IRC-Galleria

En kyllä olisi koskaan uskonnut että olisin iloinen siitä että päiväni meni tunnettoman harmaasti. Mutta tässä ja nyt se on parempaa kuin kipu, sillä iloa en pysty tuntemaan. En tiedä millo pystyn taas nauraa ja iloita elämän pieniä asioita kuten ennen, aidosti eikä kännissä baarissa vain muiden takia. Nyt tuntuu ettei koskaan. Mutta kuitenkin parempi kuten tänään, ilman mitään tunteita. Ainakin ei ollut kipeetä eikä möykkyä rinnassa. ei ollut kyyneliä.
Kävin töissä jopa. Tosin jouduin kävelee Etelä-Haagasta Käpylään. Bussit 45 ja 57 ovat sinkronisoitu niin että tulemalla yhdellä sinne Haagan pääset heti jatkaa toisella. Pieneillä myöhästymisellä joudut odottaa seuraavaa bussia ja se on päivän ajankohdasta riippujen 20-40min. En uskaltanut mennä neljävitoseen ku se oli pysäkilläni. En halunut edes vahingossakaan kohdata jompaa kumpaa tai molempia. Joten jäin odottaa seuraava bussia. Myöhästyin tietty. Matka oli kuitenkin ihan virkistävä, vaikka kulkeekin pitkin ruuhkatietä. Kuuntelin mun ZedV:tä ja olin vaan. Ohi kiilteli autoja ja kasvoja. Tuntui että olen ainoa joka kulkee yksin ja tyhjänä, vastavirtaa. Töissä laitettiin ruokaa ja muuten vaan jauhettiin kaikkea Tuulin kaa. Kotin lähdin keskustan kautta. Kävelin sinnekin. Musa soi korvissa ja kuljin pimeässä. Valot kiiteli ohi suuntaan sun toiseen. Ihmiset ja heidän kiiret juoksenteli ympärillä. Jotenkin melankolista tietty mut en sentään itkenyt vaan nautin olla ihmisjoukossa. Rupesin ajattelee että olen koko elämäni elänyt juuri näin. Mun korvissa ihan oma ääni ja kuljen yksinäisenä vaikkein yksin. Tahallaan haen ympärilleni ihmisiä, paljon ihmisiä, mutta silti olen yksin. Yritän tarrautua edes johonkiin, mutten onnistu.

Sydämeni osuman sai.
Nuoli on Amorin viinistä kai.
Syvälle se upposi niin
aivan kuin jäädäkseen iäksi kii.
Iskusta sen mä vavahtelen,
vaikka se sattuu, mä vaikeroi en.

Elin maailmassain
luulin, että sen rauhaa ei järkkymään mokoma saa.
Mutta ootapa vain,
Sinä uniini tuut, olet mun, olet unelmissain,
päivin ja öin ikävöin vain.

Sydämeni kädessä sun
heikoksi muutun mä kun rakastun.
Sydämeni omakses' saat
toivon et' kanssani omasi jaat.
Sieluni kuin sumussa on,
luoksesi etsin ja oon levoton.

Sylihisi kaatua kaipaan,
hymysi sen saanut on aikaan.
En kosketustas ootella malta,
polvet multa pettävät alta.
Minut saat, kokonaan.
Mä sylihisi matkaani teen..

Sydämeni osuman sai.
Nuoli on Amorin viinistä kai.
Syvälle se upposi niin
aivan kuin jäädäkseen iäksi kii.
Iskusta sen mä vavahtelen,
vaikka se sattuu, mä vaikeroi en.

Onpa ollut hyvä päivä tänään! Kertaakaan en itkenyt enkä oksentanut. Nukuin jopa 3h! Mikäs siinä on syynä? Hassua, mutta keskusteltuaan eilen parin ihmisen kanssa ja tajuttuaan kuinka pahasti mua on vedätetty ja että se toinen on oikeastan hyvä ihminen, mun olo parani heti, en tiedä miksi. Luulis että sen ei pitäis vaikutta, silti se on joku joka on paikalla jossa haluan olla itse. Ehkä se on sitä että tiedän N:n olevaan hyvissä käsissä ja että ehkä hän ei saa kokea sitä ahdistusta ja surua kuin minun kanssa. Ehkä olen vaan päästämässä irti, vaikkken usko että koskaan vastaava tulen kokemaan. En tiedä syytä.
Myöhemmin kauheiden uutisten jälkeen polla meni taas sekaisin, mutta kun vihdoin jo aamupäivästä sain unta,herätettyään olen ollut ihan pirteä. Jutellut kaverin kanssa mesess ja jouduin vähän olkapääksi. nooh, vaikkei aina jaksaa ymmärätää ihmisiä ja sitä että joskus ne itke ihan olemattomia, tyylin kynsi katkes ja tukka huonosti (vaikka edellinen keskustelu ei ollut sitä) vaikka itselläsi on oikeita ongelmia, on mukava todeta että sinuun luotetaan.

Shiva ja Unelma, molemmat kiimassa, voi hlv tätä huutoa. Ne ei tuu toimeen :( Shiva on Unelmalle ystävällinen mutta Unelma käy kiini heti ku Shiva lähestyy :(

Uni ei taas tuu vaan millään... Olen eka kertaa yksin kotona tänä vuonna... Kaikkea taas päässä pyörii. Mietin sitä pikkuista raukka lasta ja oma reissua 12.12.06.. hassu sattuma et juuri siinä päivänä.. no jooh, aloitin taas... Oon miettinyt sitä paljon, siis reissua. Hassua kun sitä oli siell kuin ulkopuolinen sivusta katsoja. Ei yhtään ollut olo et mä olen osa sitä. Ja kun näin kuvissa itteäni eka ajatus oli et WTF, se oli tietty sekunnin murto-osa, mut siltti. Samoin mietin sitä et miks niin pimeitä ja outoja juttuja oli mielessä sillo, väärät asiat.. mut ei, ei ne olletkaan, ne oli tärkeimmät asiat, mut epäsuoranaisesti vaan jonkun muun kautta.

Ihan hirveetä et mull nyt netti, mä addiktoidun ja sitten tämä "palsta" saa sellaiset määrät purkauksia että hoohoh! Kuten olen joskus kirjoittanut et en paljoa tänne latelee ku kaikki hyvin, mut sit ku ei niin sit textiä riittää.. ja mulla oli asiat hyvin viimeks yli 7 kk sitten.. joten varokaa näitä patoutumia!

Ennen en ajatellut yhtään et mitä tein vuosi sitten samana päivänä, nyt jatkuvasti meielless. Kun käyn vanhoja merkintojani läpi mietin, uskoinkohan mä sillo et olen tässä pisteess tällä hetkellä? En edes voinut aavistaa! Huomasin muuten eräässä merkinnässä yhden jutun. Kaikkihan tietää et mulla on "ongelma" oksennuksen kanssa. Tulee helposti ja väärässä paikka, päivittäin. Kun olin N.n kanssa se juttu hävis kokonaan! Nyt taas olen kahta kauhemmin siitä kärsinyt. Eli se on sittenkin henkistä?! Olenko mä niin tunteilla elävä et kroppa reagoi näin?!

Kuulin äskettäin jotain sellaista joka TAAS kerran sai mut ihan sekaisin. Minä näköjään kerään ympärilläni vain surua ja tuskaa. Kahta kauhempaa viel se että tiedän minkä pikkunen kavi läpi kunnes sai rauhan...
Ystäväni tytärtä joka oli vasta 10v (!!!!!!!!!) raiskattiin ja tapettiin raa'sti jonka jälkeen paloiteltiin ja heiteltiin pitkin mettää eläinten syötäväksi. Lapsen isä ei kestänyt ja hiirätytyi....

ei voi edes mitään sanoa...

paitsi että MITÄ VITTUA MINÄKIN ITKEN MUN ELÄMÄÄ?!?! Olen päässyt jo kerran helevetistä, miks ajan itse itseäni takaisin?! kaikki on niin suhteellista!

Helpoo olla nuori
kaikki tai ei mitään
hei rock and roll
On helppoo tarttuu kiinni
Ja kohta päästää menemään

Päivät ne vaan tulee ja
menee läpi korvien sunnuntait
ja sormien on helppo
kitaralla iltaa säestää


On niin helppoo olla onnellinen
Ja tyytyy siihen mitä on

Helppo olla vapaa kuvitella
että kaikkeen löytyy syy
Mut miten rakkaus
tai maailman synty selittyy

Mä voin suunnitella mun koko elämän
vaimon ja viran ja talonkin
Mut kaikki menee toisin
joku suunnittelee mua paremmin

On niin helppoo olla onnellinen
Ja tyytyy siihen mitä on

Kuinka moni erilainen yrittää olla erilainen vain sen takia että on siisti olla erilainen? Kuinka moni kokee olevansa erilainen erilaisten joukossa - vähemmistö vähemmistössä?

Olikohan kohtalo että olin 2 kertaa Lapinjärvellä, välissä oli tasan vuosi, molemmat koulutusjaksot olivat minulle elämäni käännekohdat. Ehkä sattumalta, ehkä ei. Lähdettyään koulutusjaksoon en enää palanut vanhaan elämääni kummallakaan kerralla. Ekalla kerralla kyseessä oli ero vaimostani ja ulos kaapista tuleminen, toisella kerralla muutto Helsinkiin, sivarin suorittaminen ja täysin uuden elämän aloittaminen taas kerran. Kuinka monta kertaa elämäni on muuttunut täysin, yläsalaisin! Muutto Venäjältä Suomeen. Isosta, monen miljoonan kaupungista pieneen, muutaman sadan ihmisen kylään. Muutto vanhempien kodista omaan kotiin. Sittemmin railakkaasta opiskelija elämästä rauhalliseen parisuhteeseen. Isäksi tuleminen. Mieheen rakastuminen ensimmäistä krt.. Ero vaimosta. Ulos kaapista tuleminen. Taas muutto, kaupungista maalle. Sivariin meno ja muutto Stadiin. ja Stadissa sitten totaalinen elämän vuoristorata. Tämä ja moni muu asia on muokannut minut sellaiseksi mitä nyt olen. Se, mitä en nähnyt ennen, näen nyt, se mitä en ymmärtänyt ennen, ymmärrän nyt. Se, mikä oli enne tärkeä, ei ole minkään arvoinen nyt…

Oi että ku olen onnellinen siitä että minulla on viell edes muutama ystävä joihin voin luotta. Kiitos Sanne ja Jussi näistä päivistä! Ilman teitä en olisi ehkä ollut enää täällä. Oli ihana touhuta ja tehdä kaikkea. En muista edes millo viimeks jouduin polltopuita tekee, varmaan joskus kotimaassa... Teidän talo on sit niin nätti! Olen hieman (eikä niinkä hieman) kade. Minäkin haluaisin näin. Oma kulta, oma talo, paljon ystäviä. Ehkä joskus, ehkä... Kiitos kulta kaunis että jaksoit kuunella mun itkuja (ja nyt taas pillitän) auttoi paljon. Katostaan uskallaanko ens yönä ehkä jopa nukahta ja nukkua ilman painajaisia. Olette molemmat tärkeitä!
Sitten tänään oven taakse ilmeistyi kaksi joulupukkia. Ne toi minulle TIETOKONEN ja NETTIYHTEYDEN! En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseen sen, mutta niin suurta kiitosta ei ole olemassakaan milaisen haluiasin sanoa! KIITOS Ari ja Jussi! Tekin kaksi olette niin paljon kestäneet minua että välillä itsekki ihmettelen! Kaikki mun oikut ja sekoilut, masennukset ja ylipirteisyyden. Näiden vuosien aikana kyllä näkee kuka oikeesti välittä ja kuka ei. Kiitos teille vielä kerran!

Jokunen kk sitten sanoin että N alkaa seurustelee jo ennen vuoden vaihdetta ja että se tulee olemaan "se oikea". Ja mä vaan jään yksin. Kuinka oikeassa olinkaan! En vaan uskonut että musta tulee noin katkera ja katkeruudessani uskon kaiken paskan mitä vain yksi ihminen selittää tarkistamatta totudeen! Nyt kyllä olen pettynyt itseeni, minun jos kenen pitäisi muista ettei kaikki ole niin ku sanotaan. Eikä niin miltä se ehkä aluksi vaikuttaa. Pitäis muistaa että ihmiset puukottavat tahallaan, ilkeyttään. Tekisi miei pyytä anteeksi täysin tuntemattomalta ihmiseltä. Joten näin julkisesti pyydän anteeksi sitä kaikkea paskaa mitä kirjoitin kahdessa edellisessä merkinnässä. Kyllä nolotta kun nyt tiedän mistä oli kyse. Olin vaan niin väsynyt (tulipa valvottua yli 3 vrk) ja oli tietty stressantunut. Aina helppo uskoa paskaan jos sitä itse haluaa sillä helpottaa edes vähän tätä pettymystä.
Nooh, toivottavasti edes kaks ihmistä tulee onnelliseks tässä pinnallisessa maailmassa. Vaikka en kyllä tuu koskaan kestämän tätä ajatusta, liian paljon menetin, eikä mun pettynyt ja surullinen olo kuitenkaan tästä paranee...

En ymmärrä, en ymmärrä, en ymmärrä! En voi, en vaan voi.... Sydän hakkaa tuhatta sataa, olen tämän vuoden puolella nukkunut ja syönyt vähemmän kun ihmisen pitäisi vuorokaudessa. Mä en ymmärrä miksi, miksi, miksi, miksi?
Tiedän että moni pitää mua jo jonakin skitsona, hulluna jota pitää kaarta, takertuvana idoioottina joka ei osaa päästä irti - niin kait olen. Mun pää on NIIN sekaisin, kaikista niistä valheista, teoista, välipitämättömyydestä ja taas kerran valheista, valheista ja valheista ( 29.10 hän kertoo : "Mä rakastan sua ihmisenä todella paljon ja olet aivan huippu tyyppi. Mä en vaan uskalla tai pysty päästä ketään lähelleni. Mä en pysty laittaa itseäni likoon niin kuin sinä pystyt elämään täysillä. Jos pystyisin seurustelemaan se olisit sinä" ja JO KUUDEN VIIKON PÄÄSTÄ hän seurustelee toisen kanssa ja on aivan rakastunut)!!!!! Miten ihminen jolle annat kaiken pyhimmän ja avat sydämesi voi tehdä noin?! Miksi? Sattu niin perkelesti. Luulin ett tää on jo ohi, mut ei, tää vasta pahemmaks muuttui. En voi ymmärtää. Miksi pitää potkia näin?! Ja minä viel uskoin, uskoin kaikeen siihen paskaan. Yritin. Tein kaikeni, niin hyvää kun pahaa. 7 kk yritin vakuttaa että se mikä meillä on/oli, on maailman parasta. Että ne onnelliset kuukaudet voivat vielä palata ja muuttua vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Mitään en saanut ja siten tulee se (häneksi ei voi kutsua edes) ja saa noin vaan kaiken... ja kun tietää mikä se on sattuu enemmänkin. Mä olen sit niin pohjasakkia että jopa se on parempi?! vai eikös hän ymmärrä/tiedä minkä kaa on sotkeutunut?! Nyt se saa kaiken sen, kaiken sen lämmön ja tuen, niitä halauksia ja keskusteluja, läheisyyden, KAIKEN...
Myös vituttaa se etten saa näitä ajatuksia päästä, en voi nukkua enkä syödä. Olen jatkuvasti jossain siellä, kolmantena pyöränä. Näen ja kuulen kaiken, olen kärpäsenä. Mä en ole kyennyt käymään töissä jo kahteen viikkon. Olen menettämässä järkeäni vaikka yritän sanoa itselleni ettei se ole sen arvoista. Yritän, mut en pysty kuitenkaan asialle mitään. Miksi vitussa jumalla antoi mulle tämän tien?! Tämän niin pirun vaikean ja kivisen tien? Mä olen jatkanut eteenpäin niin vaikeiden asioiden jälkeen ettei moni voi kuvitellakkan. Olen nähnyt niin paljon pahaa ettei toivosi viholliselleen. Köyhyys, sota, väkivaltakuolemia, hyväksikäyttöä, nälänhätää...nähnyt omin silmin, kokenut omassa nahassaan, kuitenkin säilytin järkini ja uskoin ihmisiin. Uskoin että ihmiset voivat tuoda toiselle onnen ihan rutiinielämässä, uskoin että ihmiset voivat olla hyviä ja epäitsekkäitä. Uskoin että ihmiset voivat rakastaa ja jakaa sitä rakkutta. Uskoin että ihmiset tarkoittavat mitä sanovat. Uskoin kaikesta huolimatta inhmillisyyteen. Mutta sitten elämään astuu yksi ihminen ja mä olen rikki ja en tiedä saako enää korjattua tätä sydäntä koskaan... Elävä kuollut - kirjaimellisesti...