IRC-Galleria

Mä sain OnePiece-haalarin. Voi elämä.. mä niin rakastan tota ja oon ihan yhtä hymyä vaan! Ooooooow.. mun rakas on maailman paras! Emmä osaa muuta sanoakaan. Mä oon vaan niin häkellyksissä. :)

Meidän jouluhösäämiset katkee nyt. Ruoka napaan ja sit lapset tamineisiin ja autoon. Me lähdetään kirkolle. Elämäni ensimmäinen kerta vapaaehtoisesti joulun alla kirkkoon. Nyt on pakko. Sydän sanoo niin. Mennään sytyttämään kynttilä ylöjärveläiselle Arttu-pojalle, jonka viimeinen seikkailu päättyi traagisesti lumilinnaan. Mä olen löytymisuutisesta lähtien itkenyt silmiä päästäni. Vaikken poikaa tai hänen perhettään tuntenutkaan, niin ottaa tää vaan meilläkin koville. Ei tällaista saa tapahtua! Ei nyt joulun alla, eikä milloinkaan. Aamulla kissa kilautti kuusen kelloa. Kun kello kilahtaa, enkeli saa siivet. Arttu, pieni enkeli sai siivet.

Moro.. mä oon Suvi. Ja mun istumapaino on 53,6kg ja mun jalat painaa tasan 6 kg per kappale. Ja niitä on kaksi. Eli mun pakarapaistini painaa jotai parin kilon luokkaa, kun vähennetään luut ja muut. Mun pää painaa 3,9kg. Pieni pää.. eipä turhaa tyhjää tilaa. Aivot tuskin ois yhtään isommat, vaik pää oiskin isompi. Oisin mä vähä tyhmän näkönenkin. Jalatkin on ihan liian pitkät suhteessa muuhun kroppaan. Tyhmää sekin.

Oli vissiin tylsää. Kaveri epäili, etten oo selvin päin. Mutta itepähän kysyi ja arveli lukemia. Ja mä sopivasti just eilen mietin mitähän mun persiin päällä on painoa kun istun. Kaikki johtui siitä kun katsoin sängyn alle ja näin kaarelle painautuneet lankut. Mä siis istuin sängyllä yhä.

Ottaa päähän. Tosin musta tuntuu, että kaikki blogaukset alkaa sillä, että mua ottaa päähän. Mut anyway.. mä olen ollu lasten isän kaa hyvää pataa melki heti eron jälken. Tässä nyt oli muutaman vuoden vaikeutus sen hullun kihlatun kaa, mutta nyt kun se ja sen puukot (-todellakin-) on jäänyt pois kelkasta niin mä olen päässyt taas kii siihen ystävyyteen, mikä meillä oli. Nyt oon auttanu lasten isää ettiin.. okei, mä olen etsinyt sille uusia huonekaluja pitkin Tamperetta pienellä rahalla, kun sen ahnepaska sisko puolisoineen oli ensin luvannut huonekaluja ilmaseks. Sit kun tavarat oli toimitettu Timon kämppään, niin alkoi puheet 500 eurosta. Ja nyt tuli postiluukusta lasku 600 vitun euroo! Mä sanoinkin, että jos noilla ahnepaskoilla on oikeus muuttaa sopimusta lennossa tollalailla, ni on Timollakin oikeus purkaa tää "diili". Mutta se ei vaan viitti alottaa kolmatta maailmansotaa siskonsa kaa, kun just edellinen on saatu sovittua. Mutta mitäs se sisko on noin vittu paskapää. Mä lupasinkin Timolle, että mä järjestän ne siskon kamat ulos sieltä asunnosta ja uusien tavaroiden kuljetuksen tilalle. Mä haluan puhtaasta omasta tahdosta auttaa ilman mitään velvotteita Timon suunnasta. Se on kuitenkin mun lasten isä ja sen hyvinvointi on myös yhtä tärkeätä lapsille kuin minunkin. Mutta nyt noi mun kyselemät huonekalut sit varmaan saa mennä uusille omistajille pitkin maata, kun Timo ei varmaan niitä otakaan. Tän sodan alottamisen vuoks. Vaik mä sanoin myös sen, että mä voin sotia sen sodan. Nyt laitetaan kova kovaa vasten ja mä seison armorina Timon ja siskonsa välissä. Saahan Timo sossusta apua huonekalulaskuun.. mutta se oli puhunut sossussa siitä 500 eurosta ja sossu lupas jeesata. Noh.. nyt sitten sisko ja se vitun homoukko iskee ahneet persoonansa esiin ja lasku nousee satasella. Mä lupaan, että mä en pidä turpaani kii enää, vaan otan yhteyden tähän siskoon. Mulla on välit poikki jo muutenkin sen kanssa, kun se meni 100 vuotta sitten luvatta leikkaan mun esikoisen tukan lyhyeks. Ärr ja murrr.. Ja tää ei ole TODELLAKAAN eka, eikä viimenenkään kerta kun Timon sisko ja sen mies tekee tämmöstä Timolle. Timo on vaan liian hyväuskonen.

Päivän hyvät:

- Katsastus täysin läpi
- Hyvää kaakaota katsastuksessa :þ
- Kelan ja Fennian asiat hoidettu sittenkin ajoissa
- sähkömies pääsi jo tänään tsekkaamaan oikuttelevan sulakkeen ja
- sähkömies antoi mulle loisteputkivalon sytkärin ja uuden loisteputken näin joulun alla lahjaksi :)
- koira teki jo suht. oikean kakan (melki viikon veriripulin päätteeks)
- kaveri totes terraarion kelpuutettavaks

Toki päivään mahtui muutama huonokin:

- ajoin melki yhen perään, kun jono seisahtuikin pitemmäks aikaa
- hampaasta lohkee lisää paloja
- päätä särkee

Mutta näistä miinuksista huolimatta mä koen oloni onnekkaaksi tänään. Äitikin sanoi mulle, että pitää laittaa Lotto vetään. Pakko se sit olikin tehä. Oon niin taikauskonen. Ja jos ei äite ois mulle mitään sanonu, niin en ois ees tajunnut, että hei..! Mun arpaonnellani mä mitään kuitenkaan voita, mutta pääasia, että mieli on hyvä. Ja ihanaa kun aamulla saan nukkua oikeesti pitkään näin joululomalla. Eihän se kivaa ole, kun lapsi ei ole kotona, mutta on mulla äidin oikeuksilla joskus oma lehmäkin ojassa ja aion nauttia, kun ei tartte ite herätä 06.35 esikoisen herätessä ja lähtiessä kouluun.

Oli mulla suunnitelmia.. mutta ne vähän kärsi täs ajan kuluessa tunti tunnilta lähemmäksi viikonlopun loppua. Oisin niin kovasti halunnut viedä Fredun ja lapset Joulutorille. Sen sijaan vietettiin se aika eläinlääkärissä. Kaapo joutui tiputukseen. Akuutti suolistotulehdus. Lapset sain onneks hoitoon mummulle, etti tarvinnu niitten "Koska me lähetään? Meneekö vielä kauan? Äitiiiii!!" -kitinöitä kuunnella. Varsinkin, kun multa meni jalat alta ja pyörrytys oli lähellä. Kaks kertaa. Koko päivänä en ollu ehtiny syömään mitään -omaa tyhmyyttäni-, kun klo 13 maissa lähettiin suurinpiirtein piipaa-kyytivauhtia eläinlääkäriin.

Mutta kaikesta huolimatta sain huokasta helpotuksesta, kun koiralle saatiin lääkkeet ja tästä ei ole enää toivonmukaan kuin suunta ylöspäin. Toisaalta vaan harmittaa, että tuo muutama tunti meni ns. "hukkaan" ajanvietosta Fredun kanssa. Mutta en mä ois varmaan selvinnyt tosta reissusta ilman sitä. Vähä väkisin yritin pitää itteni kasassa, vaik romahdus oli monta kertaa lähellä. Sain mä sentäs autonkin ajettua..

Mä sain Fredulta synttärilahjaksi uuden puhelimen. Mun ekan KOSKETUSNÄYTTÖpuhelimen. ♥ Mä oon ihan hukassa ton kaa.. vielä.. mutta eiköhän tää tästä. Kaikkeen tottuu. Äänitti lapset mulle jo "ÄITI, sulle tuli viesti!" viestiäänen. Mun mies on vaan nini paras. Vaikka on siin ne omat kökköpuolensakin. Kuten meissä kaikissa. Eikä se nyt oo paras vaan sen takia, että sain puhelimen.. vaan tää koko viikonloppu. Joko se oli mun marmatuksista ottanu vähän neuvoa ja näytti oikeesti mulle, että tykkää ja haluaa tai sit sillä oli vaan halipula. Se sanoi mulle jopa heippahalitellessa tuolla tienposkessa auton vieressä, että sillä on nyt jo mua ikävä, ennen ku on ees lähteny. Mun sydän suli. Mä en ois halunnut päästää siitä irti. Mä rakastan sitä ihan totaalisesti. (Ja se on niin jumalauta komee.. ja vielä komeempi sen nahkarotsinsa kanssa.. uuuuuuh.)

Ehkä se on tää väsymys.. tai sitten vaan koko hiton idioottimainen pää mun harteilla. Meillä on tänään 2,5v-päivä, mutta tuo mies ei ole huomaavinaankaan mitään.. Mä laitoin sille postikortin meneen postissa.. eikö se ole saanut sitä, vai eikö vaan osota millään, että olis saanu sen? Sit mä laitoin faceen mun statuspäivityksen.. ei mitään ilmasua mihinkään.. sit postasin sen sivuille Sentencedin You are the one:n.. ei ees tykännyt siitä. No ei se tykkää kyl koskaan mistään mun jutusta. Ja illan viimesessä tekstarissa mä kirjotin "Hyvää yötä. Ja 2,5v-päivää." -Ei mitään. Ei me olla ees puhuttu koko tänä viikkoona. Ymmärrän kyllä, että sitä väsyttää kun on lumipäivystäjänä.. MUTTA SILTI! Mä haluan vaan itkeä, mutta olen siihenkin liian väsynyt. Minä olen myös väsynyt. Mun sänky imee musta energiat. Alkaa rakennusprojekti oleen kasassa.. vielä kun saa maalit pintaan. Päädyt ois melkein maalattu jo, mutta vaatii nekin vielä n. 2 kerrosta. Mä haluan uuden sängyn viikonlopuks.. saas nähä tuleeko onnistumaan. mä haluan tolta mieheltä edes tekstiviestin. Eipä tuu onnistuun sekään. Helvetti mä oon ollu ainakin 2 päivää syömättä. Ei oo ehtiny tekeen ruokaa. Lapset sentäs syö koulussa, tarhassa ja mummulla. Mä en oo syöny missään mitään. Tai illalla kotona kourallisen suklaata. Alkaa hajottaan jo.

Ihanaa, kun oma mies puhuu vähän.. hmm.. noooh.. ;) Ei nyt suoraan sanottuna tuhmia, mutta puheista lukee NIIN rivien välistä, että huh huh. Tulis jo se viikonloppu. Kierrokset kovilla pian molemmilla. Täytyy varmaan käydä ostaan ne käsiraudat uuteen sänkyyn.. Meillä mitää pehmoja sitten tuu oleen. Siitä puhe mistä puuten, mutta ois elämä aika ankeeta ilman erotiikkaa. Varsinkin kun tietää mitä se juuri tuon toisen kanssa on. Haha, hyvä puhua nyt kun se ei ole enää täällä :þ

Vähä ois niskaranka jumissa, kun pää ei liiku tahdotulla tavalla, mutta ei sen väliä. Synttärit on juhlittu mitä parhaimmalla tavalla. Ja elinvuosia tuli lisää nauretun naurun määrän mukaan varmaan 21 vuotta. Viime yönä näin ihan mahtavaa untakin. Räpelsin Fredun rintakehää ja poskia, suukotin tuota ihanaa miestäni ympäri ämpäri ja olin ihan hulluna sen rehottavaan, ei trimmattuun partaan ja lisääntyneisiin rintakarvoihin. (Todellisuudessahan sillä on aina trimmattu parta ja rintakarvat on vielä jossai esiasteella. Ja onneks onkin, koska mä en tykkää rintakarvoista.) Mä olin unessa ihan hulluna mun mieheen ja lähentelin jotai ekstaasin tasoa joka kerta kun mun huulet osui sen ihoon. Sitä ennen me oltiinkin käyty keskustelua siitä mitä kakkuja mä valitsin kakunmaistamistilaisuuteen. Siin oli jotai lakkahillo juttua ja suklaata.. ei liian makeita kuitenkaan. Minä siis valitsin vaihtoehtoja meidän hääkakuksi. Ooooooo.. mä en olis halunnut herätä. Aamulla.. lähemmäs puoltapäivää kun heräsin, laitoinkin Fredulle tekstarin että "Mä menisin sun kanssas oikeestikin vaikka naimisiin. Niin että hyvää huomenta." Siihen se tosin vastas vaan että -Ei ole ihan tän päivän ongelma.. Ja mä myhäilin mielessäni. Mä haluan perustaa perheen sen kanssa. Suurimmasta vauvakuumeilusta oon päässyt yli tuolla lekaiskulla päähän menneen syksyn aikana. Nyt oonkin oppinut taas vaan nauttimaan tästä ajasta, kun mulla on jo isot lapset ja enemmän ns. omaa aikaa. Mihin tässä nyt vauvoja tarviskaan? Ihan hyvin voin odottaa viel muutaman vuoden. ;) Kunhan kroppa ei kragaa. Se on mun suurin pelko. Mutta ah.. mun mieheni on mun se oikea.

Tulispa jo perjantai.. vaikka eilenhän se juuri oli viimeksi. Mä en vaan malta odottaa, että pääsen juhlimaan ystävien kanssa. Juhlan aihe on nyt toissijainen.. en mä halua vanhaksi tulla, mutta on ihanaa päästä viettämään bileitä. Ja kerrankin kun mun synttärit sattuu viikonlopulle ja lapset on kaiken lisäks isällään :P Suuria bileitä tuskin tulee, koska osallistujia on ilmottautunut tähän mennessä varmaksi vasta -ööö 4 kipaletta. Viinaa napaan ja tunnelma kattoon. Oi-joi-joi. Onneks tuleva viikko koulussa on lyhyt ja päivät menee hurjaa vauhtia, kun sänkyni rakentamisessa aika humahtaa ohi niin, ettei ehdi käymään ees syömässä, kun toteaa, että pitäis varmaan kotiinkin lähtee. Muutenhan en kyl jaksais olla koko koulupäivää syömättä. Oij.. mä rakastan hitsaamista. Ja sitä kaikkea levytyötä siinä ohessa. Mä perustan oman mittatilaustyötä tekevän levyseppäfirman joo.

Ps.
Mä rakastan mun lapsia. Mä rakastan niitä niin valtavan paljon, etten anna yhdenkään ihmisen tulla meidän väliin. Jos joku ei voi valita mua ja mun elämää, joka koostuu mun lapsista, niin olkoot. Mä jatkan elämääni lasteni kanssa onnellisesti, vaikka sydän ois revittykin rikki. Kyllä joku meidät joskus huolii. (Eikä mitään ole vielä rikki revittykään, muuta kuin tulevaisuuden suunnitelmani.. mutta ehkä nekin voi teipata kasaan. Tai viimestään liimata, naulata, juottaa tai hitsata.)