästii tänne ja nyt pitää jo jatkaa matkaa!" Sini kuitenkin huomautti "Minä ainenkin lähden jo takaisinpäin, että pääsee mahollisimman nopeesti koululle ja kotiin." No me sitte lähettii koululle päin käppäilemää. Alkumatkasta kirottii koko kävelyreissu ja varmana joka toinen sana oli kirosana ku puhuttii. Sitte Sini alko olla jo TOSI väsyny ja se sano "Kohta oon taas niin väsyny, et nauran kaikille tyhmillekki jutuille." No en yhtää kyllä ihmettele. Yhessä mutkassa huomasin, että pusikossa oli joku valkonen pieni "mökki". Sanoin heti "Toi on Satun oma mökki!" Satu kysyi, että "Miksi se on juuri mun mökki?" Vastasin: "No koska sun nimi tuli just nyt ekana mieleen." HAHHAHHAAAA! Sitte naureskeltii jotaa omiamme aika kauan. Sitte Satu huomas vähän ajan päästä toisen pienen mökkösen ja Satu nimes sen heti minun mökiksi. HEHAHEHA! Seki oli niin vitun hauskaa! Sitte puuttu enää Sinin mökki. Seki löyty jonkun ajan päästä ku huomattii semmonen isompi mökki/lato tai joku. Sitte siin vieres tien toisel puolel oli joku aitahomma ja sanoin: "Ja tossa Sini sitte aina taluttaa Markusta. Ainii! Makehan onki se lentävä karvaperse, ni sille pitäiski olla ihan semmonen häkki, ettei se karkaa." Sitte kyl kaikki repes nauruun! "Tossa Sini on ajellu traktorilla", sanoin ku hangessa, mökin vieressä oli traktorin renkaan jälkiä. "Nii mä ajelenki joka aamu traktorilla", Sini ilmoitti. HIHHHIIIIH! Sitte oltii jo niin väsyneitä, että naurettii ihan kaikille kummallisille jutuille. Loppumatkalla tavattiin suolakeksejä, makkaranpalasia ja muita mukavia ystäviä. Nii ja Satun sanoi aivanku Tuntemattomassa sotilaassa "Älkää jättäkö! Älkää jättäkö!" Satun punteissa kulkeutui myös koululle asti puol kiloo paskaa! ON IHANAA SAMOILLA LUONNOSSA! Valkealan kirkon kohalla heitettiin Esko-pyöräilijähemmo ystävämme pieni viinapullo tielle ja joku vitun älykääpiö ajo sen päälle ja se hajosi. Siitäki saatii kunnon naurut! HEHAHEHHAHHHEHEEHIIIHHHIIIH!
PS. Sini ja Satun ootti oikee innolla, että kirjotan tän tänne, joten omistan tän reippailijaheimon jäsenille SINILLE JA SATULLE<3
Onneks pääsin kotii asti etten ajanu pyörällä ojaan. MMMOI.