IRC-Galleria

Aika nollata taas hieman. Nyt pitäisi osata olla hetki haluamatta yhtään mitään. Hyvinhän tässä menee kumminki.

Nyt sitten vaan viihteelle ja ilo irti! =)

Melkoinen jumitus päällä taas vaihteeksi. Ei liiku päässä niin mitään. Tuli eilenki rehkittyä itsensä ihan puhki salilla. Tänää ottaaki sit vähä rennommin. Vois sohvaperunoida koko päivän :P

Koulun alku stressaa. Ensi viikon maanantai, pff. Mut tais siellä lukkarissa pari kivaaki kurssia onneksi olla! Mut valitettavasti myös sitä pakkopullaakin.

Toiveekkaana kohti tulevaa.

Joskus sitä pitää joitain asioita itsestäänselvyyksinä ja niitä osaa arvostaa vasta, kun niitä ei ole. Puhdas vesi ja ruoka. Ystävät ja rakkaat. Sähkö ja lämmitys. Terveys ja itsenäisyys. Siksi kai meillä on juhlapäiviäkin, joiden tarkoitus on muistaa noita meille tärkeitä asioita. Useiden juhlapäivien vioiksi koen niiden kaupallistuneisuuden. Päiviä vietetään usein vain sen takia, koska "on ollut tapana". Yritetään pitää se hengellinenkin puoli niissä päivissä mukana tämän kaiken materialismin keskellä.

Mikään ei koskaan riitä. Olisi hyvä oppia tyytymään välillä siihenkin, mitä on. Mutta sekin on ihmisluonteessa ja siitä ei varmaan koskaan pääse yli. Ei meillä olisi näin kehittynyttä kulttuuria ja yhteiskuntaa, jos luontomme ei olisi puskenut meitä haalimaan enemmän reviiriä, kumppaneita ja hyödykkeitä.

Tulee usein pohdittua, mitä tietyt asiat ottavat ja mitä ne antavat. Liiketoimintamalleja voidaan käydä laskennallisesti läpi ja arvioida, ovatko ne tuottoisia ja kannattaako niihin investoida. Mutta jos kyseessä on vaikkapa ystävyyssuhde, kuinka monta kertaa ja kuinka vakavasti itseään voi tulla vahingoitetuksi, kunnes suhdetta ei enää kannata jatkaa? Jos liikeyritys olisi tuottanut 10 vuotta voittoa, mutta seuraavat 5 vuotta vain tappiota, ei sellaiseen yritykseen ehkä ole sen perusteella järkevää investoida. Ihmissuhteet kokevat ylä- ja alamäkiä ja tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Kertooko lähtöasetelmat kuitenkin tarpeeksi mahdollisesta tulevasta ja voiko sen perusteella arvioida kannattavuutta? Todennäköisesti kyllä. Tunneperäiset syyt selittävät, miksi ihmiset usein tekevät tyhmiä päätöksiä. Toivon, että joskus "tyhmätkin" päätöksetkin tuottavat tulosta elämässä. Moukan tuurilla. Sattumalta.

Reino oli onneton, vaikka hänellä oli kaikki. Kaunis ja ihana vaimo, omakotitalo hyvältä alueelta, urheiluauto ja kesämökki. Reino sai arvostusta kollegoiltaan työpaikallaan.

Tästä ei elämä paranisi.

Niinpä.

Reino irtisanottiin,
vaimo jätti,
talon ja mökin vei pankki,
auton ajoi lunastukseen.

Nyt Reino vannoo, ettei olisi enää onneton, jos hän saisi kaiken takaisin.

Mutta hän ei saa

ja

Reino on onneton.

Kultaiset huulet kertovat olevansa hopeaa. Minä en usko.

Minä en välitä.

Suutelisin noita huulia, vaikka ne olisivat puuta.

Paluu. Pienet pirstaleet. Vahinko. Lattiani lainehti vanhasta.

Hetken kipu muistutti mitä taakseni jätin.

En enää noihin asioihin palaisi. En niitä elämääni toisi.

--

Saappaaseeni valuu hiekkaa

hiertää ja ei tule pois


on minulla sandaalitkin

mutta saappaissani minä kuljen

Nainen on:

hankala.

Oli kyllä semmoset pirskeet taas, et hohhoi!

Alkuun pahoitteluni erään naishenkilön hiusten kärventämisestä. Onneksi kampauksesta tuli vielä ihan hyvä! Ei riittänyt omien karvojen tahaton polttaminen. Ehkä ensi kerralla ollaan (tai siis minä olen) varovaisempi noiden tulivälineiden kanssa.

Hieno ilta takana. Seuraava edessä! Juhannus kaupungissa ei ole yhtään hassumpi, vaikkakin aika vähän täällä ihmisiä on liikenteessä. Onneksi on vähemmän naapureitakin paikalla joita melu saattaisi häiritä. Toivottavasti muulla poppoolla oli yhtä hauskaa kuin mulla :D

Kirjoittaminen on terapeuttista. Siinä tiivistää ajatuksensa ja arkistoi mielestä pulpahtaneita kummallisuuksia. Harvemmin noita tulee edes luettua myöhemmin. Kunhan pääsee kirjoittamisen hetkellä sylkemään ulos tuntemuksiaan, vaikka ne eivät aina tekstin kautta edes välittyisi lukijalle.

"Aavikon yksinäinen mies ja kukka kämmenellään. Desperado. Komea kahvi. Talouden tuote. Minkä taakseen jättää sen kumihansikkaasta voi poloinen löytää. Tarvetta monelle, yhdellä ratkaistava. Virta vie, minä jään. Seisahdus ikuinen."

Löysin baarikuitin taskustani. Sen kääntöpuolelle oli kirjoitettu ylläoleva teksti. Sen sisällöllä ei ole mitään merkitystä, mutta kirjoittaessani sitä tuntui hyvälle. Harvemmin raotan muiden silmille sellaista, mitä kirjoittaessani olisin ollut suuressa tunteen tilassa. Ne tekstit ovat liian henkilökohtaisia. Niinpä tännekkin tulee kirjoitettua vain perusjuttuja, kuinka päiväni on mennyt jne. Kirjoitan asioista, jotka koen hyvin yhdentekeviksi monelle. Ei ketään kiinnosta, mitä tein päivällä ulkona, jos siihen ei liity jotain oikeasti kiinnostavaa tapahtumaa. Nämä ovat turvallisia aiheita. Ne eivät herätä keskustelua tai juuri minkäänlaisia tunteita. Pelkään kritiikkiä.

Joskus kirjoitin runoja. En muista enää niitä ja en tiedä ovatko tallessakaan missään. Paskaa ne taisivat kuitenkin olla. Silti niitä oli mukava raapustaa. Rakkaus, ahdistus ja kipu noissa olivat teemana. Nuoren miehen ahdistus. Hoh. Muita tekstejäni en uskaltanutkaan julkaista tai koskaan kenellekkään näyttää. Lyriikkaa ja satunnaista avautumista. Milloin paperille, milloin .txt:lle. Onneksi on ollut ystäviä, joille on voinut puhua. Onneksi hekin ovat voineet avautua minulle, kun heistä on sille tuntunut. Ei tunteita voi ja kannata vain sisällään pitää. Millaisena sykkyränä nekin voi joskus ulostautua. Käsittämättömässä muodossa, sellaisessa ettei sen alkuperää voisi kuin arvata.

Käytiin mökillä! Lauantaina oltiin viiden maissa päivällä perillä ja sitten alko hauskanpito. Vettä nyt satoi hieman, mut ei annettu asian häiritä. Seurapelejä pelattiin ja juotiin. Yösauna ja kylmään järveen heittäytyminen oli aivan mahtavaa. Vai pitäisikö sanoa "järveen kaatuminen" kuin meikäläisellä se toinen kerta sitten meni :D Sunnuntaina oliki jo kivempi ilma. Päivä meni oloa tasoitellen kalliolla istuskellen. Ei ketään olisi tainnut huvittaa sieltä vielä sunnuntaina lähteä, mut velvollisuudet kutsuivat. Joku toinen kerta sitten uudestaan :)