Välillä tai aika usein oikeestaan, mä mietin, että tässäkö tää oli? Tuun oleen koko loppuelämäni luuseri, joka kamppailee masennusta vastaan eikä saa tavoitteitaan lähellekään itseään.
Sitten mä muistan, että oonhan mä tähänkin asti päässyt. Mitä sitten, jos muut pitää mua lusmuna, joka vaan haluaa olla työkyvyttömyyseläkkeellä? Mitä sitten, jos mä en ole saanut vielä haaveammattiani? Mitä sitten, että mä oon köyhä ihmisperse, joka ei tosta vaan lähdekään Thaikkuihin tai Karibianristeilyille?
Mulla on koko elämä aikaa tavotella haaveitani, päästä pois eläkkeeltä ja vaikka sitten lähteä sinne Thaimaahan ladyboyden kanssa bailaamaan.
Mä elän itselleni, en muille. En mun lähimmäisille enkä ainakaan niille, jotka arvostelee mua ja/tai kattoo nenänvarttaan pitkin mun valintoja.
Mä voisin kyllä lähteä opiskelemaan vaikka heti, mutta mä tiedän, että parin kuukauden kuluttua tulee romahdus. Mun pää on rikki ja se pitää ihan ensiksi korjata. Rikkinäisellä päällä ei pitkälle pötkitä!
Uusimmat blogimerkinnät
- Blogiaa :) 16.07.
- Rikkipää 17.03.
- . 15.03.
- "Vaik tääl nyt myrskyy nii viel tule... 13.03.
- Pumppuelin 20.02.
- Miss you 25.01.
- Jos sä tahdot niin 12.12.
- Keskivaikea masennus 24.11.
- Kyllä tää tästä, toivon niin 22.11.
- Pään tyhjennystä 20.11.