IRC-Galleria

Tässä ei-imettävänä allergisen vauvan tuoreena äitinä sitä on saanut kyseenalaisen kunnian kohdata mitä älyttömimpiä kommentteja jopa täysin tuntemattomilta ihmisiltä.
Pahimmat haavat tekee kylläkin ihmiset, jotka "tuntevat aiheen" ja tietävät, kuinka sen ottaa itseensä. Ja SYVÄLLE. Niitä ei unohda vielä pitkään aikaan.

Imetys kun meni metsiin jo heti alussa, mie tunsin itseni aika täydellisen epäonnistuneeksi ja kävin hyvän kokoisen skaalan tunteita läpi. Itseinho, syyllisyys ja epävarmuus; yritinkö sittenkään tarpeeksi jne. Aiheutin itse itselleni myös paineita: Tarkoitus oli imettäessä lypsää myös luovutettavaksi asti.
En ala tässä seuraavaa enempää perustelemaan, miksi imetys varsinaisesti meni miten meni:
Syitä oli monia ja liittyi sekä omien tissieni anatomiaan ja siihen, että vauva oppi väkisinkin osastolla heti pullolle.

Mutta se, miten ihmiset ovat suhtautuneet siihen, kun näkevät minun antavan vauvalle pullosta...voi raskas huokaus. Aina ei voi tajuta, miten joillakin on pokkaa....
Mie koin sen ihan hemmetin tunkeilevaksi, kun esim. liki tuntematon nainen tokaisee päin naamaa ihan yhtäkkiä, että "ai, eikö omaa tule?". Teki mieli sanoa, että "olenko minä sinulle tilivelvollinen siitä miten tissini toimivat?".
Niin. Nyt jälkeenpäin se kuulostaa jo siltä miltä normaalisti melkein pitääkin; ylireagointia.
Kunnes:
Eilen kävin apteekissa hakemassa uuden purnukan ruokaa pojalle ja vastaan tuli siellä sisällä naapuri. Mies.
Näki purkin ja kysyi vointia ja sanoin, että nyt menee hyvin kun saatiin pojalle oikeanlaista ruokaa. Tämä vatipää heitti vastauksen "eikö sun omas kelpaa vai"..Naurua perään.
Vaikka tässä ei enää missään hormonimyrskyissä elä, niin ottipa lujille kääntyä ovea kohti ja poistua kiehumaan pihalle. Vielä autolta meinasin kääntyä takaisin ja käydä vetämässä paidan ylös sen käppyrän edessä sanoen, että "Tässä. Ei tule. NADA. Tajuatko? Selitänkö lisää ja kuinka tiiviin esitelmän haluat?".

Mulla ei ole käynyt mielen vieressäkään Koskaan kysellä yhdeltäkään Edes ystävältäni, että onnistuuko imetys vaiko ei. Mitä hemmettiä se minulle kuuluu.
Silläpä ehkä on tullut huomattua, kuinka ajattelemattomia -HUOM: minun mielestäni- ihmiset ovat ja näemmä kokevat aiheen kaikille kuuluvaksi.
Minä pidän näitä utelijoita alhaisina juntteina jo. Pitäisi himpun verran miettiä keneltä utelee ja mitä. Ja korostetaan nyt vielä, etten mie tällaista aihetta tietenkään miettinyt juuri ollenkaan ennen vauvan tuloa. Mutta sen mitä mietin, niin totesin kyllä, että ei kuulu minulle.
En tässä nosta itseäni mihinkään pallille hyvine tapoineni asian suhteen. Koen tämän nyt vain näköjään niin eri tavalla kuin valtaosa, että erotun raivoissani taatusti. Minulle tämä on hyvin henk.koht. aihe ja se pitäisi ihmisten tajuta; asiasta voi olla montaa eri mieltä.

Minä EN KOE kuuluvani siltä osin siihen "kerhoon" naisissa, joka on innokas vertailemaan tissiensä toimivuutta ja tilittämään siitä jokaiselle. Saati sitten miehille.
Aihehan on niin henkilökohtainenkin että sama kun joku utelisi sinulta esim. kuinka peräsuoli pelaa! Kuinka moni siihen on valmis vastaamaan noin vaan rennosti, että "no mitä nyt pari pahaa pukamaa vuotaa"?!
Pitää ymmärtää, että kaikki eivät ole halukkaita puhumaan aihheesta, ottaa sen ehkä herkemmin loukkaavana jne.

Pahimpia kritisointeja olen saanut onneksi vain muutamia, mutta yksi sattui eniten: Henkilö luuli ja luulee kai vieläkin, että en imetä siksi, koska "haluat juoda viiniä ja polttaa tupakkaa".
Mie itkin tuota monta päivää. Miten *#"&/8bvl¤#* kukaan voi olla niin raaka?
Polttamaan mie ratkesin uudestaan, kun imetyspaineet ylitti sietorajan. Joka saatanan puolelle piti olla selittämässä miksi ei tule ja minkä takia ja joka helvetin ihmisellä oli OIKEAT neuvot sille, miten alkaa tulemaan. Voi herranperkelesentään, että oli elämä paskamaista silloin.

Ja nyt jälkikäteen olen yhtä mulkvisti kuin ne, jotka minut tuomitsi vittumaisilla äänensävyillään ja vihjailuillaan; en sano kenellekään kommentoijalle tästä päin naamaa, vaan ehkä löytää täältä tämän tilityksen joskus ja ymmärtää muutamia asioita.
Alkoholitta oleminen ei ole minulle koskaan ollut ongelma. Vauvan suhteen se oli täysin itsestään selvää ja on vieläkin.
Me otamme kutakuinkin vuorotellen, ja jos otetaan enemmän, niin sillä viissiin, että jompikumpi on Aina ajokunnossa jos sitä vaativa tilanne tulee.
Kerran olen kännit juonut. Saunakaljan ja pari lasia viiniä päälle. Se onneton krapula muistutti mieleen sen, ettei sitä olotilaa ole ikävä, eikä sellaista kaipaa pätkääkään. Mie olen mieluummin 100% kunnossa ja valmis vauvalle tarpeisiinsa aina, kuin hillun humalassa missään.

Jos sitten se tupakointi minusta huonon äidin tekee, niin tervetuloa ilmaisemaan se ääneen ja nenän eteen. Vihjailut alkaa riittämään.
Omaa terveyttäni mie pilaan ja myönnän olevani niin onnettoman riippuvainen nikotiinista, etten tajua miten ikinä tulen siitä eroon pääsemään. Kaikki keinot hypnoosia lukuunottamatta on käytetty.
Ja kritiikkiä tästä aiheesta mie EN ota vastaan enää yhdeltäkään, joka ei ole koskaan tupakoinut. Lupaan tässä ja nyt, että haistatan paskat päin naamaa, jos kehtaa tulla aiheesta selittämään -faktoja ja neuvoja-. JOku kaunis päivä mie vielä onnistun. Ja se kaunis päivä on sitä kauempana, mitä enemmän paineita tästäkin kasataan.

*

Tänään ei ole kiukkupäivä tekstin ärtsystä sävystä huolimatta. Tuli vain halu sanoa suu puhtaaksi näistä aiheista.