Aikas jännä. Mun mielestä kaikki menee liian hyvin. Onnellisuuden pitäisi jakautua tasaisesti koko vuodelle, eikä ryöppäytyä kerralla. ;) Mä luulin olevani maailman onnekkain ihminen maanantaiaamuna 23.7 kävellessäni Naantalin metsässä poimimassa metsämansikoita. Tajusin vasta samaisena iltana, että on mahdollista olla vieläkin onnellisempi, kun mut pysäytti brittireilaaja Turun keskustassa. Aivan käsittämätöntä, mutta jollain täydellisellä ihmeellä meistä kahdesta tuli jotain, mitä en ollut koskaan voinut kuvitella olevan olemassakaan. Ei pelkoa, että kertoisin yhtään enempää tässä.
Tuntuu siltä, että kesä loppuu liian pian. Tai paremminkin tuntuu siltä, että rahantulo loppuu liian äkkiä. Voi surku sentään, miksi kaiken pitää maksaa niin paljon. Missäs sitä olis töissä ensi syksynä..? Ihana asuntomme odottaa parhaalla mahdollisella paikalla. Voi sentään, en jaksa enää kirjoittaa, kun kerta kaikki on niin vaaleanpunaista..