IRC-Galleria

M avautu viikonloppuna, abaut selvinpäin. Avautumiseen aiheena oli r-sana. Ei oo varmaan kukaan koskaan sanonu noin kauniisti.. Hajottavaa, hyvällä tavalla kumminkin :) Oh kun meitsi on happy. Ton miehen mä haluun pitää mahdollisimman pitkään, mahdollisimman onnellisena ja tyytyväisenä. En koskaan halua loukata tai suututtaa. Että voikin toinen ihminen tehä onnelliseks pelkällä olemisellaan. On se niin vaikee sanoa, mutta te quiero mucho mi amor!

Oijoi kun menee niin kivasti kaikki, kokonaiset kaks kuukautta jaksanu kattella tota ukkooni eikä tunnu yhtään siltä että olis mitään kyllästymistä ilmassa. Ja olkoon vaan ihq siirappia, mä tykkään siirapista. Jos kaikki menee ihan putkeen niin pääsen joulua viettään sen kanssa sen porukoiden luo. Voi että mä rakastan tota mun miehekettä.. Kerranki oikeen odottaa joulua, ekan kerran sitten ala-asteen.

Mut enempi siirappi jääköön tilittämättä, nyt Pasilat jatkuu-->

Hassua kun tottunu siihen että jos liikaa kattelee yhen ja saman ihmisen pärstää niin kumpikin ärsyyntyy ja kyllästyy toiseen ja koko juttu kuolee kasaan. Nyt on kumminkin seittemän viikkoa peräti ollu ton M:n kanssa, melkein koko ajan hengattu yhessä, mä sen luona tai se mun luona, eikä vielä ärsytä yhtään, taitaa olla ennätys. Kerran taisin hetken silmiä pyöritellä mut siinä se. On niin paljon kivempi nukkua toisen vieressä kun yksin, pussailla ja söpöillä ja muuta imelää. Koko ajan haluais vaan kyöhnää toisessa kiinni, ja heti tuntuu tulevan ikävä ku ei muutamaan tuntiin nää. Mä oon kyllä ihan IN LÖÖV. Koskahan tääkin ihanuus mahtaa loppua, toivottavasti ei kuitenkaan ihan vielä..

Ihme homma. Oon vajaa kaks viikkoa hengaillu erään nuorenmiehen, M:n, kanssa ja oon kyllä aivan myyty. Tai myyty olin jo ihan muutaman ekan päivän aikana. Siis tyyppi joka on kiltti muttei tylsä, kykenee kunnoliseen keskusteluun, kivan näkönenkin (maailman kauneimmat silmät!), älytömän fiksu, siis älykäs. Ja sen seurassa tosissaan nauttii olostaan vaikkei tekiskään mitään erityistä, vaikka vaan makailis ja jauhais jotain höpöhöpöä. Ja kun tää kyseinen tyyppi vaikuttaa niin täydelliseltä, niin väkisinkin rupee miettiin, että pakko siinä jotain vikaa on olla. Tai vähintäänkin se kyllästyy meitsiin heti kun alan olla ite tosissaan tykästyny siihen.
Jännä kun alkaa heti alussa jo miettiä, mikä tässä tyypissä vois olla vikana tai koska tää loppuu muuten vaan. Ja minähän en siis ole pessimisti, vaan ennakoiva realisti..
Mut on se M aika löytö..

Kaikki muuttaa pois, kellään ei ole aikaa eikä sen paremmin tunnu olevan itelläkään. Sosiaalinen elämä on lähes yhtä kun nolla. Kaikki kesän ilosuus ja positiivisuus alkaa kadota samaan tahtiin kun lehdet puista. Ei oikeen innostu mistään. Joskus kun vielä kuulu johonkin, syksy oli tosi jännä vuodenaika; koulu alkoi, uusia tyyppejä tuli ehkä luokalle, kaikkee kivaa ihme kikkailua.. Nykyään tuntuu että kaikki loppuu syksyyn. Ei ihme että Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat oli molemmat syksyä-alkutalvea. Ei kai ole ihme että kun kesän positiivisuus, ilo ja toiveikkuus tulevasta alkaa kadota, jäljelle jää pelkästään hämmennys ja viha. Tuntuu että koko kesä on pelkkää kusetusta, niinkun heilutettas tikkaria nenän edessä ja yhtäkkiä heitettäs jorpakkoon, ja sanottas, että syöppä lapsi vähän paskaa.
Monille syksy tuntuu olevan joku ihmeellinen uuden alku. Ihan hullua, kun syksystä kevääseen itellä vallitsee aina melankolian ja yksinäisyyden ilmapiiri.. Voi kun sais nukkua talviunet.
Kesää odotellessa...

Kevät ja kesä meni taas aivan mahtavissa fiiliksissä; osasin nauttia yksinolostakin, omasta rauhasta, hyvistä kirjoista, ulkonaolosta (silloin harvoin kun vapaapäiviä sattui olemaan), reenaamisesta. Koin kiveen piirretylle ajattelutavalleni epätavallista oivaltamista, sitä kuinka erilailla ihmiset voi kuitenkin nähdä asioita, ihmetystä, jonkinlaista sisäisen rauhan löytämistä- oivallusta siitä, kuinka lopulta itse hallitsen omaa elämääni ja itseäni mielialoja myöten. Vaikka ei läheskään aina mitään kovin ihmeellistä tekemistä ollutkaan, lähinnä reenejä ja töitä, nautti joka hetkestä. Oli helppo höpötellä rennosti ihan vieraidenkin ihmisten kanssa, ikäänkuin koko pienen ikäni kestänyt jännittäminen, esiintymispelko ja vieraiden ihmisten kammo olis yhden kevään aikana kadonnut.

En tiedä johtuuko sitten kesän loppumisesta, työpaikan asioiden epävarmuudesta vai mistä, että vanha tuttu melankolina on alkanu taas hiipiä mieleen. Töihin tai reeninvetoon valmistautuessa tulee välillä aivan silmitöntä ahdistusta, melkein vastustamatonta halua paeta johonkin kaikkea vastuuta ja velvollisuuksia, ja samalla tieto siitä että mistään ei voi jäädä pois, kaikki on pakko hoitaa mitä on sovittu. Kuolemattomuuden ja kaikkivoipaisuuden tunteen tilalla on suurimman osan ajasta riittämättömyyden ja avuttomuuden tunne, kun en osaa auttaa porukoita työpaikan ongelmien ratkaisemisessa enkä edes hallita itseäni ja omia tunteitani kunnolla, enkä muutenkaan hoitaa velvollisuuksia niin hyvin kuin pitäisi. Tuntuu että on aina vääränlainen. Eräs tuttu ihmetteli, miten voi olla noin nuorena noin vanha. Että pitäis enemmän mennä miettimättä kun miettiä menemättä, elää kun vielä ehtii. Eli en osaa olla edes nuori, ajattelen kuulemma liikaa käytännön asioita.

Joku niinkin ilonen asia kun bileisiin lähtökin tuntuu välillä tappavan ahdistavalta ajatukselta; siellähän on sadoittain -HUU!- tuntemattomia ihmisiä! Mielessä on niinkin kaukainen muisto kun ala-asteen limudisko, jossa koitin koko ajan olla liikkeellä ettei kukaan vaan painostais lähtee tanssiin; joko pysyin sivussa ja kattelin kun muilla oli kivaa, tai juttelin valvojien kanssa yläkerrassa. Jos joku kiinnitti huomioo ja pyys mukaan, tuntu että hengitys salpautuu, ja oli pakko lähteä yläkertaan karkuun. Tiedostan kyllä, että se oli ala-aste ja nyt ollaan hieman vanhempia jo, mutta tää ihme ihmisfobia on ollu ihan pikkumuksusta lähtien.

Hirveitä neurooseja nuorella ihmisellä. Taidan syyttää syksyä taas näistä tunnelmista ja painun suihkuun tästä koneelta vinkumasta..

Ajattelin tossa jokin aika sitten että nyt rupeen perkele kunnolla reenaan, siis oikeen tosissani hirveellä raivolla joka päivä. Ja jälleen kerran uus yritys röökilakolle. Nyt tosin tuntuu siltä että voi ny keturan tuiske kun on turhaa hommaa. Päivittäisen käsireenin ansiosta kädet on pikemminki heikommat kun vahvemmat alkutilanteeseen verrattuna, ja ahkeran pyöräilyn tuloksena (liian kylmällä ilmalla) iski ärhäkkä flunssa, tähän asti kulunu niistämiseen noin kolme rullaa paperia ja laatikko Finrexiniä. On tässä tosin se hyvä puoli, että henkitorveen sattuu jo yötäpäivää jatkuva yskiminen siinä määrin, että röökiä ei juuri tee mieli ees maistella; menossa siis toinen päivä polttamatta. Voi tätä urheilun ihanuuden autuutta. Hienoo mennä reenaan tänään kun jo koneelta vessaan kävellessä meinaa taju lähteä, ja joka uloshengityksellä saa olla tunkemassa Nessua nenän alle kun tuntuu että tuottaa kolme kertaa oman painonsa verran limaa päivässä.. Hyihyi.
Että se niistä urheilun terveysvaikutuksista.
Polttamatta aattelin olla kumminkin edelleen, ei oikeestaan hirveemmin ees tee mieli.

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1.Johanna on SM-seksin Valtiatar, joka toteuttaa villimpiä fantasioita, joihin kuuluu mm. sitomis- ja alistusleikkejä. (ööö..?)
2.Johanna on neulonut 6-vuotiaasta saakka (olipa tylsä)
3.Johanna on valinnut vaihtoehtoisen tien naimattomana naisena. (mitennii valinnu, olosuhteiden pakko!)
4.Johanna on Lolita. (aha)
5.Johanna on ollut ahkera opiskelija. (höhhöhhöö joojoo)
6.Johanna on alta kymmenvuotias (oisinki)
7.Johanna on usein ensimmäisenä Atriumiin astuvaa vierasta vastassa.
8.Johanna on suosikki. ("--- mutta --- pää on suhteettoman suuri--" jostai missikisoista ollu puhe..?)
9.Johanna on neljäs Idols-finalisti.
10.Johanna on aktiivinen nainen. (no perkele ku oisinki)

Höh. Ihan tyhmä oli..
Kokeillaas Jossulla..

1.Jossu on ihan käsiteltävissä oleva tapaus ... Vauhtihurmiosta huolimatta Jossu on oikein näppärä ratsu (hevosesta puhuttiin)
2.Jossu. on väsynyyt. (näin o)
3.Jossu on emännän veljen perheen pippurinen dreeverityttö joka laittaa minut tarvittaessa ojennukseen! Jossu on kyllä ihan kiltti, hän vain ei tykkää jos me urokset menemme liian lähelle. (koirasta puhe)
4.Jossu on onnellinen oman asunnon omistaja
5.Jossu on juhlimisesta pitävä tyttö, joka ei kuitenkaan vedä liian kovia kännejä (..vaan juo yhtä sidua kaks tuntia ja nukahtaa sohvalle)
6.Jossu on vähän seko, se vaan kattelee itteensä peilistä ja puhuu sille omalle peilikuvalle..
7.Jossu on pippurinen ja eloisa pieni shetlanninponi (jos ottas pois asiayhteydestä ois aika hämärä.. "Jossu on helppo --- Se vain seisoskelee paikoillaan, mutta saattaa joskus ottaa muutaman askeleen sinne tai tänne. ---vyön kanssa ei ole mikäänlaisia ongelmia, paitsi lievää pullistamista tapahtuu silloin tällöin. Varuksi kannattaa kiristää vyö vielä kentällä. Muistathan, että Jossun --- on myös häntäremmi. Jos et osaa laittaa sitä, voit pyytää apua joltakulta. --- jos Jossu on huonolla tuulellaan. Silloin ei suu aukea millään!")
8.Jossu on Mynämäen Suunnistajien kasvatti. ...
9.Jossu on siihen joskus ähtäytynyt ja venyttänyt. (venyneestä puvusta kyse)
10.Jossu on taistelija, joka nauttii kovissa paikoissa juoksemisesta ja syttyy viestistä kuin viestistä.

Semmosta schaissee.

Ihmeellisesti palannu taas noi tosi rajut mielialanvaihtelut. On taas viimeset pari viikkoa saanu herättää ihmetystä ylitsevuotavan ryöpsähtelevällä ystävällisyydellä ja innolla ja ilosuudella ja selostuksella siitä kuinka kaikki on hirveen ihanaa ja mahtavaa, kun vasta juuri äsken on ollu maan masentunein matonen.. Ja sama sykli pyörii, väliin mahtuu välillä niin syvää vihaa että joutuu toisinaan tosissaan pidätteleen itteensä ettei ala räyhäämään tai käy keneenkään käsiksi. Tai sitten pillahtaa itkuun kesken lauseen. Raivostuttavaa, koko ajan saa hävetä itteensä..
Just olin tosissani ajatellu käydä juttelemassa mt-puolen lekurin kanssa, mutta tää eräs herra dr Phil kertoi ilokseni että ihan normaaliahan se on, kuuluu elämään ja asenteesta se vaan on kiinni. Ikään kuin en ois samalla lailla miettiny joskus aikoinaan. Nyt tunnen itseni taas vaihteeks idiootiks kun menin avautuun, rupesin itekki epäileen mitänkä tää nyt sitten menee ja oonko liiotellu. Thank you dr Phil for saving the day.
Tänään on muuten ihan hyvä päivä. Kahdentoista tunnin yöunet (taas) ja aivan pirteenä hereille.

Kivasti alkanu päivä töksähti näköjään tähän. Rasittavaa ihmisten jankutus ja vinkuminen, alko vanne kiristää päätä siinä määrin että en kyllä ihan vielä lähekään ihmisten ilmoille.. Vittu kun vituttaa.

Taidan kiskasta litran jätskiä napaani jos vähän helpottas. Että se siitä rantakuntoon pyrkimisestä..