- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
..aikaa siihen et pillerit puree. Jos vaikka vähän nukkuiski. Noin niinku vaihtelun vuoksi.
Tulin äsken leffasta kotiin. Kertomaan mitä, sitä en tosiaankaan tiedä. Ei kai ole mtn sanottavaa. Tätäkö mun elämä on nyt, tälläinenkö mä nyt olen.
Tunnen itseni onnettomaksi haaskaksi. Tyhmäksi, rumaksi ja lihavaksi haaskaksi. Tekstasin ystävälle miltä tuntui itkeä yksin elokuvateatterissa, kankaalla suuri rakkaustarina eli ja kuoli, ja sankaritar toipui, yksin mutta vahvana. Mä kaipaan sitä syliä missä toipua. Sellaista olkapäätä, mihin itkeä, huulia joita suukottaa, korvaan johon kuiskia hellittelynimiä. Ihmisiä kulkee kadulla vastaan päivittäin, osa koittaa tutustua. Miksi nähdä vaivaa, tavata uusi ihminen, antaa pois sydämmensä (tai se mitä siitä on enää jäljellä särkyväksi) toisen käsiin. Ei kukaan halua rakastua koska riskit on enemmän kuin suuret.
Mä luulin, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Miksi vitussa joku kusipäinen ääliö on keksinyt tyhjiä sanoja, tyhmiä kliseitä???! Mä en ainakaan ikinä ole ollut näin heikoilla kuin nyt. Avoero on ehkä rankinta mitä koskaan on tapahtunut, minulle ainakin. Tänään bussissa tuntui kuin koko rintakehä olisi muuttunut jääksi eikä saanut henkeä; fyysistä ikävää.
Vihaan sitä miten täytyy määritellä elämänsä uudestaan, miten täytyy pohdiskella sitä millainen ihminen on. Heikko itsetunto vai mikä lie psykiatrinen paskanjauhanta varmasti sanoisi että elin tuntematta oikeastaan itseäni, elämä oli mutkatonta ja turvallista tasaisen ihmisen rinnalla. Nyt täytyy tietää mitä tahtoo. Ei tosiaankaan voisi vähempää kiinnostaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Niin joo ja nauroin tässä yhdelle ystäväni sanomalle asialle kotiin kävellessäni. Yhdessä onnettomassa vaiheessa elämääni koko sydän jakautui keskeltä kahtia sykkimään eri ihmisille. Tänän päivänä on vaikea muistaa kuinka elävältä ja ihmeellisen ihanalta maailmatuntui, kun niin paljon positiivista energiaa sykki rintakehässä. Ystäväni varoitti mua polttamasta näppejäni tässä kaikessa, eihän totta ole että kahdesta ihmisestä voi romanttisessa mielessä välittää yhtäaikaa. Tai voi. Mutta kaikki tietää miten siinä käy, kaikki tietää elämän mustavalkoisuuden. Ja tiesi silloin ettei tuo vallitseva tila kauan säilyisi.
Niinkuin ei siis säilynytkään. Nykyään elämä on yhtä avomiestä vajaa. Enkä ole tekemisessä tämän toisenkaan ihmisen kanssa. Nauroin yksin tälle kaikelle, elämä tosiaan on sietämätön syy-seuraus -jatkumo.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Men men..
alkaapi olemaan aika nukahtaa..
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
[maanikko]