tämä on aihe,josta haluan kirjoittaa ihan oman kirjoituksen,koska se on nyt ollut eilen ja tänään erittäin ajankohtainen aihe minulle.
eilen ystäväni soitti minulle itkuisena ja kertoi tilanteesta,jota en ollut uskoa.en tässä sen tarkemmin ala kertoa yksityiskohtia asiasta,koska se ei ole olennaista,vaan se,että miten ystävyys tähän sitten liittyy.
juttelin tämän ystäväni kanssa puhelimessa ja lähdin käymään hänen luonaan heti sairaalasta päästyäni.juttelimme häntä järkyttäneestä tilanteesta ja kävimme läpi myös muita mahdollisuuksia,joita olisi voinut sattua.
juttelimme paljon myös siitä,miten asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin ottaen huomioon tilanteen luonne.
loppujen lopuksi me päädyimme itkemään yhdessä,kun myös minä kerroin hänelle asioita,joita olin pitänyt sisälläni.mm pohdintaa tämänhetkisestä elämäntilanteestani ja kuinka rankaksi koen elämäni tällä hetkellä.
itkin,hän itki ja kerroin hänelle,kuinka tärkeä ystävä hän minulle on,koska hän ei ole koskaan minua tuominnut vaan on harvinaisen luonteen omaava ystävä.juuri sellainen,jota parempaa on vaikea löytää.tahdoin hänen tietävän sen ja osaksi on hänen ansiotaan,että olen jaksanut elää tähänkin asti,ottaen huomioon kaiken sen huonon,mitä olen elämässäni ja ihmissuhteissani kokenut.hän on ollut minulle tuki ja turva niin monessa erilaisissa tilanteissa ja pyrin itse olemaan hänelle auttava käsi,jos vain siihen pystyn.
tällä hetkellä olen yhtä lailla odottavalla kannalla,koska me molemmat odotamme tietoa ihmisestä,josta olemme tavallamme huolissamme.
ystävyyttä ei koskaan pidä pitää itsestään selvyytenä.olen itse joskus sen kuitenkin tehnyt,mutta tässä ajan mittaan olen huomannut,kuinka tärkeä osa ystävillä voi olla elämässä niin hyvissä kuin huonoissakin tilanteissa,koska he ovat niitä ihmisiä,joiden kanssa jaetaan niin ilot kuin surutkin ja joiden kanssa on hyvä olla.
ilman ystäviä,olisin itse aika lailla yksin itseni kanssa ja asiat,joihin kaipaan tukea heikoilla hetkilläni tulevat ystäviltäni,varsinkin yhdeltä,joka on tässä muutaman vuoden sisällä muodostunut minulle erittäin tärkeäksi ihmissuhteeksi,koska hän on minulle kuin sisko.eräänlainen sielunsisko hän onkin,mutta se,että pystymme luottamaan toisiimme täysin ja puhumaan niistä kipeistäkin asioista ja auttamaan toisiamme on saanut jo piirteitä sisarellisesta yhteisyydestä.
missä olisimmekaan ilman ystäviä??
minä ainakaan en olisi enää elossa.sen olen monesti joutunut toteamaan.niin suuri asema on ystävällä minun elämässäni.