Levottomuuden syövyttämät haavat
eivät arpeudu koskaan.
Ne raastavat mieltäni,
sydäntäni hullun tekoihin antamatta
rauhoittua vaikka vihdoin tahtoisin.
Sylistä syliin,
ihoni puhuu levottomia runoja läheisyydestä,
joka on hauras ja katoaa aamulla oven paukahdukseen.
Arpeutuisivat,
paranisivat jo!
Että saisin vihdoin rauhan,
sinun sylissäsi,
rakkaani