IRC-Galleria

OMG! Joskus on parempi jättää menneet taakse, olla miettimittä ja kohtaamatta niitä. Löysin tänään yhden levyn jolla oli vanhoja kuvia, s-posteja yms. Mamma Mia että oon taas vollottanut!!! Löysin kuvia joissa on rakkaat, jo minua jättäneet ihmiset kanssani ja olen NIIN onnellinen heidän kanssa. Löysin kuvan ihmisesta jotta ei enää ole. Löysin mailit joita ei olis vältämättä tarvinut lukea, kuvat joita ei tavinnut nähdä - ne tihkua rakakutta ja niitä *nyt jälkeenpän katsottuna* kliseeitä jotka kuitenkin vuosi sitten saivat minut kukkimaan.
Mutta antoisin ja samalla myös ehkä ikävin löytö oli valokuvat minun kotikylästä. Kesäisestä sellaiseta. Mieleen palasi ne ajat. Lapsuuteni. Ne polut jotka muistan edelleenkin, ne "salaiset" portit ja oikoreitit. Se varpusten, pulujen ja pääskyjen jatkuva, huumava ääni. Kuivan, pölysen maan tuoksu. Se ihan oma maailma jota ei voi sanoin kuvata. Se kosteus saden jäkeen ja auringonpaiste. Kissat löhöilemässä penkeillä, nurmikolla ja jopa kävelytiellä. Mummot istumassa ja juoruamassa talojen edessä. Ne tietää tarkkaan kuka talon asukkaista on missä tällä hetkellä ja kuka saa vieraita. Ne tietää kaiken! Muistan sen lämpimän tuulen jonka tunsin kasvoillani ku hurjastelin polkupyörälläni myöhään iltaisin kavereiden kanssa. Ne auringonlaskut jotka näin kiivettyään talon katolle. Niin paljon kaunista palasi mieleen etten edes jaksaa kaikkea tänne kirjoittaa. Palasin takaisin, sinne minne ei enää ole pääsyä...

Tein uuden albumin kotikylästäni...

Jooh, arvaa vaan onko nukkunut taas yhtään?!!!

Sekosin tänän munissa! Piti ostaa vaan pakkakuksen kananmunia, mut kas kas, niitä oliki niin himpskutin monta eri laatua. Jotain ihme koodimerkintöjä joista en tajunut mitään. Ja sit ostaako kananmunia, virkku, vapaa vai luomu kananmunia?! Piti kaupassa tehdä nopea ratkaisu. Päädyin ottamaan virkku munia (hehe). Mut sitten kotiin ja tutkimaan asiat tarkemmin netistä... EI OLISI PITÄNYT SITÄ TEHDÄ! nyt mun pikku pää täynä erialisia kanaloita, kanalatyyppeja, kasvatusmenetelmiä kanarotuja ja niitten hybrideja yms yms yms. Aika siihen kuului yli 10h ja kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. Siiipikarjaliitto kertoo yhtä, kauppiaat toista, eläinjärjestöt kolmatta. Laitoin munakunnalle pari kyssäriä, katsotaan saanko koskaan vastauksia. Sittenpa kirjoitan enemmän aiheesta joka ei ollutkaan niin yksinkertainen ku sitä luulis...

Hassu päivä takana viell siinä mieiessä että ihan tahtomattani olen joutunut useamman kerran keskustelemaan ja muistelemaan asioita joita en enää muistanutkaan. Tai muistan, muistan hlv:n hyvin, mutta olen vaan siirtänyt ne sivulle. Mieleen palasi hienoja aikoja. Hassua että masennuksessa sitä ei tahdo muista elämän kauneutta. Mutta toisaalta kun naama painautuu mutaan niin ei sitä aurinkoa näe vaikka se on siell ylhällä paistamassa...

I AM DINA - hieno elokuva!!! Samastuin taas. Kaikki ketä uskalta rakastaa edes vähän jättävät, tavallaan tai toisella. Sielu on tyhjä ja tunneton. Eikä huomaa mitään kaunista, ei ketään kuka tarvitsee sinua vaan rypee siinä melankoliassa, tahtomattaan. Ilman rakkautta ihmiset ovat vaan tyhjät kuoret, vaikka jotkut sen hyvin peittävät.

Tääs tälläinen päivä ja yö takana ja edessä. Mielessa taas sama juttu. Elämässäni on 4 henkilöä joita rakastan ja kaipaan joka päivä. Joita haluan halata ja sanoa heille että rakastan vaikka ne olisi syntisiä ja likasia. Rakastan kaikineen vioinen. Haluan halata niitä ja saada halauksen takaisin. Haluan tuntea heidän tuoksua ja olla vaan, viettää aikaa. Nukahtaa onnellisena tietäen että ne ovat osa minun elämää. Mutta olen niin kamala ja hirveä etten yhtäkään niistä saa nähdä, saa kosketta, hallata. Mitä olen tehnyt ansaitakseen moisen? Mikä meni pieleen mun elämässä näin pahasti? Miksi mun täyty olla onneton kun muut saavat nauttia heidän läsnäolosta? Miksi täysin vieras ihminen voi leikkiä isä mun lapsille ja päättä heidän puolesta mikä heille hyväksi ja mikä ei? Saavatko ne nähdä minua, olla tekemisissa kanssani. Miksi rakas mies sanoo että rakasta mua ja ettei mussa ole mitään vikana, mutta siltti ahdistuu kun haluan ilmaista tunteitani, ei haluaa otta vastaan eikä antaa takaisin sitä suuurinta? Miksi hän jakaa elämän ilot ja surut jonkun muun kanssa? Mikä mussa noin pahati pielessä?

Ja jotain omasta päiväkirjasta vuosien takaa, oi kunka taas osuu tähän hetkeen!


Neljas vuosi jo sota menossa, omakseen ilokseen
Neljas vuosi kun pimahdan joka päivä
Neljäs vuosi jo kun kävelen sua kohti
4 krt vangiks päädyin
4 krt tunnettomasti häivyin
4 krt sieluni sotkin tuleen
4 krt sydämeni meressä hukutin
4 krt yritin tappaa, mutten tappanut
4 elämä menetin
4 ihmettä näin
4 sanaa toistelin ja toistelen
4 sanaa rakkaudesta sanon ja voin kuolla
4 sanaa rakkaudesta : sinua mä vieläkin rakastan!
Näin teitä makaavan kuun alla kuolleina ruumiina
Kuu loisti veresenä tähtenä
Suolaisena merenä
Loista sinäkin
Itke sinäki
Mut älä ole hiljää
Vaikka olet kuolemaisillaan: rukoile ja laulaa

Olemme liian ihmisiä, me rakastamme liika, näkemättä toisten planeetojen valoja. Jossain avaruus laskee tähtiään, muttei vuosisatojenkaan päästä pysty kaikkia laskemaan! Älä vaan rakasta minua, älä! Ole kanssani julmempi, aktiivisempi! Älä pyytele anteeksi, tee mulle perversio. Aina tule olemaan niin, ne jotka meitä rakastaa katkaisevat meiltä siivet kirvellään ja sammuttavat valon! Avuruus meille kettuilee ja vie tähdet sinne minne ihmiselle tietä ole. Päästä meitä sinne, älä rakasta meitä, ole meille julmempi..... Ja tulet ymmärtämän raipan iloja. Kivun ja surun läpi tulet näkemän tien syynninpäästölle - perversiolle. Näin tulee aina olemaan....

Me keräämme ympärille ihmisiä. Toiset enenmmän, toiset vähemmän. Mutta ihminen on laumaeläin ja yksin se ei selviydy, vaikka kuinka jotkut yrittää vakuutta toisin. Jokaisen ihmisen läsnäolo on tarkoituksellinen. Jokainen opettaa sinua eri asioille. Toiset tietoisesti toiset ei. Esimerkiksi vanhemmat yrittävät meitä opettaa olla parempia ihmisiä, yrittävät näyttää mikä on hyvä ja paha heidän mielestä. Jotkut vanhemmat eivät kestä jos alat käyttämän omaa järkeä ja tekemän omia päätöksiä, jotka ei vältämättä sovi yhteen vanhempiesi mielipiteiden kanssa. Jotkut ohikulkijat voivat opettaa sinua jolleki arvokkalle asialle ja taas vuosia vieressäsi ollut ihminen ei loppujen lopuksi vaikuttanut sinuun millään lailla. JOskus me kiroamme ihmisä jotka ovat satuttaneet meitä tai käyttänet hyväksi, muttemme muista että heidänki läsnäolo elämässämme on tärkeä ja opettavaista. He olivat tarkoituksella kanssamme.
Sitten on ihmisryhmät joihin jakautuu koko sosiaalinen piirisi. Jotkut ihmiset painavat sinut alas, jotkut ylös ja jotkut pitävät vaan pinnalla. Jännä siinä on se, ettei koskaan voi tietää kuka on kukin. Ystäväksi naamioitunut ihminen voi olla se joka vahingonilosta, tai pelkkä ilkeyttään tai ajattelemattomuuttaan saa sinut tuntemaan itseäsi turhakis, tarpettomaksi, tyhjäksi. Jotkut kääntele veistä haavoissasi piilottaaen koko raan teon vitsin taakse. Toiset ihmiset esittää kauheesti välittäviä, yrittävät mukamas auttaa ja puhuvat kauniisti. Ne tavallaan välittävät, mutta vain silloin ku satut törmämään niihiin. Sillo ne kysyy vointia ja toivottavat onnea. Muttei ne koskaan soita tai tulee käymään kun sinulla on paha olla. Ne ei oikeastan edes ajattele sitä asiaa. Niitten motto tiedostamattaan on "pois silmistä - pois mielestä"- sellaiset helpottavat sua hetkillisesti, ihan kun saisin puhkaistun ilmapatjan keskellä merta. Ja kolmas ryhmä on ne jotka työntävät sinua ylös. Ne ihmiset ovat yleesnä aitoja persoonia, jotka välittävät, muttei ne sitä mainostaa joka nurkassa. Ne ei vältämättä edes kysyy joka pv vointiasi, mutta olemalla oma itse ja lähelläsi saavat sinua hymyilemään ja unohtaman edes hetkeksi huolet. Ne saavat sinut mukaan kaikii omiin juttuihiin. Ne eivät ole reviiritetoisia tai mustasukkasia. Ne vaan ovat ja haluavat sinun olevan oma itse, ilman mitään paineita ja tekoyrityksiä. Sellaiset ihmiset yleensä itse eivät ole niitä onnellisempia elämässä, mutta ne osavat iloita sitä mitä heillä on just nyt, enemmän kun kukaan muu.


Ja jos multa kysytään, niin viikon ehdottomasti parhain biisi on Yann Tiersen - Les jours Tristes (instrumental)

"mä luin sun päiväkirjan melkein kokonaan.... tuli vaan mieleen että onko se kaikki totta, voiko se olla totta?"

"nuo sun tekstit tosiaan vaikuttaa siltä, että sä tykkäät kirjoittaa ja tosiaan aitoa"

"sä kirjoitat aidosti, tunteella ja pelkäämättä. vahvaa kamaa sun tekstit, mä tykkään. sulla on niissä mukana myös sopivasti huumoria, vaikka usein kirjoitatkin vakavista aiheista"

"Sä kyllä kirjoitat hyvin, pakko myöntää."

"kun sä niin innokkana kirjoittelet, niin poksahti hulluun päähäni, että syntyisikö meiltä yhteistä kirjaa???"

"sulla on AITO PALO kirjoittamiseen. ja sillä on merkitys."

ja kaksi viimeistä kommettia tuli s-postilla ihmiseltä joka on julkaissut muutaman oman kirjan... Ehkä pitäis miettiä asiaa tosissan?! ...tosin se näyttelyki pitäis saada aikaseks vihdoin viimein...

Ystäväni sanoi mulle tänään:

"Minä uskon, ja lääketieteelliset tutkimukset tukee sitä, että viha on aina kaikkein tuhoisinta sille joka on vihainen. Viha tekee ihmisestä ruman ja heikentää terveyttä, sekä mielen että ruumiin. Se on tunne josta voi päästä erillaisin tekniikoin eroon. Se on tunne josta ei koskaan, ei koskaan ole mitään hyötyä sen kantajalle.
No, koston tunne voi olla sellainen pieni hyvän olonlähde, mutta se on huono sellainen, se on lyhyt fiksi ja kohta täytyy taas uudestaa iskeä uusi kosto, tai muuten tulee pahempi olo. Ja kosto yleensä johtaa toiselta kostoon, josta tulee jonkin asteinen kierre, joka ei myöskään kenenkään onnellisuutta nosta.Siitä tulee oravanpyörä, jossa toinen tai molemmat kieppuu kuukaudesta tai vuodesta toiseen, kunnes toinen tajuaa lopettaa ja jatkaa eteenpäin. Se kumpi on fiksumpi vaihteleekin sitten.
Mutta toisaalta, hyvin yleistä on ettei viisauksia kuunnella. Vihaisena on jopa vaikea kuulla mitään viisasta niissä, kun viha sokaisee.
Mut kokoajan tulee lisää kokemusta ja huomaa, miten typerää on antauta sille tunteelle. Se miten toimii vihaisena tuo aina myös itselle huonoa oloa, joko katumuksena tai omantunnon kolkutuksena, tai sitten koston kautta.
Mut hyvä on, että vihasta voi koska tahansa vapautua, kun vaan muuttaa näkökulmaansa ja tajuaa, että ne teot, jotka aiheuttivat vihan alunperin, ne teot teki sellainen henkilö, joka oli sen verran typerä, että luuli, että viha ja kosto voisi parantaa tilanttetta, edes itsekäästi ajatteli siis niin. Sellainen henkilö on enemmän säälittävä idiootti kuin paha. JA meistä jokainen on melko usein juuri se idiootti itse... IHAN jokainen."

NIINPÄ! Kuinka usein me unohdamme tämän... MINÄ UNOHDAN! Tosin en halua kostaa, en, siin ei ole järkeä, haluan vaan että edes vähän ymmärttäisi minua edes vähäsen. Sen mihin on minua heittänyt kun kiven pohjattomaan mereen...

Ulkona on vihdoin lunta, valkoiset jänikset nayttävät jopa luonnolisilta valkoisella maalla, tosin kun viell viiko sitten kun nurmi oli vihreä ja jänikset valkoiset. Sään on vähän harmaa ja minun rytmi aivan sekaisin. Tosin kuten pääkin. Kuten Eräs ystävä tuoll kirjoitti, olen aika hukassa, se on juuri oikein sanottu. Hukassa olen enkä löydä ittteäni takas millään...
Mun parvekkeella on raitiovaunu. Se on hieman erilainen ku muut, se on punainen ja sen katto on valkoinen. Sekin on masentunut, ei viitsi pitää edes valot päällä, ei halua kuulemma näytää tunteet muille. Se vaan istuu siell yksin ja pössyttelee. Olen yrittänyt sille laulaa ja vaidoin öljyt. Mikään ei tehoa. Se vaan on siin, tunnettomana. Välillä kuulen syvät huokaukset. Minua säälittä se ihan pirusti, mut en tiedä enää mitä pitäisi tehdä. Ehkä parempi antaa van olla? Mut jos se alkaa miettii itsetuhoisia? Mä en haluaa sitten miettiä että olisinko voinut tehdä toisin ja pelastaa sen elämää. Toisaalta jos sen elämä niin surkea, niin kannattaako sitä autta? Joskus on parempaa/armeliampaa lopettaa kärsivä eläinta, miksei raitiovaunuakaan?!

JEEE! Sain vihdoin nukuttua klo 7.40-15.35! Näin ihana unta että rakas nukkuu vieressäni halikkain ja tunnen hänen sängen vasten kasvojani. Herättyään mun kulta oliki vieressäni, halasi ja naama oli poskellani. Shiva rakas tyttö. Se halasi minut ihan kirjaimellisesti! Kroppa peiton alla, tassut kaulani ympäri ja pää mua vasten. Se vaan oli niin ihanaa, pitkään en ole niin kiva herätystä kokenut! ...että viell kerran kysyt miks mä tykkään eläimistä?!...

Oli muuten UPEA esitys, vaikka viell viimeisessä läpivedossa olin "et nääh, tästä tuu mitään" jotenkin oli tunnelma kadoksissa. Mutta sitten ylesön edssä, oikeassa valossa..OMG! Tietty räjähdin itkuun, mut kaikki luuli sen kuuluvan asiaan. Olin kuulemma kun Klonkku ja sen aarre siel nurkassa :D Sain kukkia ja paljon palautetta, positiivistä. Me kaikki saatiin! Lavalleki piti tulla useamman kerran esityksen jälkeen ku yleisö ei rauhoittunut millään :D Meitä muuten kuvatiinkin ykköselle.. kuulemma joskus ke:sin klo 8.05 tai jotain sellaista tule TARU-TV ykkösen aamutv:n yhteydessä.. en sit tiiä tarkalleen millo se esitetään... Sitten käytiin syömässä porukalla ja oli ihan mukava ilta, kunnes palasin maan pinnalle ku lähdin kökkkii pimeässä päin bussia ja korvissa soi Nancy Sinatra- my baby shot me down... jeps, ja taas tässä ollaan... yksin, kissojen lämittiminä, vaikka halua lämmittä jotain ihan muuta...