IRC-Galleria

Makaan sängyllä selälläni, tuijotan vaiti kattoon, johon yö piirtää öisiä, hiljaisia varjoja.
Tunnen kuinka käteni puutuu.
Sinä makaat siinä hiljaa aivan kyljessäni kiinni. Käännän hieman päätäni ja annan pehmeän suukon otsallesi. Ynähdät hiljaa unissasi ja hymy leviää kasvoillesi. Mitähän unta sinä näet?
Seuraan katsellani valoviirua katossa, jonka ohiajavan auton valot sinne heittää.
Vaivun taas ajatuksiini.
Kuinka kummallista elämä oikein onkaan...
Kiersin maailmaa, kääntelin kiviä, kiipesin puun latvaan ja vuoren huipulle, mutta en prinsessaani läytänyt. Ja kun viimein lakkasin tuijottamasta horisonttiin, laskin katsettani hieman ja näin sinut.
"Kuinka kauan olet ollut siinä" kysyin.
"Aina" vastasit ja hymyilit sellaista pientä vienoa hymyäsi.
"Miksen ole sinua sitten aiemmin nähnyt?"
"Et sinä prinsessaasi etsimällä löydä. Pysähdy hetkeksi, katso ympärillesi ja näet..."
Säpsähdin hereille. Katselit minua hymyillen, kiersit kätesi tiukemmin ympärilleni ja nukahdimme uudelleen....>

Mä jos sulle ainokaiseni antaisin,
kantaisitko sitä varoen,
hellisitkö sitä iltaisin?
Sille joskus suukonko myös antaisit?
Jos sulle sydämeni antaisin,
sille höpöjäkö joskus puhelisit,
sylissäsi keikuttaisit?
Jos sulle sydämeni antaisin...>

Rakkautta ympärilläni nään,
se sydäntäni kirveltää.
Lohduttomalta tuntuu kaikki tää,
mutta se on vain elämää.

Sinut joskus tyhmyytäni menetin,
syitä mietin nyt itsekin.
Mä suako liikaa rakastin,
ja pois sut viereltäni työnsin.

Antaisitko mulle anteeksi,
jos näin sitä pyytäisin.
Sulle jos ruusun ehjän antaisin,
sen povellesiko laittaisit.

Tuskin tätä koskaan lukisit
tai itseäsi tästä tunnistaisit.
Mutta tämän haluan sanoa vain
En sua unohtaa voi lain.
>

Kunpa sydämeni kuolisi pois,
ei enää tätä tuskaa ois.
Ei kaipuuta, ei ikävää,
ei rakkautta, ei tuskaa.

Kunpa sydämeni kuolisi pois,
jäljellä vain tyhjää ois.
Ei enää runoja näitä,
päättömiä, riimittömiä.

Kunpa sydämeni kuolisi pois,
ei enää muistoja ois.
Kunpa sydämeni kuolisi pois,
myös Runoilija historiaa ois.

Huomenna kerron, kuinka ikävä minulla on sinua, tänään olen liian väsynyt.

Huomenna annan sinulle hellän suukon, tänään minulla ei ole siihen aikaa.

Huomenna, aina vain huomenna...

Huomenna huomaan, että ne olisi pitänyt tehdä jo eilen, sillä tänään sinä olet liian väsynyt, eikä sinulla ole aikaa...>

Taas pimeässä kuljen pitkin autioita katuja, kuvasi vain heijastuu usvana pienistä lammikoista

Usvan lailla mieleeni palautuu ne syksyiset kävelyretket, jolloin kerroit minulle unelmistasi

Unelmistasi, haaveistasi, johon minä kuvittelin mahtuvani, olevani osa niitä

Mutta vuosia jälkeenpäin viimein ymmärsin, että et sinä minusta unelmoinut, minä olin vain olkapää, lohduttaja, se hyvä kuuntelija

Toisen sylistä sinä unelmoit, toisen sylistä onnen löysit...

Onhan minullakin unelmia, kauniita unelmia sinusta, unelmia tulevaisuudesta, unelmia, että ehkä vielä joskus sinut kohdata voisin syksyisellä kadulla

Aivan hiljaisen kuiskauksen
jostakin kaukaisuudesta kuulin.
Käänsin päätäni, terästin kuuloani,
Ei, ei se ollutkaan mitään,
kuvittelin vain...

Ja taas, nyt ihan varmasti kuulin sen!
Kuka leikkii minun kanssani?
Kuka minulle nyt mitään sanoisi?
Rumalle peikkopojalle...

Käänsin selkäni ja lähdin poispäin

Joku huusi heleällä äänellä perääni :
"Hei, odota, älä pelästy, älä mene vielä !"
Sydämeni jätti yhden sykähdyksen väliin
Seisahduin ja käännyin ympäri
Silmiäni häikäisi niin kovin kirkas valo
Suojasin kädellä silmiäni
ja varovasti sormieni lomasta katsoin,
kuka edessäni oikein olikaan...

Se olit SINÄ...

Kultainen häkki yksinäisyyden,
lattialla ruusun terälehtiä.
Juoden katkeraa kalkkia menneisyyden,
polkien jaloissa sanoja sanomattomia,
tekoja tekemättömiä.

Omaa kehääni kierrän,
vaellan vailla päämäärää,
5 askelta joka suuntaan on häkkini koko.
Mihin minä häkistäni pääsisinkään,
tohdinko edes sitä haluta?

Nyt maljani viimeisen,
niin katkeran suolaisen,
huulilleni nostan.
Juon sen viimeiseen pisaraan,
nauttien,
inhoten sen makua.
Lattialle vajoan, viimeisen näkyni näen,
lentävän pegasoksen.

Tunsin kätesi poskellani, hyväilit sitä hiljaa

- Hei, nukut sä?
- Mmmm..

Vedin peiton pääni yli

- Mene pois
- Eiks me voitais vielä jutella?

Yritit vetää peittoa pois päältäni. Pitelin sitä tiukasti kiinni

Hiljaisuus... Rikoin sen viimein:
- Sä oot ihan samanlainen kuin kaikki muutkin, sä haluat vain sen ainokaiseni, enkä mä voi sitä sulle antaa... Vaikka haluaisinkin... En voi antaa sulle sydäntäni, sillä mulla ei ole sitä. Se on jäänyt maahan makaamaan, pölyisenä ja verta vuotavana. Enkä ole saanut sitä koskaan takaisin...

Olit hetken hiljaa ja sanoit :

- Mutta kyllähän mä susta kuitenkin välitän.. itseasiassa aika paljonkin...

Pitkä hiljaisuus... Avasin suuni viimein:

- Ja juuri siksi minä pyydänkin sinua: Mene pois, ole kiltti. minä en ole sinulle se oikea, minä en voi antaa sinulle mitä sinä haluat ja tarvitset. ole kiltti ja ymmärrä minua...

Tunsin kun nousit pois vuoteelta. Suljit makuuhuoneen oven mennessäsi.

Kohta kuulin, kun ulko-ovikin sulkeutui...
Tunsin pienen lämpimän kyyneleen valuvan poskeani pitkin...
>

Älä tule viereeni sillä,
en ole valmis
vielä

Älä tartu käteeni, sillä
en ole valmis
vielä

Älä hyväile poskeani, sillä
en ole valmis
vielä

Älä suutele minua, sillä
en ole valmis
vielä


Sano minulle ensin "rakas"
ja olen valmis!