"Viimeisen lähtösi jälkeen luulin maistavani kuolemaa
Mut paremmin tietävät kertoi, jos ei se tapa, niin se vahvistaa
Nyt mun pitäis olla käsittämättömän vahva
Ja mun jalkojen pysyy liimattuna maassa
Vaik jokainen mun hengityskin sinusta muistuttaa
Musiikki yksin soi
Mä en tahdo mennä enää sitä kuulemaan
Nyt elämä luisuu pois
Enkä mä saa sitä virtaa katkeemaan
Jokainen tunti syö sitä pois
Mut mä uskon että jokainen kerran kohtaa
Jonkun joka radalle tähtes johtaa
Mut mihin ne joutuu, jotka oppaan menettää?" - Irina
_ArkiPäivänVaras_
Ps. Keiton kauhominen ei hukuta niitä murheita, taas kerran opittu jotain uutta. Oisinpa vaan tippunu sieltä pöydältä eilen ja sulkenu molemmat luomet ikuisiks ajoiks tältä paskalta maailmalta.
Anteeks tää silmitön angstaus, en vaan viitti himassakaan kulkee pää riipuksissa.