IRC-Galleria

Tasta se alkaa hyvat ystavat, viimeinen ultimate adventure Australian maalla. Kamat on vielakin pakkaamatta, tarkoista suunnitelmista ei tietoakaan, mut nainhan se menee taalla. NO WORRIES - oikea asenne! Tavattiin reissukaverit tanaan tokaa kertaa. Fiilis vaan paranee:) Reissuun siis lahtee Mina, Jenni, Daniel(italia), David(ranska), Kathleen(saksa), espanjalainen tytto nimea en muista, Bob(hollanti) ja Saskia(hollanti). Pari muuta tyyppia pitas viel saada et olis 10 yhteensa, bensa on halvempaa ja ryhmassa mukavampaa. Eka destination on Tully, mennaan laskemaan koskia ja siita alkaa sit meijan road trip Australian aavikoille ja ehka kauneimpiin paikkoihin koko maassa. Mennaan myos nakemaan oikeeta aboriginaalikylia ja heimoja, joita vielakin on olemassa jossain mihin valkoinen mies ei ole sormellaan osoittanut. Mennaan myos katsomaan yhta kraateria, jonka pitas olla toiseks suurin koko maailmassa. Ja taa kaikki vedetaan niin budjetilla kun mahdollista. Yovytaan ilmaseks ja kaydaan suihkussa huoltiksella. Keitetaan ruuat joillain kamyisilla retkikeittimilla. Mika vois olla parempaa:)

Tassa tulee sit varmaan aika pitka breikki etten voi olla yhteyksissa netin valityksella tai itseasiassa millaan muullakaan tavalla, tuskin tuolla outbackissa mitaan kuuluvuuksia oliskaan. Mut oon varma et kun on nain suuri ryhma, riski et jotain vakavaa sattuu on pienempi kuin et jos vaikka oltais lahetty kahestaan Jennin kans ajaa. Jesh.

Olis viel niin paljon kerrottavaa tost ekasta autoilumatkasta, mut oon liian laiska tanaan. Ehka huomenna. Niin paitti sen verran taytyy kertoa et meit on seurannu tosi kurja ilma koko viime viikon, koko ajan ukkosmyrskyja ja sadetta. Mentiin viikko sit farmille toihin. Nukuttiin teltassa. Pahin myrsky minka ikina oon kokenut oli meijan paan paalla. Salamat iski viereen jatkuvalla syotolla. Ainoo kerta elamassa kun luulin et kuolen, ja ihan tosissaan viela. Juostiin henkemme edesta paikasta toiseen suojaan, mut ei auttanu, oltiin aika saarroksissa. Pari tuntia istuin yhen keittiokatoksen lattialla niin voimattomana ja vaan ajattelin et tas se sit oli, jos noi salamat ei meit tapa, ni se ainaki polttaa koko caravanparkin tuhkaks. No joo, sillon se oli aika pelottavaa, nyt se jo vahan hymyilyttaa. Selvittiin.

Jesh, mut tas oli vahan fiilistelyja tulevasta seikkailusta, kohta se alkaa. Jos musta ei kuulu vahaan aikaan, oon tuolla jossain.

Ainiin ja kohta nahdaan.

Love, Sansuli xxxxx