IRC-Galleria

Vois alkaa kattelemaa enkeleitä ja demoneita. Da vinci koodin jatkista. Outo uneton kausi päällä. Monta yötä jo istuttu ja napotettu ja tuijoteltu telkkua. Tai no elokuvia.
No. Minkäs teet kun ei uni maita. ja jo toinen päivä terveellistä ruokavaliota ilman karkkeja! tai mitään sellasta. Unirytmi.. ?
Biologisella kellolla menossa aika rytmihäiriöt... Eiköhä toi pikkuhiljaa oikene tästä. Pitäs vaa hetkeks osata kääntää ajatukset muualle ja hiljentä oma sisäinen ääni, ja osata vain ottaa johto pois seinästä ja lopettaa toimintonsa kuin robotti ja nukahtaa... Roboteilla on paljon helpompaa.. nukahdistus....



Happoradio - Nukahdistus


http://www.youtube.com/watch?v=IU-FixUJOPA

O ou. Ou mai gaad. Taas unirytmi rymistelee, päin metsää jälleen kerran astelee, tsaijjaijjai, puita siellä kolistelee, aamulla taas itseään hereille nipistelee, nipistelyt turhaa on aamuherätykset itsemurhaa. Niimpä sänkyyn maatuu, herätyskelloon paatuu, kello saa haulikolta vastauksen, lentää paloina pieninä, unesta lupauksina sievinä,pitkin lattioita, auta armias jos joku tulis kolistelee kattiloita, luulen että se kattilasta heräis, liesi täysillä, ja nyt unta palloo täysillä. tai teen sen itselleni millisellä ysillä. Unta unta unta unta unta unta. Avutonta.

Yksinäinen mies, luulen ett se kaiken ties, kaiken siitä yksinäisyydestä, suuresta kuplasta ja tyhjyydestä, kuplassaan istuskelee, ulos ruudun läpi ihmisiä katselee, näin vuodet vierii, ja mieli takas lapsuuteen kierii, silloin kaikki oli toisin, voi luoja jos edes päivän vielä uudelleen elää voisin.. Mutta on vuodet työntäneet syrjään, ujo ihminen istui itse tyrmään.. Avain taskussa istuu, miettii ja pieneks pisteeks kutistuu, neljän seinän sisällä omassa asunnossa. Jossa puhelimet tietokoneet kaikki täynnä elämää, edistämässä ikävää.. Iltaisin kaduilla kulkee, silmänsä ihmisten kohdalla sulkee, katseen maahan suuntaa, näin suojakilven ympärille muuntaa.. Kadut pitkät jatkuu loputtomiin, hukkuu pian ajatuksiin omiin.. Illat aina yhtä tuskaa, kunnes uneen vajoaa, herää ja taas palasiks hajoaa. Päivät itseään kasaa, ei koskaan valmiiksi saa.. Penkillä hän istuu ja katsoo auringon laskuun, kun ilma käy viileneen hän pistää kädet taskuun, tuhannen ja yhden yön yksinäisyys jo pian haihtunut on syys, vuoden ajat vaihtuu, joka päivä jotain arvokasta ilmaan haihtuu.. Taas yö käy kylmenemään, lumikin peittää jo maan, taas yhdet jalanjäljet kotiovelta tielle johtaa, mielessään toivoo että joskus jonkun kohtaa, talvi on pitkä ja pimeä, ei sille tunteelle löydy edes nimeä, tunteelle jonka se mies tuntee, taas yksinänsä tietä kulkee, tietä jonka luulee johtavan ei mihinkään, kunnes eksyneen naisen kohtaa, näin kahdet jalanjäljet kotiovelle johtaa.

Voi tsiisus. Oli koirankopissa paljon pienen pieniä pentuja. Menin niin tilttiin ettei mun älykkyysosamäärä riittänyt enää laskemaan niitä. Yks ressukka oli tippunu ulos lumihankee nii nostelin sen takas koppihi.

Kevyempi päivät, kevyemmät eväät. Salaatti linjalla pitkin linjoja!


Ja Bob Dylanin Im not there vaikuttaa maailman sekavimmalta elokuvalta näin aluksi. Viimeksi pari vuotta sitt lukion ekalla katoin sen.

Miksi meillä pitää olla kaikkia turhia velvollisuuksia? Paljon mukavempi olisi kun tietäisi olevansa täysin vapaa niin tulevaisuudesta kuin menneisyydestään. Turhat jutut tuo nii paljon pään vaivaa tälläiselle tavalliselle kaksijalkaiselle luolamiehelle joka on vasta apinasta ihmiseksi kuoriutunut.

Vois lähtee vaikka iltakävelylle

Let it be, let it be.
Let it be, let it be.
There will be an answer, let it be...


http://www.youtube.com/watch?v=GDlCcGBtGd0

Yksinäistä yksi näistä yksinänsä ikävöi. Paljon on tullut kämmäiltyä. Ja paljon on tullut saatua anteeksi. On tärkeää että osataan antaa toisillemme anteeksi... Ellei näin niin täällä olisi paljon vihaa... Ja vihaa ei kannata padota.. Joskus voi räjähtää... Olen erittäin suuressa kiitollisuuden velassa eräälle erittäin kauniille naiselle joka on opettanut mua kulkemaan täällä. Hämmentävää kuinka joku voi näyttää niin paljon uusia asioita ja saada huomaamaan että virheistä voimme oppia. Vaikka aikaa on paljon kulunut ja sanoja lennellyt nuolena ilmassa ja joskus on saatu osumaakin, on tullut nähtyä että haavat voi parantua ja aika haihduttaa arvet hiljalleen. On ollut asioitakin joiden olisi luullut olevan oikeutettu olemaan mulle loppu iän mykkäkoulussa. Mutta onneksi tyhmälle koiralle joka paskoo matolle ei olla oltu liian ankaria. Vaikka kovemminkin olisi voitu huutaa. Mutta onneksi joillakin ihmisillä on jotain kaunista sisällä. Erittäin kaunista. No kuitenkin... Onneksi on henkilö joka on auttanut mua ottamaan pääni pois omasta perseestä ja katsomaan ympärille.. Voin olla ylpeä tuntiessani hänet. Tälläinen pelottava yksinäinen sunnuntai ilta saa tuntemaan suurta kaipuuta. Eilen tuli oltua viihteellä kavereiden synttäreitä juhlistamassa. Nyt kello kolme pian ja ainoa mikä tuo valoa tähän pimeyteen keskelle liskojen yötä on kynttilät jotka palavat ympäri huonetta. Plus läppärin näytön loiste. Vittu. Miksi meidän ihmisten pitää ikävöidä. Se on kai osa elämää. Mutta kuitenkin.. On hyvä ikävöidä niin oppii myös arvostamaan enemmän ikävän syytä. Vaikka se on perseestä. Minähän olen vajoamassa itsesääliin. Mutta kuitenkin.. Aamuyön heikot tunnit... Niin paljon olisi asiaa mutta.. Kaikki asiat eivät kuulu tänne. Vaikka paljonhan tuota tuli taas tilitettyä. No. Laitetaan krapulan piikkiin. Hetken kun suuri epätoivo meidät valtaa ja olemme varmoja ettemme herää enää aamulla. On kaunista se mitä muistoissa tapahtuu.. Muistoista pitäisi osata iloita eikä aina ikävöidä. Mutta joskus muistot vain käyvät liian kauniiksi ja eläviksi. Mutta muistoista muistoihin joten muistakaa. All you need is love. Se on totta. Ja se on taistelemisen arvoista. Sillä täällä ei ole elämää ilman rakkautta. Ei ainakaan elämisen arvoista.




http://www.youtube.com/watch?v=LGd9bx69j4A
Ja Springstiiniä nukkumatin saalistusretkelle evääksi.



Ja.. Vittu.

http://www.youtube.com/watch?v=AKc1Hjjz1Ys
http://www.youtube.com/watch?v=gtMdUtEgMMg&feature=related
Dr krapula? Voiko hullumpaa pään sekoittavampaa krapula musaa löytyä. Tämä ajaa minut pahan henkisen krapulan äärelle.

I met a little girl and I settled down
In a little house out on the edge of town
We got married, and swore we'd never part
Then little by little we drifted from each other's hearts

At first I thought it was just restlessness
That would fade as time went by and our love grew deep
In the end it was something more I guess
That tore us apart and made us weep

And I'm driving a stolen car
Down on Eldridge Avenue
Each night I wait to get caught
But I never do

She asked if I remembered the letters I wrote
When our love was young and bold
She said last night she read those letters
And they made her feel one hundred years old

And I'm driving a stolen car
On a pitch black night
And I'm telling myself I'm gonna be alright
But I ride by night and I travel in fear
That in this darkness I will disappear