--
Saaden sinut
epäpuhtaaksi,
tunnet tahran,
se verhoaa kaikkea
jossa on pala sieluasi.
Loputon on ikuisuus,
ehkä tuska on lyhyempi,
rukoilen armoa,
auttakaa.
Olen yksin,
kauempana onnesta
kuin koskaan,
kaipaan apua.
Ottakaa minut syliin,
tuudittakaa,
antakaa itkeä
olkanne märiksi.
Kyyneleeni valuvat
hervottomalle ruumiileeni,
olen niin kaukana,
syövereissä.
Kuin kangastukset,
rakkaus ja onni
aina häviävät elämästäni.
Vetäytyvät varjoihin,
huijaavat minut
ryömimään perässään.
Surun lapseksi synnyin,
eikä se ole armollinen äiti,
vihaa, sylkee ja sihisee,
itken verta.
--