Istun pimeässä asunnossa,
siinä samassa nurkkatuolissa jossa ennenkin.
Itken.
Yritin olla vahva,
mutten jaksanut.
Voimani ovat niin lopussa.
Mitään muuta en haluasi,
kuin että tulisit viereeni,
tarttuisit käteeni,
vetäisit syliisi
ja olisit siinä.
Juuri nyt kun sinua tarvitsen.
Vaikka toista rakastaa,
niin miksi toista myös satuttaa?
Tekeekö sen tahallaan, tietoisesti?
Vai huomaamattaan?
Vaikea uskoa, etteikö sitä tajuaisi.
Kaikella vain on seurauksensa.
Takapakkia.
Kyyneleitä.
Huutoa jota kukaan ei kuule.
Taas saan aloittaa sen kaiken työn alusta,
sen mikä ei ole helppoa.
Ja vaikeampaa siitä tekee se,
että sinä et edes ymmärrä.
Sinä et muista.
Vaikka sinä lupasit.
Lupasit suojella minua siltä kaikelta.
Missä olet nyt kun sinua eniten tarvitsen?
Uusimmat blogimerkinnät
- hmmmh.. hurtlostbroken. 16.04.
- Hmm.. osasin taas.. 15.04.
- sekaisin...mutta mistä? 06.04.
- Patoutuneiden ahdistusten, aggressioiden, t... 12.03.
- kipuun tottuu, kun tarpeeksi sattuu .. sitten... 10.03.
- *huoh* näimpänäin ... 05.03.
- katkeran suloisia arpia.. 28.02.
- Huomenta perkele.. 28.02.
- Vais niin.. etttä näin. mitenkä oli ? 13.02.
- Huku pallomereen tai aja autolla seinään... 13.02.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (28)
-
▼
2008 (334)
- ▶ joulukuu 2008 (30)
- ▶ marraskuu 2008 (20)
- ▶ lokakuu 2008 (25)
- ▶ syyskuu 2008 (24)
- ▶ elokuu 2008 (21)
- ▶ heinäkuu 2008 (66)
- ▶ kesäkuu 2008 (54)
- ▶ toukokuu 2008 (32)
- ▶ huhtikuu 2008 (19)
- ▶ maaliskuu 2008 (6)
- ▶ helmikuu 2008 (15)
- ▶ tammikuu 2008 (22)
- ▶ 2007 (56)
- ▶ 2006 (8)