On niin huono olo, että en ees tiiä mitä tunnen. Ihan sekasin. Oon niin täynnä erilaisia tunteita, että se kaikki tiivistyy tyhjyydeksi. Ha, vähän ku musta aukko.
Miten täs nyt näin kävi. Juuri niin ku pitikin. Kerranki suunnitelmat piti, ne joita en tehny. En suunnitellu alakerran raksan miekkosta, en autoajeluita ja en sammumisia yöbussiin. En myöskään tätä tavaran paljoutta, hyönteisallergiaa enkä mansikkamargaritakannuja. Snäkkiksen kanta-asiakkuus tuli myös yllätyksenä kuten myös letzen oppiminen ja näin ihanien ihmisten tapaaminen. Mä hämmästyin omaa sopeutumistani kiireeseen ja hektisyyteen, jatkuvaan uusien asioiden kohtaamiseen ja kielikylpyyn. Lapsiperhees asumiseen en tottunu oikeastaan, mut viinin litkimiseen ihastuin (liikaakin). Alle euron kuohari ei olsi tullu vuosi sitten ostoslistalle, mut minkäs teet. Maassa maan tavalla.
Tää on ollu superia. Manifique!! Tai manific, riippuu vähän. Ech sin dek an möös te käk??! Jos saisin nyt valita, valittisin. Täytyy vaan toimia, sehän se elämän juju on. Io. NoYes ja kielenauto. Yöuinti ja puiston puu, punkkarit rottineen ja student mix. Belgialainen suklaa ja delhaizen tarjonta. Voi mikä ikävä tulee. Koko elämä jää tänne, mutta koko elämä on muualla ku täällä. Nää on mun huudit ja tää ei oo mun koti. Jos haluaisin ni jäisin. Sehän se ongelma onki.
_anna sitä loilaa pliis_
Ootte aika hyviä, kyl mä teistä tykkään. Vuokrataan joskus no country for old men ja ollaa kannissa.
Meille vai teille? Mennaan heille.