Jostain ihmeellisestä syystä maan ulkopuolisen elämän etsijät ovat olleet (ja ovat vieläkin) hyvin kapeakatseisia. "Tämä laajentaa elämän etsintää" Oikeasti? Miksi? Onko oikeasti tähän mennessä etsitty vaan niihin kuuteen alkuaineeseen perustuvaa elämää? Sellaista kun täällä?
Miksi ihmeessä etsiä samanlaista elämää kun maapallolla, planeetalla joka ei ole maapallo? Elämä on kemiaa joka on tasapainossa niin monimutkaisella tavalla että se on jatkuvassa liikkeessä. Planeettamme sää toimii samalla periaatteella. Mutta sen kemian ei tarvitse olla samanlaista kun meidän. Meidän planeettamme elämä on sopeutunut meidän alkuaineisiin (kuten tämäkin osoittaa) ja meidän lämpötilaan ja paineeseen. Kemiaa on myös muissa lämpötiloissa ja paineissa.
Tämä löytö avasi silmiä osittain, sillä tajuttiin että arseeni on reaktiivinen kylmemmissä lämpötiloissa kun fosfori. Itseasiassa kylmemmissä lämpötiloissa sen reaktiivisuus laskee ja samalla stabiilisuus nousee, samalle tasolle kun fosforilla. Kuitenkin tällaisia kemiallisia sopeutumia on nähty ennenkin. Esim. arkkibakteerien lipidien esterisidos on korvautunut eetterisidoksella, sillä niissä lämpötiloissa missä ne ovat, esterit hajoaisi.
Joten miksi tätä ajatusta ei voi vielä vielä pidemmälle. Se meni taas askeleen pidemmälle, mutta miksi jäädä tähän? Elämä keksii mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja.
No mutta kohta saadaan uutta dataa. Tässä vasemmassa reunassa on laskuri joka kertoo luotaimen seuraavan ohilennon ajankohdan Titanin kanssa: http://saturn.jpl.nasa.gov/
Tuo on kyllä niin mielenkiintoinen juttu että taidan etsiä ko. lehden käsiini tänään biologian tai kemian laitoksen kirjastosta. Biokemiallisesti ja termodynaamisesti tarkasteltuna tuo juttu käy täysin järkeen. Vähän liiankin hyvin. Pistää miettimään että miksi tätä ei ole tutkittu enemmän.
"Modern living cells have inherited the same size of proton gradient, and, crucially, the same orientation -- positive outside and negative inside -- as the inorganic vesicles from which they arose"
Kohtalaisen tärkeä pointti. Tosin tämä ilmiö voidaan selittää muullakin tavalla, mutta jos Occamin partaveitsi otetaan kehiin, niin tämä on se yksinkertaisin selitys. Tutkimisen arvoinen hypoteesi.
Miksi mennä avaruuteen etsimään olentoja joita mielikuvituksemme ei kykene luomaan? Kun avaruudesta tulleen näköisiä olentoja löytyy aivan täältä omalta planeetaltamme. Kun sukellamme meriin niin syvälle ettei auringon valo enää yllä, voiko siellä olla elämää? Eikö kaikki elämä vaadi valoa?
Ei. Siellä on aivan oma ekosysteeminsä, erillään muusta maailmasta. Vaikka aurinko sammuisi huomenna, nämä olennot eivät sitä edes tietäisi, sillä heille käsite auringonvalosta on ollut aina tuntematon. Näille olennoille ainut valo tulee bioluminesenssista jota he itse tuottavat. He elävät puhtaasti kemosynteesin ja maan sisältä tulevien kuumien virtausten voimin. Ikiomassa ekosysteemissään. Meillä on "avaruusolentoja" omalla planeetallamme, eristyksessä merten syvyyksissä. Tässä dokumentti niistä:
Näitä paikkoja tutkitaan monestakin syystä. Yksi syy on se että se tarjoaa kokonaan oman maailmansa ja on viimeisiä tämän planeetan tutkimattomia alueita. Ja mm. siksi että jos Europa-kuun meriin sukelletaan, ja siellä on monisoluista elämää, syvä meri tarjoaa ajatuksia siitä millaista se voisi olla. http://solarsystem.nasa.gov/images/splash-europa.jpg
Tästäkin on olemassa oma dokumenttinsa nimeltä Aliens of the deep: http://www.youtube.com/watch?v=4OuUNl7Cs7g Suosittelen.
Syvältä meren pohjasta löydettiin myös paineesta nestemäistä metaania (hydraattina), jossa elelee matolaji: http://en.wikipedia.org/wiki/Hesiocaeca_methanicola Ottaen huomioon että Titanissa on metaanijärviä http://www.daylightatheism.org/images/PIA09102-TitanLakes.jpg, myös tästä lajista kiinnostuttiin. Tosin Titanissa metaani ei ole nestemäistä suuren paineen vuoksi, vaan kylmyyden vuoksi. Mutta avaruus on laaja paikka, ja tämä osoittaa että elämää voi olla erittäin monenlaisissa ympäristöissä.
Nyt on sitten kehitetty RNA:ta kopiova entsyymi, joka on itse RNA:sta. RNA-maailma hypoteesi elämän alusta on saanut suuren todisteen hypoteesin toimivuudesta.
"In Vitro Evolution
The goal was to take one of the RNA enzymes already developed in the lab that could perform the basic chemistry of replication, and improve it to the point that it could drive efficient, perpetual self-replication.
Lincoln synthesized in the laboratory a large population of variants of the RNA enzyme that would be challenged to do the job, and carried out a test-tube evolution procedure to obtain those variants that were most adept at joining together pieces of RNA.
Ultimately, this process enabled the team to isolate an evolved version of the original enzyme that is a very efficient replicator, something that many research groups, including Joyce's, had struggled for years to obtain."
Toisin sanoen, tutkijat antoivat kemiallisen evoluution toimia itsenäisesti ja kehittää itse itseään kopioivan RNA-järjestelmän syntetisoiduista ehdokkaista. Tämä entsyymi ei ole edes täysin tiedemiesten tekemä vaan luonnon itsensä loppuun muokkaama. Se tekee tästä niin suuren löydön. Tämä todistaa sen että kemiallinen evoluutio ajaa RNA-tasolla kehitykseen jos alkuversio on vähänkään toimiva RNA-entsyymi.