IRC-Galleria

Katsoin parhaaksi hieman täydentää noita tietoja ja ajatuksia ateismista, nimiäisistä ja perinteistä yleensä, sillä pelkään edellisen tekstin aiheuttavan närää ja ehkäpä hämmennystäkin..Mielipiteeni uskonnoista on raaka ja kaunistelematon, sitä en pyytele anteeksi, mutta koitan sen sijaan perustella ja selittää asiaa niin, että kantani ymmärrettäisiin raakuudestaan huolimatta.
Tarkoitus kun ei ole loukata ketään, vaan sanoa asia suoraan. Oma tyylini ei aina ole tahallisesti provosoiva ja raaka; sitä tapahtuu suurimmaksi osaksi tajuamattani :D
Tiedostan olevani rääväsuinen..ja se ei tällaisten aiheiden suhteen ole kovinkaan hyvä piirre.

*

Perinteet ovat mukavia. Niistä tulee nostalginen olo ja monet niistä tarkoittavat yhtä kuin suvun/perheen kokoontumista, yhdessäoloa, juhlaa ja hauskapitoa!

Joulu, mitä aiemmin olen lähinnä kammoksunut sai uuden merkityksen sen jälkeen, kun sain tietää mikä juhla joulu alunperin on. Jouluhan on muinainen keskitalven juhla; päivä kääntyy pitenemään talvipäivän seisauksen jälkeen ja vanhalle kansalle se tarkoitti mm. uuden elämän syntymistä, auringon paluuta..uutta satokautta jne.
Kristinuskon synnyttyä se omi itselleen tämän juhlan, kuten on moni muukin mytologia/ muinainen uskonto tehnyt historiassa; useat pyhimykset, jeesuksen kaltaiset ja häntä aiemmat, ovat syntyneet nimenomaan 22-25.joulukuuta. On siis ollut tärkeää ajoittaa näiden ihmeiden tekijöiden syntymä jonkin merkittävän ajankohdan nurkille, jotta juhlasta saadaan monipuolisempi vähemmällä vaivalla.
Joulu on siis minulle "yule"..ihan muuta kuin uskonnollinen juhla tai tapahtuma. Se merkitsee eniten juuri perheen kokoontumista yhteen, hauskanpitoa, hyvää ruokaa ja juomaa..Lahjojen antoa ja saamista..kynttilöiden ja soihtujen valoja, lumilyhtyjä..takan lämpöä..

Teen parhaani kunnioittaakseni myös joulun kristillistä perinnepuolta, mutta myönnän rehellisesti ja suoraan, että se on aivan julmetun vaikeaa. Minä en kertakaikkiaan kykene näkemään jouluseimessä pyhästä hengestä siinnyttä poikalasta, vaan aika paljon ihan jotain muuta. Uskonnolliset joululaulut eivät saa minua tunnelmaan, vaan siitä pois. Musiikki nyt vaikuttaa minuun muutenkin paljon..joten..
Joulukirkossa en muista koskaan käyneeni, peruskouluaikana kai viimeksi? En koe jääväni paitsi mistään.

Minun on tuhottoman vaikeaa ymmärtää ylipäätään perinteitä, joissa vallalla on surumielisyys, mollisoinnut ja itku, joita kuitenkin kutsutaan -juhliksi-. Minulle sana "juhla" on Positiivinen.
Ja tämä pätee aivan kaikkeen muuhunkin; negatiivisuus aiheuttaa ympärilleen lisää negatiivisuutta, enkä minä halua ottaa osaa sellaiseen.


*

Nimiäiset eivät ole vielä mielestäni "perinne".
Se on juhlana niin uusi vielä, ettei sille ole kehkeytynyt mitään ns. kaavaa, tiettyjä ohjelmanumeroita yms.
Uhkarohkeana (?) haluaisin niin kovasti, että me voisimme Tommin ja vauvan kanssa olla suvuissamme ne, jotka aloittaisivat mahdollisesti uuden perinteen..aika isoihin saappaisiin koitan astua..?
Ei, en tarkoita, että meidän tulevan juhlamme pitäisi mitenkään olla "kaavana" tuleville, vaan lähinnä esittäisin tässä mahdollisuutta, että olisimme mallina tuleville nk.rohkeuden puolesta; hämmästyttävän monet eivät uskalla luopua ristiäis/kastajais-perinteestä sen vuoksi, että suvun vanhemmat eivät ota sitä tosissaan, vakavasti. He eivät halua tulla vieraiksi seremoniaan ellei siinä ole uskonnolisuutta mukana, ja useimmiten tämä tarkoittaa lähinnä sitä pappia ja papin aamenta.

Ajatuksena olisikin yrittää näyttää, että tämä juhla on aivan yhtä vakavastiotettava ja todellinen, tärkeä ja "perinneleiman" ansaitseva :)

Ev.lut-seurakunnalta on kuulunut lievästi ivallista mainintaa siitä, että nimiäiset olisi matkittu perinne heiltä, ristiäisistä.
Totuus on kuitenkin se, että lapsia ja vauvoja varten on järjestetty Suomessakin nimenantojuhlia satoja vuosia ennen kristinuskon saapumista maahamme. Silloin kyläläiset kokoontuivat yhteen, lapsen nimi julkistettiin ja sitä juhlittiin erilaisin menoin.
Vaatetuksen puolesta mainintaa on tullut myös; nimiäisissä jos lapsi puetaan kirkolliseen tapaan pitkään valkoiseen kaapuun, joka siis matkii kirkonperinnettä...
Valkoinen värihän on yksin jo uskonnollinen symboli, jonka alkuperäinen merkitys on tosin aina ollut puhtaus, ei vain viattomuus.
Näillä symboleilla ei ole sinänsä minulle niinkään merkitystä, osittain kyllä, mutta sillä on, että minusta tämä pukujen samankaltaisuus tavallaan rikkoo ja loukkaa molempia perinteitä; kyse on kuitenkin täysin vastakkaisista elämänkatsomuksista, joille soisin molemmille mieluummin aivan omat perinteensä ja tapansa, sekoittamatta kumpaakaan toiseen mitenkään.

Ajatus palaamisesta tuohon vanhaan muinaiseen nimenantojuhla-tapaan kiehtoo minua, sillä se myös antaa juhlalle aivan oman leiman; teemaksi sopii hyvin keskiaikaisuus tms pakanallinen tyyli. Itse pidän näistä vapaammista ja iloisemmista tyyleistä enemmän, kuin surumielisestä ev.lut--tyylistä; lauletaan surullisia virsiä ja kastetaan lapsi ymmärtämättään kuulumaan johonkin....ääh...heh..anteeksi. Mie en voi itelleni mitään :D

Nimiäisissä lapsi liitetään siis kuulumaan yhteisöönsä, omaan sukuunsa ja toivotetaan tervetulleeksi maailmaan. Siinä kaikki ja minusta noissa on täysin pätevät syyt kunnon juhlille :)

Asuksi olisi tietysti kiva pukea jotakin juhlavampaa, mutta en näe sitä ehkä niin tärkeänä osana kuitenkaan. Ajatuksissa on ollut joko tehdä itse puku tai teettää se eräällä ompelijalla...Olisihan siinä uuden perinteen kannalta mukava muisto tulevaisuuteen.
Ajankohta meidän nimiäisillä säätelee kuitenkin paljon, mitä asuksi voisi laittaa; helmikuussa näillä näkymin juhlitaan ja niihin aikoihin on aina pahimmat pakkasetkin luvassa.
Tosin tästä talvesta ovat povanneet lauhempaa, mutta silti..asun suunnitteluvaihetta se vaikeuttaa vain entisestäänkin :D

*

Lisää aiheesta kirjoittelen tarpeen tullen :)