Sasse juoksi.
Hän juoksi niin pitkälle kun pystyi, niin pitkään kun pystyi.
Oli harmaa iltapäivä – tihkusateinen sellainen. Mikään ei tuntunut miltään kun hän laahusti eteenpäin hiukset valuen vettä ja alas tuijottaen.
Yksinkertaisesti, hän ei sillä hetkellä jaksanut välittää oikein mistään. Oli tyhjä, kamala, inhottavan iljettävän säälittävän ruma olo. Eikä hän oikein tästä olotilasta kauheasti välittänyt, kuten ei kovin moni muukaan olisi.
Vastaantulevat ihmiset tuijottivat vinoon vastaan kävelevää poikaa, joka ei aivan ollut normaalin näköinen. Niin, Sasse oli ihmisten keskuudessa friikki häiriintynyt pikkupoika, liian lyhyt ikäisekseen, vääränväriset silmät ja kissankorvat.
Siis kissankorvat.
Hän ei pystynyt kuvittelemaan mitään nöyryyttävämpää kuin kissankorvat pojalla. Ne vaan olivat, vaikka hän oli yrittänyt repiä, riuhtoa, leikata ja piilottaa niitä. Eivät korvat menneet pois, eivät vaikka hän mitä yritti. Niihin vain sattui.
Mustat hiukset tökkivät hänen silmiään inhottavasti ja hän yritti räpytellä niitä pois. Tuuli kuitenkin puhalsi märät hiukset vaan uudelleen silmille. Sasse hymähti turhautuneena.
’Elämä on paskaa’ hän ajatteli närkästyneenä, ja hidasti juoksunsa kävelyksi. Ehkei elämän tarvinnut aina olla hehkeää.
Olisi edes yhden kerran.
***********************
Sassen kuva - http://i38.photobucket.com/albums/e137/SoScrip/sasse2.jpg (ei omatekemä kuva, mutta muokkain sitä)