Aurinko paistaa ja on iloista. Hyvin haikeaa, toki. Mun ekat eskarit lähti joululomalle. Puolivälissä siis ollaan, voih. Noista pienistä, hiljaisista ujoista muksuista on tullu suupaltteja, jotka haluaa kertoa mulle tärkeitä asioita ja jotka luottavat muhun kun tulee paha mieli.
Kun meidän opiskelija oli eilen viimeistä päivää, lapset oli ihan kreisinä koko ajan halaamassa häntä. Jo opiskelijan ekana päivänä yks tyttö kertoi tykkäävänsä hänestä:) Me ku ollaan opittu se, että ei siihen ekaan tekstariin laiteta rakastamisia. Pitää eka kattoa kestääkö juttu ja onko toinen samoilla linjoilla. Täytyy testata, kuinka tosissaan se toinen on ja onko hän valmis antamaan itsestään suhteelle. Pitää varmistaa, ettei tuu turpiin tai ettei nolaa itseään. Mut tää tyttö, tää tiesi, että opiskelija on vaan hetken täällä. Tyttö ei epäröinyt silti kertoa tunteistaan, vaikka noh, turhaahan se periaatteessa oli. Ei johtanut suhteeseen eikä elinikäiseen kumppanuuteen. Mutta miten paljon se antoi molemmille. Tyttö jakoi tunteitaan ja opiskelijasta varmasti tuntui kivalta, kun tiesi lasten tykkäävän ja pitävän hänestä. Tyttö tajus, että nyt pitää sanoa, jos on jotain sanottavaa. Ei kai se välittämisen osoitus ikinä turha ole. Vaikka se toinen ei tuntisikaan samalla tavalla, onhan se silti kivaj tärkeää tietää, että joku välittää. Jos sitä puheaikaa on jäljellä vain pari senttiä, siihen viestiin sit pitää laittaa se "oot rakas, ikävä sua.".
Lapset niin aidosti näyttää sen välittämisen, tai sen puutteen. Luin Hesarin Kuukausiliitteestä jutun, missä oli Jokelan koulusurmien tekijän internetissä lähettämiä viestejä. Rakkautta ja ylistystä nettitutulle. Kun tyttö löysi uuden kullan, poika hermostui ja lähetti ilkeitä ja katkeria viestejä. Näytti kyllä tunteitaan, mutta... Se ei silti auttanut, ei poistanut sitä vihaa ja pettymystä tätä maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Jutussa oli, että jos jotain ei saa, alkaa sitä kohtaan tuntea vihaa. Pettyy siihen asiaan, mitä haluais. Ihmisiin, joista ei tullutkaan ystäviä ja joilta ei saanut tukea ja turvaa.
Mun uuden vuoden lupaus on tehdä näitten lasten eskaripäivät paremmiksi. Niin, että niillä on hyvä ja turvallinen olla eskarissa ja mun kanssa. Olla läsnä ja tukena, kuunnella ja katsoa silmiin, silittää ja halata. Olla vielä parempi ope ja aikuinen, roolimalli ja turva. Sellaisia ei ole ikinä liikaa. Täs maailmas niitä tarvitaan paljon enemmän.