IRC-Galleria

Vanhat muistot takana päin,
ei tarvitse taakse katsoa, mene vain eteenpäin.

Mieli turtana ja sekaisin.
Olenko kulkenut läpi helvetin,
läpi tuskan ja kärsimyksen?
Kunpa joku vain ymmärtäisi pahan olon sisälläni.

Kun viimein saavun määränpäähäni,
ja katson vielä kerran taakseni.
Mitä siellä näen,
keskellä pimeää on jotain sellaista, mitä muut ei nää.

Kuinka kauan joudun odottaa,
että minulle sydäntäsi tahtoisit raottaa,
antaisit minun elää unelmaani,
toteuttaa kanssais haaveitani.

Kukaan ei ymmärrä,
tai edes yritä.
Vain yksin elän
ja kaiken tärkeän lähelle kerään,
jotta jaksaisin huomiseen
ja tulevaisuuteen.

Voin vain toivoa
uutta valoa,
tähän pimeyteen
joka kaivertaa kolon sydämeen,
jota ei koskaan saa pois
kuin kuolema tää ois.

Asiat ei aina ole miltä ne näyttävät.
Mikä häpeä.
Hitaasti toivomukset kääntyvät suruksi.
Aika ei paranna murtunutta asetta.
Kaikki asiat hän pitää sisällään.
Kaikki asiat, jotka todella merkitsee.
Kasvot olisi paras naamioida,
ja kaikki on hyvin ennen kuin sydän paljastaa.

Kuin odotan aikaa,
unelmani tulee elävästi.
Aina pois näköpiiristä,
mutta ei koskaan pois mielestäni.

Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
Että tuntisit oikeesti
Miten paljon sä haavoitit.
Ja miten kerran toisensa,
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä ettei oo sulla muka muistoo.
Vai pidät sä mua tyhmänä,
Jolla ei ole väliä?
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Et noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Mä en tahtois kantaa turhaa kuormaa.
Varsinkaan kun se mitään muuta ei.
Mut tekisitkö sä uudestaan saman,
Jos saisit valita?
Onko sussa jäljellä,
Palaakaan inhimillisyydestä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Et noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Joo mä tiedän mitä tunnen,
Mut en koskaan sitä ääneen sano en.
Mä pelkään että joskus peilistä
Katsoo sun kaltainen.
Mä en suutu enkä raivoo, enkä huuda,
Siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse jota et ymmärrä kuitenkaan,

Kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä.
Sitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä
Ja sitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä,
Kun on vapaa kaikesta mitä kannan mukana.
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua,
Sitä mihin päässyt oon ilman sinun apua?
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua,
Avasit mun silmät, enkä usko enää satuja.

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Et noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Kun yö on musta, kun yö raivoaa
Kun yö sut suunniltaan pelosta saa
Kun et löydä valoo, et katkaisiaa
Mistä saat hulluuden loppumaan

Koko yön mä kuljin, etsin, unohdin
Mä löysin taivaan, löysin helvetin
Mun oli kuuma, mä niin pelkäsin
Ja kun aamu nousi palelin vapisin

Kun yö on musta, kun yö raivoaa
Kun yö sut suunniltaan pelosta saa
Kun yö sua repii, pääs' sekoittaa
Kun yö loppuu vaan alkaakseen taas

Pois unohdukset, armahdukset, anteeksiannot.
Pois rakkaus, hellyys, ystävyys.
Pois kaikki mitä oli.

Vihaan!

Aikaisen aamun hetket, pilkahdus iloa, mutta se on nopeasti ohi ja minä palaan tomuun.
Iske kerran kasvoille ja halkaise ranteeni. Jokainen päivä loppuu näin.
Minä hymyilen kuin mikään ei olisi väärin, puhun kuin kaikki olisi täydellistä, näyttelen kuin se olisi vain unelmaa ja se ei satuta minua.

Minä en koskaan tule tietämään onko rakkaus valhetta.
Ehkä en ole mitä haluat, en ole mitä tarvitset.
Minä olen jotain mitä sinulla ei ehkä koskaan ole.

Miksi hyvät asiat tulevat vasta lopussa?

Kävelen pimeää polkua, enkä tiedä, minne voin joutua.
Tämä elämän matka ikuisuuteen on pitkä ja kivinen - miksei se helpota?
Minä kai toivoin, että olisi mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Yksinään lentämään ei mua luotu sittenkään.

Anna anteeksi ajatukseni, kun ajattelen, etten jaksa odottaa.
Sua odotan vaikka maailman loppuun saakka, sä tiedät sen.
Onneksi aika kului, minä kasvoin ja vartuin.
Huomaan kuinka paljon sua rakastankaan.
Aika kului ja huomasin, ei sinua parempaa löydy päältä maan.
Sinua ainoaa yhä edelleen kaipaan ja tarvitsen.

Elämä ei ole elokuva. Hyvät tyypit häviävät. Kaikki valehtelevat. Ja rakkaus ei päihitä kaikkea.
Me olemme kaikki rappiolla, mutta jotku meistä katsovat ylös tähtiin.
Ihmiset puhuvat kaikkea, mutta oikeasti he eivät tiedä minusta mitään.
Siellä ei ole kyyneliä, ei syyllisyyttä, ei mikään saavuta suuttumusta, ei mikään jätä tuskaa.
Pimeys musertaa.
Kaikki uneksivat enkeleistä.

Se valehteli sulle ja rikkoi lupaukset. Se petti sua ja unohti tärkeät päivät. Se ei rakastanut vaikka sanoi niin. Se antoi teidän tarinan päättyä kyyneliin.

Niin paljon pahaa mahtuu yhteen ihmiseen. Liian paljon pelkkää paskaa tähän maailmaan. Missä oli se onni joka tähdissä luvattiin? Minne katosi toivo, että joskus rakkaus vielä onkin totta, eikä pelkkää harhaan johtavaa valhetta?

Sä et valehdellu sille ja pidit lupaukset. Sä olit uskollinen ja muistit jokaisen yhteisen hetken. Sä tosiaan rakastit enemmän kuin ketään koskaan. Sä yritit viimeiselle sivulle teidän kirjassa saada onnellisen lopun sille tarinalle.

Ja silti

Niin paljon pahaa mahtuu yhteen ihmiseen. Liian paljon pelkkää paskaa tähän maailmaan. Missä oli se onni joka tähdissä luvattiin? Minne katosi toivo, että joskus rakkaus vielä onkin totta, eikä pelkkää harhaan johtavaa valhetta?

Ehkä se nyt katuu valheitaan. Ja tahtoisi sulle toteuttaa lupauksiaan. Ehkä se nyt tietää mitä menetti ja muistaan ekan tapaamisenne ja ne hetket. Ehkä se nyt tajuaa, että se oikeesti rakastaa. Ehkä sitä nyt kaduttaa, kun teidän rakkaustarina ei ollutkaan niin onnellinen.

Mutta mitä se auttaa? Tekoja ei saa tekemättömäksi ja maailmaa ei voi muuttaa paremmaksi. Annan sen ikävöidä, sen se on ansainnut. En anna sen tuntea nyt rakkautta, kun ei se silloinkaan tahtonut.