IRC-Galleria

Illuminated

Illuminated

ye iknwo¨

Vile Vortices – Katalat pyörteetTorstai 14.01.2010 21:41

Youtubekäyttäjä FelipeSparx29:n video katalista pyörteistä havainnollistaa oikeastaan kaiken oleellisen, mitä katalista pyörteistä on kerrottavana. Voisin jopa väittää, että tämä artikkeli on vain jonkinsortin ”suomennos” tuosta kyseisestä videosta, sen verran kattava se on!


Iso, Pörröinen toukka :)Sunnuntai 10.01.2010 09:33

metsä kuhisi elämää, ja maata peittävän matalan lehtikerroksen alla iso, pörröinen toukka oli puhumassa omille seuraajilleen - Toukkia kaikki. Juuri mikään ei ollu muuttunut toukkayhteisössä. Ison, pörröisen toukan tehtävänä oli vahtia ryhmää niin, että vanhat tavat säilyivät ja että niitä kunnioitettiin. Nehän olivat sentään pyhiä.
''on ollut puhetta'', sanoi iso, pörröinen toukka lähes keskeytymättömän lehtiateriansa lomassa, ''että jollain metsänhengellä on kaikille toukille jokin iso, uusi tarjous.''mums mums. ''olen päättänyt tavata tämän hengen ja kertoa sitten, mitä meidän on tarkoitus tehdä.''
''mistä sinä löydät tämän hengen?'' kysyi yksi seuraajista.
''se tulee kyllä luokseni'', sanoi iso, pörröinen toukka. ''liian kauas en voi mennä, tiedäthän. Lehdon ulkopuolella ei ole ruokaa. Ilman ruokaa ei voi olla.'' mums mums.

Kun iso toukka oli viimein yksin, hän huusi kovaan ääneen metsänhenkeä, ja aika pian suuri, hiljainen henki saapui hänen luokseen.
Metsänhenki oli kaunis, mutta paljon jäi piiloon, sillä toukka ei ollut tunnettu siitä, että jättäisi mukavan lehtipetinsä.
''en näe kunnolla kasvojasi'', sanoi iso toukka.
''tule vähän ylemmäs'' sanoi metsänhenki ystävällisellä äänellä. ''olen täällä sinun nähtävilläsi.'' mutta toukka pysyi paikallaan.
Sehän oli lopulta hänen kotinsa, ja metsänhenki oli vain käymässä.

''ei kiitos'' sanoi iso, pörröinen toukka. ''liikaa vaivaa juuri nyt. Kerrohan minulle mitä on se puhe jostain isosta ihmeestä, joka on tarjolla vain toukille - ei muurahaisille tai tuhatjalkaisille- vain toukille?

''se on totta'' vastasi metsänhenki. ''olette ansainneet todella upean lahjan. ja jos päätätte haluta sen, minä kerron miten se tapahtuu.''

''miten me sen ansaitsisimme?'' kysyi iso, pörröinen toukka, mutustellen jo kolmatta lehteä sitten keskustelun alun.
''en muista ilmoittautuneeni mihinkään''.
''te ansaitsitte sen pyrkimällä koko hienon elämänne ajan pitämään metsän pyhänä'' sanoi henki.
''totta vie!'' huudahti toukka. ''Minä teen sitä joka päivä, joka päivä. Olen näet joukon johtaja. Siksi sinä puhut minulle, etkä kenelle tahansa toukalle.'' tämän kommentin kuultuaan metsänhenki hymyili toukalle, vaikka toukka ei nähnytkään sitä, koska oli päättänyt olla poistumatta omalta lehdeltään. ''olen pitänyt metsän pyhänä jo pitkään.''sanoi toukka ''mitä minä saan?''

''se on uskomaton lahja''. vastasi metsänhenki. ''sinä pystyt nyt, omien ponnistelujesi kautta, muuttumaan kauniiksi, siivekkääksi olennoksi ja nousemaan lentoon! Sinun värisi tulevat olemaan niin upeita, ja liikkuvuutesi hämmästyttää kaikkia, jotka sinut näkevät. Voit mennä metsässä minne ikinä haluat lentämällä sen ylitse. pystyt löytämään ruokaa kaikkialta ja tapaamaan myös uusia , kauniita, siivekkäitä olentoja. Voit tehdä tämän heti kun vain haluat.''

''lentäviä toukkia!'' hymähti pörröinen toukka. ''ihan uskomatonta! jos tuo on totta, niin näytä minulle tälläinen lentävä toukka. haluan nähdä sellaisen.''
''se on helppoa'' vastasi henki. ''matkaa vain jollekkin korkealle paikalle ja katso ympärillesi. niitä on kaikkialla, lepattelemassa oksalta toiselle viettäen ihanaa, runsasta elämää auringossa''
''Auringossa! huudahti toukka. ''jos sinä todella olet metsänhenki, niin silloin tiedät, että aurinko polttaa meitä toukkia - paistaa meidät, ihan totta - se ei näet ole hyväksi karvoillemme...täytyy pysyä pimeässä - mikään ei ole pahempaa kuin toukka, jolla on huonot karvat.''

''Kun muutut siivekkääksi olennoksi, aurinko vain lisää kauneuttasi'' sanoi henki ystävällisesti ja kärsivällisesti. '' vanha elämäntapasi muuttuu dramaattisesti, ja tulet jättämään vanhat toukkatapasi metsän pohjalle kohotessasi ylös siivekkäiden olioiden uusiin tapoihin.''
toukka oli hetken hiljaa. ''sinä siis haluat minun jättävän mukavan petini ja matkaavan korkealle paikalle aurinkoon nähdäkseni todisteet?''

''jos tarvitset todisteita, niin silloin sinun pitää tehdä niin.'' vastasi henki kärsivällisesti.

''ei'' vastasi toukka, ''ei voi tehdä niin- pakko syödä, tiedäthän. ei voi mennä outoihin paikkoihin aurinkoon tollottamaan, kun täällä on työt kesken. liian vaarallista! sitä paitsi, jos olisit metsänhenki, niin tietäisit että toukan silmät katsovat alas, eivät ylös. Suuri maanhenki antoi meille hyvät silmät, jotka katsovat alaspäin, jotta löytäisimme ruokaa - kaikki toukat tietävät tämän. Se, mitä pyydät ei ole kovin toukkamaista'' sanoi yhä epäileväisempi pörröinen toukka. '' me emme paljon katsele ylös''. toukka oli hetken hiljaa.
''miten me oikein saamme aikaan tuon lentohommelin?''.

metsänhenki selitti täydellisen muodonmuutoksen prosessin. hän selitti, miten toukan piti sitoutua muutokseen, koska sitä ei voinut enää peruuttaa sen alettua. hän selitti, miten toukka hyödyntäisi kotelossa ollessaan omaa biologiaansa muuttuakseen siivekkääksi olennoksi. Hän selitti miten muutos vaatisi uhrauksen, jonkin aikaa hiljaa pimeässä kotelossa, kunnes kaikki oli niin kuin pitikin valmistumiseksi kauniiksi, moniväriseksi lentäväksi olennoksi. Toukka kuunteli hiljaa ja keskeyttämättä, mutusteluääniä lukuun ottamatta.
''Annahan kun selvennän'' toukka sanoi lopulta halveksivaan sävyyn.
''sinä haluat meidän kaikkien käyvän makuulle ja ilmaisemaan tahtomme sille, että jokin biologinen juttu, josta emme ole kuulleetkaan, saa meidät valtaansa. Sitten meidän pitäisi antaa tämän uuden biologisen jutun sulkea meidät täysin pimeään useiksi kuukausiksi?''

''kyllä'' vastasi metsänhenki, varsin tietoisena siitä mihin tämä keskustelu oli seuraavaksi menossa. ''ja sinä suuri metsänhenki et voi tehdä tätä puolestamme? meidän täytyy siis tehdä se itse? minä kun luulin, että olimme ansainneet sen!''
''olette ansainneet sen'' sanoi henki hiljaa. '' ja olette myös ansainneet voiman muuttaa itseänne metsän uudessa energiassa. nytkin, kun istut lehdelläsi, omalla kehollasi on välineet tämän kaiken tekemiseksi.''
''mitä tapahtui niille päiville, jolloin ruoka putosi taivaasta, vedet erkanivat, ja kaupunkien muurit romahtivat - semmoisille jutuille? en ole mikään typerys. saatan olla iso ja pörröinen, mutta en ole eilisen teeren poikia. maanhenki tekee aina ison työn, ja meidän tarvitsee vain seurata ohjeita. sitä paitsi, jos me tekisimme kaiken mitä pyysit, mehän kuolisimme nälkään! jokainen toukka tietää. että meidän täytyy syödä kokoajan...''mums-mums.''... pysyäksemme elossa. sinun iso, uusi tarjouksesi kuulostaa minusta aika epäilyttävältä.'' toukka ajatteli hetken hiljaa ja sanoi ''voit poistua'' metsänhengelle, samalla kääntyi itse ympäri katsomaan, mistä voisi haukata seuraavan palasen. metsänhenki poistui hiljaa niin kuin oli pyydetty, samalla kun kuuli toukan mumisevan itsekseen ''lentäviä toukkia! kaikkea kanssa!'' mums mums.

Seuraavana päivänä toukka julkisti tiedotteen ja kokosi seuraajansa konferenssiin. oli aivan hiljaista, kun joukko kuunteli tarkkaan saadakseen selville, mitä isolla, pörröisellä toukalla oli sanottavaa heidän tulevaisuudestaan.
'' Metsänhenki on paholainen!'' julisti toukka seuraajilleen. ''hän haluaa huijata méidät hyvin pimeään paikkaan, missä me varmasti kuolisimme. hän haluaa meidän uskovan, että omat kehomme jotenkin muuttavat meidät lentäviksi toukiksi - eikä meidän tarvitse tehdä muuta kuin lakata syömästä muutamaksi kuukaudeksi!'' suuri naurunpurskahdus seurasi tätä huomautusta.

''maalaisjärki ja historia tulevat osoittamaan teille, miten suuri maanhenki on aina toiminut.'' jatkoi toukka. ''mikään hyvä henki ei koskaan veisi sinua pimeään paikkaan! mikään hyvä henki ei pyytäisi sinua tekemään jotain niin jumalankaltaista itseksesi! nämä ovat kaikki suuren, pahan metsänhengen kikkoja'' toukka röyhisteli tyytyväisenä itseensä, valmiina seuraavaan kommenttiin.
''olen tavannut pahan hengen ja olen tunnistanut hänet!'' muut toukat villiintyivät hyväksyvästi tästä kommentista, ja he kantoivat isoa, pörröistä toukkaa ympäriinsä pienemmissä, pörröisissä selissään ylistäen tätä heidän pelastamistaan varmalta kuolemalta.

me jätämme tämän toukkajuhlan ja nousemme varovasti metsänläpi ylöspäin. Alhaalta kuuluvan hälinän hiipuessa hiljalleen korvissamme me kuljemme läpi lehtipeitteen, joka suojaa metsänpohjaa auringonvalolta. nousemme vähitellen läpi lehtien hämärän kohti aluetta, joka on varattu niille jotka osaavat lentää. Samalla kun juhlivien toukkien metelöinti katoaa korviemme ulottumattomiin, me koemme siivekkäiden olentojen uljauden. kirkkaassa auringonvalossa puusta toiseen lepattaa lukuisia loistavanvärisiä, vapaasti lentäviä toukkia, joita kutsutaan perhosiksi. jokaista koristaa sateenkaaren värien kirjo, jotkut niistä ovat pimeässä alhaalla olevan ison, pörröisen toukan entisiä ystäviä- jokaisella on hymy kasvoillaan ja ruokaa yllin kyllin- jokainen on muuttanu muotoaan metsänhengen suuremman lahjan kautta.

monien muiden tarinoiden tapaan tämä pieni tarina yksinkertaisesta toukasta sisältää lukuisia viestejä ja joitain oivalluksia siitä , miten jumala kohtelee meitä varauksemattomalla rakkaudella. se kertoo myös maan nykyisistä muutoksista.

Tarinankertoja valitsi toukan, koska me kaikki olemme tienneet pienestä pitäen, että toukat käyvät läpi uskomattoman muodonmuutoksen ja muuttuvat lentäviksi , monivärisiksi perhosiksi. Se on klassinen tarina rumasta. lihavasta, karvaisesta, monijalkaisesta madosta, josta tulee kaunis, rauhallinen, lentävä perhonen - ensiksi mainitun me hätistämme inhoten pois ja jälkimmäisen toivotamme tervetulleeksi istumaan kädellämme tai nenällämme! tosiasiat ovat siis meille kaikille tuttuja, ja siten kertomus saa erityismerkityksen.

Tämä tarina kertoo jostain todellisesta, joka näyttää kuitenkin pelottavalta tai epäloogiselta, kun sitä analysoidaan vain vanhoja tapoja palvovan järjen mittapuilla.

jos toukat tosiaan voisivat ajatella ja pitää kokouksia, takaan, että jotkut eivät koskaan kävisi läpi muodonmuutosta! niillä olisi taipumus jakautua poliittisesti kahtia niihin, jotka ovat sen tehneet, ja niihin jotka eivät - ja tyypillisesti ne eivät luultavasti koskaan katselisi ympärilleen nähdäkseen, millaisia sen läpikäyneet ovat.

Syynä tähän on ihmisen ehdoton luonne urautua ja pysyä siinä, jos se edes jotenkin sopii meille. kaikkein pimeimmissäkin paikoissa vastustetaan muutosta, koska joskus me kaivaudumme omiin poteroihimme ja ympäröimme itsemme vanhoilla tavoilla.

Ajanmittaan vanhoista tavoista tulee pyhiä, ja uusista tavoista pyhäinhäväistystä. typeryys, jota toukka osoittaa hylätessään muutoksen perhoseksi, ei valitettavasti poikkea juurikaan siitä miten ihmiset käyttäytyvät päivittäin!
joillekkin ihmisille ei riitä pelkästään henkisen muutoksen hylkääminen vaan he muodostavat järjestöjä ja julistavat kaikille, miten he kokoontuvat seuraamaan omia johtajiaan. kaivautuminen syvälle asemiin yhdessä toisten samalla tavalla ajattelevien läheisten kanssa - erityisesti niiden , jotka he ovat onnistuneet vakuuttamaan- tkee heistä jotenkin vahvempia. historia on täynnä useiden kulttijohtajien ja kuolemien aiheuttamia tragedioita vielä tänäkin päivänä.

Oman varjopuolen tunteminenTorstai 17.12.2009 17:31



On tärkeää tietää, miten negatiivinen polku eroaa positiivisesta silloin, kun itse kulkee positiivista. Positiivisella polulla pyritään täyteen itsetuntemukseen, jolloin on tunnettava myös itsensä varjopuoli. Varjopuoli pitää sisällään ne ominaisuudet, joita pidämme itsessämme kaikkein alhaisimpina ja joiden olemassaolon haluamme siksi usein kieltää. Varjopuoli konkretisoituu ulkoisena manifestaationa negatiivisella polulla kulkijoissa. Kaikki on kuitenkin osa itseä, ei ole olemassa kuin yksi olento, joka sisältään kaiken. Varjopuolta on vihaamisen sijaan opittava syleilemään.

Liika keskittyminen negatiivisuuden tutkimiseen, kuten esimerkiksi Illuminatin toimintaan, saattaa viedä totuudenetsinnän harhapolulle. Se mihin keskittyy, voimistuu. Jos käyttää kaiket päivät salaliittosivujen selaamiseen ja laiminlyö muun etsinnän, voi jonkin ajan kuluttua näyttää siltä, että pimeys on ottamassa vallan maapallolla. Osa salaliittoteoreetikoista on rakentanut Illuminatista niin voimakkaan, että se alkaa vaikuttaa Luojaa vahvemmalta ollen kaikkialla, kaiken aikaa, kaikentietävä ja kaikkivaltias. Tällainen on Illuminatin palvomista, sen jumalaksi tekemistä.

On sanomattakin selvää, että negatiiviset entiteetit pyrkivät etenkin näinä viimeisinä hetkinä ennen sadonkorjuuta hämmentämään vielä unessa olevien mieliä entisestään. On käynnissä taistelu sieluista. Ra kertoo, että negatiivinen Orion-ryhmä lähettää jatkuvasti telepaattisesti tietoa maapallolle. Myös positiivisen polun kulkijat saattavat vahingossa napata näitä viestejä, jos eivät ole tasapainottaneet itseään riittävästi, eivätkä siten osaa erottaa negatiivista tietoa positiivisesta. Kukaan ei pysty vastaanottamaan puhtaampaa viestiä kuin mitä oma värähtelytaajuus on. Tämä on erittäin tärkeä seikka muistaa vertailtaessa eri tietolähteitä. Ei auta vaikka ristivertailisi tuhatta eri tietolähdettä, jos ne kaikki ovat saaneet inspiraationsa vääristyneestä negatiivisesta opetuksesta. Puhtaus tällä planeetalla on harvinaista. Negatiiviset olennot liioittelevat voimaansa, maalaavat uhkakuvia, kääntävät asiat päälaelleen ja vääristelevät positiivista oppia pieneltä vaikuttavissa mutta kriittisissä kohdissa.

Jos uskoo, että pimeydellä olisi edes teoreettinen mahdollisuus voittaa valo, on oma varjopuoli vielä tutkimatta, ymmärtämättä ja hyväksymättä. Jos rakentaa pimeydestä voimakkaamman kuin valon, tämä heijastaa omaa sisäistä tilaa, jossa itsensä perustavaa laatua olevaan hyvyyteen ei uskota.



Valo on todellisuutta, pimeys on illuusiota. Pimeys ei voi koskaan kasvaa valoa suuremmaksi. Se pelkää valoa, ja avoimen sydänchakran vihreää sädettä, joka siltä itseltä on aktivoimatta, jotta se voisi ylläpitää illuusionsa erillisyydestä. Positiiviset kaikkein korkeimpien ulottuvuuksien olennot ovat lukumäärältään ja voimiltaan äärettömästi voimakkaampia kuin negatiivisen puolen kulkijat. Mitä pidemmälle negatiivisella polulla edetään, sitä vähälukuisemmaksi kulkijoiden määrä käy. Viidennen ulottuvuuden negatiivisten entiteettien määrä on todella pieni, ja ne äärimmäisen harvat, jotka pystyvät nousemaan kuudennen ulottuvuuden alkuun, kääntävät yhdessä hetkessä polariteettinsa positiiviseksi, koska ykseyden ulottuvuutta ei voi tutkia erillisyydestä käsin. Ne löytävät viimein valon ja ymmärtävät Yhden lain.

Tulevaisuudessa elämisen harhaLauantai 12.12.2009 19:07

Jokainen hetki on ihme. Jokainen hetki on täynnä rakkautta. Jos ajatus vaeltelee jatkuvasti tulevaisuuden odotuksissa, jää elämän ihme kokematta. Jos jättää elämättä nyt, koska esimerkiksi uskoo, että vasta vuonna 2012 saavuttaa mielenrauhan, lykkäytyy mielenrauhan saavuttaminen nykyhetkestä tulevaisuuteen. Ra muistuttaa, että elämä on joka hetki elettävä täysillä. Tulevaisuus on harhaa. Toivossa eläminen on tulevaisuudessa elämistä. Toivo on uskoa illuusioon, että joskus elämä on täydellistä, mutta ei nyt. Toivo on nykyhetken kieltämistä, oman sisäisen voiman luovuttamista pois. Toivo ja pelko ovat molemmat pohjimmiltaan samaa illuusiota, jonka toisella puolella siintää rauha.

Kolmannessa ulottuvuudessa itsetuntemuksen huipentuma on valaistuminen. Henkisyys ja totuudenetsintä ovat viimeiset harhat, joihin ego tarrautuu ennen valaistumistaan. ”Olla henkinen” on vain yksi egon uusi rooli, jonka se pukee ylleen – yksi uusi tapa pettää itseään. Kuunnella tiettyä musiikkia, pukeutua tietyllä tavalla, lukea tiettyjä kirjoja, tehdä tiettyjä rituaaleja ja harjoituksia ja käyttäytyä tietyn kaavan mukaan ovat egolle vain uusi rooli vanhan tilalle. Valaistumisenkin tavoittelu on tulevaisuudessa elämistä ja nykyhetken pakenemista. Portti valaistumiseen on aina auki, mutta vain tässä hetkessä.



Valaistumista ei voi saavuttaa lukemalla Law of One -materiaalia tai mitään muutakaan tekstiä. Kaikki ulkoiset messiaat, gurut ja vapahtajat ovat vain oppaita – portista on jokaisen astuttava itse. Valaistumista ei voi opettaa, eikä sitä voi kukaan toiselle tarjota. Ramana Maharshi painotti, että todellinen guru on sisäinen guru. Jiddu Krishnamurti meni niin pitkälle, että hän kehotti muita olemaan lukematta hänen kirjojaan, koska senkin ajan olisi voinut käyttää todellisuuden tarkkailuun ja valaistumiseen. Ra yhtyy näiden ja lukuisten muiden valaistuneiden mestareiden näkemyksiin painottamalla, että ulkopuolinen voi vain inspiroida valaistumisen tavoittelua:

Ra: Me emme voi tarjota oikoteitä valaistumiseen. Valaistuminen on, tässä hetkessä, avautuminen älylliseen äärettömyyteen. Vain itse voi sen saavuttaa, itseä varten. Toinen itse ei voi opettaa valaistumista, vaan vain opettaa informaatiota, inspiraatiota, tai jakaa rakkautta, tuntemattoman mysteeriä, joka saa toisen itsen kurkottautumaan ja aloittamaan etsintäprosessin, joka loppuu hetkessä. Mutta kuka voi tietää, milloin entiteetti avaa portin nykyhetkeen?

Ego tavoittelee valaistumista, koska se kuvittelee pystyvänsä tulemaan silloin vihdoin ja viimein eheäksi ja täydelliseksi. Valaistuminen on pitkän onnellisuuden etsintämatkan viimeinen oljenkorsi, johon ego haluaa tarrautua.

Ramana vertasi egoa varkaaseen, joka yrittää saada varasta kiinni: tehtävä on mahdoton. Ajatus ajaa takaa ajatusta. Valaistuminen on mielen luonnollinen olotila, joten sitä ei voi saavuttaa. Se on jo, tässä hetkessä. Luopumalla ajatusten luomasta illuusiosta, jää jäljelle todellisuus. Valaistuminen on luopumista, ei saavuttamista. Saavuttaminen viittaa aina siihen, että tulevaisuudessa odottaa jokin palkinto. Todellinen henkisyys on luopumista koko henkisyyden käsitteestä.

Krishnamurti määritteli valaistumisen lyhyesti, että se on kärsimyksen loppu. Kolmatta ulottuvuutta voidaan todellakin pitää surun ja murheen laaksona, jossa jokainen kärsii. Toisilla kärsimys on aina vahvasti läsnä, toisilla se on tukahdutettu taustalle, mutta nousee heti esiin, kun huomion keskittäminen ulkopuolisiin asioihin herpaantuu.

Harva pystyy istumaan yksin puolta tuntia hiljaa ilman, että kasvava levottomuus lopulta pakottaa laittamaan taustamusiikkia, aukaisemaan television, soittamaan ystävälle, aukaisemaan oluen tai jollain muulla tavalla välttämään todellisuutta. Kaikkia piinaavan kärsimyksen pakokeinoiksi on kehitelty mitä moninaisimpia keinoja, jotka uuden teknologian aikakaudella vain lisääntyvät ja muuttuvat yhä voimakkaammiksi. Ihmiskunta pakenee itseään.

Tasapainottaminen helpottuu

Neljännen ulottuvuuden vihreä värähtelytaajuus voimistuu alati kiihtyvällä nopeudella. Aika alkaa menettää yhä enemmän merkitystään. Kaikki nopeutuu. Joka aloittaa nyt vakavissaan totuudenetsinnän, ei tarvitse itsensä tasapainottamiseen useita elämiä, kuten aikaisempana ajanjaksona. Kokonaisen inkarnaation aiemmin vaatinut työ voidaan suorittaa sitä lyhyemmässä ajassa, mitä lähemmäksi ulottuvuuden vaihtoa tullaan. Dramaattisesti lisääntyvä energia saa monet jossain vaiheessa huomaamaan, että he eivät enää ole se sama persoonallisuus kuin vuosi tai jopa kuukausi takaperin. Vanhat ajatuskaavat ovat tyystin muuttuneet, ja moni turha painolasti on jäänyt taakse.

Sri Nisargadatta Maharaj vertasi valaistumista omenan kypsymiseen. Omenan kypsyminen vaatii aikansa, mutta itse irtoaminen oksasta ja maahan putoaminen tapahtuvat aina yhdessä hetkessä – tässä hetkessä. Näinä aikoina tuohon kypsymiseen vaadittava aika lyhentyy hurjasti, ja se kannattaa käyttää hyväkseen. Tämä on yksi syy, miksi maapallolle on inkarnoitunut lähes seitsemän miljardia sielua. Mahdollisimman moni saa käyttää hyväkseen tilaisuuden kehittyä nopeasti. Unohduksen verho on repeämässä.

Adeptiksi tuleminenLauantai 12.12.2009 19:04

Ra: ”Jokainen entiteetti on Luoja. Entiteetti, tullessaan enemmän ja enemmän tietoiseksi itsestään, vähitellen tulee käännekohtaan, jossa se päättää etsiä joko toisten palvelua tai itsen palvelua. Etsijästä tulee adepti, kun se on tasapainottanut minimiriittävyyteen punaisen, oranssin, keltaisen ja sinisen energiakeskukset lisättynä vihreällä positiiviseen, siten siirtyen indigotyöhön.


Sitten adepti alkaa tehdä vähemmän valmistelevaa tai ulkoista työtä liittyen toimintaan, ja alkaa suorittaa sisäistä työtä, jolla on tekemistä olemisen kanssa. Kun adeptista tulee enemmän ja enemmän tietoisesti kristallisoitunut entiteetti, se vähitellen manifestoi enemmän ja enemmän sitä, mitä se on aina ollut; se on Yksi Ääretön Luoja.”



Energiakeskusten tasapainottaminen johtaa vähitellen adeptin syntymiseen. Adeptilla on salatieteissä tarkoitettu esoteerisen tiedon mestaria tai okkultismin mysteereihin vihittyä henkilöä. Ran mukaan jokaisesta polkunsa valinneesta tulee ennen pitkää adepti, joka polkunsa eli polarisoitumisensa mukaisesti käyttää voimansa joko toisten palveluun tai itsensä palveluun. Todellisen adeptin tunnusmerkki on riippumattomuus toisten mielipiteistä ja ajatuksista. Adepti seisoo omillaan.

Ra: ”Adepti on sellainen, joka on enemmän ja enemmän vapauttanut itsensä toisten ajatusten, mielipiteiden ja siteiden rajoituksista.”

Hyväksyntä vs. kontrolli

Edellisessä osassa tarkasteltiin chakrojen tasapainotusta positiivisen adeptin näkökulmasta. Positiivinen adepti hyväksyy sen, mikä on, ja voimistaa sitä, mikä on – ykseyttä. Negatiivinen adepti pyrkii voimistamaan sitä, mikä ei ole – erillisyyttä, todellisuuden varjoa. Hyväksynnän sijaan negatiivinen adepti pyrkii kontrolliin. Jos esimerkiksi viha tunnistetaan, ymmärretään ja hyväksytään, se muuntuu rakkaudeksi. Jos vihaa pyritään kontrolloimaan, se kasautuu ja voimistuu, ja negatiivisen adeptin käsissä siitä tulee energianlähde.

Pitkälle kehittynyt negatiivinen adepti pystyy täydellisesti kanavoimaan vihansa omien tarkoitusperiensä ajamiseen. Illuminati-tyyppinen vallankäyttäjä on hymyilevä, kohtelias, hyväkäytöksinen ja karismaattinen julkisessa työssään, mutta kulissien takana hänen vihansa voimistaa hänet suunnittelemaan pelkkinä loisina pitämiensä ihmisten täydellistä kontrollia.



Negatiivinen adepti myös ponnistaa neljänteen ulottuvuuteen eri tavalla kuin positiivinen adepti. Negatiivisesti polarisoitunut ei pyri chakrojen täydelliseen tasapainotukseen, vaan käyttämään epätasapainon äärimmäisen määrätietoisesti tavoitteidensa saavuttamiseksi. Esimerkiksi keltaisen säteen energiakeskusta jalostetaan valtaa tavoitellen. Positiivinen entiteetti ponnistaa neljänteen ulottuvuuteen sydänchakrasta, mutta negatiivinen solar plexuksesta.

Ra: Arvioitaessa sadonkorjattavaa neljännen ulottuvuuden negatiivista punaisen, kuten myös oranssin ja keltaisen, voimakkuus tarkastellaan erittäin huolellisesti, sillä suuri määrä tämän tyyppistä kestävyyttä ja energiaa on tarpeen negatiiviseen kehitykseen. On äärimmäisen vaikeaa aukaista portti älylliseen äärettömyyteen solar plexus -keskuksesta. Tämä on tarpeen neljännen ulottuvuuden negatiiviseen sadonkorjuuseen.

Negatiivinen adepti ei työskentele lainkaan vihreän säteen energiakeskuksen alueella. Sydänchakran aktivoimisella ei ole negatiivisella polulla kulkijoille mitään tarjottavaa. Keltaisen säteen hiomisen jälkeen negatiivinen adepti siirtyy kehittämään suoraan sinistä, josta tässä tapauksessa kehittyy rehellisyyden sijaan mestarillisen valehtelun ja petoksen keskus.

Negatiivinen adepti pyrkii viemään korkeimpaan potentiaaliin sen, mikä ei ole, tuntemisen. Viidennessä ulottuvuudessa sen, mikä ei ole, tunteminen viedään huippuunsa.

Ra: Kun viidennen tihentymän hienostuneisuus on saavutettu, se mikä ei ole, viedään pidemmälle. Viidettä ulottuvuutta tutkivat entiteetit, joilla ei ole myötätuntoa, ei universaalia rakkautta. Ne kokevat, mitä ne toivovat vapaan valinnan mukaisesti, ja ovat vilpittömästi sitä mieltä, että vihreä säde on typeryyttä.

Negatiivisen entiteetin violetin säteen värikartasta siis puuttuu vihreä säde. Tämä johtaa vähitellen siihen, että viidennen ulottuvuuden negatiivinen entiteetti ei näe toisissa entiteeteissä enää mitään hyvää. Se on täydellisen eriytynyt muista. Tästä syystä negatiivisesti polarisoituneet eivät myöskään yllä samaan Luojan kokemisen monimuotoisuuteen ja kokonaisuuteen kuin positiivisesti polarisoituneet. Illuusion verho ei poistu täydellisesti, ja itsen todellinen olemus jää mysteeriksi.

CFR:n kokousnauha vuoti julkisuuteenTorstai 26.11.2009 14:27

kuinkatti?Sunnuntai 22.11.2009 07:54

Kuinka nähdä auroja - aurallisen näkökyvyn kehittäminen
Näemme silmillämme hyvin pienen osan elektromagneettisestin värähtelyskaalasta, aallonpituuksien 0.3-0.7. mikrometriä eli violetista punaiseen. Näkyvän valon luomat värit ovat kuitenkin vain pieni osa suuresta kokonaisuudesta! Mahtavasta valon värähtelyn kirjosta (ja muista värähtelyistä).

Jotta voisimme nähdä auran meidän täytyy
- Kehittää silmiemme herkkyyttä JA
- Laajentaa värähtelyn hahmottamista näkyvän valon ulkopuolelle.

Vaikuttaisi siltä, että saavutamme yllä olevat ominaisuudet kun
- Käytämme ja treenaamme oheisnäkökykyämme
- Nostatamme näille havainnoille altistumista (toisin sanoen treenaamme sopivissa olosuhteissa)
- Parannamme aivojen visuaalista hahmottamista - parannamme vasemman ja oikean aivolohkon välistä kommunikointia.

Oheisnäkökyky
Miksi meidän tulisi käyttää oheisnäköämme? Verkkokalvostamme keskiosa on jatkuvassa käytössä ja vuosien saatossa keskuskatseemme kärsii vahinkoa ja tukehtuu visuaaliseen ähkyyn (TV, tietokoneet, keinotekoinen valo jne.) Lisäksi olemme oppineet käyttämään näköämme tietyllä tapaa.

Pienet lapset näkevät auran paljon helpommin, koska heidän verkkokalvon keskiosa ei ole vielä vahingoittunut. Kun he aloittavat koulun heille kerrotaan, että heidän silmänsä voivat nähdä vain tietyllä tapaa ja näin ollen he menettävät luontaisen aurallisen näkökykynsä.

Havainnoinnin lisääminen
Jos haluamme saada valokuvasta tumman, meidän on nostettava sen valotusaikaa/altistettava se valolle pidemmäksi aikaa. Me voimme tehdä tämän keskittämällä katseamme yhteen kohtaan 30-60 sekunnin ajaksi.

Harjoitus 1
Katso alla olevaa kuvaa 1.5m päästä. Katso suoraan mustaan pisteeseen kuvan keskellä 30 sekunnin ajan ja tutki värillisiä laikkuja oheisnäölläsi. Älä katso muualle kuin mustaan pisteeseen.

(http://thiaoouba.com/images/2dots_small.gif)

Huomaat pian, miten värillisten laikkujen ympärille ilmaantuvat eriväriset ”aurat”. Kun oheisnäkökykyä stimuloidaan hetken ajan alamme nähdä värejä, jotka ovat aivan erilaisia kuin keskuskatseella nähdyt värit.

Mitä pidempään keskityt mustaan pisteeseen, sen voimakkaampia ”auroista” tulee, koska herkkyytesi kasvaa. Yhteen kohteeseen keskittyminen on avain. Todellisten aurojen sijaan tämä harjoitus demonstroi tapaa, jolla voit katsoa ja nähdä ihmisten auroja tekemällä silmäsi tietoisiksi tietyistä näkökykysi ominaisuuksista.

Keskittymisharjoitus
Jotta voisit nähdä auroja on oikean ja vasemman aivopuoliskon välinen kommunikointi yhteys vahvistettava.

Aseta kuva 1m päähän itsestäsi. Ojenna kätesi suoraan eteesi niin että yksi sormistasi on ympyröiden alla ja keskellä niitä. Siirrä katseesi sormen päähäsi ja katso takana näkeviä palloja - niitä pitäisi näkyä nyt 4. Nosta sitten katseesi kahteen keskimmäiseen ympyrään ja sinun pitäisi nähdä valkoinen risti sormesi päällä, kahden ympyrän välissä. Ristin näkeminen on merkki siitä, että vasen aivolohkosi (oikea silmä) toimii yhteistyössä oikean aivolohkon (vasen silmä) kanssa.

(http://thiaoouba.com/images/cross.gif)

( Jos et ole varma, mitä pitäisi näkyä, alkuperäinen kuva ja demo löytyy täältä suunnilleen sivun puolivälistä. - AthaMaarit huom- )

Risti näyttää aluksi heikolta ja leijuvalta. Kokeile välimatkaa sormesi ja silmäsi välillä löytääksesi kohdan, jossa risti näkyy selkeiten. Saat huomattavia tuloksia 3-5 minuutin keskittymisen jälkeen, jolloin risti on tukevampi, mutta kaikkein parhaimpaan tulokseen pääsee 45 minuutin keskittymisen jälkeen (eli älä siis masennu, jos et heti onnistu -AthaMaarit huom-)

Oman kokemukseni mukaan on parasta aloittaa minuutista, parista ja lisätä sitten aikaa viikoittain. Lyhyt ja intensiivinen keskittyminen näyttäisi olevan parempaa kuin pitkäkestoinen tuijotus, jota häiritsee taidon puute.

Ennen pitkää harjoitusten jälkeen sinun pitäisi pystyä saamaan risti esiin ilman sormesi apua. Kun saat ristin näkyviin yritä keskittyä samalla näkemään kaksi muuta ympyrää kadottamatta ristiä. (Itse sain ristin paremmin näkyviin muutaman yrityksen jälkeen ilman sormen apua -AthaMaarit huom-) Sinun pitäisi nyt nähdä aurallisia värejä niiden ympärillä oheisnäölläsi. Kun pystyt näkemään ristin hukkaamatta sitä ja analysoimaa samalla keskittyneesti ympyröitä, olet valmis näkemään auroja.

Keskittymisen korkeammat tasot
Äskeisen harjoituksen ristin viivoista toinen näyttää aina olevan päällimmäisenä, joka tarkoittaa sitä, että toinen aivolohkosi on toista voimakkaampi. Miehet näkevät yleensä vaakaviivan päällimmäisenä (vasen aivolohko) ja naiset pystyviivan (oikea aivolohko).

Yritä saada risti näkymään niin tasaisena kuin voit. Tämä viimeinen keskittymisen taso auttaa sinua saavuttamaan täyden aivolohkojen välisen tasapainon. Monet saavat todella upeita tuloksia aikaiseksi. Ensiksikin keskittyminen syvenee. Toisekseen, 2-3 minuutin jälkeen sinusta tuntuu siltä kuin menettäisit näkökykysi, kun kirkas tausta muuttuu tumman violetiksi tai pinkiksi. Herkkyytesi nousee huomattavasti.

Auraväriparit
Harjoituksissa 1 ja 2 huomasimme, että oikeita värejä ympäröi erivärinen aurallinen väri. Nämä värit eivät ole sattuman mukaisia.

Punainen synnyttää turkoosin auran, turkoosi punaisen auran
Oranssi synnyttää sinisen auran, sinen oranssin auran
Keltainen synnyttää violetin auran, violetti keltaisen auran
Vihreä synnyttää pinkin auran, pinkki vihreän auran.

Vilkaisu luontoon antaa meille hyvin esimerkin auraväripareista. Jokaisessa punaisessa linnussa on varmasti turkoosia väriä. Sama koskee väripareja sininen/oranssi, keltainen/violetti ja pinkki/vihreä, eivätkä väriparit rajoitu vain lintuihin vaan myös kukkiin, perhosiin, kaloihin jne. Vaihtoehtoisesti väriparia saattaa edustaa ”seuraavaksi paras” värivaihtoehto.
Oletko huomannut, että suurin osa Maan kukista, jotka ovat violetteja, pinkkejä tai punaisia, kasvavat puussa tai ovat muuten vihreän ympäröimiä?

On tärkeää, että opettelet auraväriparit ulkoa. Miksikö? Jotta nähdessäsi pinkin auran sellaisen henkilön päällä, joka on pukeutunut vihreään, tiedät näkeväsi asun etkä henkilön ”auran”.

aurattiSunnuntai 22.11.2009 07:54

AURATTI - yleistä

Universumissa ei ole mitään "yliluonnollista" paitsi meidän rajoittunut ymmärryksemme Luonnosta. Se mitä luulemme tietävämme Maapallosta on nyt vain pieni tippanen Tiedon Valtamerestä.

Kaukaisessa menneisyydessä’ ihmiset ihailivat asioita, joita eivät voineet ymmärtää ja kutsuivat niitä näin ollen “ihmeiksi”. Kauan sitten, ihmiset pystyivät näkemään auraja. Korkealle kehittyneet henkiset ihmiset, kuten Buddha, Jeesus ja heidän opetuslapsensa maalattiin (ja maalataan yhä) pään ympärillä olevan kultaisen halon kanssa, koska jotkut taidemaalarit pystyivät näkemään heidän auransa. Australiasta, West Kimberleys´tä voit löytää tuhansia vuosia vanhoja luolamaalauksia, jotka esittävät henkilöitä, joiden pään ympärille on piirretty kultainen halo.

Luonto on antanut meille kaiken sen taidon, jota tarvitaan aurojen näkemiseen. Tarvitaan vain tieto siitä kuinka yhdistät aistisi saadaksesi auran näkyviin. Jos päätät, ettet edes yritä nähdä auraa, et koskaan tule näkemään niitä. Toisaalta, jos taas näet itse jotain, sinun ei tarvitse enää tyytyä uskomaan toisten sanomisiin. Sinä TIEDÄT. Ja voit käyttää tätä tietoa uuden oppimiseen ja tietojesi kartuttamiseen.

Monet suuret henkilöt historian saatossa ovat valittaneet miten “meillä on silmät ja silti emme näe”. Kohta ymmärrät, mitä he tarkoittivat tällä.



Jokainen, aivan jokainen, pystyy näkemään auroja jollain tapaa. Haluankin näyttää kaikille, mihin heidän silmänsä oikein kykenevät. Kun melkein kaikki (lapset mukaan lukien) näkevät samanlaisia asioita, haluankin ajatella tätä osana Luontoa ja sanoa, että se ansaitsee huomiomme.



Mikä on aura?


Kaikki Universumissa näyttää olevan vain värähtelyä. Jokainen atomi, atomin osa, elektroni, jokainen elementaalin partikkeli, jopa ajatuksemme ja tietoisuutemme ovat vain värähtelyjä. Siispä voimme määritellä auran olevan jonkin kohteen elektro-fotoninen värähtelyvastaus ulkoiseen ärsykkeeseen (kuten esimerkiksi kohdetta ympäröivä valo) . Tämän tiedon perusteella voimme treenata Itsemme näkemään auroja.

Auran tärkein ominaisuus on, että se pitää sisällään tietoa kohteesta, josta se säteilee. Se muuttuu koko ajan elävien kohteiden ympärillä, joskus hyvinkin nopeasti (esim. tunteiden vaikutuksesta). Vastaavasti elottomien kohteiden ympärillä aura pysyy vakaana, mutta näytämme pystyvän muuttamaan sitä tietoisesti. Yllä olevia tietoja ovat tutkineet venäläiset tutkijat, jotka ovat käyttäneet kirlian-kuvausmenetelmää osana aurojen tutkintaa viimeiset 50 vuotta.

Ihmisen aura koostuu pääasiassa elektromagneettisesta (EM) säteilystä, joka kattaa myös mikroaallot, infrapunan ja UV-valon. Alemman tason miksoaallot ja infrapunan spektrit (kuten ruumiin lämmön valo) näyttävät olevan yhteyksissä ruumiimme alemman tason toimintoihin (esim. DNA-rakenne, verenkierto jne) kun taas korkeampi taso (UV) on enemmän yhteydessä tietoisiin toimintoihimme kuten ajatteluun, luovuuteen, aikomuksiin, huumorintajuun ja tunteisiin. Tämä UV-osa on kaikkein laajin ja tärkein ja tämän me näemme paljain silmin.


Auran tarkoitus

Aura on Todellisen Luontomme heijaste, joka kulkee aina mukanamme. Todellinen Luontomme on se, joka ei välitä yhteiskunnan normeista, opetuksista, päättäjien päätöksistä, materiasta, stereotypiosta tai tavoista. Todellinen Luontomme on Minä Itse, Sielumme. Se on täysin tietoinen, täysin luonnollinen ja spontaani. Jotkut ihmiset ovat niin sidoksissa ulkoisiin tapoihin, opittuihin asioihin ja säännöksiin etteivät he välttämättä koskaan opikaan tässä elämässään tietämään, keitä he Oikeasti ovat.
Ainoa tapa saada paras kuva ihmisen persoonasta näyttääkin olevan heidän aurojensa katsominen, koska aura näyttää heidän Todellisen Luontonsa, kaikkien opittujen uskomusten, säädösten ja tapojen takaa.

Yleisesti, mitä värikkäämpi, selkeämpi ja kirkkaampi aura, sen paremmin ja enemmän henkistynyt tuo henkilö on. Myöskin, mitä enemmän energiaa/voimaa aura sisältää, sen terveempi ja tasapainoisempi tuo henkilö on.

Auramme ympäröi koko kehoamme, mutta aurojen edustamat värit heijastuvat vain pään alueelle. (Pään ympärillä eniten oleva aura = ajattelija, ylävartalon ympärillä eniten oleva aura = käsillään tekijä - AthaMaarit huom- )

Yleensä ihmisellä on aurassaan yksi tai kaksi pääväriä ja nämä värit ovat yleensä heidän lempivärejänsä. Päävärien lisäksi aura heijastaa ajatusten, tunteiden ja halujen värejä, jotka ilmaantuvat hetkeksi auraan ”pilvinä” tai ”salamoina”, yleensä kauemmas päästä. Esimerkiksi oranssi välähdys aurassa kertoo voiman ja hallinnan ajatuksista tai toiveista. Nopeasti välähtelevät värit kertovat vilkkaasta ajattelusta.

Miksi auroja tulisi edes nähdä?
Värit ja auran tiheys, varsinkin pään ympärillä, kertovat tärkeitä asioita henkilöstä. Kun katsot jonkun auraa pystyt näkemään tuon henkilön ajatukset ennen kuin hän sanoo niitä sinulle ääneen. Jos he eivät tarkoita sanomisiaan, näet valheen aurasta joka kerta. Kukaan ei pysty valehtelemaan sinulle ilman, ettet itse huomaisi sitä. Auraa ei voi teeskennellä. Se näyttää Todellisen Luontomme ja aikeemme kaikille.

Aura on myös henkinen allekirjoitus. Kun näet henkilön, jolla on kirkas, selkeä aura, voit olla täysin varma, että hän on mukava ja henkisesti edistynyt henkilö, olipa hän itse siitä tietoinen tai ei. Jos taas näet henkilön, jolla on harmaa tai tumma aura, voit olla melkein varma, ett tuolla henkilöllä on hämäriä tai epäselviä aikomuksia riippumatta siitä kuinka vaikuttavalta, elegantilta, edustavalta, komealta tai hyvin pukeutuneelta hän ulkoisesti näyttäisikään.


On erityisen tärkeää tarkastaa aina henkisen tai uskonnollisen johtajan aura, olipa hän “henkinen opettaja”, “mestari” tai “guru”. Näillä henkilöillä tulisi olla selkeästi erottuva kullankeltainen halo päänsä ympärillä. Jos näin ei ole, pärjäät paljon paremmin ilman heidän opetuksiaan. On vaarallista liittyä henkiseen tai uskonnolliseen ryhmään, jota johtavat huonoauraiset henkilöt, koska he vaarantavat tietoisuutesi. Missä tämä vaara sitten piilee? Saattaa olla, että tulet tarvitsemaan elämässäsi jotain tietoa mutta kun kurkotat pääsi sisään, et löydäkään sieltä mitään hyödyllistä, koska olet keskittynyt liikaa rituaalien ja muiden ihmisten seuraamiseen. Yleensä nimittäin tällaisilla johtajilla, myös poliittisilla, on vain kaksi asiaa mielessään: raha ja valta yli muiden Ja sinä todellakin VOIT nähdä nuo heidän aurastaan. Ajattele, miten paljon Maapallo ja elo täällä muuttuisivat, jos ihmiset näkisivät johtajiensa aurat ja alkaisivat valita heitä aurojen perusteella!

Aurasta voidaan nähdä myös eri sairauksia ja ruumiin toiminnan häiriöitä kauan ennen kuin ne ilmenevät fyysisinä. Tietoisella aurasi hallinnalla voit myös parantaa itseäsi. Kuitenkaan parantaminen ei ole mitään verrattuna siihen, mitä aurojen näkeminen ja lukeminen tekee tietoisuudellemme, henkiselle kehityksellemme ja Luonnon tiedoillemme.

Jokaisella on oma aura, mutta suurimmalla osalla ihmisistä Maassa on HYVIN heikko ja samea aura. Tämä näyttäisi johtuvan siitä, että he ovat keskittyneet koko elämänsä ajan materialistisuuteen ja tietoisuuden kehityksen sammuttamiseen, pelkoihin, kateuteen, mustasukkaisuuteen ja muihin vastaaviin tunteisiin. Tuollaiset asiat heikentävät Todellista Luontoa ja näin ollen aurakin näyttää kuihtuvan.

Kun opit näkemään auroja valmistaudu siihen, että sinulta tullaan kysymään “voitko kertoa minulle mikä ja millainen aurani on?” Pohdi tarkkaan mitä teet, jos et näekään auraa tai näet jotain sellaista, josta et halua puhua. Itse olen aina vastannut tällaisessa tilanteessa, että “miksipä et itsekin opettelisi näkemään auroja?” ja tämä onkin yksi syy siihen, miksi opetan auran katsomista toisille.

Kun ihmiset hoksaavat, että aura on nähtävissä ja todella monet näkevät niitä, he alkavat tarkkailla ajatuksiaan ja yrittävät nähdä ja kehittää omaa auraansa. Tämän tuloksena heistä tulee parempia ja viisaampia ja he oppivat näkemään toisten ihmisten aikeet. Varmastikin koko maailmasta tulisi paljon parempi paikka, jos kaikki osaisivat nähdä ja lukea auroja.


Lapset ja aura
Pienet lapset (aina 5. ikävuoteen asti) näkevät auran luonnostaan. Sylivauvat katsovatkin yleensä edessä olevan henkilön YLI. Jos he eivät pidä näkemästään aurasta tai huomaavat, että se on paljon erilaisempi kuin vanhempien aurat, lapsi alkaa itkeä siitä huolimatta, miten kiltti, mukava ja hymyileväinen vieras yrittää olla.

Lapsilla on yleensä aikuisia voimakkaampi ja selkeämi aura, sillä aikuiset ovat yleensä keskittyneet kokonaan materialistiseen maailmaan ja hylänneet Luonnon seuraamisen. Kun opetin 12-vuotiasta poikaani näkemään auroja hän kertoi lapsena nähneensä niitä jatkuvasti, mutta koska kukaan ei kiinnittänyt asiaan huomiota poikani ajatteli, etteivät aurat ole tärkeitä ja ehkäpä hänen silmissään on vain jotain vikaa. Hyvin tyypillinen tapaus. Minun mielestäni lasten pitäisi opetella jo kerhossa ja ala-asteella näkemään auroja ja olemaan koskaan hukkaamatta tätä luonnollista kykyä.

ei aihettaSunnuntai 22.11.2009 07:48

Tällä videolla Joe Marshalla opettaa tavan, jolla voit rauhoittaa mielesi. Mahtava meditaatiotekniikka, jonka avulla voi myös oppia näkemään auroja.