IRC-Galleria

Tulin justiinsa kotia. Vein kannettavani Lukelle korjattavaks ja jäin sinne sit Tompan ja Luken kanssa hengaamaan hetken. Saatan pistää poikien kuvat tänne kohta, mikäli jaksan.

Ystävänpäivä on taas. Koitin aiemmin tänään miettiä, että kenen kanssa haluisin viettää sen. Enkä keksiny ketään. Luuseri? Näköjään... Ongelma on, että mulla on kasapäin kavereita, mut oikeestaan ei paljoakaan ystäviä. Moisia ainakaan, joille vois soittaa, että "Hei, en taho olla yksin ystävänpäivänä. Hengaa mun kanssa koko päivä ja leikitään, että oltais bestiksii." Itseasiassa on mul ystävii, joille voisin noin soittaa. Mut niillä varmaan on jo muuta tekemistä. Enkä mä tiiä, uskaltaisinko sittenkään olla noin suora.

Ajoin kotia päin äskön ja näin jäniksen. Tai jonku hiton pupujussin. Se oli hieno. Ja todella kesykin vielä. Pääsin autolla hurjan lähelle. Pysähdyin keskelle katua (ei ollu ketään muuta liikenteessä) ja otin hetken tuijotuskisaa jänön kanssa. Tuli ihan mieleen Ultra Bran biisi, jossa laulettiin unettomuudesta. ".. ja jäniksiä voi nähdä hyvin yllättävissä paikoissa. Ja jonkun toisen joka ei ole saanut unta..." Nojaa, en kyllä toisia unettomia oo vielä kohdannu.

Tavote huomiseks: Olla koko päivä sängyssä ja rypeä itsesäälissä, koska olen onneton kurja, joka on yksin ystävänpäivänä. Tai sit vaihtoehtosesti suunnata jonnekin ja iskee mun tuleva aviomies. Hmm... Taidan kallistua ekan puolelle, mutta ilmottelen myöhemmin, miten kävi.

Jaahas, vilkasin toistamiseen tota tekstiäni, ni jopas mä puhun ristiriidassa lauantaiaamuiseen postailuuni. Anteeks vaan kaikille tuhansille lukijoilleni. Sattuu sitä näköjään paremmissakin piireissä.

Eilen illalla oltiin siinä sitten kavereiden kanssa viettämässä lauantaita ja taksijonossa kävi hassusti.l Kaverit meni ja mä jäin siihe seisoskelee neljän jätkän kanssa, joita en kauheesti tunne oikeestaan. Koti ei kauheesti houkutellu, kun en oo viel alottanu vakituista duunia Espanjasta paluun jälkeen ja asun vanhempien kanssa. Päätin sitten jäädä näiden kanssa olemaan.

Nukuin yhen jätkän vieressä sitten. Ihan kiltisti, tai ainakin suurimmaks osaks. Mut mitään dramaattista ei käyny, onneks. Kyseinen jätkä ei todellakaan herätä mitään tunteita mussa ja tuskin mäkään sen enempää siinä. Mutta tuntu hyvältä pitkästä aikaa vaan nukkua miehen vieressä. Siihen on helppo nukahtaa, kun joku pitää susta kiinni.
Pieni osa musta välillä heittäytyy typerään haaveiluun ja odottaa ja toivoo, et ois joku, jonka viereen vois tehä pienen tilan itelleni joka yö.
Yks toive on lähetettävä suurelle kohtalon jumalalle, joka tiettävästi lueskelee nettipäiväkirjoja: ens kerraks, oisko mahollista järkätä niin, että mä itseasiassa tykkäisin siitä jätkästä?

Nyt nukuttaa jo, mut tyhjä sänky ei oo järin kutsuva. Hmph...

Mä en pidä itteäni mitenkään empaattisena ihmisenä, osaan olla aika kylmäkin omasta mielestäni. Mutta jostain syystä tää ei vaan oo uponnu mun kavereihin. Tykkään analysoida muita kavereiden kanssa, mut en millään jaksa istua ja kuunnella toisten vuodatusta. Ja silti lähes jokainen ihminen, jonka kanssa vietän aikaa kahden kesken alkaa tilittää mulle rakkaushuolistaan. Rahahuolet, opiskeluvaikeudet, työpaineet, ne mä voin viel handlaa, mut lemmenosasto ei oo mua varten. Ja pahinta on, kun ihmiset samasta kaveripiiristä tunnustaa ihastuneensa samoihin ihmisiin! Ja sitten taas nää ihmiset tunnustaa käyttävänsä näitä muita, jotka on ihastuneita niihin. Tsiisös! Tekis välillä mieli ravistella ihmisiä ja kovaa: "Etkö sä ny mitenkään tajua, että toi on täysidiootti ja teet itestäs vaan pellen juoksemalla sen perässä?!"

Luoja mut varjelkoon tuommoselta kohtalolta.

Oleskelijan elämä on erikoista. Meen nukkumaan, kun nukuttaa (tahtoo sanoa siinä kahden jälkeen) ja heräilen kymmenen maissa. Koska televisiosta ei tuu mitään, rantaudun lopulta tietokoneen ääreen odottamaan iltapäivää. Pelaan miinaharavaa ja kirjottelen esim. päiväkirjaa. Huono puoli tässä hommassa on se, että ajatukset liukuu pohdintoihin ja mietiskelyyn.

Kaipaan kesää. Kun aurinko paahtaa niin kuumasti, että ei voi kävellä paljainjaloin asfaltilla. Ottaisin pyörän varastosta, lähtisin painaa täysillä rantatietä pitkin kauppatorille. Tuoreita porkkanoita ja puol litraa kirsikoita ja sitte Espalle. Istuisin pitkään paikoillani sulautuakseni katukuvaan niin hyvin, että kun mä lopulta lähtisin, niin muut ihmiset jäis kattomaan mun tyhjäks jättämää paikkaa niinku siitä puuttuis jotain oleellista.

Illalla kun tulis pimee, niin menisin Hietsuun uimaan. Jos jaksais, nii vois ottaa auton ja ajaa vaiks jonnekin pidemmälle syrjäsemmälle rannalle ja mennä kuutamouinnille.

Oijoi, mikä herkkupala! Elämäni ensimmäinen päiväkirjamerkintä netissä... Siltä varalta, että joku tän sattuu näkemään, niin tervetuloa vaan. Ilman sen kummempia koreiluja.

Tuo kuva otettiin eilen. Olin illalla kylässä parin kaverin luona ja onnistuin kokeilemaan poikien makeita kauluspaitoja ja krakoja. Hieno solmu, eikö? Tein itte jopa.

N. 1½ vuotta sitten mä olin lukion tokalla, ahkera seurakuntanuori, oppilaskunnan hallituksessa aktiivisesti, tutor, kirjallisuuslinjalla, laulaja, savuton fiksu nuori, josta sukulaiset povas suuria.

Sen jälkeen mä hankin duunin Stockalta, muutin 18-vuotiaana asumaan yksin Kallioon, kirjotin loppujen lopuks ihan ok tuloksin ylioppilaaks, vietin hengauselämää kesän Ruoholahdessa, lopetin duunit kassana, lähdin Espanjaan, Madridiin, hoidin lapsia 4kk. Sitten mun mutsi sairastu pahasti ja mummi kuoli ja mä tulin takasi Suomeen. Nyt asun himassa, ajan vanhempani hulluks ja ne mut. En tee duunia tällä hetkellä, elän parin kuukauden takasilla casinovoitoilla (Espanjassa sattuu kaiken näköstä yllättävää). Tuhlaan elämääni seuraavaks 5vkoa ennenko alotan koulutuksen Securitaksella turvatarkastajaks.

Aika tapaus, vai mitä? Nuoruus on hämärämpää ku mitä uskoiskaan.