IRC-Galleria

|Tigon|

|Tigon|

Mä näytän sulle taivaan - jos uskallat
Pitäis nyt vaan kävellä toiseen huoneeseen, pistää pää tyynyyn ja nukahtaa, mutta kun ei niin ei sitten. On jotenkin niin hektinen olo - varmaan osittain huomisen takia. Luultavasti tää johtuu ihan vaan siitä, että olis ihan helvetisti tehtävää ja tuntuu jotenkin siltä, että seuraavan kerran voin hengittää syvään kesäkuun alussa kun kaikki pääsykokeet ja kaikki on ohi.

Sunnuntaina saakin laiskottaaSunnuntai 11.12.2005 17:25

Perjantaina meni taas epäilyistä huolimatta erittäin hyvin. Päivä oli piiiitkä, mutta se päätty kivasti - kaikkien 23 tunnin kuluttua. Lähettiin vielä mun töiden jälkeen Matin kanssa baariin. Törmättiin vaan muutamaan tuttuun, mutta varsinkin se yksi, kehen törmäsin, oli mukava yllätys. Sai vähän ilmaa puhdistettua ja sanottua sellaset asiat, jotka poisti aika monta riidan ja katkeruuden aihetta meidän väliltä. Oli puolen vuoden aikana melkein unohtanut, kuinka hyvin meillä synkkasi =) Saa nähdä taas, kuinkas käy - mä poistin suutuspäissäni sen numeron mun puhelimesta jo kuukausia sitten ja sillä on kokonaan uusi sim-kortti sattuneista syistä. Kummatkin tietää, mistä tarvittavan tiedon saa.
Illan tapahtumiin kuului myös mm. miesstrippari - ekaa kertaa elämässäni, sillä yleensä pyrin välttelemään - Matti pakotti mut katsomaan KAIKEN.. . No. ainakin ymmärrän sen stripparin ammatinvalinta perusteen.
Lopulta päivä tosiaan venyi 23 tuntiseksi - hyvin nukutti, kun sammutti valot klo 05.00. Yleensä herään 05.45 =)
Voi tämänkin päivän ihanuutta! Heräsin kuudelta ja lähdin 7.13 junalla stadiin. Potpuritreenit alkoi 8.15, joten ajattelin että kerkeen käydä ostaa loput kirjat ennen treenejä, joten juoksin akateemiselle - ja kas kummaa, se aukee vasta yhdeksältä. Noh, otin 7A:n liisankadulle ja menin treeneihin 5 minuuttia myöhässä - en ollut missannut mitään. Treenattiin joulukiertuetta varten klo 11 asti ja juoksin viidenteen en-tunnille. Sitten kello olikin jo 13.25, joten lepäilin tunnin verran. Iltapäivällä oli vielä pari ue-tuntia, joilla hermostunut - selvästi uskovainen - opetusharjoittelija yritti jakaa meille ristiriitaista informaatiota ristiretkistä. Mehän ei tietenkään nielty purematta sen juttuja ja se alkoi panikoimaan kun kyseenalaistettiin - syystäkin! - sen ruusuiset väittämät siitä kuinka kristinusko levitettiin Suomeen ja muualle rauhanomaisesti. Nolo tilanne sille, koska se myönsi, ettei se ihan niin mennyt, mutta sitten taas väitti, että näin on. Ota siitä sitten selvää... Luultavasti se risti, joka sen kaulassa riippui, esti sitä olemasta subjektiivinen. Lähdin sieltä vähän etukäteen, kun en enää kestänyt katsoa sen hätäsyyttä. Väläytin pahoittelevan hymyn ja sanoin "Sori, mun täytyy nyt mennä". Sibiksessä on enneminkin sääntö kun poikkeus, että vikalta tunnilta lähdetään sopivasti etukäteen, jos alkaa vaikuttaa siltä, ettei mitään tähdellistä enää käsitellä.
Kun olin lähtenyt ajoissa tunnilta niin kerkesin vielä uudestaan akateemiseen ja sain, mitä tarvitsin. Juna kotiin lähti 16.32 ja olin kotona vartin yli viisi. Sitten nopeesti jotain ruokaa ja töihin kuudeksi. Täällä mä nyt sit istun klo 23 asti - yksin. Onhan täällä nämä mun lapsoset, mutta ne temmeltää tuolla suurimmmaksi osaksi keskenään ja kysyy välillä kadonneista bilispalloista. On vielä harkinnan alla, lähdenkö vielä tänään viihteelle, saas nyt nähdä. Ei ainakaan vielä ole kummempia tarjouksia sadellut =)
Koko ensi viikko menee Potpurin kanssa kiertueella, siitä tulee rankkaa. Parhaimmillaan vedetään neljä keikkaa päivässä ja roudataan kamat Helsinkiin ja takasin. Aamulla täytyy olla 6.30 roudaamassa ja sit vaan mennä sinne, minne bussit vie. Tiistaina on vielä yks iltakeikkakin, joten tiistaista tulee rankka päivä. Silloin tosin ei ole kauheen montaa keikkaa päivällä, kolme muistaakseni.
Eniten melkein odotan nuoremman yleisön reaktiota Kalleen. Viime kamiksen keikalla eturivin tytöt oli alkaneet kirkumaan, kun tajus että se oli laulamassa. Se niiden toiminta oli kuulemma mennyt ihan yli ja Kalle oli joutunu jäädä jakamaan nimmareita niiden keikan jälkeen. Marjukalla ja kamiksella oli kuulemma ollut suht hauskaa =) no, katotaan miten käy.

Musta tulee matemaatikko =)Torstai 08.12.2005 16:21

Olen onnekseni huomannut, että olen tämän jakson aikana ( 2vrk) laskenut tähän mennessä enemmän matikan tehtäviä kun viime jaksossa yhteensä!!!
Mä ryhdistäydyin =)

ItsenäisyyspäiväTiistai 06.12.2005 02:05

Miettikääpä kaikki hetki, mitä oikeasti tapahtui, kun Suomi viime vuosisadan alussa itsenäistyi. Monet anto elämänsä sille, että me saadaan elää täällä nyt - rauhassa ja turvassa. Ei sitä oikein pysty edes kuvittelemaan, asiat oli silloin niin toisin. Kaikki mun kunnioitus niitä kohtaan, jotka silloin sodassa taisteli ja kuoli meidän puolesta. Ja tietysti myös niitä, jotka selvisivät hengissä kotiin.

Home alone - againTiistai 06.12.2005 01:14

Mä olisin niiiiiin paljon halunnut lähtee ja nyt toi yks sit ei suostukaan!!! Prkl, istuskelen sit yksin himassa, mutsi on jossain kaverillaan. Jos se olis edes jättäny mulle auton, niin mitään ongelmaa ei olisi. *Sniff*
Nelonen tuli ja täysin istumatta. Paremman arvosanan siitä kuitenkin lopulta saa, kun ehtii sitten joululomalla laskee kunnolla ja mennä kevään ekaan uusintaan. Toi koeviikko meni jotenkin tosi kummallisesti - äikkää en saanu korotettua kun 5 pistettä kurssin aikana, mutta sitten taas tohtori Lasse anto "vahvan ysin" lakitiedosta, kun kirjotin kokeessa esseen avioeron omaisuudenjakoperiaatteista =) numeron vahvuus kuulemma perustui "erinomaiseen tuntiaktiivisuuteen". Pakko hehkuttaa, jos saa Lasselta ysin. Loput tulokset selviää ensi viikolla, joten sitä odotellessa. Maantiede meni aika hyvin, filosofia meni toivottavasti hyvin, mutta biologiankoe ei suosinu mun valikoivaa lukutyyliä tällä kertaa.

Keskiviikkona alkaakin tämän vuoden kolmas ja mun elämäni viimeinen lukiojakso - sitten se on ohi sekin, ja taas joutuu miettimään tekemistä itselleen seuraaviksi vuosiksi. Valtiotieteelliseen mä haen ja toivottavasti pääsen, mutta mahdollisuudet on aika pienet - toivotaan parasta! Mä laskeskelin tossa vähän aikaa sitten, että kuinka monta oikeeta koulupäivää on jäljellä ennen joulua ja tulin tulokseen viisi. Se on aika vähän, kun miettii että loma alkaa 22.12... Potpuri vie suuren osan ajasta, mutta tässä sitä samalla tajuaa, että joulu on ihan kohta! Justhan se oli =( mä tiedän, joulun pitäisi olla rauhan ja rakkauden aikaa, mutta joulu ei vaan ole koskaan sopinut mulle. Ihan hyvin menee aina aatonaattoon asti, mutta se itse jouluaattoilta on pahin. Ehkä se johtuu seurasta - tai sitten se johtuu ihan vaan musta itsestäni, mutta mä odotan sitä joulua, jolloin voisin nauttia olostani ja viettää sen erilailla kun yleensä. Kamalaa myöntää, mutta mulle jouluaatto on vuoden surullisin päivä. Koko joulukuu muuten on tosi tunnelmallista aikaa - musta on ihanaa ostaa joululahjoja, kulkea kaupungilla jouluruuhkissa ja olla mukana esim. Potpurissa ja pitää joulufiiliistä yllä.
En tiedä, ehkä joku vuosi käy niin hassusti, että unohdan olla surullinen aattona ja tajuan 26. päivä, että joulu meni jo enkä itkenyt kertaakaan.

Viikonloppu meni taas aika normaalilla tyylillä. Oltiin perjantaina ensin Hannella alottelemassa ja mentiin möljään. Puolenyön jälkeen ruvettiin siirtymään monacoon päin ja saatiin Hannen kanssa lopulta vielä päähänpisto lähteä X-ittiin joskus kolmen aikoihin. Kai... kellonajoista en mene takuuseen. X:ssä oli aika mielenkiintosta, törmäsin yhen mun eksän entiseen tyttöystävään ja päädyttiin lopulta miestenvessaan juoruumaan ja kävi ilmi, että se on kuullut musta paljonkin, kuulemma pelkkää hyvää. Eksäni siis on fanini, hah! - se mitä sitten tapahtui, sen jätän kertomatta. Menin Hannelle yöksi ja me laitettiin vielä hirveellä vaivalla kynttilät palamaan - hukutin tosin muutaman - ja syötiin poikien hakemia perhepitsoja kynttilän valossa kuudelta aamulla =) oli kivaa ja aamulla päätä särki sen mukaisesti, Burana 600mg pelastaa.

Tiistaina on itsenäisyyspäivä, joten maanantai-iltana lähdetään vähän juhlistamaan, tosin vain käväsemään, mutta kuitenkin. Monacossa on itsenäisyyspäivän vastaanotto - eli otetaan itsenäisyyspäivä vastaan eikä toisinpäin. Voin jo nähdä sieluni silmin ihmiset kyynel silmäkulmassa laulamassa "Oi maamme Suomi synnyinmaa, soi sana kultainen..." kellon lyödessä kaksitoista.
Sitä odotellessa =)

Good night
Sleep tight
Wake up bright
In the morning light

Elämäni ensimmäinen nelonen =)Keskiviikko 30.11.2005 22:36

Noh, juu huomenna se tulee. Tosin vaan väliaikaseksi. Huomenna on matikankoe, johon en ole kerennyt treenata YHTÄÄN ja nyt alkaa olemaan liian myöhä alottaa. Käyn huomenna viemässä tyhjän paperin ja meen uusintaan ens vuoden alussa, niin saa koko loman laskea. Sittenhän se numero muuttuu simsalabim vaan sinne mun jaksotulosteeseen ja sekin nelonen on historiaa sen jälkeen.

Koko päivä on mennyt jotenkin nopeesti ohi. Ensin kävin kokeessa, sit venasin potpuritreenejä reilun tunnin ja sit olin treeneissä puol kahteen. Menin salille ja taistelin tieni kotiin tuulen, lumen, loskan ja tuiverruksen läpi. Sit pitikin käydä raivaamassa etupiha lumesta, että saa auton pois lumiauran tieltä. Siinähän se aika sitten menikin ja nyt mä olen tässä. Huh huh =)

Tänään sit ajoissa nukkumaan, että jaksaa lähteä viemään sen tyhjän paperin Helsinkiin asti. Sitten pitääkin paneutua ihmisbiologiaan loppupäivä --- mutta sitten se koeviikko onkin taas ohi! Mutta sitten alkaakin uusi jakso - elämäni viimeinen lukiojakso - ja joulukiertue. Siitähän ne poissaolokiintiöt tuleekin täyteen jo ennen joulua, joten ei kun anomaan osittaista itsenäistä suoritusta kaikkiin kursseihin. Sittenhän mä voisinkin jo saada hermoromahduksen näin joulun kunniaksi =)

Ei stressata turhasta - eihän?

Taas sunnuntaiSunnuntai 27.11.2005 18:57

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan on sunnuntai, jolloin voi rehellisesti miettiä mennyttä viikonloppua ja todeta, ettei hävetä yhtään.
On tosin yks tunne, joka toistuu joka sunnuntai ja se tunne on hämmennys. Jotenkin sitä onnistuu aina jonkun näkösen tunnesekamelskan järjestämään. Ihmisrodulle kun on kauheen tyypillistä humaltua viikonloppusin. Sitä kun tulee sanoneeksi humalassa jotain, minkä kuitenkin pyörtää sitten selvittyään. Ongelman luulisi ratkeavan sillä, että pysyttelee itse selvinpäin, mutta ei - löytyy aina se, joka sanoo toista (=mahd. totuuden?) humalassa ja kieltää kaiken seuraavana päivänä. Siinähän sitten pohdiskellaan, miten asiat oikeasti on..

Mutta niinkuin eräs ystäväni kauan sitten tapasi sanoa:
"Life is a bitch and then you die."
Hänen kohdallaan se ikävä kyllä piti paikkaansa. R.I.P.

Live fast, Die youngTiistai 22.11.2005 15:26

Mun elämä menee liian nopeesti

Päivät menee hujauksessa, ja viikot sitäkin nopeemmin. Kuukaudet tuntuu tunneilta ja vuodet kuukausilta.
Vastahan mä tulin tähän maailmaan. Joka tunti mä vanhenen kuukauden ja joka kuukausi vuoden. Monnenko asteen yhtälönratkasukaavaa siihen sovelletaan? Matikka ei ole koskaan ollut mun vahva laji - siksi tämäkään yhtälö ei ratkea. Kuka omistaa graafisen laskimen ja piirtää mulle paraabelin mun elämästä ja osoittaa nollakohdat? Kertoisi edes, kuinka pitkä matka on huippuun.

Hr R lupasi opettaa mut playerin tavoille, kun olen kuulemma huono siinä =) Mistäs se niin päätteli?... Onkohan se edes sallittua "tytöille" olla player? Vai pitäisikö kehittää oma termi feminiinille... Noh, maine kasvaa kohisten - niin hyvässä kun pahassa. Kiitokset siitä kuuluu kyllä osittain myös tietyille muille "playereille".
Näin ollen, kiitos osallistujille.