IRC-Galleria

Olen tutustunut tällei nykyaikasesti somessa odottaviin äiteihin. Vertaistuki, mikäs sen mahtavampaa. JA vielä kun intressit a.k.a käsityöt on samat!

Osoitteessa http://solmujasyltty.blogspot.fi/ löytyy mahtavan VIIKSIpipon arvonta. Eli jos kiinnostaa, niin käyppä lunastaan yks arpa sullekin.

Minä en ole blogin kirjoittaja, kirjoitan Bloggerissa toista blogia, joka on jäänyt vähän kuin tauolle, kun täällä galessa saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ja koska avioeroni on loppuun käsitelty ja blogi oli siihen liittyvä. Tää on mun uuden elämän teini-pissis-gale-blogi :D

Vai että semmosta. Ihana paskapää olemassa. Toivottavasti sitä nyt harmittaa, kun ei pysty enää tunkeutuun mun koneeseeni. Kuka lie olikaan. Tätä epäilin jo heti ensimmäsiestä kerrasta, mutta isä oli sitä mieltä, että mun koneen asetuksen virransäästössä on vaan vituillaan, kunnes tänään törmäsin koneen tekemään minun ulosblokkaukseen sanoin "Tehtävää, jonka yrität tehdä, ei voi tehdä loppuun, koska etätyöpöytäpalvelut ovat tällä hetkellä varattuna. Yritä uudelleen muutaman minuutin kuluttua. Muiden käyttäjien pitäisi vielä pystyä kirjautumaan."

Saas nähä loppuuko nää täältä irc-galleriasta kesken kaiken uloskirjautumisetkin? Helvetin hienoa. Ihania nää hakkerit. Täysin mahtavia tyyppejä. Rakastaa suurella syrämmellä.

Vähä meni fiilikset tän päivän valmistumis-riemusta. Tää levyseppä työntää seuraavan hakkerin silmästä sisään lisäainelangan. Ensin saa painaa kuuman kaasusuuttimen silmäänsä katsoakseen tuleeko lankaa. Pistän langansyötön täysille ja painan napin pohjaan. Siinähän sit katselee röntgenkuvaansa mag-lanka aivoissaan. KUOLE PASKA. Ja tuskaisesti.

Päivä ikuisuutta. Monta päivää menneisyyttä. Tuhat yksinäistä tulevaisuutta. Tiesin mihin lähden mukaan. Tiesin tunteiden vuoristoradasta. En vain tiennyt sitä olevan näin paljon ja sitä tulevan myös lapsille. Lauantaina Särkänniemeen erikoispäivään. Kolmeksi tunniksi. Onhan se parempi kuin ei mitään. Olin maksanut myös Äffälle lipun. Ja nyt herra ei pääsekään. Pitää puida vilja ja kuivata se. Pitää pyyhkiä kyyneleet ja niistää nenä. Pitää odottaa monta viikkoa seuraavaan tapaamiseen. Pitää olla katsomatta kalenterista montako viikkoa on jo takana.

Esikoiseni. Voi pieni, iso esikoiseni kärsii stressistä. 3. luokka alkoi ja uudet kouluaineet opettajineen. Tänään tyttö sanoi, että nyt on helpompaa, kun tietää mitä tehdään. Kaksi iltaa neiti valvoi pohdiskellen alkavaa koulua. Nyt hän pohtii ja miettii ja tuskailee, mitä opettaja keksii. Mihin ryhmään hänet laitetaan, puukässä vai rättikässä? "Jos mä en pääse puukässään nyt heti.. ja ne on jouluun asti siellä ja me muutetaan talvella, niin mä en pääse puukässään ollenkaan." Ihan kun mulla ei olisi ollut omaa stressiä lainkaan ja nyt kannan sitä lapsenikin puolesta. Ja miehen viljan vuoksi. Lasten isän asunnottomuudesta.

Mitä mieltä olet siitä, pitäisikö ihmisen olla vain harmaa hiiri vai kirjava papukaija?

Olen persoonaltani hyvin.. siis painosanalla -hyvin- eläväinen ihminen. Pitää tulla ja mennä. Pitää puhua ja pälpättää. Kommentoida ja arvostella. Välillä jopa provosoidakin. Mä elän juuri tässä ja nyt. Tätä hetkeä ja aivan täysillä. Liekö tätä kaikki johtuvan menneisyydestäni, kun olin kuin kahlittu. Täysin sisäänpäin kääntynyt varjoeläin. Pelkäsin, jos sanon sanankin, minulle nauretaan. Tai jos liikahdankin minut huomataan. Enää tänä päivänä en siihen leikkiin lähde. Ja mitä nyts sitten kohtaankaan?

Ihmetystä ja arvostelua. Yhä edelleen. Vain koska olen niin suureleinen. Pidän elämään muka musta-valkoisena. No mutta eihän se sitä missään nimessä ole. ELämä nsateenkaaren erivärejä ja minä tykkään hyppiä joka värillä. Välillä jopa kolmella värilla per päivä ja jonain päivänä inhota ja mollata yhtä väriä.

Minä ilmaisen asiat suoraan. Mielistelemättä. Kaunsitelematta. Tai oikeastaan sen suurempia kaunistelematta. Ja tämä tuntuu haittaavan "valtaväestöä". Jos ei oma mieheni ihmettele, kuinka mulla voi olla kavereita, kun heidän kanssaan riitelen, niin sitten kaverit tulevat ihmettelemään jotain muuta. Miksi mun pitäisi taas elää kelmuun vedetyssä kropassa, josta edes käsi ei pysty heilahtamaan? Miksi mä koen maailman mua rajoittavana aina? Tai hetken oli hyvä, kunnes taas joku tuli ja esitti mielipiteensä minusta. Toki sitä saa tehdä, mutta tuntuu oudolta, että se on aina samasta asiasta.

Helpotusta, surua, tuskaa, murhetta ja stressiä. Täydellinen combonaatio. Ei me muutetakaan vielä ihan "lähitulevaisuudessa". Eli helpotus suuri. Alkoi pelottaan ihan ..ehkä liikaakin. Murheen kryyniksi vain jää tuleva uusi pelotus, kun ollaan taas tässä pisteessä.. pisteessä jonka siis luulin jo olevan käsillä. Äffä siis haluaa asua yksin sen vähän aikaa, enenn kuin me muutetaan hänen luo. Tää vähän aikaa onkin vähän enemmän aikaa, kuin mä luulin. Ajattelin että puhutaan ehkä parista kuukaudesta.. joo.. taidettiinkin puhua kuukausista isolla k:lla.

Äf sanoi, että mä voin hakea töitä Tampereelta vielä ennen muuttoa. Jos saisin vaik semmoisen lyhyemmän pestin, että mitään vakituista paikkaa ei kande ottaa. Ja piruuttani sitten käväsin työkkärin sivuilla. Koulu loppuu kahen viikon päästä. (Iik.) Sattuipa sitten eteen tulemaan aivan unelmainen työnhakuilmoitus. Pestiaika yli 12kk. Tuskaa. Äf oli kuitenkin, kuten pari muutakin, sitä mieltä, että mun kandee hakee. ..että voinhan mä irtisanoutua sit jos muuttoa alkaa pukkaan päälle. Mua surettaa laittaa meidän ainutlaatuinen, oikeasti varmaan se elämäni suhde peliin. Entä jos jäänkin tänne töihin? Entä jos rakkaus lopahtaa, kun ei saadakaan toisiamme, kun aina vaan kaikkee ilmaantuu eteen ja väliin? Entä jos Äf hylkää mut? Toiset valitsee työn ja lasten väliltä.. minä työn ja miehen. Mihin se elämän reiluus yhtäkkiä hävis? Sinne stressin taakse piiloon.

Itkettää ja pelottaa. Pitääkö mun kertoa olevani YH-äiti, jos pääsen työhaaastatteluun? Ei pidä, mutta pakkohan mun on jossain vaiheessa hihkasta, etten voi tehdä sitä tai tätä ns. työajan ulkopuolella, jos sellainen tilanne tulee vastaan. Ohjeeksi sain, etten puhu mahdollisesta muutosta mitään. Tuntuu vaan niin väärältä pimittää tietoja ja sitten yks kaks yllättäen sanoa "seom moro!".

"Oletko kätevä ja käytännöllinen?" -Vastasit oikein.
Hyvä vaimo on kätevä kodinhoitaja.

"Ostatko kauniita vaatteita?" -Vastasit väärin.
Kunnon vaimo ei koreile.

"Ostatko vaatteita Gina Tricot’sta?" -Vastasit väärin.
Nuorisohepeneissä kulkevat naiset eivät ollenkaan ajattele miehensä mainetta.

"Oletko älykäs ja nokkela?" -Vastasit väärin.
Älykästä vaimoa kehtaa esitellä seurassa.

"Käytkö usein teatterissa, konserteissa ja ravintolassa?" -Vastasit oikein.
Riennoissa riekkuvat naiset vain yrittävät vältellä kotitöitä.

"Kysytkö syytä, jos miehesi peruu sovitun yhteisen elokuvaillan?" -Vastasit väärin.
Vain rasittava tivaaja ei ymmärrä, että perheenpäällä on tärkeitä menoja.

"Miehesi kertoo perumisen syyksi ylityöt "tärkeän asian" takia. Kysytkö, mikä muka on niin tärkeää?" -Vastasit väärin.
Hyvä vaimo ymmärtää, että miehen työkaverit ovat etusijalla.

"Jätätkö ikävät kotityöt väliin, jos naapuri kaipaa kahviseuraa?" -Vastasit väärin.
Kylässä laukkaavan vaimon mies joutuu tyytymän eineksiin.

"Puhutteko kahvilassa tyttöjen kesken miehistä ja poikaystävistä?" -Vastasit väärin.
Juoruilloista miehet näkevät pahoja painajaisia.

"Onko rakkautesi vuolasta?" -Vastasit väärin.
Herttainen pitää olla, mutta rajansa kaikella.

"Sanotko miehellesi vastaan?" -Vastasit väärin.
Hyvä vaimo ei kiduta julmasti miestään olemalla eri mieltä.

"Oletko selvästi nuorempi kuin miehesi?" -Vastasit väärin.
Nuori vaimo on hyvä juttu, kunhan vaimo vain ymmärtää, että silloin ei käydä ulkona – ei yksin eikä kaksin.

"Oletko selvästi vanhempi kuin miehesi?" -Vastasit väärin.
Vanha vaimo on aina paha vaimo, koska naiset ovat nuoremmilleen kateellisia – toisin kuin miehet.

"Oletko miehesi mielestä vastustamattoman kaunis?" -Vastasit väärin.
Kaunis vaimo koituu miehen turmioksi.

OLET TÄYDELLISEN PAHA VAIMO! Onnittelut! Kuulut niiden harvojen ja valittujen joukkoon, joista aviomiehet tapaavat sanoa päivittäin: "Hän on saatana, hän on perkeleen isoäiti.”
Miehesi on ehkä epätoivon hetkellä lukenut äidiltään häälahjaksi saamansa oppaan "Kuinka hyvä aviomies voi kesyttää pahan vaimonsa" – mutta luopunut aikaa sitten toivosta.

Oiskohan miehet kirjoittaneet tämän?! Ettei vain olisi? Ihanaa, kun nainen on kodinkone, hyvän maun rajoissa rakastava ja myöntyväinen kotihiiri karseissa kledjuissaan. Siis varsinainen Tuhkimo. Mutta ruma Tuhkimo.

Facesta:

Ny on "ongelma" . Oisko vinkkejä mitä tehdä, kun ..no tarina alkaa näin: Mieheni on maanviljelijä, joka osti koko maatilan isältään vuoden vaihteessa. Nyt siellä appikokelaat on rakentaneet oman uuden talon ja parin viikon sisällä muuttamassa sinne. Eli mies jää yksin. Porukat asuneet siis tietenkin tässä maatilan talossa.

Me ollaan seurusteltu nyt reilu 3 vuotta ja oltais muuttamassa lasteni kanssa miehen luo. Ei tosin vielä, vaan sitten kun mies on hetken itsenäistynyt asustellessaan iteksiin. Meillä kuitenkin on oma elämä täällä ja toki haluaisin meille yhteisen elämän. Välimatkaakin on sen 200km. Kirjaimellisesti menetämme täältä kaiken, kodin, lasten kaverit, koulun ja tarhan. Pelottaa siis ja paljon.

Miehellä ei ole omia lapsia ja vajaa vuosi sitten olimme kriisissä, kun mies veti paniikit. Ei ollutkaan valmis perheeksi. Tänään sanoi että nyt on. Kyseessä olisi muutto helevetisti isompaan taloon, missä nyt asutaan. Lapsilla ja miehellä olisi tilaa. Lapsilla olisi omat tavarat siellä ja meno olisi aivan erilaista kuin nykyään olevat tapaamiset miehen tiluksilla, kun "äiti, mulla on tylsää.. ei ole mitään tekemistä".

Ongelmaksi koituukin nyt sitten minun pelkoni. Entä jos homma ei pelitä? Nyt ollaan kuitenkin tavattu yhden viikonlopun ajan noin kerran kuukaudessa. Silloin asuisimme kuitenkin yhdessä 24/7. Olisiko siis mitään keinoa millä testaisimme tämän toimivuuden ennen muuttoa? Vaikka järjestäisin kissoillemme hoitajan ja painuisimme viikoksi maatilalle, ei lapsilla olisi mukana kuin muutama oma tavara. Olisimme jälleen "äiti mulla on tylsää"-tilanteessa. Mies taasen jos tulisi meille, ei hänellä olisi täällä mitään omaa ja hermo ns. koetuksella. Me asutaan vuokrakämpässä yli tonnin vuokralla per kuukausi. En siis kovin montaa kuukautta viitsisi maksaa tästä kämpästä, vaikka me muutetaisiinkin käytännössä jo pois. Mä vaan pelkään niin kovasti, että tää juttu epäonnistuu.

Mä olin saanut ison vatsan. En mä raskaana ollut, mutta sitten olinkin.. vaik olin tehny negatiivisia testejä, joskus kuukausia sitten. Olin siis säästynyt pahoinvoinneilta jee! Sit yks kaks mulla olikin polttarit.. no niis mä kyl väänsin vaan porua, kun mua dissattiin jatkuvalla syötöllä. Ja polttareitten jälkeen katseltiin Fredun porukoitten kaa vanhaa kaitafilmiä, jossa oli niiden talon perustamisesta juttua. Ja oli siel jossain kohtaa Fredukin vauvana/taaperona. Mulle näytettiin tätä filmiä, koska olin astumassa avioon Fredun kanssa. Eli jälleen sama kuvio.. raskaana ja menossa naimisiin :þ Todellisuudessa en ole kyl ihan ajatellut sen menevän noin. Mutta en mä voi kyl odottaa siihen, että mennään ensin naimisiin ja sit vasta muksuja lisää.. sillonhan mun lastenteko ajat on menneet jo.

Mutat oli se vaan niin ihanaa miettiä unessa tulevia häitä, vaikka mitään käytännönjärjestelyjä me ei sit kuitenkaan edes tehty. Ja mä oon varmaan tästä lähtien joka yö raskaana. Mikähän ihme muhun on mennyt, kun en ole koskaan edes tykännyt olla raskaana?

Sinne se läks, eikä ollu ees kauheen tuskasta. Nyt kihelmöi kaikkia sormia ja varpaita. Ja uimisesta on joku 2 tuntia jo :D

Unet on aika pöllöjä. Mä oon nähny nin utopistisia unia taas parina viimeyönä, että ei herran jumala. Eka sekstailen naispuoleisen "kaverini" kanssa ja seuraavana yönä syöksyn yhen exäni kaulaan, kun se on joissain häissä ovimikkona. Hääjuhla oli teatterissa, sillä tämä exäni joutuikin yhtäkkiä hälytetyksi näytelmään tai sen harjoituksiin. Pöydän ääreen tepastellessani mietin kovasti miksi sydämeni pamppailee jollekin toiselle, vaikka Fredua mä rakastan? Siihen lauma kavereitani vastasi, että ehkä minä vain kaipaan välillä pitempää halattavaa. Häät olivat erikoiset, sillä en tiedä ketkä vihittiin, mutta kävelimme ex-anoppilani ex-asunnon metsätietä (jota tarha-aamuisin kuljemme nuorimmaiseni kanssa aina bussipysäkille) ja perässä huomasin kulkevan Fredun serkku. Jennalla oli taskumatissa vähän väkevänmää hedelmäsnapsia, taskumatissa joka lähenteli ulkomuodoltaan kamelinnahasta tehtyä juomapussia. Otin hörpyn, mekkoni lantioon asti tehty halkio paljasti römpsäni tuulessa ja nauraa räkätin ja kehaisin ottavani jo äsken viskipaukun. Ja mä en ees juo viskiä. Haajuhlapailakka tosiaan siis olikin tämä exäni, tuo ihana nykyinen poliisi *uuh* ja pöydässäni istui luokkalaisiani ja siskoni kavereita. Sit mä herään, kun pyörin paikallani etsien exääni.. Pitäisköhän mun jo tutkituttaa pääni?

Se on se tunne kun tiedät olevasi korvia myöten rakastunut, olet tiennyt sen jo aikoja sitten ja silti yhä tunnet sen yllätyksellisyyden. Sen ihanan kamalan tunteen. Sen hehkun, sen hengityksen kiihkeyden ja täyden lamaantumisen. Sen käsin kosketeltavan liikutuksen, mutta et pysty liikkumaan. Et tiedä oletko unessa, mutat silti toinen puree sua kylkeen. Haluaisit itkeä onnesta, muttet tapahtuvan katkevan ihmetykseen.

Sain viettää 3 arkiyötä Äffän kanssa. Jälkeenpäin mulla on olo, että me oltiin oikea pikku perhe. Se oli mukana viemässä Nellaa tarhaan, hakemassa Millaa koulusta, ja jopa Nellan neuvolassa mukana. Käytiin vappupallo-ostoksillakin. Kotona tein Fredun pyytämää ruokaa ja se auttoi ruoanlaitossa ja jopa tyhjensi mulle tiskikoneen! Tehtiin suullinen diili, että mä voin sit aina täyttää koneen, jos se tyhjentää sen ja mä yritän olla marmattamatta sille jos lusikat on vähä väärin. Ja sit vielä se sanoi "Jos ja kun me muutettais yhteen, niin.. ...niin mä en saa enää heittää koiralle esim. kurkun kantteja ruoanlaiton yhteydessä. Mutta _jos ja kun_ !!! Ooooo.. se miettii siis itsekin kaikkee.. Ruoan päätteeks mun maha oli pallo. Menin sit Fredun syliin-viereen sohvalle ja se silitteli piiiiiiiiiiitkään mun vatsaa. Joo.. ei tää ainakaan mun vauvakuumeilua auta yhtään! :D Neuvolassa täti kyseli meidän muuttoaikeista.. Oli vähä hassu fiilis puhua ajatuksiaan sille, kun Äf oli vieressä. Autossa sitten puhuin tästä Fredulle ja se oli mun kanssa samoilla kanteilla. Ei täs oikein mitään pysty tekemään niin kauaan aikaan ku mulla on koulu. Ja kotona se huomas mut kokoajan. Tuli taputuksia-läpsäyksiä persiille, silitteli ja pusutteli kaula. Jopa hieroi mun hartioita useempaan otteeseen. Mä rakastan mun miestä ja sen hellyyden kaipuuta. Meiltä kun se lähti, meni se ostamaan uuden traktorin. Sain siitä kuvan puhelimeeni. Ihan joka tyttö ei semmosia saa ;) Traktorissa on jopa mullekin penkki ja turvavyöt ♥ Mä niin vien ton miehen alttarille.