Se kuiskaa sulle jotain.
Mun ei tarvi kuulla
ymmärtääkseni.
Mun ei tarvi nähdä
kuinka hymy leviää sun kasvoilles.
Mun ei tarvi huomata
kuinka vilkaiset minuun
että huomasihan tuo varmasti
tai että tuoko muka.
Tiedän sen silti,
musta puhutaan.
Vaistoan sen
ja tiedän aiheenkin.
Mutta miksi minusta
tuli kohde?
~~~~~~
Sormet puristuvat yhteen,
käsi puristuu nyrkkiin,
jos et ois siinä, löisin.
Vain sun läsnäolos
pidättää mun nyrkkiä.
En voi antaa sun nähdä,
kuinka lyön,
uudestaan ja uudestaan,
kunnes kipu kädessä
turruttaa mielen kivun.
Mähän oon vahva,
jaksan mitä vaan,
vaikka oikeasti haluaisin
vain itkeä,
mutten osaa enää,
joten vain seinä
saa tuta mun kivun,
jos et nyt halaa
ja ota syliin,
paina sua vasten
kunnes itku loppuu,
kuivuu tyhjiin.
Mutta ethän sitä ymmärrä.
Kun sattuu, mutta sitä ei osaa näyttää, niin tuntuu tosi pahalta...