IRC-Galleria

Piipuskan synnytys oli itse asiassa pahin mahdollinen painajainen, mitä pelkäsin tapahtuvaksi.
Loppuraskaus nääs kävi niinkin raskaaksi, että olin jo menossa pelkopolille juttelemaan asiasta.
Sain kuitenkin "ensiavun" neuvolan psykologilta ja harjoittelin itsesuggestiota muutaman aikaa ennen synnytystä.
Unetkin siinä loppuaikana meni, paino lähti valumaan alakanttiin ja olo oli välillä melkein sietämätön. Mutta kun sain vihdoin nukutuksi kunnolla, alkoi pääkin toimimaan taas normaalisti ja pahimmat pelot hävisivät sen tien. Jossain vaiheessa paljon mietitty pelkosektion toteuttaminen alkoi onneksi tuntumaan lähinnä liitoittelulta ja sain kasattua rohkeutta lähteä hommaan jälleen avoimin mielin.
Niille, jotka eivät tiedä Ompun synnytyksestä niin kerrottakoon, että tapahtuma jätti traumoja kätilön käytöksen ja "liian kovien" kipujen takia; mulla lamaantui hengitys ja pallea kramppasi kesken kaiken. Kätilö ei siis auttanut hengitysrytmin löytymisessä, vaan tuskaili salin perällä kädet puuskassa, miten "tästä ei tule mitään". Se oli kova paikka siksi, että ensimmäistä kertaa elämässäni minun oli pakko luottaa vieraaseen ihmiseen ja siihen, että saan kaiken avun mitä sillä hetkellä tarvitsen. En saanut mitään.

Tällä kertaa pelkoja pahensi kuitenkin se kauhukuva, että pitkän matkan takia emme ehtisi sairaalaan. Joka puoelta kuulin, kuinka "pitää soittaa ambulanssi hyvissä ajoin" ja joka kerta, kun hiukankaan epäilin suppareiden lähtevän "nousuun", pidin puhelimessa valmiina hätänumeroa. Mutta sepäs siitä, ei me oltaisi ehditty sairaalaan, vaikka olisin soittanut ambulanssin paikalle jo ensimmäisestä kunnon supistuksesta!

*

21.12 sunnuntaina heräsin siis aamulla kuta kuinkin tasan 06.00 ja toimitin vessaan meneväksi limatulpan. Innostuin hetkeksi, mutta muistelin ja aamukahvilla tarkistelin netistä, että voi mennä silti vielä parikin viikkoa, ennen kuin alkaa tapahtuman mitään. Myönnetään, että masennutti koko ajatus :D
Me nimittäin käytiin jo viikolla 34 kerran kokeilemassa synnärillä, josko tositoimet alkaisi, mutta kotiin tultiin kuitenkin. Siitä lähtien mulla oli niiiiiin kärsimätön olo, ettähh. Inhotti jo olla niin puolikuntoisena ja samalla olla Ompun kanssa kotona väsyksissä. Mie olen äärimmäisen huono sairastamaan, tai ylipäätään elämään puolikuntoisena raakkina; haluan äkkiä itseni kuntoon, normaaliin olo- ja elo- ja toimintatilaan.

Mie join aamukahvit, ahmin 4 torttua ja kahdeksan jälkeen oli mentävä maate uudestaan. Tuli outo ja pahoinvoiva olo. Äiti-Mummikka oli kylässä/hoitoapuna ja ihmetteli sitä olotilaa myös. Muutaman päivän kun oli supistellut ja juilinut ihan tosissaan, mutta ne parikin tuntia kestäneet supparit laantui aina, kun alettiin kellottamaan.
Yhdeksän aikaan tuli sitten ensimmäinen Vakava supistus. Navan alus "syttyi tuleen" ja otin heti kellon esiin tietysti. Tajusin heti, että nyt lähtee meno käyntiin. Koitin silti toimittaa aamupuuhia naaman ja hampaiden pesua myöten, välillä nojaillen seiniin...
Väli oli yhtäkkiä siinä 8min seuraavaan ja kipu oli yhtäkkiä selvästi kovempi. Piti ottaa tukea seinistä ja pysähtyä keskittymään hengittämiseen.
Seuraavaan olikin väli 6min, sitten 4min ja sitten soitettiinkin ambulanssi. Välit lyheni liian nopeasti. Kipu oli niin kovaa, että jalat meni alta ja odoteltiin 15min puupaan saapumista niin, että minä olin kontallani eteisen lattialla. Supistusten välejä ei ehditty enää edes mittailemaan. Äitini (5 lasta tehnyt, kaikki ilman puudutuksia!) auttoi hengitysrytmin löytymisessä ja patisti minua "huohottamaan" puuskuttaen itse vieressä.

Ambulanssi tuli ja ensihoitajat hakemaan sisältä. Sanoin, että tulee todella kiire, mutta mies vakuutti, että on tilastollinen mahdottomuus, että tällä alueella viikon sisään kaksi synnyttäisi matkalle. Edellinen oli ehtinyt Oriveteen asti (70km Virroilta), kun vauva oli jo ulkona.
Äiti-mummikka jäi Omppua syöttämään, tirautti hermostuneena itkunkin kun tehtiin lähtöä. Ompulle kerkesin antaa hätäisen suukon otsalle ja sitten olikin mentävä. Se aavisti selvästi, että jotain oli tapahtumassa.

Lähdettiin matkaan kun supistukselta pääsin paareille ja Tomppa lähti perään omalla autolla. Keli oli ihan kamalaa pääkalloa ja alkumatkan kuski ajeli noin rajoitusten mukaan.
Supistukset tiheni koko ajan ja yhden ollessa päällä, minun ollessani kontallani paareilla kuski tekee yhtäkkiä kaksi nopeaa lukkojarrutusta peräjälkeen. Ensihoitaja lensi istuimeltaan etuseinään ja minä sain nipin napin pidettyä itseni paareilla. Huusin kurkku suorana "mitä helvettiä siellä tapahtuu" ja sain vastauksen, että edessä ajava oli ilmeisesti säikähtänyt hälytysvaloja ja jarruttanut suorilta autonsa pysähdyksiin. Näin eteen sen verran, että tuon panikoineen kuskin auton perään ei montaa senttiä jäänyt väliä.
Kurun kohdalla (n.50km kotoa) supistusten väli oli siinä 2min ja ne oli niin rajuja, että mie muistan hakanneeni toista jalkaa paarin reunaan ja heiluttaneeni päätä edes takaisin. Näytti taatusti siltä, kuin olisin yrittänyt moshata päätäni irti :D
Silti sain -jostain käsittämättömästä syystä- hengitettyä pinta-huohotusta huippuun asti ja piru vie -oikeasti- se oli PARAS lääke sen huipun kestämiseen. Lisäksi sain apua ensihoitajalta, joka sai kunnian (=tiukan käskyn) painaa alaselkää joka supparin kohdalla niin kovaan kuin kykeni. Se on muuten kipeä vieläkin, mustelmat on häipyneet kai suurimmaksi osaksi jo pois :D
Tässä vaiheessa kävin paniikissa jonkun aikaa..valitin ja kiukuttelin, etten jumankauta halua synnyttää sinne autoon ja että kuski saa luvan kasvattaa siivet, että ehditään perille.
Takana minun kanssa ollut ensihoitaja soitti siinä kohtaa Taysiin uudestaan ja ilmoitti, että vauva syntynee matkalle. Silloin iski todellisuus minullekin nyrkin päin naamaa ja -jeskamandeera- mie kokosin itseni supistustauolla ja muistan ajatelleeni, että tästä kotterosta ei muuten ulos päästä ilman vauvaa sylissä. Nyt on pakko selviytyä, meni miten meni.
(Huom, kaikki kunnia Erittäin pätevälle kätilö-ensihoitajalle, hoisi koko tapahtuman hienosti! ...mutta silti tuli rytinän keskellä sellainen tunne, että koska mies ei voi mitenkään ymmärtää tai sympatiseerata oikein millään tasolla synnytystä, tuli jotenkin alkukantainen olo ja tunne siitä, että ollaan NIIN "yksin"..on Pakko onnistua ja selvitä hengissä. Hankala selittää tajuttavasti, mitä mie tarkoitan.. "Naisena tuli vain sellainen olo".)

Paikasta ei ole tietoa millä kohdalla oltiin, mutta vedet tuli supistuksen yhteydessä suorastaan roiskumalla. Ja kerralla liki kaikki.
Sen jälkeen supistukset tuli siinä 30 sekunnin (?) välein ja joka tapauksessa juuri sopivasti niin, että mie kerkesin aina mukaan seuraavaan keräten voimia ja saaden hengityksen rytmiin. Väliaikana ei saanut kahvia eikä pullaa, vaan keuhkot täyteen muutaman kerran ja paaaaaljon kiroiluja perään!
Painoin pään tyynyyn, karjuin ja huusin alkuosan ja pinta-hengitin huipun ohi ja olin ihan hiljaa lopun. Sitä vois kuvailla oloksi, jossa koittaa saada itseään hengittämällä pyörtymään, tavallaan! Tajunta hämärtyy sopivassa määrin siitä huohottamisesta ja se helpottaa kipua aivan todellisesti.

Sitten hiljeni omituisesti. Tuli ensimmäinen kunnon ponnistus ja se tuli niin voimalla, etten mie pystynyt mitenkään tottelemaan ensihoitajan ohjetta olla ponnistamatta. Se oli täydellinen mahdottomuus. Kurkusta pääsi omituista karjuntaa ja koko keskivartalo kramppasi kokoon niin lujlla voimalla, ettei sitä osaa selittää mitenkään.
Se tunne oli muuten näin jälkikäteen ajateltuna aivan mielipuolisen hieno: Siinä oltiin Luonto-Äiteen vietävänä niin 110%, ettei voinut muuta kuin antaa mennä vaan. Tuon takia jäi tunne, että on todella etuoikeutettua saada olla nainen ja kokea jotain niin ...ööh... kuvaileppa nyt jotenkin..Maailman luonnollisinta ja hurjinta tpahtumaa.

Asento siinä paareilla ollessa oli kuitenkin huono. Olin kontallani ja ensihoitajan kannalta se oli onneton vaihtoehto. Sen oli saatava kunnon otteet tilanteeseen, eikä se niin päin onnistunut.
Sain pyörähdettyä kyljelleni supistustauon aikana ja siinä välissä sain huudettua, että auto pysähdyksiin ja Tomppa mukaan, jos vain ehtii.
Vaan eipäs ehtinyt! Alkoi ponnistaminen ja jumalauta se oli upea vaihe: Kroppa teki hommat täysin omaan tahtiin, siinä ei tietoisesti voinut itse tehdä mitään. Kipu oli niin hurja, ettei sitä jollain tasolla tuntenut enää edes ja supistukset oli oudon vaimeita jopa. Mutta ponnistukset niiden aikana oli rajuja, enkä mie tajua vieläkään miten siinä vaiheessa kukaan voisi totella käskyä olla ponnistamatta, kun ei siinä yksinkertaisesti voi estää sitä mitenkään. Ainakaan minä. Mie vannon käsi sydämellä, etten itse voinut vaikuttaa tilanteen etenemiseen mitenkään. Ja se oli aivan mahtavaa.

Vauvan pää oli tulossa ulos, kun ensihoitaja sanoi leikkaavansa välilihan. Minä huusin vastaan , ettei saa leikata mutta annoin periksi kun tämä huusi takaisin, että tulisin repeämään pahemman kerran ellen anna sitä tehdä. Kaikki eteni kuulema liian nopeasti ja ulostulo vaikutti rajulta. Siinä vaiheessa tauon aikana hiljenin ensin lähinnä kauhusta...sitten "pysähdyin", vedin keuhkot täyteen ja sanoin vain, että "äkkiä sitten" ja tunsin kaksi kertaa saksien käyvän. Ja huusin ääneni pois.. se sattui aivan helvetillisesti, mutta oli sekunneissa ohi.
Siitä alkoi luja huuto hoitajalle, ettei saa repiä!
"ÄLÄ REVI ! Saa**na älä revi!!!" ja hoitaja huutaa, ettei revikään, vaan vauvan pää on tulossa ulos! Ja mie luulin aivan oikeasti, että se hullu repii mun paikkoja palasiksi kaikin voiminensa! Sanoi muuten jälkikäteen, että "hyvin käskit häntä", olin kuulema huutanut niin kovin, että mahdolliset ohikulkijat olisi ajatelleet kaikkea muuta kuin käynnissä olevaa synnytystä :D
Seuraavalla ponnistuksella vauvan pää oli sitten ulkona ja sitä seuravalla koko loppuvartalo myös. Mie kyllä karjuin ja huusin koko toimituksen ajan niin, että ääni oli käheänä monta päivää. Kurkku on karhea vieläkin.

Sain vauvan heti rinnalle, peittoja päälle ja silloin tuli Tomppakin paikalle. Isukki sai katkaista napanuoran ja sen jälkeen jatkettiinkin matkaa. Taysiin oli matkaa n. 10km (?) ja heti liikkeelle lähtiessä mie sain käteeni tipan ja petidiniä särkyihin. Alapää oli kyllä kuin jyrän alle jäänyt, ja kivut melkoisia.

Perillä toinen ensihoitajista kerkesi napata pari kuvaakin, yksi tässä liitettynä mukaan. Se on otettu ambulanssissa juuri ennen ulosnostamista ja synnärille menoa.
Legendaarisia kuvat on heillekin: Eihän viikon sisään voi kahta synnytystä tapahtua samoille kuskeille samalta kylälätä lähtiessä. Piipero saikin nimekseen komeasti "tilastoihmelapsi" :D

Synnärille ja saliin päästyämme vastassa oli henkilökuntaa ja kätilö, jonka käsittelyyn pääsin tietysti seuravaksi. Ja se käsittely oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Sai kätilökin kuulla kyllä sen. Tällä kertaa en vain ollut hiljaa ja kestänyt, vaan annoin kuulua, kun aloitti tikkaamisen ilman puudutuksia. Me melkein otettiin yhteen sen naisen kanssa, mutta hommien hoiduttua "lyötiin kättä päälle" ja tämä vannotti, etten saa muistella pahalla. Noooh, en mie niin pahalla muistelekaan mutta nimi jäi mieleen enkä hemmetissä sen käsittelyyn tahtoisi enää ikinä.
Mie kun olen aina pitänyt ihan pöljien legendana sitä, etteivät muka puuduttaisi tikkausvaiheessa. Tuntuu kyllä uskomattomalta, miten kukaan nainen alentuisi sellaisen tuskan kestämiseen sellaisen tapahtuman jälkeen. Siinä on niin riekaleina eikä vain fyysisestä kivusta, vaan henkisestikin niin pihalla (minä ainakin), että mikä tahansa, mikä aiheuttaisi lisää kipua kumpaankaan puoleen saa reagoimaan tavoilla, joille ei itse mahda mitään. Lähinnä mie tarkoitin saada sitä hoitaja ymmärtämään, että sillä voi olla mun varpaat kurkussa, kun en hallitse itseäni sen kipurajan ylityksen jälkeen..Mutta olisi kai pitänyt olla suorasanaisempi.
Kerroin kätilölle siis tiukkaan sävyyn, että minun kivunsietorajani on 100% täynnä tältä päivältä, ja että ei koske minuun ellei aio puuduttaa piste. Emäntä sanoi, että seuraava vaihtoehto on sitten leikkaussali ja nukuttaminen, ellen anna tehdä toimitusta. Sanoin, että sinne sitten jumankauta, mutta et tasan varmasti koske ellet aio puuduttaa. Mitään järkevää syytä tämä ei (osannut?) kertoa, miksi EI olisi voinut puuduttaa..sainhan puudutteet kuitenkin, kun aloin niitä vaatimaan! Synnytyskertomukseen on merkitty erikseen huutomerkkien saattelemana, kuinka minulle oli annettu 20ml mitäliemyrkkyä puudutukseen. Lisämerkintänä "erittäin kivulias". No shit.

Pääsin suihkuun, vauva putsattavaksi, mitattavaksi ja kapaloitavaksi.
Pisteitä Piipuska sai komeat 10 ja 10! Tosin sanoivat, että ambulanssikuskit herkästi antavat täydet.. Salissa useimmiten korkein mahdollinen on 9.
Jälkeenpäin selvisi muuten, että vauvalla oli pään tullessa ulos napanuora kaulan ympärillä (löysähkösti), mutta pisteitä se ei laskenut, koska väri oli erittäin hyvä. Ja se olikin todella hyvä, lähinnä kirkkaan punainen! Ihmettelivät sitä kaikki muutkin..ja syy selvisi, siitä alempana "rotumerkki"-jutussa; vauvalla on tumma ihon väri, josta punakkuus johtuu.

Kokonaisuudessaan juttu menee siis niin, että pahimmasta mahdollisesta painajaisesta tuli kuitenkin upein muisto mitä voi synnytyksestä saada. Mie en voisi olla onnellisempi, että kävi niin miten kävi.
Ambulanssiin synnyttäminen ei ehkä toivelistalla ole kenelläkään -vaikka tarinana kuulostaa kai mahtavalta-, eikä minullakaan silti, mutta yksittäisenä kokemuksena jonka armoilla on niin täydellisesti, oli kerrassaan jotain niin käsittämättömän mahtavaa, ettei ole sanojakaan kuvailemaan. Hyrisen tyytyväisyydestä vielä vuosikausia eteen päin.

*

Pääsimme salista osastolle ja isukki oli loppupäivän siellä kanssa.
Me olimme vauvan kanssa sairaalassa tiistaihin 23.12 asti ja lysy-hoidolla kotiutettiin (lyhytjälkihoitoinen synnytys). Kätilö kävi kotona aattoaamuna tekemässä bilirubiini-tarkistuksen ja sen jälkeen omillamme ollaan pärjätty paremmin kuin hyvin :)

Minua kiusaa kuitenkin rintatulehdus ja lääkekuurien takia imetys on menossa metsikköön, aivan kuin Ompunkin alkuaikoina kävi. Siitä ei kuitenkaan stressejä tällä kertaa oteta. Me ollaan löydetty ja tajuttu pullottelun omat hyvät puolensa ja yksi hyvä syy on sekin, että Tomppa haluaa mielellään osallistua vauvan syöttämiseen. Pidetään ajatuksesta, että sillä voisi olla merkitystä vauvan ja isän välien kehittymisessä positiivisella tavalla.

_____________________




Ja Piipuskasta:

Tyttö oli syntyessään siis senttiä pidempi ja 100g painavampi kuin Omppu. 46cm/2700g.
Näiden ihanuuksien ikäeroksi tuli muuten 1v 1kk ja 11päivää :)
Jotenkin meidän tyylille sopivasti Piipero syntyi siis talvipäivänseisauksena, vuoden pimeimpänä päivänä ja muinaisten pakanoiden juhlapäivänä.
Minä sitäpaitsi pidän jostain syystä tästä pimeästä vuoden ajasta enemmän, kuin kesästä ja auringosta.. Hämärässä on tunnelmaa enemmän.. Ajatus synnytyksestä kuumassa auringonpaahtamassa ambulanssissa oksettaa *haah!* Oli nääs niin kuumat oltavat siellä, että nakkelin yöpaidat ja melkein kaikki veks, kun hiki lensi niin hyvin.

Piiperolla on muuten selässään jotain, mistä en ole eläissäni kuullutkaan: Häntäluun kohdalla on "rotumerkki" ja omahoitajamme selitti sen tulevan vauvoille, joiden vanhempien suvuissa on joko aasialaista tai muuta tummaihoista rotua. Omasta suvustani tiedän löytyvän mm. saamelaisverta ja mahdollisesti romaaniverta. Isän puolen sukujuuret on aika mysteeri vielä, täytyy alkaa tutkimaan joskus enemmän!
Mutta tuosta merkistä en ollut kuullut koskaan ennen. Se on kuin vesivärillä värjätty pieni tumma läiskä, häviää kuulema ajallaan...kai?

Tukkaa on neitosella päässä Reilusti, niinkuin Ompullakin oli (ja ON).
Tummaa tiheää haituvaa on otsalle asti! Pikkuiset korvat on peikko-tyyliin tumman untuvan peitossa ja niitä tullaan kuvailemaan varmasti yhtä paljon kuin veljenkin peikko-korvia.
Silmät ovat jo nyt selvästi ruskeaan päin, isiltä perittyä se siis ja nyt turvotusten laskettua niin kauniit mantelin muotoiset bambin simmut.. Synn.osastolla mie muistan ajatelleeni, kun ensimmäsiä kertoja ktselin vauvaa tarkemmin, että meillähän on tässä edessä pieni hassu humanoidi-väyrynen! Piiperon simät oli hurjan turvoksissa..vaan niin oli kyllä minunkin!

*

Palailen kirjoittelemaan lisää, kun tulee mieleen jotain unohdettua..ja sitä löytyy varmasti! Kaikki on vielä niin vastatapahtunutta ja kaikkea käy mielessään läpi milloin missäkin järjestyksessä, joten juttuja palautuu mieleen miten sattuu :)

*

-Edit-
Eräs tärkeä juttu unohtui: Synnytyksen kestoksi papereihin merkattiin 1h 47min, alkaen siis ensimmäisistä "säännöllisistä" supistuksista, joita ei tosin ollut koko alkamisen aikana oikein olemassakaan, kun eteni niin vauhdilla.
Äiti-mummikan suvun puolella ei näin nopeita tiedetä kai olleen. Olisi mielenkiintoista tutkiskella isän puolen naisten historiaa aiheen parissa. Jotkut kun sanovat, että useimmiten nopeat synnytykset ovat suvussa kulkeva ilmiö.

*

-Edit-
Järkeilin tässä tuota mielipuolista puuduttamis-tappelua ja tajusin muutaman seikan järkeiltyäni lisää muutamien läheisten kanssa.
Eli kun synnytys kestää aavistuksen pitempään kuin reilut puolitoista tuntia, niin siinä ehtinee kai paikat puutua ja venyttyä verenkierrottomiksi siinä määrin alakerrasta, että se epparin leikkaaminen ja tikkaaminen heti synnytyksen jälkeen ei välttämättä tunnu juurikaan kipuna. Tai jos tuntuukin, niin ei kai ihan niin pahalta vissiin? Puhumattakaan, jos ponnistusvaihe kestää pitempään kuin muutaman minuutin, niin... Ymmärrätte varmastikin, mitä tarkoitan.
Mie kun tunsin sen ekan neulan piston niin tiukkana vihlaisuna, niin eikös se kerro siitä, että nopean synnytyksen takia paikat ei ehtineet koskaan siihen verenkierrottomaan luonnonpuudutukseen mennä, eli tunto oli hyvinkin tallella.
Mie en tajua miksi, mutta minulla jää sellaiset sen tikkaaja-kätilön kaltaisen mulkerot aina häiritsemään mieleen jotenkin liikaa. Harmittaa toisaalta, että olin siinä tilanteessa sen petidiinin vaikutuksessa (hiukan pihalla), koska muistan sönköttäneeni eukolle kai epäselvästi mielipiteitäni toimenpiteestä. "Selvinpäin" (mieluisin olotila, kiitos) homma olisi edennyt ehkä eri tavalla. Ja pahimpana vaihtoehtona siinä kohtaa olisi ollut se, että se kätilö olisi tikkaillut omaa naamaansa kylläkin yritettyään tuikkia minne sattuu ilman puudutuksia.
Joten oli sitten kai ok, että olin lääkehuuruissa, enkä "oma itseni" ja toimintakunnossa täysin. Siihen kai ne osittain siellä luottaakin? Jäi kyllä surkea kuva jälleen kätilön käytöksestä ja iso ihmetys siitä, että miten minun kohdalle voikin osua aina nämä rajatapukset, joilla ei tunnu olevan mitään kunnioitusta toisen ihmisen intimiteettiä ja oman kehon itsemääräämisoikeuksia kohtaan. Ihminen itsehän sitä parhaiten tietää mitä kestää ja kuinka pitkälle. Ei sitä toinen voi alkaa määrittelemään.
Jos minä kykenen mielessäni psyykkaamaan itseni kestämään mieluummin 2 puudutusneulan pistoa, kuin muutamien tikkien laittamisen, niin päätös on minun ja sitä tulee totella. Ärsytyskäyrä nousee vieläkin kun ajattelen sitä vähättelevää äänensävyä kätilön vertaillessa ääneen sitä, mitä kestämistä kummassakin pistämisessä on. Minä nyt kuitenkin -god knows why- näen hiuksen hienon eron tikkien laittamisella puuduttamattomalle limakalvolle ja puudutuspiikin tuikkaamisessa samaiseen kohtaan.

(yhtään väkivaltaa ihannoimatta, mutta tässä tapauksessa harmittaa se, että kätilö tuntui luottavan tilanteessa minun sekavan olotilani aiheuttamaan toiminta- ja puhekyvyttömyyteen ja yritti tavallaan käyttää sitä tilannetta hyväksi..ja tekikin niin. Sellaisesta jää ikään kuin raiskattu olo: en saa itse määrätä, mitä minulle tehdään. )

-Edit-
Tikkien kanssa ilmaantui ongelmia -joista en kehtaa tässä sen enempää kertoilla-, mutta voinette uskoa montako kertaa on käynyt mielessä, että kätilö hoiti tikit tahallaan huonosti paikoilleen. Syy löytyy todennäköisimmin minusta ja hitusesta liikaa energiaa, mikä jäi päälle synnytyksen jälkeen...mutta mietityttääpähän silti.
Toinen mikä hyorii ja pyörii mielessä on se klassinen kuvitelma vanhemmilla ihmisillä siitä, että jos vartalossa on tatuointeja, niin kuvitellaan tämän tatuoidun kestävän ihan mitä kipua hyvänsä ja miten tahansa toimitettunakin. Korostuksen paikka siis: omaehtoinen kivunsietäminen ja itse sille rajojen asettaminen on eri asia, kuin Alistaa itseään kestämään töykeää ja liki väkivaltaista käytöstä kehoaan kohtaan. Minut paremmin tuntevat tietävät siis, että keskivartaloani peittää suurehko kuva; oikeasta rinnasta jatkuen vatsan yli vasempaan reiteen. Ja aina se herättää erilaisia reaktioita hoitohenkilökunnassa, oli toimenpide mikä vain.

'

-Edit 290109-
Lähetin parisen viikkoa sitten kätilölle palautetta sähköpostilla, johon sain vastauksen yllättävän nopeasti. Vastauksessa kätilö sanoo, että hän ei missään nimessä ole alkanut minua tikkaamaan puudutuksetta, eikä ole niin tehnyt koskaan. -Ja vastauksessa huomautti sitten siitä, mitä odotinkin: "Olit Petidinin vaikutuksessa ja sekava. Muistikuvat ovat siis mahdollisesti vääriä tai vääristyneitä". Ei mennyt sanatarkkaan noin, mutta selväksi kävi kyllä se, kuka livahti -ja millä tekosyyllä- vastuusta helpointa tietä ulos.
Että näin.

Kannattaa katsoa ajan kanssa:

http://www.moviesfoundonline.com/root_of_all_evil1.php

ja tässä itse tekijästä:

http://richarddawkins.net/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Dawkins

muuta tuotantoa:

* Geenin itsekkyys. (The Selfish Gene, 1976, 1989.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1993. ISBN 951-884-107-1.

* Sokea kelloseppä. (The blind watchmaker, 1986.) Suomentanut Risto Varteva. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15863-1.

* Viesti miljardien vuosien takaa. (River out of Eden, 1995.) Suomentanut Risto Varteva. Tieteen huiput. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-20552-4.

* Jumalharha. (The god delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.


*

Lisäksi vielä asiallinen paketti kristinuskon kritiikkiä, suosittelen jokaiselle ainakin pikaista selausta:

http://www.argumentti.fi/kristinuskon_kritiikki/raamattu_kristinusko_uskontokritiikki.pdf

- 4dl Puolikarkeita vehnäjauhoja

- 1 1/2 dl fariinisokeria

- n. 1 tl suolaa

- 1tl soodaa

- 1dl piimää

- 1dl (100g) sulaa margariinia

- 2 munaa

- 3 banaania

Sekoita kuivat ensin keskenään, lisää sitten ohjeen muut aineet. (ite vatkasin koneella taikinakiemuroilla). Tee tasainen taikina ja kippaa voideltuun + korppujauhotettuun leipävuokaan.

*

On sitten ihmiset NIIN hyvää ja lihottavaa leipää kuin olla IKINÄ voi :D

Eilen lähdettiin jo kukon pierun aikaan ajamaan Trellesteriin, taas. Odotukset oli korkealla: erikoislääkärille aika.

Ja lääkäri oli hyvä! Mukava, ammattitaitoisen oloinen ja osasi kertoa vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Nyt on Ompulla sitten ruoka-aineet uudestaan kokeilussa ja saatiin oikein kunnon lista/järjestys, mitä lähdetään testaamaan.
Aamupalaa ennen annoin tänään 1/2 tl aprikoosia ja oireita ei näy ainakaan vielä. Iltapäivällä sitten samanmoinen satsi ja katsotaan yön yli.

Ompulle tullaan tekemään ens kuun lopussa vielä kolmannet allergia-testit, lappu-testit. Lokakuussa on kontrolli ruoka-aine kokeiluista ja vehnäaltistus.

Koiraa epäilään kasvoihottuman aiheuttajaksi...tässä on siis käymässä juuri niin, miten pelkäsinkin. PiuPiun kohtalo taisi olla sitten siinä :S

Sopivien ruoka-aineiden löydyttyä me kokeillaan Pepti Junior vaihtaa korvikkeeksi, mutta lääkäri ennusti, että pysymme Neocatella 2v asti. Sen kkeilun jälkeen tehdään lopullinen tuomio koiran suhteen: Pitää käydä altistamassa Omppu koiralle ja seurata mitä iholle tapahtuu..se ei kuulema varmuudella selviä mitenkään muuten.

Nyt iho on poskissa ja koko kropassa äärettömän hyvässä kunnossa. Ihan pientä punerrusta on poskissa, mutta sekin lähtee kuulema, kun on noin hienosti alkanut paranemaan. Sinistä penslettä (metyyli vai mikä lie vaikuttava aine) saatiin kotikäyttöönkin, joten tulevien reaktioiden hoitoon on kunnon täsmälääkkeet heti.

Tällaista tähän päivään :)

*************


MUOKS: Sama ilta klo 21
Ompun posket punehtui toisen aprikoosi-satsin jälkeen. Vain 1tl annettiin ja nyt se rukka kihnuttaa taas kasvojaan. Jännityksellä seuraan saako nukuttua. Jos ei, niin on annettava Atarax kai yöksi..nyyh :(
Saa nähdä miten pian reaktio menee ohi. Kasvojenhan on oltava "puhtaat" ennen seuraavaa kokeilua. Ajattelin kesäkurpitsaa tai hirssiä vellinä. Seuraillaan miten käy!

Tärrä-Rää :)
Loma mökillä oli ja meni ja oli kivaa ja aina ei niin kivaa..
Ole siinä sitten hihhei-hilirimpsis kun kaikki muut nauraa viineissään rantanuotiolla ja minä...mmph. Jumitin mökissä ja olin lähinnä Ompun kanssa koko loman.
Mutta ei ole kännejä ikävä ei, en myönnä millään. Muutaman lasin jos vois joskus ottaa niin riittäis (ihan oikeasti vain maun vuoksi), mutta kun kerran päätin, että nollalinjalla mennään, niin niin myös tehdään. Uusimpien tietojen mukaan alkoholi on sikiölle paljon vaarallisempaa, kuin mitä on tähän asti tiedetty, joten on ihan selvää ettei sen aiheen kanssa pelleillä edes saunakaljan vertaa.
Tämän odotuksen aikana mie jätin jopa "hei, mie olen hengessä mukana-juomat" eli alkoholittomat sidut sun muut ylikalliit turhuusmehut pois; on pärjätty vedellä ja limuilla loistavasti.
Mutta myönnän pienen haikeuden katellessa muita vitsailemassa porukassaan, kun ite ei kehdannut oikein mennä edes sekan iloa pilaamaan..

Mökiltä tallentui mukaan taas kivoja kuvia, joita per-*ELE en saa laitettua tännekään millään. Niitä tuleekin sitten satapäin jahka tuo iso kone saadaan seinään toimivan näytön yhteyteen!
Kuviin tallentui mm. elämäni ensimmäistä kertaa elävässä elämässä nähty - uskokaa tai älkää- elävä vaskitsa! Siis se käärmeen oloinen jalaton lisko. Kaunis kuin älytön! Kuparin ja messinkin hohtoinen nahka, lähes kesy ja antoi jopa siirrellä itseään hiukan parempaan valaistukseen auringon säteisiin :D
Ompusta tuli loistavia kuvia myös..harmittaa niin aRmottomasti, kun en saa niitä tänne esiin *pihisevä hiljainen raivouskohtaus*

Mutta ne hyttyset...voi vazzzkitzza mie sanon. Viimeiset yöt meni aika tiukasti hermoromahduksien hajuissa, kun Omppu valvotti, mutta pahemmin valvotti sääsket, joita nukkumökkiin tulvi ilmaluukusta kourakaupalla. Parhaimpana yönä mie teurastin niitä sähkömailan kanssa aamuviiteen ja olin aivan tukkasekaisintööt, kun heräsin seuraavana päivänä vasta 12 aikaan :D!!! Normaalisti sitä on pystyssä jo 6-7 aikoihin..eli nyt on rytmi niin sekaisin, etten alkuperäiseen järjestykseen taida hetkeen saadakaan.

****

Vielä mökillä ollessa viime viikolla me saatiin yhtäkkiä soitto Tays:sta, että päästäänkin allergiatesteihin jo tällä viikolla. Aikavaraus oli tänään ja sieltä selvisi taas niin mystistä infoa, ettei tätä tajua enää kukaan.
Ennen mökille menoa edellisellä käynnillä verikokeesta paljastui alkava koira-allergia, mutta tän päiväiset prick-testit näyttivät nollaa. Verikoe on kuulema tarkempi, joten sen mukaan eletään, mutta kun mie kaipaan nyt lääkärin suoria sanoja sille, että miten tässä kuuluu toimia...ja niitähän saa odottaa. As you all know.
KUN:
Osa sanoo, että elkää panko koiraa missään nimessä pois, vaan antakaa pojan "siedättyä" sille ellei aivan kauheaksi iho mene. Mutta kuka tässä nyt lastaan halua kiusata, jos tuo ihottuma onkin nimenomaan koiran aiheuttamaa.. Se on poskissa ja kaulalla tosi pahana nytkin.

Ja toinen puoli taas sanoo, että koira pois ja sitten näkee mitä tapahtuu..
Joten päätös on se, että PiuPiu lähtee uuteen kotiin nk. koeajalle muutamaksi kuukaudeksi ja silloin pitäisi kaiken järjen mukaan tuloksia näkyä jo. Totuus on jokatapauksessa se, että koiran hilse häviää huoneilmasta vasta noin VUODEN kuluttua siitä, kun se on pois lähtenyt, että...Niinh.
Suursivouksia odotellessa siisPÄ...PiuPiu lähtee hoitopaikkaansa ensi lauantaina ja sen jälkeen täällä heiluu rätti & Mr Muscle pari viikkoa putkeen (..ja kuten kaikki tietävät, minähän nautin siivomaisesta enemmän kuin mistään muusta...phuuh).
Puhumattakaan siitä loputtomasta suruajasta, joka Piun lähdöstä koituu...miten mie ikinä siitä selviän?

Muita uskomattomia, mutta ehdottomasti hyviä uutisiakin saatiin:
Peruna nolla.
Maissi nolla.
Kotimaiset viljat nolla (vehnä-altistus tehdään joka tapauksessa lokakuussa).
Banaani nolla.
Koivu nolla.
Kissa ja koira siis nolla.
Maa- ja hasselpähkinä nolla.

ja sitten se, mikä herättää epäilyksiä ristiallergia-reaktioiden aiheuttajana: soija koholla.

Eli. Onko siis se ennen Neocatea käytetty soijamaitojauhe tehnyt ristiallergiaa mm. banaanin kanssa? Mene ja tiedä. Poika joutuu koekaniiniksi taas ja minä kiukuttelen jo valmiiksi sitä vastaan, kun reaktioiden tullessa joudutaan tietysti antihistamiineille takaisin.

Nyt nääs ennen tämän päivän käyntiä piti olla 5vrk ilman Ataraxia (öiksi 4ml) ja Zyrteciä (2*pvä:ssä aamulla ja päivällä).
Tuo Aurinkolapsi on nimittäin niiden lopetuksen jälkeen ollut kuin eri tyyppi!!! Jerrahumala ja kaikki muut supernaturaalit sekaan: se on yhtäkkiä alkanut "juttelemaan" ties kuinka monia eri äänteitä, koittaa lähteä ryömimään, on TODELLA oma-aloitteinen ja pyörii selältä masulleen ja päinvastoin melkein niin paljon, että liikkuu kohta suuntiinsa jo pelkästään niin :D
Se ottaa kontaktia PALJON enemmän, nauraa hauskuuttaessa kunnon räkätinauruja ja kylvyssäkin repesi lelujen kanssa niin, että oltiin Tompan kanssa molemmat kippurassa naurusta!...Keskittyy leikkeihin ja leluihin aivan eri tavalla, sille on kehittynyt selvästi huumorintaju ja se nauraa omille jutuilleen ja tekee kaikkea hassua saadakseen meidät huomaamaan ja nauramaan!
Mie olen niin haltioissani että nahka halkeaa, samoin Tomppa! Poika tuntuu entiseen verrattuna lähes ylivirkeältä, ja siitä huolimatta että sitä ei "huumata" yöksi uneen, se nukkuu hyvin, syö hyvin ja nukkuu mahdottoman pitkiä unia aamuun asti heräämättä kuin kerran-kaksi jos tutti on eksynyt liian kauas.

Paskinta koko jutussa on se, että kutinaan tuolla lääkkeettömyydellä ei ole ollut tasan mitään vaikutusta. Aivan yhtälailla naamaa kutittaa ja illalla käy saman rituaalin läpi aina: naama ja kaula pitää kihnuttaa tumpuilla kauttaaltaan ja jos sitä estää tekemästä rituaaliaan, niin suuttuu ja totisesti.
Eli ollaanko me täysin turhaan pumpattu lapsi täyteen lääkkeitä kuukausia tajuamatta, että niistä ei todellisuudessa ole apua YHTÄÄN?! Sen sijaan ne on vain hidastaneet kehitystä ja jarruttaneet monia pieniä juttuja, mitä tuon ikäisen kuului tehdä jo ajat sitten O_o
KUN: Vauva (niinkuin aikuinenkin) oppii asioita niin, että tallentaa unen aikana asioita ja kokemuksia aivoihin ja sitä kautta kehittyy. Eihän sellaisessa lääkeunessa mitään tallennu normaalisti, vaan se jää ikäänkuin tekemättä tai hidastuu ja siksi siis kehityskin hidastuu... Ettepä heti uskokaan kuinka inhottavaa on ajatella, että on turhaan myrkyttänyt vauvaansa kuukausia turhaan..

***

Nyt siis normiarkeen paluuta tehdään, huomenna saadaan minun pikkusisko Inka tänne vieraaksi ja ensiviikolla isoisoisä ja minun enokin. Tompalla on tämä viikko vielä lomaa ja haluaisi tietysti touhuta omia projektejaan valmiiksi..aurikokeräimiä yms. Ja remppaa jatketaan sisätiloissa taas syksyn mittaan sitä vauhtia mitä sitten kyetäänkin.

Tietokoneelta mie pyrin pitämään itseni poissa aika tiuhaan vielä pari viikkoa. Tekemistä on niin paljon ja tämä masiina häivyttää vuorokaudesta tunnit aavistuksen liian tehokkaasti ;)


Kuulemisiin taas siinä vaiheessa, kun pommitan galleriani täyteen uusia kuvia *Huisk

_______________

Muoks!
Huomattiin illalla että läpässähän onkin sellainen nykyajan ihmelaitos kuin kortinlukija :D Joten latailin muutamia kuvia esiin ja lisää tulee kun cd:lla olevat saan samaiselle läppäskälle :)

Pitää melkein itsellekin kirjoittaa tänne muistiin nyt kaikki mitä lääkäri sanoi..mie kun hukkaan aina kaikki laput ja unohtelen vähän kaikkea, niin löytyypähän täältä, jos niin käy. Ja jos jollakulla on lapsella samoja ongelmia, niin ehkä tästä meidän hoitojakso-ohjeesta vois olla hyötyä?

Maanantaina ajeltiin siis mökiltä suoraan Taysiin lastenpolille lääkäri-käynnille ja lähdettiin suorastaan mullistavien tietojen kanssa kotiin pois.
Yllättävin juttu mitä käynnillä ilmeni oli se, että aminohappo-pohjaiseksi sanottu Neocate onkin MAISSIpohjainen! Ja siis Neocaten meille määräsi lääkäri, jonka valvonnassa edellisillä käynneillä oli JO todettu maissiallergia. Jälleen keran ei voi kuin ihmetellä lääkärin päähänpistoja..Omppu saa maissista, perunasta, perunasta, porkkanasta ja bananista pahimmat oireet (kasvot punehtuu ja kutisee joka puolelta pahasti).
Lääkäri totesi myös, että pojalla on koko kropan bakteeritulehdus ihossa (ihottumaläikät) ja saimme siihen 10pv:n antibioottikuurin (Kefexin), Sibicortin ja entistäkin rasvaisemman perusvoiteen, Basan 3:n. Sibicortia ja Basania käytetään vuorotellen 3vrk jaksoissa, tosin mie lotraan Basania päivittäin. Iltaisen ja yöllisen raapimisen hillitsemiseksi Ataraxin annostusta nostettiin 4ml:aan ja aamulla + päivällä annetaan Zyrteciä 2,5ml. Yöksi käsiin ja jalkoihin laitetaan raajasidokset (Tubifast, vihreä tai sininen) ja käsistä ne käännetään niin, että kädet jää tumppuihin kynsineen paksusti piiloon.
Kylpemistä lisätään nyt niin, että uidaan joka toinen päivä vedessä jossa on loraus Ceridal lipolotionia, joka estää kosteuden haihtumista. Näin edetään siis seuraavat 2 vkoa ja sitten lähtee maitokorvike vaihtoon. Saatiin purkki Pepti Junioria ja siihen vaihtaminen jännittää kyllä avuttoman paljon...onkohan kuinka pahaa vatsaoiretta tulossa...?
Nyt Ompsulla on ripulia antibiootinn takia, ja toivotaan että menee ohi nyt parin vrk:n aikana, muuten menee vaihtoon.

Parin viikon kuluttua korvikkeen vaihdon jälkeen päästään kokeilemaan uusia sapuskoita; kalkkunaa ja vadelmaa. Kalkkunasta sen verran, -mitä en ikinä ois osannu ajatellakaan, että se kannattaa ostaa kaupan leikkelehyllystä ja muussata siitä suoraan esim. riisin joukkoon. Kokeilu tehdään ensin niin, että leikkeleen siivulla pyyhitään suupieliä ja seurataan alkaako tekemään rektiota. Vadelman kanssa sama juttu.
Enkä mie tuollasiakaan ole tietty tajunnut..Aina olen suoraan vaan suuhun antanut ja sehän tietää sitten reaktiota, joka menee ohi vasta kun se aiheuttaja tulee luonnollisia teitä ulos. Oltais säästytty monilta huudoilta, jos olisin edes tuon tiedon jostaki vahingossa löytäny. Mie pöljä (?) kun päätin lujasti jättäytyä netin palstoista ulos koko asian suhteen kun hönäsin meneväni sekasin siitä infotulvasta...

Puhelimitse saadaan siis jatko-ohjeita 2vkon kuluttua ja kontrollikäynti on lokakuussa.
Elokuun alussa mie meen käymään Taysissa ravitsemussuunnittelijan konsultointi-tilaisuudessa, jossa saadaan lisää tietoa ruokinnasta muutenkin.
Lääkäri antoi myös pirkanmaan allergialiiton yhteystiedot ja ehdotti pysymistä vain heidän foorumillaan tietoa hakemassa.. Mie kun kirosin sille just sitä netistä saatavaa aivan julmettua määrää tietoa, josta tällainen ummikko menee vain sekaisin. Mie tykkään mieluummin, että on 1 lääkäri ja mahd.joku muu taho, joilta saa apua. Jokainen lääkärikin kun selostaa eri ohjeita ja toimii ihan eri tavalla kuin toinen, ja nekin sekottaa pakkaa ihan liikaa.
Tämä nykysysteemi, ettei edes lapsilla ole pysyvää omalääkäriä on minusta huono. Vaikka lääkärillä on nenän edessä nippukaupalla epikriisejä, niin SILTI ne ei tunnu lukevan kunnolla tai tajuavan mitä lapuissa lukee..ja taas saadaan uusia erilaisia ohjeita jne.

*

Raskaus puolestaan etenee likipitäen salakavalasti jo puoliväliään kohti :)
Kaikki pahoinvoinnit sun muut on kadonneet ja eräs huisin hauska oire on ilmestynyt Ympyröihin, kirjailmellisesti: tässähän aletaan lähentelemään jo lievähköjä P. Anderssoneja jos samaa tahtia kasvu jatkuu :D *räkätiiiiii*!
Nyt ollaan jo hinkkipussivarasto uusittu ja näyttää uhkaavasti siltä, että uusin ne sittenkin liian pieniksi.. seekuppi häämöttää edessä :D
Ja ne jotka ihmettelee miksi mie näin outoa juttua itekseni hihkun, niin paljastettakoon, että mie en ole eläessäni oikeastaan tarvinnut edes liivejä koskaan; luikun laiha poika-kroppa ja täysin lauta kun olen aina ollut. Ja vaikka nyt on lähinnä hyrsyvän hauskaa näiden kanssa, niin totta puhuen nämä perkuleet tuntuu olevan tiellä! Ja onhan ne kipeät: jouksuaskelia kun ottaa niin pitää napata tisseistä kiinni ja sekös se hilpeyttä herättääki :D

Väsymystä on aika ajoin ja sen olen huomannut, että minusta on tullu jotenkin hermoheikko: kauheen stressiherkkä olen nyt ja esim. mökille mentäessä kun kotirutiinit menee vaihtoon, niin mie olen ihan sormi suussa kun en tajua miten kaikki pitäs hoitaa. Ja tämäkin on isompi asia mulle, kuin mitä sitä ulkopuolinen voi tajutakaan: Minä, jolla ei IKINÄ koskaan ole ollut juuri mitään rutiineja elämässä olen nyt yhtäkkiä vauvan suhteen niissä suorastan koukussa ja menen ihan pihalle, jos ne menee sekaisin!

*

Ja vielä viimeiseksi uutiseksi suurehko ihme, mikä alkaa nostamaan päätään hiljakseen: remontointihalut alkaa paranemaan :D
Kai se on sen uudelleen käynnistyvän pesärakennushormonin aikaansaamaa? Nyt alkais jo himottamaan saada mm. vessa tehtyä loppuun ja samoin tuo olkkari, joka on pari vuotaa vaille ollut tapetoimattomana kohta 3kk :D Väliseinän takana odottaa isoin projekti eli olohuoneen jatkaminen seinänkaadon jälkeen, kylppärin teko ja lastenhuoneen suunnittelu. Mutta jospa tässä lomien jälkeen aloittelisi ihan pienestä, vessasta. Se pitää nääs pistää lähes täysin uuteen uskoon ja nyt on alkanut tulla ideoita päähän, mitä sille taiotaan ilmeeksi :)

Mie päätin hiukan rauhoittaa itseäni ja odotella sen aikaa, kunnes Tomppa haluaa asiasta kavereilleen/sukulaisilleen kertoa. Piipero (työnimi hakusessa vielä) on nyt n. 10vkon ikäinen, eli näyttäisi siltä että raskaus jatkunee ok. Kriittisimmät viikot on nyt takana ja seuraavaksi toivotaan, että kohtu kestää ja pitää pienen sisällään hyvin.
Mie olen tietenkin hölpöttäjänä kertonut äidilleni ja sisaruksilleni jo alussa ja saanut varoa sanojani muualle suunnalle tähän asti, kunnes Tomppa julkisti omilleen!

(Mie en ole koskaan tajunnut syytä sille, miksi on "tapana" kertoa vauvan tulosta vasta noin kolmannella raskauskuukaudella. Ei nykypäivänä ihmisiä syyllistetä hei tuhkamuniksi tai huonoiksi emoiksi, jos keskenmeno tulee..kai!? En mie ainakaan, enkä ole koskaan moista kuullut. Ja jokainen nainehan saa elämänsä aikana lukematomia keskenmenoja -tietämättään, joten kyse on tavallaan ihan luonnollisesta asiasta, josta minun mielestä pitäisi puhua paljon enemmän kuin puhutaan. )

Mie näin unen viikkoa ennen äitienpäivää, kun oltiin Raumalla Mäki-Mummulla ja -Papalla kylässä. Seuraavana päivänä ostin sitten puolivaivihkaa testin kun käytiin kaupungilla ja pakkohan se oli heti tehdä, kun päästiin Mäkikadulle takaisin.
Ruutuun ilmestyi heti 2 punaista viivaa ja mulla läsähti käsi suun eteen, etten ääneen alkaisi vessassa taivastelemaan. Kaikki oli paikalla ja olisivat kuulleet kuitenkin.
Pyysin Tompan vessaan ja testin nähtyään meni ihan omituiseksi. Miekään en tiennyt itekäkö vai nauraakko...molemmat mentiin jotenkin sekaisin.
Kotimatkalla ensimmäisenä puhuttiin siitä, että onko meillä varaa nyt toiseen. Tässä kun ei mitään kroisoksia olla...mutta päätettiin että pärjätään kyllä. Ja pärjäähän sitä, onhan se selviö.
Meni jonkun aikaa ja mie totuin jo ajatukseen, Tompalla kesti tovin pitempään. Nyt aletaan olla jo sen verta hyvällä asenteella, että vuoden vaihdetta odotellaan jo mielenkiinnolla :)
ON ihana ajatus, että lapsilla on niin vähän ikäeroa eli toisilleen seuraa samoissa leikeissä lähes alusta asti. Täällä eletään kuitenkin sen verran syrjässä, ettei kavereita pääse koskaan näkemään tarpeeksi.

Tomppa tykkää, että tulossa on toinen poika.
Minun vision/unen mukaan tulossa olisi kuitenkin tyttö. Siinä unessa kun yhtäkkiä "ruutuun" ilmestyi kuin tyhjästä pikkuruinen musta tukkainen tuima tyttö koltta-saamelaisten puku päällä, joka ilmoitti isoon ääneen, että "Minä olen _____ ja tulen teille" (nimen salaan toistaiseksi!)..ja hävisi minun jäädessä monttu selällään tuijottamaan. Aamulla hönäsin kyllä heti mistä oli kyse vaikken heti uskonut itseäni. Ihan kuin silloin kun näin nk. enneunen Ompusta: Kaaduin unessa ja suojasin vatsaa kaikin keinoin...ja aamulla oli ihan selviö mikä oli tilanne.

Viime viikolla oli np-ultra, joka ei kuitenkaan ollutkaan np-ultra :D
Ensimmäinen kun tehtiin muutamia viikkoja sitten ja silloin mitat kertoivat viikkoja olevan kasassa enemmän kuin niitä nyt paljastui olevankaan. Np tehdään siis tämän kuun puolivälin tienoilla.

Piipukan laskettuaika on vuoden vaihteessa 29.12.
Jos Ompun tyyliin tulee hiukka aiemmin, niin tiedä jos saataisiin melkoinen joululahja! Ainakin ikimuistoinen joulu ON tiedossa, se on varmaa :)

Tämä on hassua muuten: Omppu saatiin alulle (noin) ystävänpäivälahjana ja syntyi isälle isänpäivälahjaksi. Piipero lähti alkuun naistenpäivän tienoilla (Ompun nimiäiset) ja tulee joululahjaksi maailmaan :D Meitähän oikein hemmotellan lahjoilla nykyään!

Alku minua hiukan huolettaa. Miten sitä pärjää, kun pikkuinen valvottaa yöt ja isukki on päivät töissä? Minun äiti eli Lapinmummu on jo tosin jutellut ottavansa vuorotteluvapaata Piiperon tulon aikoihin ja on tulossa mielellään auttamaan. Se helpottaa kyllä, ja paljon!
Sitä pitää muistaa kai vain luottaa näihin vaistoihin ja siihen, että sitä "ikään kuin vain tekee ja toimii" ajattelematta sen kummempia :) Ompun kanssa alku meni "sumussa" ja kuin itsestään, eli kyllä se luonto laittaa ihmisäidin ja -isän tekemään juuri sen, mitä tarpeen on.

Mutta tämä pahoinvointi...en mie muistanutkaan, että tämä oli niin voimia vievää.
Välillä on aivan loistavia päiviä ja silloin on tietysti ihmeissään, että mikä vaivaa kun ei yökötä yhtään tai pää ole kuin salamapallo :D Välistä taas sellaisia päiviä, kun tekee mieli vain maata paikoillaan ämpärin ja Ompun seurana. Se olotila on kammottava. Varsinkin, kun toinen kaipaa tekemistä ja touhua, eikä itsellä ole voimia edes kättä nostaa kunnolla.
Toivotaan, että tämä menee ohi viimeistään silloin 15:llä vkolla, niinkuin Ompun odottelun aikaan. Sen jälkeen tulikin oikea puhtiolo ja energiaa oli aivan sekopäisen paljon! Silti piti rajoittaa tekemisiä jatkuvasti, eli ei sekään mitään herkkua ollut :D

Tämän raskauden suhteen on kuitenkin helpompi olo, myönnän suoraan. Vaikka huoli asuu taustalla, niin totuus on se, että meillä on Omppu ja nyt on helpompaa hyväksyä, jos elinkelvoton sikiö tulee pois. Silti toivon kaikilta ystäviltä ja sukulaisilta meille paljon positiivista voimaa. Asioita ei saa ottaa itsestäänselvyyksinä :)

Tänään hurruuteltiin aamusella taas Tays:aan allergiapolille testeihin...joissa mie en nähnyt enkä näe vieläkään järjen hippustakaan; meillä on Almiron vaihdettu sopimattomuuden takia uuteen jo tammikuussa. Minkä ihmeen takia lähteä sitä enää testaamaan?
Nooooh, Kela määrää miten tanssitaan ja niin pyörähdeltiin ajanvaraukseen. Tavattiin lääkäri ja ilmoitin heti, ettei Almiron välttämättä tee akuutteja oireita vaan ne alkavat myöhemmin. Sanoi, että varaudutaan olemaan paikanpäällä iltapäivään asti.

Omppu sai aamupäivän aikana neljään otteeseen satsin myrkkyä, josta tulevat iho-oireet mie huomasin heti. Mutta lääkäripäs tinkasi vastaan; hän ei usko! Väitti kiven kovaan, että atooppinen iho voi reagoida ilman allergiareaktiotakin punaiseksi ja tottahan se on, mutta mitä muuta punastuttavaa meille siellä odotushuoneessa tapahtui kuin Almironin antamista? Ei tasan mitään.

Kolmannen satsin jälkeen Ompulla alkoi tulemaan jo punaisia näppyjä rintamukseen ja leviämään niskaa + mahaa kohti. Pidin ite niitä niin varmoina merkkeinä että riittää jo, vaan EI. Ei riittänyt lääkärille.
Sanoi, ettei USKALLA laittaa kelalle selvitykseen pelkkää iho-oiretta, koska pojalla on atooppinen iho ja koska se tulisi bumerangina takaisin. Kysyin, että missä kohtaa pojan tiedoissa lukee "atooppinen iho" (jota sanoi syyksi) kun se vasta todettiin. No ei tietenkään missään. Ja miksi SE pitäisi Kelalle ilmoittaa? Ei vastausta. "MIKSI?". Ei vastausta.
Puhuimme pitkään ja olimme sama mieltä siitä, että Kelan vaatimat toimenpiteet yhden ****n maitoallergian todistamiseksi on kohtuuttomia.
Jos tarkoitus on säästää, niin se ei toteudu Millään Tavalla ainakaan tässä tapauksessa. Perään sain selityksiä, kuinka jokaista tapausta ei voi lähteä yksilöimään, vaan niitä on työnmäärän helpottamiseksi niputetteva jotenkin ja hitto, niputtamisen takia Kela itseasiassa Menettää eikä säästä! Miettikääs nyt; me ampaistaan täältä 240km Taysiin ja takaisin, saadaan matkakorvaukset. Oireet on niin selvät ettei kysymystäkään, eli työllistetään lääkäreitä niin kauan, että Kelalle kelpaa ja lääkärit uskaltaa laittaa nimensä lappuun? KUka hitto tässä säästää ja mitä?!
Kaikilla menee hukkaan aikaa ja rahaa.

Vittuunnuimpas sitten täysin. Omppukin katseli vaunuista minua kun paapatin pää punaisena tiukkaan sävyyn, että minkähänlaista oiretta tämä lääkäri sitten kaipaa, jotta kelpuuttaa laittaa Kelalle selvitystä menemään? Vertako pitää paskoa?
Lääkäri oli uusi ja entinen, jolla kävimme ei ollut "saatavilla". (etsin käsiini ensi viikolla)
Tämä tapaus oli valmistuva lääkäri, jonka varovaisuuden sinänsä ymmärtää. Mutta hitto vie, selvien merkkien tullessa JA ollessa samaa mieltä Kelan typerästä toiminnasta kysyin, miksei voi tulla vastaan ja laittaa leimaa lappuihin, sillä hyvä. Ei vastausta.

Nyt on tarkoitus siis käydä huomenna apteekista Almironia ja alkaa rääkkäämään poikaa mahdollisesti viikoksi eteen päin. Tiedän, että kun kokonainen päivä sitä sontaa juotetaan, niin ainakin yksi yö menee kiljuessa. KUKA HALUAA TAHALLAAN SATUTTAA LASTAAN?!?!?!?!?

Kaiken huippu koko höskässä on se, että seuraava yhteys lääkäriin on PUHELIN. P U - H E - L I N.
Hän soittaa (tai minä soitan) ja kysyy oireita tästä kotona jatkettavasta altistuksesta. Voisin ilmoittaa, että poika on muuttunut vihreäksi; Kelalle lähtee lausunto joka EI tule bumerangina takaisin. Tai voisin jättää antamatta koko myrkkyä ja soittaa alkuviikolla ja kirkkain silmin valehdella, että "juujuu, ei käy, täällä lentää verta ja suolen pätkiä" jolloin kelalle lähtee lausunto Joka Ei Tule Bumerangina Takaisin. Logiikkaa koko touhussa? HELL NO. Mitä hittoa ne luulee saavuttavansa tällä touhulla?
Koitin herätellä sympatiaa lääkärissä sanomalla, että "ymmärräksie ihminen, kun joku sanoo mulle päin naamaa, että ei USKO minua joka olen vauvani kanssa 24/7 ja haluaa laittaa minut antamaan pojalleni jotain, mikä saa sen sattumaan ja saa aikaan sen, että se hirvittävä itkurumba, unettomuus ja mielenterveyden menetys viikon valvomisen päälle lähtee uduestaan päälle, niin mulla nousee joka ikinen karva pystyyn...EI. Ja voih miten yllättävää; hänellä ei sattumoisin omia lapsia -vielä- ole. Ohho, eikä?

Empäs kehtaa sotasuunnitelmaani julkistaa mutta vinkkinä annettakoon, että "Aurinkopoikaa" EI rääkätä enempää. Millainen äiti mie olisin, jos tahallani alkaisin syöttämään lapselleni jotain, minkä tiedän saavan sen huutamaan tuskasta?

Alkuviikolla soitan polille ja sanon, että rumba seis ja lausunto postiin. Seuraava yhteys siihen lääkäriin, jolla aiemmin kävimme KIITOS. (se olisi tullut vastaan ja ymmärtänyt tilanteen Heti ja Täysin).


*

Mulla on muutes jumittunut "(Ompppu) Aurinkopoika" pysyväksi lempinimeksi uugibuugille :D Ihottumasta punaiset posket ei ole syy, vaan pyöreät posket ja se, että siitä on tullut oikea Aurinko; hymyilee koko ajan :)

Nyt alkaa täällä äitee ja iskä olemaan niin kurjassa paineessa, ettei tahdo hommistakaan tulla enää mitään. Taitaa Onskukin aavistella paineita ja sekin on aika ärtyisellä päällä ollut jo monta aikaa..

Paljoa ei ole remppa kesken enää. Ihan muutamia viimeistelyjä ja olohuoneen seinän tapetointi. Lattian maalaus tulee viimeisenä.
Mutta hommaa on kuitenkin aivan valtavasti. Muutto, odotushuoneen taikominen juhlatilaksi jne. Pitäisi kyetä samalla hoitamaan poikaa, huolehtimaan ruuasta ja puhtaudesta itsemmekin kohdalla ja kaikki ylimääräinen tuntuu nyt tietenkin ihan ylivoimaisen rasittavalta. Kuin menisi "aikaa hukkaan"..

Omppu-Omenan allergian suhteen ollaan edetty soija-kokeiluun. Se alkaa alkuvaikeuksien jälkeen tuntumaan sopivalta, mutta jännityshän tulee säilymään vielä kuukausia, vaikka nyt alkaisikin hyvin menemään; soijalle allergisoituu kuulema hittaasti ja ensimmäiset oireet voi tulla vasta neljänkin kuukauden kuluttua. Meillä on peukut ja varpaat ja tukkakin pystyssä, että soija kävisi Onskulle; mie kun olen soijaa käyttänyt jo vuosia niin osaan läträtä sen kanssa sapuskaakin tosta noin vaan.
Pelottaa ihan oikeasti joutua tekemisiin maidottoman, vehnättömän ja soijattoman ruokavalion kanssa. Niin hyvä kokki mie en ole, että ilman syventäviä opiskeluja osaisin alkaa sapuskaa tekemään. Ja koska tarkoitus on ola sitten koko perhe samalla ruualla, niin kuinkahan työlääksi se mahtaa mennä, kun liki kaiken joutuu itse tekemään.. Saati sitten kalleudesta.. En mie uskalla vielä alkaa ottamaan edes selvää!

Nimiäisiin me ollaan koitettu metsästää joka puolelta punasavista astiastoa käyttöön. Tuntuu täysin mahdottomalta sekin! On ihan ymmärrettävä, ettei pitopalvelut/ravintolat sellaisia käytä, mutta luulisi nyt jostain sellaisen putkahtavan... Anybody? JOs jolla kulla on tietoa kun tätä sekamelskaa lukee, niin ilmoittautukaa heti!!! :D

Nimiäisten teemasta tulee siis "entisaikainen", keskiaikainen niiltä osin mitä sellaista voidaan järjestää näissä puitteissa.
Mulla tuli halu näyttää edes jollain tapaa, että kyllä nämä pippalot voivat olla aivan yhtä VAKAVAT kuin ne, missä pappi on lätisemässä pehmeitä. Anteeksi nyt kaikille, jotka muuta näkemystä edustaa...minä vain en kykene enää arvostamaan pappeja yhtään muusta, kuin siitä uskomattomasta opiskelumäärästä mitä tekevät sen eteen, että vahvistavat uskonsa johonkin näkymättömään kiukkuiseen 24/7 salakuuntelevaan hemmoon, joka kus..pissi luomis-suunnitelmansakin täysin. (Kuten ehkä huomaatte, mie olen Toudella hyvällä päällä tänään...)
Ja ei. Pitemmän mietiskelyn jälkeen tulin tulokseen, että en arvosta kristillisiä perinteitä juurikaan.
Se osa niistä on hyvä ja pysyköön sellaisenaan, jossa kokoonnutaan porukalla pitkästä aikaa yhteen näkemään toisiamme. Kukin omasta syystään niitä viettäköön.
Mutta minulle se itse "kristillinen pyhäpäivä-perinne"..plaah. Totuus kun on se, ettei ole olemassakaan kristillisiä pyhäpäiviä. Ne ovat alun perin olleet aivan muita juhlapäiviä kansan keskuudessa, jotka kirkko omi itselleen kirkolliskokouksissa niin päättämällä jotta kansan olisi pakko osallistua niiden viettoon vaikka ei haluaisikaan.

Täytyy jatkaa juttua myöhemmin. Sauna odottaa>>

*

No niin. Tukka tummunut ja kriittiset paikat puhtaina :) Jatketaas..

Eli. Nimiäisjuhlan alkuperää tuskin kukaan tietää, mutta sen verran olen saanut tietooni, että Suomessa ennen uskonpuhdistusta tätä perinnettä harjoitettiin nimenantojuhlana "pakanallisesa" kulttuurisaamme ja tästä löytyy kuulema dokumenttia jo 1000-1200-luvuilta asti. Siitä mulla ei ole varmaa tietoa, miksi tämä nimenantojuhlaperinne on muuttunut Kokonaan kastejuhlaan, eli syitä voin vain arvailla ja luulen, että osun aika lähelle: Pakanallisuushan oli raskain synti kristinuskon miekkakäännytyksen aikoihin myös Suomessa, joten henkihän siitä lähti jos lapsen Nimesi omin pippaloin haluamallaan nimellä, kuin kastamalla pakosta kuulumaan seurakuntaan, joka ei käsitä, ettei pieni vauva vi muodostaa minkäänlaista mielipidettä haluaako kuulua ko. seurakuntaan vaiko ei. Tämä käytäntöhän maassamme on päällä edelleenkin ev.lutin piirissä. Että jos siitä lasten uskonnonvapaudesta jos lähdetään puhumaan, niin näitä oikeuksia Suomikin polkee aivan surutta tuhansilla "ristityillä" joka vuosi. Kaikki kiitos luonnollisesti paljosta tietämättömille vanhemmille, MUTTA heitä yhtään syyttelemättä; perinteet on niin hiivatin lujassa kiinni, että suurimmaksi syyksi olen löytänyt tälle ristiäisperinteelle sen "koska muutkin".

Eipä tuosta aiheesta sen enempää. Tälle pakanamaiselle nimiäisjuhlalle on aika turhaa tänä päivänä hakea "oikeutusta" ja saada sukujen vanhimpia ymmärtämään, kun valtaväestö tottelee perinteitä silmät ja korvat solmussa.
Minua vain vatuttaa suuremmoisen suuresti, että tänä päivänä, kun tiedon saanti on näinkin valtaisaa, ei ketään kiinnosta ottaa selkoa uskonnostaan ja sen syntyperistä...enää kun ei tarvitse hikoilla itseään yliopistoon asti oppiakseen asioita uskonnoista.
Kuunnelkoon valtaosa pappeja ja muita (kyseenalaisia) auktoriteetteja sen mitä haluavat.. Uskonnonvapautta rikkovat joka tapauksessa lasten kohdalla.

Tässä ei-imettävänä allergisen vauvan tuoreena äitinä sitä on saanut kyseenalaisen kunnian kohdata mitä älyttömimpiä kommentteja jopa täysin tuntemattomilta ihmisiltä.
Pahimmat haavat tekee kylläkin ihmiset, jotka "tuntevat aiheen" ja tietävät, kuinka sen ottaa itseensä. Ja SYVÄLLE. Niitä ei unohda vielä pitkään aikaan.

Imetys kun meni metsiin jo heti alussa, mie tunsin itseni aika täydellisen epäonnistuneeksi ja kävin hyvän kokoisen skaalan tunteita läpi. Itseinho, syyllisyys ja epävarmuus; yritinkö sittenkään tarpeeksi jne. Aiheutin itse itselleni myös paineita: Tarkoitus oli imettäessä lypsää myös luovutettavaksi asti.
En ala tässä seuraavaa enempää perustelemaan, miksi imetys varsinaisesti meni miten meni:
Syitä oli monia ja liittyi sekä omien tissieni anatomiaan ja siihen, että vauva oppi väkisinkin osastolla heti pullolle.

Mutta se, miten ihmiset ovat suhtautuneet siihen, kun näkevät minun antavan vauvalle pullosta...voi raskas huokaus. Aina ei voi tajuta, miten joillakin on pokkaa....
Mie koin sen ihan hemmetin tunkeilevaksi, kun esim. liki tuntematon nainen tokaisee päin naamaa ihan yhtäkkiä, että "ai, eikö omaa tule?". Teki mieli sanoa, että "olenko minä sinulle tilivelvollinen siitä miten tissini toimivat?".
Niin. Nyt jälkeenpäin se kuulostaa jo siltä miltä normaalisti melkein pitääkin; ylireagointia.
Kunnes:
Eilen kävin apteekissa hakemassa uuden purnukan ruokaa pojalle ja vastaan tuli siellä sisällä naapuri. Mies.
Näki purkin ja kysyi vointia ja sanoin, että nyt menee hyvin kun saatiin pojalle oikeanlaista ruokaa. Tämä vatipää heitti vastauksen "eikö sun omas kelpaa vai"..Naurua perään.
Vaikka tässä ei enää missään hormonimyrskyissä elä, niin ottipa lujille kääntyä ovea kohti ja poistua kiehumaan pihalle. Vielä autolta meinasin kääntyä takaisin ja käydä vetämässä paidan ylös sen käppyrän edessä sanoen, että "Tässä. Ei tule. NADA. Tajuatko? Selitänkö lisää ja kuinka tiiviin esitelmän haluat?".

Mulla ei ole käynyt mielen vieressäkään Koskaan kysellä yhdeltäkään Edes ystävältäni, että onnistuuko imetys vaiko ei. Mitä hemmettiä se minulle kuuluu.
Silläpä ehkä on tullut huomattua, kuinka ajattelemattomia -HUOM: minun mielestäni- ihmiset ovat ja näemmä kokevat aiheen kaikille kuuluvaksi.
Minä pidän näitä utelijoita alhaisina juntteina jo. Pitäisi himpun verran miettiä keneltä utelee ja mitä. Ja korostetaan nyt vielä, etten mie tällaista aihetta tietenkään miettinyt juuri ollenkaan ennen vauvan tuloa. Mutta sen mitä mietin, niin totesin kyllä, että ei kuulu minulle.
En tässä nosta itseäni mihinkään pallille hyvine tapoineni asian suhteen. Koen tämän nyt vain näköjään niin eri tavalla kuin valtaosa, että erotun raivoissani taatusti. Minulle tämä on hyvin henk.koht. aihe ja se pitäisi ihmisten tajuta; asiasta voi olla montaa eri mieltä.

Minä EN KOE kuuluvani siltä osin siihen "kerhoon" naisissa, joka on innokas vertailemaan tissiensä toimivuutta ja tilittämään siitä jokaiselle. Saati sitten miehille.
Aihehan on niin henkilökohtainenkin että sama kun joku utelisi sinulta esim. kuinka peräsuoli pelaa! Kuinka moni siihen on valmis vastaamaan noin vaan rennosti, että "no mitä nyt pari pahaa pukamaa vuotaa"?!
Pitää ymmärtää, että kaikki eivät ole halukkaita puhumaan aihheesta, ottaa sen ehkä herkemmin loukkaavana jne.

Pahimpia kritisointeja olen saanut onneksi vain muutamia, mutta yksi sattui eniten: Henkilö luuli ja luulee kai vieläkin, että en imetä siksi, koska "haluat juoda viiniä ja polttaa tupakkaa".
Mie itkin tuota monta päivää. Miten *#"&/8bvl¤#* kukaan voi olla niin raaka?
Polttamaan mie ratkesin uudestaan, kun imetyspaineet ylitti sietorajan. Joka saatanan puolelle piti olla selittämässä miksi ei tule ja minkä takia ja joka helvetin ihmisellä oli OIKEAT neuvot sille, miten alkaa tulemaan. Voi herranperkelesentään, että oli elämä paskamaista silloin.

Ja nyt jälkikäteen olen yhtä mulkvisti kuin ne, jotka minut tuomitsi vittumaisilla äänensävyillään ja vihjailuillaan; en sano kenellekään kommentoijalle tästä päin naamaa, vaan ehkä löytää täältä tämän tilityksen joskus ja ymmärtää muutamia asioita.
Alkoholitta oleminen ei ole minulle koskaan ollut ongelma. Vauvan suhteen se oli täysin itsestään selvää ja on vieläkin.
Me otamme kutakuinkin vuorotellen, ja jos otetaan enemmän, niin sillä viissiin, että jompikumpi on Aina ajokunnossa jos sitä vaativa tilanne tulee.
Kerran olen kännit juonut. Saunakaljan ja pari lasia viiniä päälle. Se onneton krapula muistutti mieleen sen, ettei sitä olotilaa ole ikävä, eikä sellaista kaipaa pätkääkään. Mie olen mieluummin 100% kunnossa ja valmis vauvalle tarpeisiinsa aina, kuin hillun humalassa missään.

Jos sitten se tupakointi minusta huonon äidin tekee, niin tervetuloa ilmaisemaan se ääneen ja nenän eteen. Vihjailut alkaa riittämään.
Omaa terveyttäni mie pilaan ja myönnän olevani niin onnettoman riippuvainen nikotiinista, etten tajua miten ikinä tulen siitä eroon pääsemään. Kaikki keinot hypnoosia lukuunottamatta on käytetty.
Ja kritiikkiä tästä aiheesta mie EN ota vastaan enää yhdeltäkään, joka ei ole koskaan tupakoinut. Lupaan tässä ja nyt, että haistatan paskat päin naamaa, jos kehtaa tulla aiheesta selittämään -faktoja ja neuvoja-. JOku kaunis päivä mie vielä onnistun. Ja se kaunis päivä on sitä kauempana, mitä enemmän paineita tästäkin kasataan.

*

Tänään ei ole kiukkupäivä tekstin ärtsystä sävystä huolimatta. Tuli vain halu sanoa suu puhtaaksi näistä aiheista.