IRC-Galleria

olin eilen uimassa uimahallissa,luulin,että se olisi ollut hauskaa ja ihana kokemus,koska en ole ollu uimassa pitkään aikaan,mut sit mut yllättikin sen paikan kylmyys ja se,että vaikka jaksan juosta suht pitkiäkin matkoja,niin en jaksanut edes altaan päästä toiseen uida ja mielestäni se vesi oli pirun kylmää ja se koko paikka muutenkin oli niin kylmä,että suurimman osan ajasta mä istuin saunassa!!!
en tosin itse maksanut lippua,eli ei siinä mielessä harmita,että rahat meni vaan saunomiseen ja sen toteamiseen,että mä en kestä viileitä paikkoja kuten se uimahalli oli,tosin mulla on huono omatunto siitä,että se taho,joka sen lipun mulle ja parille muulle ihmiselle maksoi,ni olisin voinu jättää kyl väliin toisten veromarkkojen tuhlauksen,jos oisin tienny,et suurimman osan ajasta vaan hytisin siellä vedessä,huimat puol tuntia ja saunassa toiset puol tuntia jee!!

tiedän kyllä syyn,eli vaikka pidänkin itteeni normaalipainoisena siinä mielessä,mitä tää mun sairaus nyt kattaa,ni mulla ei oo ilmeisesti sitä vaadittua rasvakerrosta sen vertaa,että olisin säästynyt jäätymiseltä paikassa,jossa yleensä uidaan niin,että hiki tulee ja viileästä vedestä suoraan nautitaan,kun on ensin tultu sinne saunan kautta.
no enpähän mene toistamiseen,kun kerran tiedän,miten mun ruumiin lämpötila suhtautuu tuollaisiin tilanteisiin.
en kyllä pysty tajuamaan niitä anorektikoita,jotka siellä pystyy uimaan ja vieläpä useamman kerran viikossa altaan päästä päähän monia kertoja,sillä tiedän itsekin että uiminen jos mikä,kuluttaa energiaa.
tietysti monet anorektikot pitää kylmästä,koska jo sekin kuluttaa energiaa enemmän,kun kehon on jostain sitä lämpöä haettava,mutta itse oon niin pirun mukavuudenhaluinen,että mulle ei sovi kylmässä hytiseminen sen vuoksi,että laihtuisin entisestäni,huh,tulipahan tilitys!!

tällä hetkellä olen taas kerran täällä yliopiston kirjastossa ja vastaus sitä kysyneille,ni en ole opiskelemassa täällä,olen vain työtön sosiaalipummi,joka sattuu käyttämään tämänkin mahdollisuuden hyväkseen käyttää internettiä niin kauan kun oma on laskujen maksun takia kiinni.

kolmelta vasta ois aika jopa työkkärin kuntoutuksen puolelle ja sinne on tästä vajaat kolme kilsaa,eli tämä on vähän kuin matkan varrella ja sinne asti aioin aikaani täällä kuluttaa,ku kotona ei telkkukaan enää näy,ku ei oo ollu ylimääräistä rahaa pistää mihinkään digipoxiin.

kerkeenpähän ainakin surffailla täällä ihan olan takaa ja sit sain varaamani kirjan,jota on myös mulle suositeltu,eli havahtumisia,kirjoittanut kuutti/lavonen.
muutama ihminen on tosiaan tätä teosta mulle suositellu ja jospa mä vaikka jotenkin havahtuisin,kun tuon kirjan luen,tosin en kyllä tiedä vielä miten,mutta enköhän senkin tiedä,kunhan olen tuon kirjan lukenu läpi.
tosiaan,lukeminen ja tämä yleensä päivittäinen netissä olo on toistaiseksi mun ainoita huvituksia ja jospa mä jotenkin viisastuisin,kun en oo löhöämässä telkun ääressä,vaikka täytyy myöntää,että salkkareita on ikävä ja oishan se luksusta,kun saisin taas ton oman netin toimimaan.
pakko tehdä niin,että jätän muut laskut maksamatta ja maksan kaikki oman koneen nettilaskut,että saisin sen edes auki ni paranis vähän tämä mun elämänlaatu,ottaen huomioon,että olen nettiriippuvainen,vaikka lukeminen ei kyl tekis pahaa,ihan jo sivistymisen ja aikuistumisen kannalta..

Mitä löytyy takaa kauniin kuoren? Mitä näkyy silmistään? Voitko usko sitä tuskaa joka nähty on? Silmät kauniit tuskaa täynnä, ei lähelle päästä, pakenee. Anna ei luokseen tulla, kavahtaa liikettä jokaista. Miks menitte silloin tuon sydämen pienen rikkomaan, sielun herkän tuhoamaan? Voitko sitä enää koskaan parantaa, antaa elää parempaa?


kopsattu frozencorpselta

...Jos hajotat, niin kokoat
Pala palalta, sana sanalta
Riisut multa toivoni haalistuneen
Siivet auenneet, langat irronneet
Kaiken rikki repien, mulle sanot sen

Tahdon uuden elämän
Vihdoinkin sen käsitän
Tahdon toiseen maailmaan
Lennän minne haluan
Valo taipuu,
alas vaipuu
Kun lintu yöhön pakenee

Suunnan kadotan,
alas putoan
Pinnan alle piilotan kadotuksen
Portit auenneet,
salvat irronneet
Kaiken rikki repien,
mulle sanot sen...

oon esittäny itelleni kysymyksiä,et miks mun on niin vaikeaa edes ajatella painavani joskus normaalin verran?
miksi mulla on sairaalloinen suhtautuminen,rajat,varsinkaan kun en oikein usko,että mulla on anoreksia.mä tiedän,että mulla on se,mut silti se on jotain,jota en itekkään ymmärrä kunnolla.
en jotenkin ymmärrä,että mä leikin hengelläni ja mun painotavoitteet on sairaalloisia ja miks en näe itseeni,niin kuion muut??
hauskinta tässä kaikessa on,että mun kaverit/ystävät on ruvennu syöttämään mua,ihanpa oikeesti,ne on jopa pakottanu,paras oli yks mun kaveri joka sanoi,että ei kuuntele yhtään mitään vastaansanomista vaan teki mulle leivän leipäkoneella täytteinä mozzarella-juusto ja joku toinen juusto..jonka söin,ku se kerran niin ponnekkaasti ilmoitti,että ei kuuntele mitään vastaväitettä sen leivän syömisen suhteen ja sit ku jonkun ajan päästä pyysin toista,ni se oli tosi iloinen ja kannusti mua ja oli itelleen kiitollinen ku se sai mut syömään niin,että pyysin jopa toista leipää,jonka tää mun kaveri teki ilomielin.

ihmettelen itekkin,et miten mun todellisuudentaju on hämärtyny näin pahasti,että vaan kuvien kautta näen olevani todella laiha!!
en ois ikinä uskonu,että 24-vuotiaana istun tässä luisevana kirjottamassa tätä tekstiä siitä,että mulla on kuolemaanjohtava sairaus,jota en ite ymmärrä ja josta en halua parantua,vaikka tiedän,mitä kaikkea vaaraa tästä mun sairaudesta ja sen ylläpitämisestä koituu...
ensimmäistä kertaa mä olen tän tilanteen edessä,et joudun kattomaan itseäni objektiivisesti tajutakseni,että se ihminen,jota katson on vakavasti sairas ja että se ulkonäkö on mun,ne kaikki luut ja lihakset,jänteet ja se,että mun muuten normaalia pienempi pää,näyttää kuvissa isommalta ku mun ylävartalo(kuva anoreksia-kansiosta)ja silti mä oon vaan ja jatkan samaa matkaa,haluamatta tehdä asialle mitään,vaikka järki sanoo,että mun pitäis olla hoidossa,ihan sairaalassa,koska mä en ole vain laiha,mä olen kohta olematon!!

saadakseen jotain on oltava valmis luopumaan jostain.näin kävi minun kohdallani.ystäväni alkoivat olla jo liian huolissaan syömättömyydestäni ja laihtumisestani,joten tein päätöksen,joka auttaa minua,mutta myös vähentää kavereideni huolta ja hätää,eli olen lisännyt syömisiäni ja olen jopa lihonut.
38kg on se raja,jonka yli en aio painaa ja onneksi en vielä sitä painakkaan,mutta ystäväni tietävät nyt,että olen valmis joustamaan omista rutiineistani,ihan heidän takiaan,sillä tiedän,että he ajattelevat vain hyvää ja se kaikki huoli minusta on oikeasti totta,enkä halua ystävyyssuhteideni kärsivän sen takia,että laihdun olemattomiin.
mieluummin painan vaikka sen 38 kg ja pidän ystäväni,kuin laihdun ja kuihdun itsekseni,kenenkään sitä huomaamatta.
ystävieni huoli ja hätä havahduttivat minut taas huomaamaan,että missä mennään ja olen siitä heille kiitollinen..en todellakaan aio luovuttaa jan ystävien tuella aion voittaa tämän sairauden tai edes oppia elämään sen kanssa siten,että en koko aikaa kulje ääripäästä toiseen..

täällä sitä taas ollaan yliopiston hyperhienoilla koneilla dataamassa,niin kuin eräs ihminen tätä netissä istumista nimittää..olo on hieno ja aivan ihana päivä tulossa!!aurinko paistaa ja mulla on itelläni tosi hyvä olo.

muutama ihminen,jotka aikoinaan jätti tän paikan on löytäny tiensä tänne takas ja oon siitä niin iloinen,voi jutella ystävien kanssa tätä kautta ja muutenkin ihana nähdä heistä uusia kuvia yms.

eilen yks kaveri sit otti herneen nenäänsä ku oon sen mielestä vain varjo entisestäni,mut sitähän mä oon ollu jo viimeset kohta kolme vuotta.se käsitti jopa väärin mun painon,luuli,et painan 10 kiloo vähemmän ku mitä painan,oikasin kyl asiaa tekstiviestillä,mut kummasti kaverit kaikkoaa ympäriltä ku tää sairaus on enemmän näkysällä,vain tosiystävät jää,onneks semmosiakin on,mut ne,jotka ei kestä,ei pysty,tai halua nähdä mun itsetuhoista laihuutta,ne lähtee.
siihen on totuttava,en mä aio itteeni muuttaa muitten takia ihan vaan siks,että mut taas hyväksyttäis kaveriks tai muuta vastaavaa,olkoot omissa oloissaan,kyllä mulla oikeita ystäviä on ja ne tukee,vaikka ne tietää,että ne ei voi mua parantaa,mut mne ei oo jättämässä mua mun ulkonäön takia ja siitä saan olla kiitollinen,niille olen se sama heidi kuin ennenkin.
tottakai ne on huolissaan,mut ne kannustaa ja edes yrittää ja useimmiten mun sairaudesta ei edes puhuta,se on osa mua,ihan niin kuin mun yhdellä kaverilla on fyysisiä sairauksia ja vammoja,en mä niistä sille koko aikaa puhu,vaan otan kohteliaasti ne huomioon,jos vaikka tehdään jotain.ehkä siks me ollaankin sen ihmisen kanssa niin hyviä ystäviä,kun kumpikin tietää,että se sairaus on osa sitä ihmistä,väliullä vähemmän välillä enemmän.

siksi olen kiitollinen jokaisesta ystävästä,joka mulla on ja joka ei karsasta mua tän sairauden takia.kiitos siitä kaikille,ne jotka ovat ystäviäni,lukevat kyllä tämän tekstin tietäen,että tämä kirjoitus koskee juuri heitä!!!

Jos tekee mieli sortua:
-Juo vaikka litra vettä mahdollisimman nopeasti, täyttää hetkeksi
mahan ja tulee oksettava olo. Ei tee sitten niin paljon ruokaa mieli.
-Sovittele vaatteita
-HYVÄ MUSIIKKI, tanssi vaikka jos ei muuta. :D Tulee mahtava olo.
-Kirjota päiväkirjaa, tunnetiloja ym, mitä vaan keksit
-Piirrä, vaikka sitten laihoja ihmisiä jollainen haluat olla.
-lue jotakin, ajatukset lähtee muualle
-nuku
-vaikka väsyttäis tajuttomasti ja voimat on poissa, lähde
kävelylle.
-Pynttää itsesi hienoksi ja lähde kiertelemään kauppoihin. ;)
-Mene tietokoneelle.
-Käy kuumassa suihkussa
-Ajattele miten lonkkaluut ja solisluut näkyy selvästi jos et syö
-Mieti tulevaisuutta, millasta on olla laihana.
-Mieti seurauksia, miten käy jos sorrut syömään: Tavoitteet on
mennyttä, täysi ja lihava olo, kaikki tähän mennessä tehty työ on
hukassa.
-Vaikka väsyttäs, jumppaa. Virkistyy hetkessä ja heti on hoikempi
olo. Tee vaikka alussa lempiliikkeitä niin on helpompi aloittaa!
-Venyttele.
-Muista, miksi laihdutat ja mieti sitä.
-Jos maistan pienenpienen murusenkin jotain, sorrun yleensä ahmimaan
ja koko päivä on pilalla. Ei siis sitä pientä maistiaistakaan!
-Älä astu vaakaan joka päivä, vaan vaikka pari kertaa viikossa ja
aina samaan kellonaikaan.
-Ajattele, että tää on sun oma kroppas koko elämän, tee siitä
kaunis! Ahmimalla se ei onnistu.

jee,tänään tuli otettua taas lisää kuvia minusta,kun sattuu kaveri olemaan oikea paparazzi,jolla on oikein extralaadukas digikamera!!
piristävää meininkiä ku oma netti ei toimi vielä ja kaveri osas nää kuvansiirtojutut kameraltaan koneelleen ja sit tänne,ite en ois osannu,tietty ku on toisen koneesta kyse,ni etippä sieltä joku tietty kuva,jos ei tiedä edes,missä kansiossa kyseinen kuva esimerkiks on..
olo on muutenkin hyvä,vaikka ulkona onkin lumisade,eikä hiutaleet oo mitään pieniä,vaan semmosia oikein isoja,jotka liimaantuu vaatteisiin ja tulee päin kasvoja ou jeah!!

ihana,ku oon kipeenä olon ansiosta päässy laihtumaan ja oon syöny vaan sen verran,että pysyn elossa,jotain hyvää kipeenä olostakin,ei ruoka maistu..

voe elämä,mä jo luulin,että ne ois unohtaneet mut ni paskan marjat,postissa tuli aika veri-ja sydänkokeisiin ja lääkärin ja ravitsemusterapeutin ajat.mua kyylätään taas.tosin mä olen aikuinen,vaikka ei siltä kyllä välillä vaikuta...eli voinhan mä siellä käydä ja sit ite sanoo,että mitäpä jos lopetettais nämä hölinät,kun minä olen päättänyt olla muuta kuin normaali.
tosin painotan,että en anna painon laskea niin alas,että joutuisin sairaalaan,koska sinnehän minä en mene!!!
ainakin yritän kompromissia siitä,että voisin vaikka itse ottaa yhteyttä kun haluan/koen tarvitsevani apua.

jostain syystä,kun ne ajat tuli postissa,ni mä menin paniikkiin ja ihan vaan siks,kun sillä hetkellä painoin lähemmäs 40kg,joka on mulle paljon.ajattelin että mun on pakko laihtua ainakin pari kiloa,ennen terapeutin vastaanottoa.sehän on vieläpä järjetöntä,sillä jos haluaisin,että mut jätetään sieltä täysin rauhaan,ni totta helvetissähän mä silloin olisin mielelläni sen 40 kg koska se osoittais niille hoitsuille,että en oo hengenvaarassa yms.

mut mä olenkin kaheli,rekihurja,joka on kirjaimellisesti kuin uhmaikäinen lapsi,löinköhän mä pentuna pääni pienoon???

mä leikin hengelläni tiedän sen ja silti haluan jatkaa sitä,oonhan mä itsetuhoinen ollu monellakin eri tavalla ja tää on vaan yks keino muitten joukossa,masokismia,josta saan jotain sairasta tyydytystä..

no pari hyvää asiaa pystyn löytämään itsestäni.vaikka tällä saralla olenkin täyskaheli,ni muilla elämänaloilla pyrin olemaan mahdollisimman normaali ja olen onnistunutkin siinä.toiseks kipeenä olo ja elämä kateissa kirjan lukeminen on vieny turhan ruuan syömisen ja olen päässyt hiukan hoikistumaan..ei kait tässä muuta tällä erää,kaikki sanottava on sanottu,päivän epistola pidetty. aaaaaaameeeeeen.....

eri puolilla maailmaa tuhannet naiset itkevät peiliensä edessä olemattomia läskejään,
laskevat kaloreita syödessään,
ravaavat vaakalla kerta toisensa perään.
kaikilla sama yhdistävä tekijä,halu laihtua,tunne siitä,että on lihava,että ei ole hyvä sellaisena kun on,että kaikki olisi paremmin,jos he laihtuisivat,kunnes ei ole enää,mistä laihduttaa..

ruoka ja syöminen voivat kehittyä riippuvuudeksi.ne eroaa muista riippuvuuksista siten,että riippuvuuden aiheuttajaa,eli ruokaa,ei voida ongelman korjaamiseksi poistaa.siksi se on niin pirullinen riippuvuus.

eikä kyse välttämättä ole kauneuden tavoittelusta,siitä,että miehet olisivat palvomassa jumalattarellista vartaloa,jonka omistaa.
omalla kohdallani se ainakin on kaikkea muuta.
itse haluan olla mahdollisimman ruma,liian laiha,koska uskon,että näin pidän miehet poissa kimpustani(siihen vaikuttaa huonot kokemukseni miehistä,ihan sijaisisästä,ellei jo lastenkotiajoista).
olen kuitenkin joutunut toteamaan,että ei mies välttämättä välitä,naiko se luukasaa vai ihrapalloa,silloin kun miestä panettaa,se tyydytyksen kohde voi olla ihan mitä vain,kunhan se on nainen,kunhan sillä on vagina.

miesten mielestä olen siis pelkkä vagina,onkalo,johon he voivat tyhjentää pakottavan tarpeensa välittämättä siitä,kuinka luiseva olisin.silti haluan laihtua,olla taas pieni,ehkä se onkin sitä!!haluaisin niin kovasti ajan menevän taaksepäin aina siihen aikaan asti,kun olin lapsi ja vaikka asiat eivät olleet hyvin,niin olin pieni ja kaipasin huomiota.
nyt isona minä olen etäinen tehnyt paljon virheitä elämäni aikana,ajautunut vaarallisiin tilanteisiin ja ehkä kaiken sen takia olen nyt sairas..

melkoista pohdintaa,ottaen huomioon että jo yhden lauseen jälkeen aihe vaihtuu,tai kirjoitan muuten vain sekavia.kiinnittämättä sen enempää huomiota siihen,mitä tuon ilmi.annan vain ajatusteni kulkea,tänään en jaksa olla täsmällinen,olenhan flunssassa muutenkin,josta pääsenkin uuteen aiheeseen...

olen alkanut hengailla täällä yliopiston kirjastossa,varsinkin täällä netissä,ei aikarajoja,ei pitkää matkaa(opisto kun sattuu olemaan aivan mäen alla paikasta,jossa asun ja kun oma netti ei vielä toimi,niin täällä olo on hauskaa,pääsee pois ruuan läheltä,pois kotoa,varsinkin kun en voi pahemmin tehdä maratooneja,jos haluan joskus parantua tästä flunssasta...

olen tottunut siihen,että joka päivä lähden moneksi tunniksi joko keskustaan tai mihin tahansa muualle kuin että jäisin kotiin,eräänlaista harjoittelua oikeaa työelämää varten,ainakin voisin jotain kuntouttavaa työtoimintaa tehdä muutaman tunnin päivässä,se ajaisi saman asian.