IRC-Galleria

Elokuun asteri


Kultapiisku


Maloppi, jota myös huumorimielisesti demarinaisten kukaksi olen kutsunut (siemenet sai ilmaiseksi demarinaisilta tms xD)


Hopeahärkki


Kaunokki

Profeetat sanoo että Jeesus tulee huomenna
Että jokainen on saava tuomionsa
Jotka hyviä oli, niille taivaan portit aukeaa
Ne toiset helvetin liekeissä palaa

Ennen kirkkoon mentiin joka sunnuntai
Kuulemaan Sanaa tai ihan muuten vain
Kun aamusta kirkon kellot joskus soi
Ne kertoi kansalle et sisään tulla voi

Nyt rientää kansa katsomaan
Mustanpuhuvia jumaliaan
Ja kun sähkökitarat ilkamoi
Kansa tietää, tanssiakin voi

Profeetat julistaa että loppu on lähellä
Että kaikki merkit ovat nähtävillä
Vesilähteet, joet ja meret ovat verta
Salamat ja seismit tuhoavat tannerta
Aurinko paahtaa ihmisiä helteellä
Ilmasto lämpenee tahdilla ripeällä
Eikä sitä kukaan pysäytä koita
Ihmisen ahneutta ei mikään voita

Nyt rientää kansa katsomaan
Sädehtivää laatikkojumaltaan
Kun se katsojansa passivoi
Kansa tietää, ajatella itse ei voi

Profeetat huutaa että kohta kaikki ohi on
Kohta maailma loppuu ja on aika tuomion
Ihmiset ympäri maailman katkoo kielensä
Vapaus katoaa virkavalta tekee tehtävänsä

Eihän se hyvältä näytä
Mihin maailma on menossa
Jos emme lopun merkkei täytä
Niin mikä on puuttumassa?
Pelastuksella alkaa olla hoppu
Meillä on sata anti-Kristusta
Mutta entä jos tulee vain loppu
Muttei koskaan Jeesusta?

Nyt rientää kansa katsomaan
Itse tuhoamaansa maailmaa
Kun jokin joskus ihmisen loi
Mitään ei enää lopulle tehdä voi

---
© mie

Venäjän presidenttiä ja ortodoksista kirkkoa esityksessään kritisoinut, venäläinen punk-bändi Pussy Riot on ollut viime kuukaudet otsikoissa ympäri maailmaa. Kirkossa pidetty, lyhyt esiintyminen keräsi huomiota ja vei naiset vankilaan. Pussy Riotin tapausta on pidetty karuna esimerkkinä Venäjän sananvapaus- ja ihmisoikeustilanteesta. Valtion epäkohtia esiin nostanut Pussy Riot tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan muun muassa "huliganismista" ja "epäkunnioittavasta käytöksestä yhteiskuntaa kohtaan".

Pussy Riotin tilanne kertookin surullisen totuuden Venäjän tilanteesta. Venäjällä ei ole vieläkään täysin vapaata mediaa. Venäjällä kansalaisilla ei ole sananvapautta. Venäjällä ihmisoikeudet ovat kyseenalaisia. Venäjällä jaetaan suhteettoman suuria tuomioita teoista, jotka pitäisi laskea vain normaaliksi yhteiskuntakritiikiksi. Venäjällä sitä, Venäjällä tätä. Myös Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman puhemies Josh Earnest kommentoi Pussy Riotin tuomion olevan "suhteeton".

Pitkän aikaa vangittuna olleesta Bradley Manningista tai jo jonkin aikaa Ecuadorin suurlähetystössä pakoilleesta Julian Assangesta Earnest ei sen sijaan maininnut mitään.

Meillä Euroopassa ja Amerikassa on ollut tapana ajatella, että ihmisoikeustilanteemme on täydellinen. Me länsimaalaiset saamme sanoa mielipiteemme, ja niitä kunnioitetaan. Venäjällä tai Kiinassa tai jossain muualla ongelmia voi olla, mutta ei meillä. Valitettavasti tämä on harhaluulo. Myös länsimaissa on omia ihmisoikeusongelmiaan.

Yksi näyttävimmistä esimerkeistä tulee Yhdysvalloista, joka on pitänyt Bradley Manning -nimistä nuorukaista vangittuna jo yli kahden vuoden ajan. Manning vuoti Wikileaks-sivustolle salaiseksi luokiteltua aineistoa. Suurimman kohahduksen nosti video, jossa yhdysvaltalaissotilaat tulittavat häikäilemättä siviilejä Afganistanissa. Monet vuodetut asiapaperit paljastivat Yhdysvaltojen sortuneen väärinkäytöksiin ja rikoksiin. Manning siis osoitti yhteiskuntakriittisyyttä ja paljasti valtion sortuneen röyhkeisiin rikoksiin. Nuori mies joutui teostaan pidätetyksi ja vankilaan, jossa hän on ollut kohta kaksi ja puoli vuotta – ilman oikeudenkäyntiä.

Manningin puolustuksen mukaan Manningia on pidetty eristyksissä pienessä eristyssellissä 23 tuntia päivässä ja ainoaksi liikuntamuodoksi on tunnettu mahdollisuus käydä kävelemässä kahdeksikon muotoista aluetta tunnin ajan päivittäin. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan väitteet epäinhimillisistä oloista ovat liioiteltuja.

Manningin oikeudenkäynti alkanee viimein helmikuussa 2013. Yhdysvallat syyttävät Manningia vihollisen auttamisesta, sillä vuodettujen asiakirjojen on väitetty auttaneen epämääräisesti määriteltyjä vihollisia. Manningin oletetaan saavan elinkautisen vankeustuomion. Yhdysvaltalaiset suhtautuvat suurimmaksi osaksi Manningiin hyvin kielteisesti, ja maan media on maalannut Manningista epäisänmaallista kuvaa. Valtaapitävä eliitti ja media ovat siis lyöttäytyneet valtion väärinkäytöksiä esiinnostanutta henkilöä vastaan. Manningin tapauksessa se on hyväksyttävää, mutta Venäjää arvostellaan näkyvästi ja tekopyhästi täysin samasta tempusta.

Toinen vastaava tapaus on Wikileaks-vuotosivuston perustanut Julian Assange, joka on piileskellyt kuukausia Ecuadorin suurlähetystössä. Iso-Britanniassa pidätettynä ollut Assange odotti siirtoa Ruotsiin, jossa häntä syytetään kahdesta raiskauksesta. Assangen itsensä mukaan syyt ovat poliittisia, ja hän pelkää Ruotsin luovuttavan hänet Yhdysvalloille. Yhdysvallat eivät ole nostaneet Assangea kohtaan syytettä, mutta valtion on katsottu suhtautuvan Assangeen hyvin kielteisesti. Stratfor-yhtiön vuodetusta sähköpostiliikenteestä selviää, että Yhdysvalloissa odottaisi Assangea varten valmis syyte, kunhan hänet saadaan maahan.

Assangen pelot eivät ole ainakaan täysin kuviteltuja. Raiskaussyytteistä oli ehditty jo tehdä syyttämättäjättämispäätös, mutta se kumottiin pian sen jälkeen, kun Wikileaks raivostutti Yhdysvallat julkaisemalla satoja tuhansia diplomaattisähkeitä. Lisäksi EU-lainsäädännön mukaan syytetty voidaan jättää luovuttamatta EU:n ulkopuolelle vain, mikäli hän voi saada kuolemantuomion.

Olivatpa Assangen pelot aiheellisia tai eivät, on kahden raiskaussyytteen käsittely, maahanluovutus ja eri maiden kiinnostus tapausta kohtaan saanut epäilyttävän suuret mittasuhteet. Assangen luovutusta käsiteltiin Iso-Britannian korkeimmassa tuomioistuimessa asti, ja hänen annettiin liikkua vapaana vasta satojen tuhansien puntien suuruisesta takuusummasta. Myös Yhdysvaltojen puolustusministeri Roberts Gate kiitteli heti joulukuussa 2010 Assangen kiinniottoa Iso-Britanniassa. Raiskaussyytteiden on katsottu ainakin pyrkivän vähentämään Assangen arvovaltaa.

Wikileaks-sivustokin on saanut osansa loanheitosta. Yhdysvallat on luokitellut sen terroristijärjestöksi, ja monet suuret rahoitusinstituutiot, kuten PayPal ja Mastercard, ovat jäädyttäneet sivuston rahavarat.

Väite täydellisistä länsimaista on valhetta, ja tästä on parhaina esimerkkeinä Wikileaks, sen perustaja Assange ja asiakirjoja vuotanut Manning. On mielenkiintoista nähdä, millaisena 2010-luvun alun ihmisoikeustilanne ja Wikileaksin tapaus näyttäyvät tulevaisuuden historian kirjoissa.

Assange ja Manning ovat uhranneet elämästään paljon totuuden ja väärinkäytösten julkituomiseen ja ovat taistelleet sananvapauden puolesta. Minusta he ovat sankareita.

Cruella de Vil on ensimmäisen kerran Disneyn piirretyssä elokuvassa "101 dalmatialaista" (1961) esiintynyt hahmo. Myöhemmin 1990-luvulla tehdyt kaksi "ei-piirrettyä" elokuvaa syvensivät Cruellan hahmoa, näissä elokuvassa Cruellaa esitti Glenn Close.



Cruella de Vil on noussut vuosikymmenien aikana piirretyn elokuvan naispahiksesta seksisymboliksi ja myös hiustyyliksi. Ns. Cruella de Vil -hiustyyliä voi tavata joskus nuorilla, lisäksi esimerkiksi poptähti Lady Gagalla on ollut Cruella-vaikutteisia hiustyylejä.

Toinen vähemmän tunnettu tapaus on uraansa jonkin aikaa aloitellut Porcelain Black, jonka hiuksissa on myös samaa - toinen puoli on vaalea, toinen musta. Porcelain Blackin hiukset alkuperäisestä Cruellasta erottaa kuitenkin se, että hänellä musta puoli on vasemmalla puolella päätä, kun taas alkuperäisessä Cruellassa musta puoli on oikealla puolella.



Yleensä tapaan jättää pätemisen hiuksistani vain samaa lukiota käyvien yms tuttavien riesaksi ja teen sen livenä, mutta ajattelin, että voisin kerrankin kirjoittaa myös internetin syövereihin juttua tästä tukasta. Kukaan tuttuni tuskin haluaa värjätä tätä itselleen joskus, mutta ehkäpä joku randomi hyötyy joskus tiedosta, miten tehdään Cruella de Vil -tukka.

Tai en kyllä tiedä osaanko tarpeeksi selkeästi asiaa ilmaista mutta no, yritetään.
Cruella de Vil -hairstyle:

Puolien jako
Oikeaoppisessa Cruella de Vilissä jako mustan ja valkoisen (vaalean?) välille tehdään tekemällä keskijakaus, ja musta tulee oikealle puolella päätä, vaalea vasemmalle puolelle. Uudelleen värjätessä on hyvä huomata, ettei täysin täydellistä keskijakauksesta saa koskaan, vaan ainakin muutama vaalea suortuva on mustalla puolella ja toisin päin.

Värjätessä etenkin takahiusten värjääminen voi olla hankalaa, sillä keskijakaus täytyisi saada ulottumaan myös takahiuksiin. Yleensä jakauksen tekeminen vaatiikin kärsivällisyyttä, pinnejä / pompuloita ja kaverin apua.

Lisäksi värjätessä on riskinsä - mustaa voi päästä vaalealle alueelle tai vaalennusaine voi roiskahtaessaan mustaan tehdä sinne kellertäviä/oranssia kohtia. Kaverini Sinin kanssa värjäsimme ensin mustan puolen (vaalea puoli oli tiukasti kiinni pinneillä ja ponnarilla) ja vasta sitten vaalean. Mustan kanssa värjätyt hiussuikaleet kannattaa eristää foliolla. Juuren värjäys keskijakauksen, vaalean ja mustan rajan, kohdalta kannattaa suorittaa viimeisimmäksi. Etenkin tällä alueella työ on aika tarkkaa, joten värjäykseen kannattaa käyttää jonkinlaista sivellintä / sutia.

ELI: Tee keskijakaus -> Värjää musta puoli ja eristä foliosuikaleilla mustan leviäminen vaaleaan -> Viimeisimmäksi mustan puolen juurikasvu keskijakaukselta -> Anna värin vaikuttaa ja pese pois -> Vaalean puolen värjäys ja lopuksi keskijakauksen alueen juurikasvu

Ensimmäisen (ja toisen) kerran värjäsin Cruella-tukan kampaamoalan opiskelijoilla, tuttavillani Anrilla ja Roosalla.

Peseminen ja hoito
Pestessä on suositeltavaa, erityisesti hiuskäristyksiä pois pestessä ja ensimmäisillä kerroilla värjäyksen jälkeen, erotella mustat ja vaaleat hiukset suuripiirteisesti toisistaan, ettei musta väri leviä valkoiseen ja tee sitä likaisen näköistä.

- Mustaan puoleen en koe tarpeelliseksi antaa erityisiä hoito-ohjeita. TIGIllä taitaa olla omia shampoo- ja hoitoainetuotteitaan tummille hiuksille, mutta olen itse tyytynyt roiskimaan siihen milloin mitäkin shampoota. Musta puoli ei ole vaatinut kovinkaan suurta hoitoa, sillä se on kohtuullisen hyväkuntoinen.

- Vaaleaan puoleen olen käyttänyt TIGIn tuotteissa esimerkiksi Dumb Blonde -shampoota ja -hoitoainetta (etenkin hoitoaine on loistava ja toimii pidempään pidettäessä myös hiusnaamiona hiuksia pehmeyttäen) ja Urban Antidotes -sarjaa. Normaalikin shampoo voi olla ihan hyvä vaihtoehto. Oman blondin puoleni kunto on tosin sen verran surkea, että käytän shampooita valikoiden.

Jos haluaa vaaleasta kunnon valkoisen, hopeashampoon käyttö on välttämätöntä. Parhaat kokemukset minulla on Fugde-hopeashampoosta, jolla hiuksista saa platinavalkoiset pitämällä sitä päässä muutaman minuutin ajan.

Kultapallo aittarakennusta vasten


Auringonkukka (kasvoi muakin korkeammaksi - tosin siihen nyt ei paljoa vaaditakaan)


Valkoinen syysleimu


Rantatädyke ja kissankäpälä (ei ole oikealtaan nimeltään sitä, vaikka osittain suomalaista kissankäpälää muistuttaakin - on se muuten ihan nätti, mutta sateen jälkeen ei kun se tuolla lailla rötkistyy! :( )


Ukonhattu (oma suosikkini <3)

Kauniita syyspäiviä vain kaunistaa kuukauden ihQutusbiisi!

Syyskuun ehdoton hitti on suomalaista tavaraa: aikoinaan enemmän rap-musiikistaan vuosituhannen alkupuolella tunnetuksi tullut Mariska on kunnostautunut viime vuosina suomi-popin ja iskelmän parissa. Nahanluonti lienee kannattanut, sillä Mariska & Pahat Sudet - Liekki tulee olemaan kuluvan syksyn soitetuimpia kappaleita maamme radioissa (ellei se jo olekin) .

Mariskaa voi pitää yhtenä Suomen lahjakkaimmista musiikoista. Vuosien aikana hänet on nähty rastapäisenä rapparina ja kesämekkoja pitävänä iskelmälaulajana. Hän sanoittaa biisinsä itse ja lisäksi muun muassa Jenni Vartiaisen kaksi hienointa kappaletta, Missä muruseni on ja Minä ja hän ovat Mariskan kynänjälkeä. Liekin etu on juurikin mahtava sanoitus. Pisteitä täytyy myös antaa esiintymisestä musiikkivideolla ilman meikkiä - kuinka moni sellaista uskaltaisi tehdä enää nykyaikana?

Perjantain bileet eivät lähde käyntiin ilman elokuun ihQutusbiisiä!

Tällä kertaa oikean ihQutuksen löytämiseen kului aikaa, kun tarjolla ei tunnu olevan mitään erityisen uutta tai inspiroivaa.
Tämän kuun ihQuin kappale tulee Romaniasta: Alexandra Stanin uusi single Lemonade on tarttuva ja mukava biisi, jonka mukana on julkaistu myös tyylikäs videokin. Onhan Alexandara hottis ja tuskin sitä kukaan kiistääkään!

"Mr Saxobeat" -laulaja, Alexandra Stan, on tällä hetkellä ehkäpä Euroopan kuumin ilmiö. Tuoreella singlellä hän paljastaa myös pystyvänsä irrottautumaan ensimmäisissä hiteissään tutuksi tulleesta "saksobiitistä", ja homma toimii silti. I <3 Romanian dance music

Tässä jotain kesälomalla luettua kamaa arvosteltavana:

Agatha Christie - Roger Aycroydin murha
***

Roger Aycroydin murha oli aikoinaan Agatha Christien läpimurtoromaani, sillä se nosti aikaan keskustelun siitä, kuinka paljon lukijaa voi sumuttaa salapoliisiromaaneissa harhaanjohtamisen suhteen. Christie vastasi tiettävästi kritiikkiin toteamalla ratkaisun olevan löydettävissä tekstistä.

Rikas Roger Aycroyd murhataan kartanoonsa. Voisiko asialla olla joku talon palvelija, velkaantunut ystävä tai sukulainen, joku kyläläinen...? Käytännössä jokaisessa on jotain epäilyttävää. Eläkepäiviään Englannin syrjäperällä viettämään tullut Hercule Poirot pyydetään tutkimaan tapausta.

Roger Aycroydin murhaa pidetään Christien klassikkona, muttei muutamaa yllättävyyttä huomioimatta ole mitenkään poikkeava eepos. Agatha Christien kulta-aika koitti vasta 1930- ja 1940-luvuilla, mutta on 1926 ilmestynyt läpimurtoteoskin lukemisen arvoinen.

Juan Gomez-Jurado - Petturin merkki
*

Juan Gomez-Juradon tuorein kirja Petturin merkki alkaa 1920-luvun Saksasta ja kertoo Paul-nimisen nuoren miehen tarinan. Selvittäessään isänsä mysteeristä kuolemaa Paul kohtaa ikäviä paljastuksia isänsä ja itsensä menneisyydestä, joita ilman eläminen olisi voinut olla mukavampaa... Osana isänsä menneisyyden selvittämistä Paul muun muassa liittyy vapaamuurareihin.

Kirjan ansioiksi on annettava historiallinen kuvaus ja tarkat faktat vapaamuurariudesta (kirjailija on yleensäkin ollut hyvin tarkka tietojen oikeellisuudesta ja tarkkuudesta), mutta siihen ansiot jäävätkin. Petturin merkki pitää sisällään kaikki mahdolliset 1900-luvun alun Saksaa käsittelevän kirjallisuuden kliseet. Kappas vaan, rakkaus juutalaiseen tyttöön. Oho, Aatu on saatu tarinaan mukaan. Lopuksi vielä ennalta-arvattava "hän onkin lähisukulaisesi" -paljastus ja voilá. Myös alun kehyskertomus, tarinan linkki 2000-luvulle, tuntuu kömpelöltä.

Gomez-Juradon aiemmat kirjat Taivaspaikka ja Kuolinkellot ovat ehdottomasti hyvää luettavaa, mutta Petturin merkkiä en osaa itse suositella kenellekään.

Ilkka Remes - Ikiyö
****

Sen piti olla vain pieni rahankuljetusauton ryöstö, mutta se paljastuukin joksikin paljon isommaksi tapahtumavyyhdiksi. Remeksen kirjoissa hyvin usein päähenkilönä toimiva Antti Korpi päätyy keskelle laajempaa hanketta, josta on syytä olla huolissaan niin Suomessa, Yhdysvalloissa kuin Vatikaanissakin. Jäljet johtavat Kongoon, ihmisen todennäköiseen syntypaikkaan. Kokonaisuus rakentuu pikku hiljaa lukijan mieleen palasista.

Lopun paljastus, tarinan "pahiksen" suunnitelma, kuulostaa muuten kohtuu viehättävältä. Jostain syystä olisi ollut mielenkiintoista lukea oma vaihtoehtotodellisuusversio siitä, jos se olisi onnistunut.

Remeksen eepos on hyvä, toimintaa ja käänteitä täynnä oleva eepos.

Ilkka Remes - Isku ytimeen
***

Suomi on kansainvälisen kriisin kohteena. Itämerellä kaapataan ydinjätettä kuljettava laiva, joka suuntaa kohti Helsinkiä. Ruotsissa otetaan samaan aikaan panttivangeiksi Bilderberg-kokouksen maailmantalouden ja -poliitikan huippueliittiä. Tapaukset nähtävästi kietoutuvat toisiinsa. Suomen poliisi ja Suomen TERA-edustaja Antti Korpi joutuvat tulikasteeseen.

Isku ytimeen on ajankohtainen ja ihan kaunis saarna vallan jakautumisesta harvoille, rahanahneudesta ja ydinenergian arvaamattomuudesta ja toimintaa kirjassa riittää. Silti tuntuu, että Remes toistaa itseään - ydinasiaa on sivuttu jo esimerkiksi Hiroshiman portissa ja arvovaltaisia ihmisiä kaapattu esimerkiksi kirjassa 6/12. Remes on taitava kirjoittaja, muttei hän aseta itselleen tarpeeksi suuria haasteita tässä romaanissa, sillä mitään kovin uutta Remes ei esittele, vaan tyytyy toistamaan wanhaa, tuttua toimintakirjan kaavaa. Silti Isku ytimeen on hyvää luettavaa, etenkin niille, jotka eivät ole Remeksen tuotantoon tutustuneet.

Ilkka Remes - Hiroshiman portti
***½

Hiroshiman portti kertoo lyhyesti tiivistäen suurvaltojen välisestä raa'asta kilpailusta jäljittäessä suurta tieteellistä löytöä. Tarina sivuaa pitkälti ydinteknologiaa - atomipommeja ja ydinvoimalaenergiaa.

Kokonaisuudessaan tarina on mukaansa tempaava ja viihdyttävä luettava, mutta mukana on myös mielestäni enemmänkin sivutäytteenä toimivaa tavaraa - tarina rönsyilee ajoittain kylmään sotaan, keskiaikaisiin karttoihin, ydinenergian tuotantoon ynnä muuhun jättäen vastaamatta kaikkiin kysymyksiinsä. Nähtävästi olen lukenut viime aikoina liikaa Remeksen kirjoja, sillä myös päähenkilö Antti Korven kierrättäminen kirjasta toiseen tuntuu hieman tylsähköltä. Todennäköisesti Remestä vähemmän lukeneelle Hiroshiman portti voi kuitenkin olla hyvinkin antoisa kokemus - oli se sitä itsellenikin, mutta joidenki kaavojen toistuminen kirjasta toiseen pistää kriittisemmäksi.

Stephen King - Kuvun alla
****½

Stephen King on kaiketikin katsonut Simpsonit-elokuvan. Mainelaisen Chester's Millin pikkukaupungin päälle laskeutuu valtava kupu, jota ei voi paljain silmin nähdä - lentokoneet törmäävät siihen ja räjähtävät, autot ruttaantuvat, nenät murtuvat... Tieteellisten tutkimusten mukaan kupua ei pitäisi olla olemassakaan, mutta sen voi tuntea. Ulospääsyä kaupungista ei ole, joten Chester's Mill on oman onnensa nojassa.

Eristäytyminen ei lähde sujumaan kovinkaan hyvin. Sairaala tukkeutuu nopeasti, poliisi ylityöllistyy, kunnianhimoinen kaupunginvaltuutettu James "Big Jim" Rennie aloittaa keinoja kaihtamattoman taistelun valllasta. Pikkukaupunkiin kätkeytyy pinnan alle paljon, paljon pahaa... Kun happi, ruoka ja aggregaattien kaasu alkavat loppua, pikkukaupunki ajautuu hetki hetkeltä lähemmäksi kaaosta. Lopun aika lähestyy...

Stephen Kingin uutukainen Kuvun alla on positiivinen yllätys. Kuvaus pikkukaupungin ajautumisesta kaaokseen. Henkilöhahmoista löytyy monia elävästi, suorastaan käsin kosketeltavasti todentuntuisia hahmoja, jotka saavat aikaan lukijassa joko vahvoja inhon tai myötätunnon tunteita. Big Jim Rennie, ahne ja kunnianhimoinen kaupunginvaltuutettu, herättää vahvoja tunteita. Dale Barbara, joka tunnetaan myös kahjolla lempinimellään "Barbie", on myös loistava, elävä ja sympaattinen hahmo.

1100 sivua pikkukaupungin painajaista on ehdottomasti lukemisen arvoinen kokonaisuus. Muuten Kuvun alla olisi viiden tähden arvoinen eepos, mutta lopullinen kuvun selitys laskee lopullista arvosanaa - on valitettavaa, että King on päästänyt itsensä helpoimmalla mahdollisella selittäessään kuvun ilmestymistä kirjan loppupuolella.

"Mä oon normaali, suomalainen heteromies. Tykkään juoda olutta, syödä makkaraa ja kattoo jääkiekkoa. Ja oon hetero. Ja ylpeä siitä."

"Mä oon homo ja oon ylpeä siitä! Tykkään shoppailla, syödä pikkuleivoksia ja kattoo euroviisuja. Ja oon homo. Ja ylpeä siitä."

Seksuaalisuus on osa monien identiteettiä. Monesti ihmisen identiteettiä muodostaa jokin asia, mikä poikkeaa tavallisesta pidetystä normista - sen takia esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvat määrittelevät itseään heteroita useammin seksuaalisuutensa perusteella. Toisaalta yhteiskunnassa, jossa seksuaalivähemmistöt ovat nousseet oikeuksineen tapetille, myös monille heteroseksuaaleille seksuaalisuus on yhä useammin osa identiteettiä. Tämä on sinällään normaalia, mutta on yksi asia, joka ei sitten millään mahdu meikäläisen kalloon on ajatus siitä, että omasta seksuaalisuudesta kuuluisi olla ylpeä.

Mitä ihmeellistä seksuaalisuudessa on? Nykyisin ihmisen seksuaalisen suuntautumisen vaihtelevuuden selittämisessä johtaa teoria sikiöaikaisista tapahtumista: testosteronikäsittely vaikuttaa sikiöön ja myöhempään lapsen hormonitoimintaan niin, että tavallista vähemmän testosteronia saaneesta poikalapsesta ja tavallista enemmän testosteronia saaneesta tyttölapsesta voi tulla homoseksuaaleja. Useimmiten esimerkiksi homoseksuaalien miesten sisaret ovat tavallista hedelmällisempiä, minkä myötä "homogeeni" siirtyy eteenpäin - tämän katsotaan myös selittävän, miksei homoseksuaalisuus ole sairaus, koska sillä on ollut hyödyttävä vaikutus ihmisen lisääntymiseen.

Tästä näkökulmasta seksuaalinen suuntautumisen on asia, johon ihminen ei voi käytännössä itse vaikuttaa, vaan se riippuu geeneistä ja sikiöaikaisista tapahtumista. Kuinka moni identtinen kaksonen (identtinen kaksosuus on seurausta munasolun erilleen jakautumista hedelmöityksen jälkeen, raskauden alkuvaiheessa - kyseessä on siis sikiöaikainen tapahtuma) on ylpeä siitä, että on identtinen kaksonen? Kuinka moni kokee itsensä ylpeäksi nipukattomista korvista tai silmien väristä - geeniperäisistä ominaisuuksita, joita yksilö itse ei päätä?

Kyllä, minä pidän itsekin omasta biseksuaalisuudestani. Mutta miksi siitä pitäisi olla ylpeä? Onko se muka muita suuntauksia parempi? Miksi olla ylpeä, kun en sitä ole itse edes valinnut?

Ja hei, sehän on täysin normaali asia.

22. elokuuta oli tänä vuonna päivä, jolloin Maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat on kulutettu loppuun. Vuosi vuodelta päivä siirtyy aikaisemmaksi, vielä 2000-luvun alkupuolella päivä sijaitsi lokakuun tienoilla. Vaikutus pahenee vuosi vuodelta: kun kulutamme enemmän kuin planeettamme ehtii tuottamaan, kulutamme jo ennen ihmiskunnan kulutusvaihetta syntyneitä luonnonvaroja ja otamme "velkaa" tulevien vuosien luonnonvarojen tuotannolta.

Jokainen tietää, mitä yksityiselämässä ja yrityksissä loputon velanotto ilman positiivista tulosta tarkoittaa: konkurssia. On sanomattakin selvää, että loputon velanotto on tässäkin tapauksessa kestämätöntä.

Voisi luulla, että viimeisimmän vuosikymmenen aikana noussut halu välittää luonnosta ja ekologisista arvoista alkaisi näkyä: monet maat pyrkivät vähentämään päästöjään erilaisin keinoin. Silti maailman ylikulutuspäivä koittaa aikaisemmin. Onko päästörajoituksissa onnistuttu, vai mikä on mennyt vikaan?

Asettamalla teollisuudelle päästörajoituksia, vaatimalla tehtaiden piippuihin suodattamia ja vaalimalla teollisuusalueiden ympäristöä on pyritty parantamaan saastetilannetta, ja monissa Euroopan maissa ilmatilan laatu onkin viime vuosikymmenten aikana kohonnut. Esimerkiksi Suomen typpi- ja rikkilaskeutumat eivät enää ole yhtä pahoja kuin 80-luvulla.

Teollisuudelle asetetuilla säädöksillä on tarkoitettu hyvää, mutta niiden hyöty on jäänyt koko Maapalloa ajatellen heikoiksi: vaikka teollisuus on vähentänyt päästöjään, suodattimien asentaminen ja päästöjen talteen kerääminen on kallista. Tämä on johtanut valitettavan monissa tapauksissa siihen, että tuotanto on viety halvempana kehitysmaihin, joissa päästöjä ei vahdita yhtä tarkasti. Monet yritykset ovat asettaneet voitontavoittelun vastuullisen luonnonvaroista välittämisen edelle. Toisaalta, tämä on ymmärrettävää, sillä mitä vähemmän voittoa, sitä vaikeampi yrityksen on pärjätä kovassa taloudessa. Joka tapauksessa, monet päästöasetukset ovat johtaneet suurelti osin monien ilmastosta välittävien maiden ympäristön tilan paranemiseen, saastuttaminen on vain ulkoistettu muualle.

Onhan se totta, että myös me yksilöt kulutamme liikaa. Lyhyitäkin matkoja taitetaan autoilla, ostamme turhaa romua, asumme kaupungeissa, ruokamme tuodaan parhaimmillaan tuhansien kilometrien päästä. Suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman suurimpia, vaikka monesti media pyrkiikin antamaan maamme ekologisesta tilanteesta ruusuisen kuvan. Suomi oli vuonna 2003 maailman kolmanneksi suurin "ekologinen tallaaja" yhdessä Kanadan kanssa, heti Yhdysvaltojen ja Arabiemiraattien jälkeen.

Monet yksilöiden teot on kuitenkin pieniä verrattuna siihen, mitä teollisuus aiheuttaa. Ajoittain keskustelu ekologisesta elämäntavasta on mennyt liiankin yksilöä syyllistäväksi: jokaisen pitäisi siirtyä tietynlaiseen lämmitys- ja asumismuotoon, luopua yksityiskulkuvälineistä, hävittää jopa lemmikkieläimet niiden ekologisen jalanjäljen takia.

Normaali kansalainen on yksityisissä haluissaan paha paha, mutta kansallinen kilpailukyky, voitontavoittelu ja taloudellinen kasvu toimivat kuitenkin valitettavan usein syynä siihen, miksi teollisuudelle sallitaan erivapauksia. Ja niin kauan, kuin rahanhimo voittaa ympäristöarvot, on turha ajatella saastuttamisen kunnollista vähentämistä. Yksi pahimmista saastuttajista, Yhdysvallat, jättikin aikoinaan Kioton ilmastosopimuksen allekirjoittamatta, ja eräänä perusteena tälle oli mahdolliset vahingot teollisuudelle.

Toivoakin löytyy. Vaikka teollisuutta on siirretty esimerkiksi halvan työvoiman maahan Kiinaan, on Aasiassakin ruvettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota saasteisiin. Tulevaisuudessa nimenomaan kehittyvä Kiina voi olla se, joka loppujen lopuksi pystyy kehittyvällä taloudellaan ja resursseillaan parantamaan planeettamme päästökehitystä. Jo nyt ekologiset arvot nousevat idässä ja näkyvät niin asumissuunnitelmissa kuin monissa tehtaissakin. Taantuvat länsimaat saanevat seurata perässä, kun nouseva itä kehittyy ekologiselta osaamiseltaan - mahdollisesti jopa hyvin nopeasti myös lännen ohittaen.


Tekstin lähteitä / muuten tekstiin läheisesti liittyviä, mielenkiintoisia artikkeleita:
- Maailman ylikulutuspäivä 2012
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=417607&lan=FI
- Suomalaisten ekologisesta jalan jäljestä
http://www.stat.fi/tup/tietotrendit/tt_10_06_ekologinen_jalanjalki.html
- Lemmikkieläinten ekologinen jalanjälki
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Koiran+ekologinen+tassunj%C3%A4lki+on+suuri/1135250971009
- Kiina rakentaa ensimmäistä radikaalia ekokaupunkia
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/kiina+rakentaa+maailman+suurinta+ekokaupunkia+ndash+jatemaan+paalle/a805428