IRC-Galleria

Yksinäinen mies, luulen ett se kaiken ties, kaiken siitä yksinäisyydestä, suuresta kuplasta ja tyhjyydestä, kuplassaan istuskelee, ulos ruudun läpi ihmisiä katselee, näin vuodet vierii, ja mieli takas lapsuuteen kierii, silloin kaikki oli toisin, voi luoja jos edes päivän vielä uudelleen elää voisin.. Mutta on vuodet työntäneet syrjään, ujo ihminen istui itse tyrmään.. Avain taskussa istuu, miettii ja pieneks pisteeks kutistuu, neljän seinän sisällä omassa asunnossa. Jossa puhelimet tietokoneet kaikki täynnä elämää, edistämässä ikävää.. Iltaisin kaduilla kulkee, silmänsä ihmisten kohdalla sulkee, katseen maahan suuntaa, näin suojakilven ympärille muuntaa.. Kadut pitkät jatkuu loputtomiin, hukkuu pian ajatuksiin omiin.. Illat aina yhtä tuskaa, kunnes uneen vajoaa, herää ja taas palasiks hajoaa. Päivät itseään kasaa, ei koskaan valmiiksi saa.. Penkillä hän istuu ja katsoo auringon laskuun, kun ilma käy viileneen hän pistää kädet taskuun, tuhannen ja yhden yön yksinäisyys jo pian haihtunut on syys, vuoden ajat vaihtuu, joka päivä jotain arvokasta ilmaan haihtuu.. Taas yö käy kylmenemään, lumikin peittää jo maan, taas yhdet jalanjäljet kotiovelta tielle johtaa, mielessään toivoo että joskus jonkun kohtaa, talvi on pitkä ja pimeä, ei sille tunteelle löydy edes nimeä, tunteelle jonka se mies tuntee, taas yksinänsä tietä kulkee, tietä jonka luulee johtavan ei mihinkään, kunnes eksyneen naisen kohtaa, näin kahdet jalanjäljet kotiovelle johtaa.