IRC-Galleria

Illuminated

Illuminated

ye iknwo¨

Blogi

« Uudemmat -

Asiaa kannabiksesta yms.Perjantai 09.07.2010 03:35

* Kannabiksen nauttiminen joko polttamalla, syömällä tai höyrystämällä. Tämä on ikivanha rastafarien sakramentti ja apu meditaatioon. Tämä perustuu myöskin osittain aivoaaltoihin. Kannabiksen luontainen ominaisuus on laskea aivojemme värähtelyn aaltopituutta alpha -taajuudelle. Toisin sanoen se saa aivomme ja meidät rentoutumaan. Riippuu paljolti pilven laadusta, kuinka paljon se auttaa meitä tyhjentämään mielemme. Voi se tehdä myös päinvastaista.

Kannattaa siis kokeilla meditointia pilvessä, tai muiden psykedeelien vaikutuksen alaisena ollessa, jos sattuu harrastamaan psykonautismia. Ylipäätään ne voivat olla suurena apuna henkisen kehityksen polulla, koska ne avaavat päästä tiettyjä lukkoja ja auttaa kokemaan sekä näkemään asioita ihan uusista näkökulmista.

Ne voivat auttaa egon tunnistamisessa, kyseenalaistamisessa ja nitistämisessä. Tämä on ehkä suurin syy niiden laittomuudelle. Tuntemamme egoistisen ”hyvinvointi” yhteiskunnan peruspilarit, kuten rahan perässä juokseminen, äärimmäinen materialismi, tv-viihde, kateus ja alituinen kilpailu alkaisivat järkkyä, jos psykedeelit olisivat laillisia ja hyväksyttyjä.

Kannattaa kuitenkin olla varovainen psykoaktiivisten subtanssien kanssa. Ensikerroilla mieluummin liian vähän kuin liian paljon, ja oikea seura, sekä ympäristö on tärkeä. Kannattaa tutustua kuhunkin aineeseen esim. www.erowid.org:ista ja tiedostaa riskit. Jos on ennestään skitsofreeninen, ei kannata popsia taikatatteja.

Maailman parantaminenSunnuntai 14.02.2010 06:32

Kuten jo aikaisemmin todettiin, tyhjää tilaa ei ole, vaan me kirjaimellisesti kylvemme älyllisessä energiassa, joka koostaa tämän kokemamme illuusion. Luvussa Eetteri ja pyhä geometria käsiteltiin eetteriä, joka on useiden esoteeristen traditioiden nimitys tälle älylliselle energialle. Valtavirran tiede hylkäsi eetterin idean 1800-luvulla, josta alkoi tieteen yli satavuotinen harharetki. Sen sijaan tieteen äärilaidalle ajetut tutkijat sekä negatiivisen eliitin ”mustat projektit” jatkoivat eetterin tutkimusta. Tieteessä eetteriä on kutsuttu ”tyhjiöenergiaksi” (vacuum energy) tai yleisimmin ”nollapiste-energiaksi” (zero point energy).


Nikola Tesla
Säkenöivä nero Nikola Tesla, joka Ran mukaan oli viidennestä ulottuvuudesta tullut vaeltaja tehtävänään ”tuoda valo maailmaan”, kehitti jo yli sata vuotta sitten teoreettisen mallin vapaasta energiasta ja antigravitaatioaluksista. Hän oivalsi jo vuonna 1891 eetterin roolin näiden ilmiöiden takana.

Tesla ajautui kuitenkin henkilökohtaisessa elämässään sivuraiteille. Hänen työtään alkoi rahoittaa pankkiiri J.P. Morgan – yksi negatiivisen eliitin pelureista – joka lopulta ajoi Teslan loppuelämäkseen köyhyyteen. Teslan kuoleman jälkeen kaikki hänen tutkimuspaperinsa takavarikoitiin, ja varmistettiin, että Tesla ei koskaan saavuttaisi sellaista julkista mainetta kuin muut hänen tasoisensa nerot. Teslan tutkimustyö loi perustan ”mustien projektien” tutkimuksille.

Kaikki puheet energiakriisistä ja energiapulasta vaikuttavat tragikoomisilta, kun ymmärtää, että me kylvemme ilmaisessa ja äärettömässä energiassa, joka odottaa meidän käyttävän itseään luomiseen. Atlantiksella tuo energia oli käytössä, mutta sitä käytettiin epäkypsästi, mikä oli yksi syy Atlantiksen tuhoon. Atlantislaiset muun muassa loivat uusia eliömuotoja, jotka ovat jääneet elämään taruihin monina eriskummallisuuksina, kuten ihmisen ja hevosen sekoituksina.

Nollapiste-energian käyttöönotto vaatii tiettyä henkistä kypsyyttä. Nollapiste-energialla toimivat laitteet reagoivat tietoisuuteen, sillä onhan kyseessä aktiivinen älyllinen (tietoinen) energia, joka luo kaiken materian. Roswellin ufomaahansyöksyn seurauksena amerikkalaiset saivat haltuunsa aluksen, jonka teknologia oli pitkään täysi mysteeri. Aluksesta ei tuntunut löytyvän minkäänlaista ohjauspaneelia. Vuosien tutkimusten jälkeen vihdoin selvisi, että aluksen ohjaajan tietoisuus kytkeytyy yhteen aluksen kanssa – alusta siis ohjataan mielen avulla.

Valtavirran tiede on tullut umpikujaan todellisuuden luonteen selvittämisessä, koska se aikoinaan hylkäsi ajatuksen tietoisuudesta materian todellisena luojana. Valta-asemassa olevat nykytieteen mallit perustuvat käänteiseen paradigmaan, jossa materia luo tietoisuuden. Kun tämä perustavaa laatua oleva virhe ymmärretään, ottaa teknologinen kehitys kvanttihypyn – henkisyys ja tiede yhdistyvät. Tulevaisuuden teknologia kommunikoi suoraan tietoisuuden kanssa. Mustissa projekteissa työskennelleet ovat esimerkiksi raportoineet laitteista, jotka käynnistyvät, kun niihin pelkästään suuntaa katseensa.

Kun tietoisuuden taso tällä planeetalla kasvaa, tulee henkisyydestä kaikkein tärkein elämää määrittävä tekijä. Teknologia tulee vasta tämän jälkeen muodostuen henkisyyden palvelijaksi, sen laajennetuksi sovellutukseksi. Tällä hetkellä moni tuntee elävänsä elämää, jossa palvellaan teknologiaa. Nykyisin käytössä oleva primitiivinen teknologia on alistanut elämän alleen, ja epäkypsästi käytettynä se on myös ajanut planeetan ympäristökatastrofiin. Tämän vuoksi moni ekologisen herätyksen kokenut on alkanut tuntea, että teknologia on syy ongelmiimme ja ongelmien ratkaisu on luopuminen kaikesta teknologiasta palaten metsästäjä-keräilijä-yhteisöihin.


Korkealle kehittyneet sivilisaatiot elävät luonnon kanssa täydellisessä harmoniassa. Teknologia ei alista luontoa.
Näin ei kuitenkaan tarvitse tapahtua, vaan tieteen uuteen paradigmaan perustuvan teknologian avulla voimme luoda luonnon kanssa täydellisessä harmoniassa olevia yhteiskuntia, joista emme aikaisemmin ole osanneet edes uneksia. Tämä tietenkin vaatii onnistuakseen planeettaa asuttavan väestön tietoisuuden tason nousua, mikä onkin käynnissä.
















Älyllinen energia on meidän syntymäoikeutemme. Jokainen meistä käyttää sitä joka hetki luomiseen – toiset tiedostamatta, toiset tietoisesti. Suomalaisissa myyteissä, Kalevalassa, Sampo symboloi ääretöntä vaurautta, joka on kaapattu pois ihmiskunnan ulottuvilta. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: Sampo saadaan jälleen takaisin. Näin tulee käymään myös ihmiskunnan kohdalla.

Teknologia on kuitenkin vain välivaihe matkallamme kohti Yhdeksi tulemista. Ra tulee ulottuvuudesta, jossa minkäänlaista ulkoista teknologiaa ei enää tarvita. Pelkällä ajatuksenvoimalla pystytään siirtymään yhdessä hetkessä minne tahansa universumissa. Pelkällä ajatuksella pystytään haluttaessa siirtämään ja muokkaamaan vaikka kokonaisia planeettoja. Osallistuminen yhden alkuperäisen ajatuksen puhtauden voimaan on aivan toista luokkaa kuin kolmannessa ulottuvuudessa, jolloin luomisvoima on valtava. Tämä on myös jokaisen tällä planeetalla elävän olennon tulevaisuus.

Luomisen alkuLauantai 13.02.2010 01:55

Tuskin mikään muu on kiehtonut ihmismieltä niin paljon, kuin sen pohtiminen, mitä oli ”aikojen alussa”. Miten luominen sai alkunsa? Yleensä ihmismieli yrittää hahmottaa tätä ongelmaa ajattelemalla lineaarisen aikajanan, jossa tapahtumat seuraavat toisiaan siistissä järjestyksessä johtaen lopulta ihmisen ilmaantumiseen tälle planeetalle – ihmettelemään luomista.



Luomisen alku

Yhden lain mukaan ei ole olemassa kuin yksi olento, joka on Luoja. Tämä tietenkin herättää kysymyksen, mikä on Luoja ja miten Luoja sai alkunsa? Ra kertoo, että ensimmäinen tunnettu asia luomisessa on äärettömyys:


Kysyjä: Voitko kertoa luomisen ensimmäisen tunnetun asian?

Ra: Luomisen ensimmäinen tunnettu asia on äärettömyys. Äärettömyys on luominen.

Kysyjä: Siten tästä äärettömyydestä täytyy tulla sen, jonka me koemme luomisena. Mikä oli seuraava askel tai kehitys?

Ra: Äärettömyys tuli tietoiseksi. Tämä oli seuraava askel.

Äärettömyys tuli siis tietoiseksi itsestään. Tästä virisi yksi alkuperäinen ajatus, josta kaikki muu kumpuaa. Tietoiseksi tulemisen jälkeen älyllinen äärettömyys halusi kokea itsensä, mikä toteutui luomisen kautta. Luominen tapahtuu äärettömyyden keskittyessä.

Ensin Luoja keskitti itsensä täyteydeksi (vertaa tyhjyyteen), joka voidaan aisteillamme havaita tilana tai avaruutena. Tila/avaruus ei siis ole tyhjyyttä, kuten yleisesti uskotaan. Älyllisen äärettömyyden keskittyminen johti äärettömään ja älylliseen energiaan. ”Tyhjinkin tyhjiö” on siis täynnä ääretöntä/älyllistä energiaa, joka on rakkautta.

Ra: Tietoisuus johti äärettömyyden fokuksen äärettömäksi energiaksi. Olette kutsuneet tätä useilla nimillä yleisimpien ollessa ’logos’ tai ’rakkaus’.

Ra: Rakkaus voidaan nähdä äärimmäisen korkean järjestyksen energiatyyppinä, mikä saa älyllisen energian muodostumaan älyllisen äärettömyyden potentiaalista erityisellä tavalla. Kaikki rakkaus virtaa Ykseydestä.

Ykseys on kaikki, mitä on. Ykseydellä on potentiaali ja kinetiikka. Älyllinen äärettömyys on potentiaalia eli rajattomia mahdollisuuksia, ja älyllinen energia on kinetiikkaa eli rajattomien mahdollisuuksien ”liikkumista”, toteuttamista. Pohjimmiltaan potentiaali ja kinetiikka ovat yksi ja sama. Luominen tapahtuu, kun älyllinen äärettömyys fokusoituu älylliseksi energiaksi.



Luojan jakautuminen yksilöllisiksi osiksi
Ensimmäiset sattumanvaraisesti liikkuneet älyllisen energian virtaukset alkoivat muodostaa energiakuvioita. Kuviot alkoivat säädellä rytmejään ja energiakenttiään luoden universumeja ja ulottuvuuksia. Vapaan tahdon periaate antaa älylliselle energialle vapauden liikkua millä tahansa tavalla, joten universumeja ja ulottuvuuksia voi olla ääretön määrä. Ulottuvuudet jakautuvat oktaavin sisään. Universumit eivät tässä vaiheessa olleet vielä fyysisiä.

Älyllisen energian muodostaessa älykkäitä kuvioita yksilöllistyivät nämä energiakuviot, ja niistä tuli Kanssaluojia. Älyllisen äärettömyyden halu kokea itsensä sai Sen jakautumaan yksilöllisiksi osiksi, joilla kaikilla on vapaa tahto. Jokaisesta yksilöllistyneestä osasta tuli Kanssaluoja, joka jatkoi luomista haluamallaan tavalla. Kanssaluojat loivat fyysisen materian, joka koostuu valosta.

Näin syntyi ääretön määrä universumeja sisältäen äärettömästi galakseja tähti- ja planeettajärjestelmineen. Jokainen universumi, galaksi ja tähti on Kanssaluoja (Logos, ali-Logos, ali-ali-Logos jne., kuten on myös jokainen entiteetti pienimmästä suurimpaan). Jokainen Kanssaluoja loi luomaansa universumiin paikalliset luonnonlait. Myös eri galakseissa ja aurinkokunnissa luonnonlait vaikuttavat paikallisesti. Elämisen ja kokemisen muodoissa on sellaista vaihtelevuutta, jota ei ole mahdollista ymmärtää edes villeimmissä kuvitelmissa.

Huolimatta paikallisista eroista, tapahtuu tietoisuuden evoluutio eri galakseissa kuitenkin samantyylisesti kulkien läpi eri ulottuvuuksien. Yhden laki on universaali laki, joka pätee kaikkialla äärettömässä luomisessa.

Kysyjä: Siten Yhden laki on tosiaan universaali luoden etenemisen kohti kahdeksatta tihentymää kaikissa galakseissa. Pitääkö tämä paikkansa?

Ra: Tämä pitää paikkansa. On äärettömästi muotoja, äärettömästi ymmärryksiä, mutta eteneminen on yksi.

Mitä pidemmälle Luojan jakautuminen etenee, sitä vähemmän puhtaasti muodot ottavat osaa yhden alkuperäisen ajatuksen voimaan. Muodot ikään kuin vaipuvat uneen ja keskittyvät enemmän kokemiseen kuin omaehtoiseen luomiseen. Tästä huolimatta kaikki Luojan osat piskuisimmasta valtavimpaan ovat Kanssaluojia. Jokainen Kanssaluoja on holografinen kuva Yhdestä Äärettömästä Luojasta sisältäen saman potentiaalin. Olemme kaikki Luojan ”pienoismalleja”, jotka koostumme valosta ja rakkaudesta etsien vapaan tahdon kautta valoa ja rakkautta. Tätä voidaan pitää luomisen paradoksina.

Luomisen rytmi


Luominen voidaan tiivistää eri askeleiksi seuraavasti:

0. Äärettömyys.

1. Äärettömyys tulee tietoiseksi.

2. Äärettömyys fokusoituu älylliseksi energiaksi.

3. Sattumanvaraisesti liikkuva älyllinen energia järjestäytyy muodostaen aineettomia universumeja ja ulottuvuuksia.

4. Älyllinen äärettömyys yksilöityy Kanssaluojiksi.

5. Kanssaluojat luovat rakkauden valolla fyysisen materian.

6. Galaksit, tähdet ja planeetat syntyvät.

Todellisuudessa kaikki askeleet kuitenkin tapahtuvat samanaikaisesti: ”Kaikki askeleet ovat samanaikaisia ja äärettömiä” (Ra, k1, s13, 130). Askeleita on mahdotonta asettaa aikajärjestykseen. Ei ole olemassa aikojen alkua eikä siten myöskään aikojen loppua. On vain ikuinen nykyhetki, jossa älyllinen äärettömyys tanssii.

Luomisen seuraavat askeleet voidaan tiivistää:

7. Edellä mainitut askeleet toistuvat, mutta tällä kertaa planeetallisessa ympäristössä. Luoja lähtee tutkimaan itseään ensimmäisessä ulottuvuudessa, jossa aluksi velloo sattumanvaraisuus eli kaaos. Vähitellen tuli, ilma, vesi ja maa järjestäytyvät muodostaen kasvualustan elämälle. Älyllinen äärettömyys tulee tietoiseksi planeetan pinnalla.

8. Luoja etenee toiseen ulottuvuuteen, jossa tarkoitus on kasvaa ja saavuttaa itsetietoisuus eli yksilöityä.

9. Kolmannessa ulottuvuudessa yksilöitynyt Kanssaluoja, ihminen, alkaa tehdä valintoja ja ottaa osaa luomiseen. Kanssaluoja-ihminen luo oman todellisuutensa, sekä tekee tärkeän valinnan toisten palvelemisen ja itsensä palvelemisen välillä, mikä määrittää seuraavien ulottuvuuksien neljä ja viisi kokemusnäkökulman.

10. – 14. Liikkuen ulottuvuudesta neljä kohti seitsemää ottaa sielu yhä enemmän osaa yhden alkuperäisen ajatuksen luomisvoimaan. Kahdeksas ulottuvuus on syklin loppu, ja samalla seuraavan syklin ensimmäinen ulottuvuus. (ks. Johdanto kosmologiaan ja vuoteen 2012)

Älyllisellä äärettömyydellä on samankaltainen rytmi tai virtaus kuin jättiläismäisellä sydämellä. Äärettömyydellä on keskus, josta luominen levittäytyy. Myös kaikki luomisen osat sisältävät keskuksen, josta käsin kasvu tapahtuu.

Ra: Äärettömyydelle on keskus. Tästä keskuksesta kaikki levittäytyy. Siten luomiselle, galakseille, tähtijärjestelmille, planeettajärjestelmille ja tietoisuudelle on keskukset. Jokaisessa tapauksessa voit nähdä kasvun keskuksesta ulospäin.


Koko luomisen keskusta voidaan kutsua keskusauringoksi, josta luominen levittäytyy ulospäin, kunnes kaikki kokemukset ovat tulleet päätökseensä. Kun henkinen massa on saavutettu, kutsuu älyllinen äärettömyys kokemukset takaisin. Tällöin alkaa sisäänpäin vetäytyminen, kunnes kaikki on sulautunut yhteen. Älyllinen äärettömyys tulee jälleen äärettömyydeksi vailla tietoisuutta. Tämän jälkeen suuri luomisen sykli käynnistyy uudelleen, kun tietoisuus taas herää. Tätä jatkuu ikuisesti. Idässä ilmiö tunnetaan Brahmanin sisään- ja uloshengityksenä.



Alkuräjähdysteoria, Big Bang, perustuu maailmankuvaan, jossa materia on luonut kaiken elämän. Alkuräjähdysteorian mukaan kaikki materia oli tiivistynyt yhdeksi valtavan tiiviiksi ja kuumaksi pisteeksi, joka sitten räjähti ja levisi universumiksi. Kaikki sen jälkeen on tapahtunut sattumalta, vailla tarkoitusta ja ilman kehitystä ohjaavaa tietoisuutta. Yllä olevan kuvan kaltaista häkellyttävää kauneutta katsellessa on vaikea yhtyä tähän näkemykseen.

Vile Vortices – Katalat pyörteetTorstai 14.01.2010 21:41

Youtubekäyttäjä FelipeSparx29:n video katalista pyörteistä havainnollistaa oikeastaan kaiken oleellisen, mitä katalista pyörteistä on kerrottavana. Voisin jopa väittää, että tämä artikkeli on vain jonkinsortin ”suomennos” tuosta kyseisestä videosta, sen verran kattava se on!


Iso, Pörröinen toukka :)Sunnuntai 10.01.2010 09:33

metsä kuhisi elämää, ja maata peittävän matalan lehtikerroksen alla iso, pörröinen toukka oli puhumassa omille seuraajilleen - Toukkia kaikki. Juuri mikään ei ollu muuttunut toukkayhteisössä. Ison, pörröisen toukan tehtävänä oli vahtia ryhmää niin, että vanhat tavat säilyivät ja että niitä kunnioitettiin. Nehän olivat sentään pyhiä.
''on ollut puhetta'', sanoi iso, pörröinen toukka lähes keskeytymättömän lehtiateriansa lomassa, ''että jollain metsänhengellä on kaikille toukille jokin iso, uusi tarjous.''mums mums. ''olen päättänyt tavata tämän hengen ja kertoa sitten, mitä meidän on tarkoitus tehdä.''
''mistä sinä löydät tämän hengen?'' kysyi yksi seuraajista.
''se tulee kyllä luokseni'', sanoi iso, pörröinen toukka. ''liian kauas en voi mennä, tiedäthän. Lehdon ulkopuolella ei ole ruokaa. Ilman ruokaa ei voi olla.'' mums mums.

Kun iso toukka oli viimein yksin, hän huusi kovaan ääneen metsänhenkeä, ja aika pian suuri, hiljainen henki saapui hänen luokseen.
Metsänhenki oli kaunis, mutta paljon jäi piiloon, sillä toukka ei ollut tunnettu siitä, että jättäisi mukavan lehtipetinsä.
''en näe kunnolla kasvojasi'', sanoi iso toukka.
''tule vähän ylemmäs'' sanoi metsänhenki ystävällisellä äänellä. ''olen täällä sinun nähtävilläsi.'' mutta toukka pysyi paikallaan.
Sehän oli lopulta hänen kotinsa, ja metsänhenki oli vain käymässä.

''ei kiitos'' sanoi iso, pörröinen toukka. ''liikaa vaivaa juuri nyt. Kerrohan minulle mitä on se puhe jostain isosta ihmeestä, joka on tarjolla vain toukille - ei muurahaisille tai tuhatjalkaisille- vain toukille?

''se on totta'' vastasi metsänhenki. ''olette ansainneet todella upean lahjan. ja jos päätätte haluta sen, minä kerron miten se tapahtuu.''

''miten me sen ansaitsisimme?'' kysyi iso, pörröinen toukka, mutustellen jo kolmatta lehteä sitten keskustelun alun.
''en muista ilmoittautuneeni mihinkään''.
''te ansaitsitte sen pyrkimällä koko hienon elämänne ajan pitämään metsän pyhänä'' sanoi henki.
''totta vie!'' huudahti toukka. ''Minä teen sitä joka päivä, joka päivä. Olen näet joukon johtaja. Siksi sinä puhut minulle, etkä kenelle tahansa toukalle.'' tämän kommentin kuultuaan metsänhenki hymyili toukalle, vaikka toukka ei nähnytkään sitä, koska oli päättänyt olla poistumatta omalta lehdeltään. ''olen pitänyt metsän pyhänä jo pitkään.''sanoi toukka ''mitä minä saan?''

''se on uskomaton lahja''. vastasi metsänhenki. ''sinä pystyt nyt, omien ponnistelujesi kautta, muuttumaan kauniiksi, siivekkääksi olennoksi ja nousemaan lentoon! Sinun värisi tulevat olemaan niin upeita, ja liikkuvuutesi hämmästyttää kaikkia, jotka sinut näkevät. Voit mennä metsässä minne ikinä haluat lentämällä sen ylitse. pystyt löytämään ruokaa kaikkialta ja tapaamaan myös uusia , kauniita, siivekkäitä olentoja. Voit tehdä tämän heti kun vain haluat.''

''lentäviä toukkia!'' hymähti pörröinen toukka. ''ihan uskomatonta! jos tuo on totta, niin näytä minulle tälläinen lentävä toukka. haluan nähdä sellaisen.''
''se on helppoa'' vastasi henki. ''matkaa vain jollekkin korkealle paikalle ja katso ympärillesi. niitä on kaikkialla, lepattelemassa oksalta toiselle viettäen ihanaa, runsasta elämää auringossa''
''Auringossa! huudahti toukka. ''jos sinä todella olet metsänhenki, niin silloin tiedät, että aurinko polttaa meitä toukkia - paistaa meidät, ihan totta - se ei näet ole hyväksi karvoillemme...täytyy pysyä pimeässä - mikään ei ole pahempaa kuin toukka, jolla on huonot karvat.''

''Kun muutut siivekkääksi olennoksi, aurinko vain lisää kauneuttasi'' sanoi henki ystävällisesti ja kärsivällisesti. '' vanha elämäntapasi muuttuu dramaattisesti, ja tulet jättämään vanhat toukkatapasi metsän pohjalle kohotessasi ylös siivekkäiden olioiden uusiin tapoihin.''
toukka oli hetken hiljaa. ''sinä siis haluat minun jättävän mukavan petini ja matkaavan korkealle paikalle aurinkoon nähdäkseni todisteet?''

''jos tarvitset todisteita, niin silloin sinun pitää tehdä niin.'' vastasi henki kärsivällisesti.

''ei'' vastasi toukka, ''ei voi tehdä niin- pakko syödä, tiedäthän. ei voi mennä outoihin paikkoihin aurinkoon tollottamaan, kun täällä on työt kesken. liian vaarallista! sitä paitsi, jos olisit metsänhenki, niin tietäisit että toukan silmät katsovat alas, eivät ylös. Suuri maanhenki antoi meille hyvät silmät, jotka katsovat alaspäin, jotta löytäisimme ruokaa - kaikki toukat tietävät tämän. Se, mitä pyydät ei ole kovin toukkamaista'' sanoi yhä epäileväisempi pörröinen toukka. '' me emme paljon katsele ylös''. toukka oli hetken hiljaa.
''miten me oikein saamme aikaan tuon lentohommelin?''.

metsänhenki selitti täydellisen muodonmuutoksen prosessin. hän selitti, miten toukan piti sitoutua muutokseen, koska sitä ei voinut enää peruuttaa sen alettua. hän selitti, miten toukka hyödyntäisi kotelossa ollessaan omaa biologiaansa muuttuakseen siivekkääksi olennoksi. Hän selitti miten muutos vaatisi uhrauksen, jonkin aikaa hiljaa pimeässä kotelossa, kunnes kaikki oli niin kuin pitikin valmistumiseksi kauniiksi, moniväriseksi lentäväksi olennoksi. Toukka kuunteli hiljaa ja keskeyttämättä, mutusteluääniä lukuun ottamatta.
''Annahan kun selvennän'' toukka sanoi lopulta halveksivaan sävyyn.
''sinä haluat meidän kaikkien käyvän makuulle ja ilmaisemaan tahtomme sille, että jokin biologinen juttu, josta emme ole kuulleetkaan, saa meidät valtaansa. Sitten meidän pitäisi antaa tämän uuden biologisen jutun sulkea meidät täysin pimeään useiksi kuukausiksi?''

''kyllä'' vastasi metsänhenki, varsin tietoisena siitä mihin tämä keskustelu oli seuraavaksi menossa. ''ja sinä suuri metsänhenki et voi tehdä tätä puolestamme? meidän täytyy siis tehdä se itse? minä kun luulin, että olimme ansainneet sen!''
''olette ansainneet sen'' sanoi henki hiljaa. '' ja olette myös ansainneet voiman muuttaa itseänne metsän uudessa energiassa. nytkin, kun istut lehdelläsi, omalla kehollasi on välineet tämän kaiken tekemiseksi.''
''mitä tapahtui niille päiville, jolloin ruoka putosi taivaasta, vedet erkanivat, ja kaupunkien muurit romahtivat - semmoisille jutuille? en ole mikään typerys. saatan olla iso ja pörröinen, mutta en ole eilisen teeren poikia. maanhenki tekee aina ison työn, ja meidän tarvitsee vain seurata ohjeita. sitä paitsi, jos me tekisimme kaiken mitä pyysit, mehän kuolisimme nälkään! jokainen toukka tietää. että meidän täytyy syödä kokoajan...''mums-mums.''... pysyäksemme elossa. sinun iso, uusi tarjouksesi kuulostaa minusta aika epäilyttävältä.'' toukka ajatteli hetken hiljaa ja sanoi ''voit poistua'' metsänhengelle, samalla kääntyi itse ympäri katsomaan, mistä voisi haukata seuraavan palasen. metsänhenki poistui hiljaa niin kuin oli pyydetty, samalla kun kuuli toukan mumisevan itsekseen ''lentäviä toukkia! kaikkea kanssa!'' mums mums.

Seuraavana päivänä toukka julkisti tiedotteen ja kokosi seuraajansa konferenssiin. oli aivan hiljaista, kun joukko kuunteli tarkkaan saadakseen selville, mitä isolla, pörröisellä toukalla oli sanottavaa heidän tulevaisuudestaan.
'' Metsänhenki on paholainen!'' julisti toukka seuraajilleen. ''hän haluaa huijata méidät hyvin pimeään paikkaan, missä me varmasti kuolisimme. hän haluaa meidän uskovan, että omat kehomme jotenkin muuttavat meidät lentäviksi toukiksi - eikä meidän tarvitse tehdä muuta kuin lakata syömästä muutamaksi kuukaudeksi!'' suuri naurunpurskahdus seurasi tätä huomautusta.

''maalaisjärki ja historia tulevat osoittamaan teille, miten suuri maanhenki on aina toiminut.'' jatkoi toukka. ''mikään hyvä henki ei koskaan veisi sinua pimeään paikkaan! mikään hyvä henki ei pyytäisi sinua tekemään jotain niin jumalankaltaista itseksesi! nämä ovat kaikki suuren, pahan metsänhengen kikkoja'' toukka röyhisteli tyytyväisenä itseensä, valmiina seuraavaan kommenttiin.
''olen tavannut pahan hengen ja olen tunnistanut hänet!'' muut toukat villiintyivät hyväksyvästi tästä kommentista, ja he kantoivat isoa, pörröistä toukkaa ympäriinsä pienemmissä, pörröisissä selissään ylistäen tätä heidän pelastamistaan varmalta kuolemalta.

me jätämme tämän toukkajuhlan ja nousemme varovasti metsänläpi ylöspäin. Alhaalta kuuluvan hälinän hiipuessa hiljalleen korvissamme me kuljemme läpi lehtipeitteen, joka suojaa metsänpohjaa auringonvalolta. nousemme vähitellen läpi lehtien hämärän kohti aluetta, joka on varattu niille jotka osaavat lentää. Samalla kun juhlivien toukkien metelöinti katoaa korviemme ulottumattomiin, me koemme siivekkäiden olentojen uljauden. kirkkaassa auringonvalossa puusta toiseen lepattaa lukuisia loistavanvärisiä, vapaasti lentäviä toukkia, joita kutsutaan perhosiksi. jokaista koristaa sateenkaaren värien kirjo, jotkut niistä ovat pimeässä alhaalla olevan ison, pörröisen toukan entisiä ystäviä- jokaisella on hymy kasvoillaan ja ruokaa yllin kyllin- jokainen on muuttanu muotoaan metsänhengen suuremman lahjan kautta.

monien muiden tarinoiden tapaan tämä pieni tarina yksinkertaisesta toukasta sisältää lukuisia viestejä ja joitain oivalluksia siitä , miten jumala kohtelee meitä varauksemattomalla rakkaudella. se kertoo myös maan nykyisistä muutoksista.

Tarinankertoja valitsi toukan, koska me kaikki olemme tienneet pienestä pitäen, että toukat käyvät läpi uskomattoman muodonmuutoksen ja muuttuvat lentäviksi , monivärisiksi perhosiksi. Se on klassinen tarina rumasta. lihavasta, karvaisesta, monijalkaisesta madosta, josta tulee kaunis, rauhallinen, lentävä perhonen - ensiksi mainitun me hätistämme inhoten pois ja jälkimmäisen toivotamme tervetulleeksi istumaan kädellämme tai nenällämme! tosiasiat ovat siis meille kaikille tuttuja, ja siten kertomus saa erityismerkityksen.

Tämä tarina kertoo jostain todellisesta, joka näyttää kuitenkin pelottavalta tai epäloogiselta, kun sitä analysoidaan vain vanhoja tapoja palvovan järjen mittapuilla.

jos toukat tosiaan voisivat ajatella ja pitää kokouksia, takaan, että jotkut eivät koskaan kävisi läpi muodonmuutosta! niillä olisi taipumus jakautua poliittisesti kahtia niihin, jotka ovat sen tehneet, ja niihin jotka eivät - ja tyypillisesti ne eivät luultavasti koskaan katselisi ympärilleen nähdäkseen, millaisia sen läpikäyneet ovat.

Syynä tähän on ihmisen ehdoton luonne urautua ja pysyä siinä, jos se edes jotenkin sopii meille. kaikkein pimeimmissäkin paikoissa vastustetaan muutosta, koska joskus me kaivaudumme omiin poteroihimme ja ympäröimme itsemme vanhoilla tavoilla.

Ajanmittaan vanhoista tavoista tulee pyhiä, ja uusista tavoista pyhäinhäväistystä. typeryys, jota toukka osoittaa hylätessään muutoksen perhoseksi, ei valitettavasti poikkea juurikaan siitä miten ihmiset käyttäytyvät päivittäin!
joillekkin ihmisille ei riitä pelkästään henkisen muutoksen hylkääminen vaan he muodostavat järjestöjä ja julistavat kaikille, miten he kokoontuvat seuraamaan omia johtajiaan. kaivautuminen syvälle asemiin yhdessä toisten samalla tavalla ajattelevien läheisten kanssa - erityisesti niiden , jotka he ovat onnistuneet vakuuttamaan- tkee heistä jotenkin vahvempia. historia on täynnä useiden kulttijohtajien ja kuolemien aiheuttamia tragedioita vielä tänäkin päivänä.

Oman varjopuolen tunteminenTorstai 17.12.2009 17:31



On tärkeää tietää, miten negatiivinen polku eroaa positiivisesta silloin, kun itse kulkee positiivista. Positiivisella polulla pyritään täyteen itsetuntemukseen, jolloin on tunnettava myös itsensä varjopuoli. Varjopuoli pitää sisällään ne ominaisuudet, joita pidämme itsessämme kaikkein alhaisimpina ja joiden olemassaolon haluamme siksi usein kieltää. Varjopuoli konkretisoituu ulkoisena manifestaationa negatiivisella polulla kulkijoissa. Kaikki on kuitenkin osa itseä, ei ole olemassa kuin yksi olento, joka sisältään kaiken. Varjopuolta on vihaamisen sijaan opittava syleilemään.

Liika keskittyminen negatiivisuuden tutkimiseen, kuten esimerkiksi Illuminatin toimintaan, saattaa viedä totuudenetsinnän harhapolulle. Se mihin keskittyy, voimistuu. Jos käyttää kaiket päivät salaliittosivujen selaamiseen ja laiminlyö muun etsinnän, voi jonkin ajan kuluttua näyttää siltä, että pimeys on ottamassa vallan maapallolla. Osa salaliittoteoreetikoista on rakentanut Illuminatista niin voimakkaan, että se alkaa vaikuttaa Luojaa vahvemmalta ollen kaikkialla, kaiken aikaa, kaikentietävä ja kaikkivaltias. Tällainen on Illuminatin palvomista, sen jumalaksi tekemistä.

On sanomattakin selvää, että negatiiviset entiteetit pyrkivät etenkin näinä viimeisinä hetkinä ennen sadonkorjuuta hämmentämään vielä unessa olevien mieliä entisestään. On käynnissä taistelu sieluista. Ra kertoo, että negatiivinen Orion-ryhmä lähettää jatkuvasti telepaattisesti tietoa maapallolle. Myös positiivisen polun kulkijat saattavat vahingossa napata näitä viestejä, jos eivät ole tasapainottaneet itseään riittävästi, eivätkä siten osaa erottaa negatiivista tietoa positiivisesta. Kukaan ei pysty vastaanottamaan puhtaampaa viestiä kuin mitä oma värähtelytaajuus on. Tämä on erittäin tärkeä seikka muistaa vertailtaessa eri tietolähteitä. Ei auta vaikka ristivertailisi tuhatta eri tietolähdettä, jos ne kaikki ovat saaneet inspiraationsa vääristyneestä negatiivisesta opetuksesta. Puhtaus tällä planeetalla on harvinaista. Negatiiviset olennot liioittelevat voimaansa, maalaavat uhkakuvia, kääntävät asiat päälaelleen ja vääristelevät positiivista oppia pieneltä vaikuttavissa mutta kriittisissä kohdissa.

Jos uskoo, että pimeydellä olisi edes teoreettinen mahdollisuus voittaa valo, on oma varjopuoli vielä tutkimatta, ymmärtämättä ja hyväksymättä. Jos rakentaa pimeydestä voimakkaamman kuin valon, tämä heijastaa omaa sisäistä tilaa, jossa itsensä perustavaa laatua olevaan hyvyyteen ei uskota.



Valo on todellisuutta, pimeys on illuusiota. Pimeys ei voi koskaan kasvaa valoa suuremmaksi. Se pelkää valoa, ja avoimen sydänchakran vihreää sädettä, joka siltä itseltä on aktivoimatta, jotta se voisi ylläpitää illuusionsa erillisyydestä. Positiiviset kaikkein korkeimpien ulottuvuuksien olennot ovat lukumäärältään ja voimiltaan äärettömästi voimakkaampia kuin negatiivisen puolen kulkijat. Mitä pidemmälle negatiivisella polulla edetään, sitä vähälukuisemmaksi kulkijoiden määrä käy. Viidennen ulottuvuuden negatiivisten entiteettien määrä on todella pieni, ja ne äärimmäisen harvat, jotka pystyvät nousemaan kuudennen ulottuvuuden alkuun, kääntävät yhdessä hetkessä polariteettinsa positiiviseksi, koska ykseyden ulottuvuutta ei voi tutkia erillisyydestä käsin. Ne löytävät viimein valon ja ymmärtävät Yhden lain.

Tulevaisuudessa elämisen harhaLauantai 12.12.2009 19:07

Jokainen hetki on ihme. Jokainen hetki on täynnä rakkautta. Jos ajatus vaeltelee jatkuvasti tulevaisuuden odotuksissa, jää elämän ihme kokematta. Jos jättää elämättä nyt, koska esimerkiksi uskoo, että vasta vuonna 2012 saavuttaa mielenrauhan, lykkäytyy mielenrauhan saavuttaminen nykyhetkestä tulevaisuuteen. Ra muistuttaa, että elämä on joka hetki elettävä täysillä. Tulevaisuus on harhaa. Toivossa eläminen on tulevaisuudessa elämistä. Toivo on uskoa illuusioon, että joskus elämä on täydellistä, mutta ei nyt. Toivo on nykyhetken kieltämistä, oman sisäisen voiman luovuttamista pois. Toivo ja pelko ovat molemmat pohjimmiltaan samaa illuusiota, jonka toisella puolella siintää rauha.

Kolmannessa ulottuvuudessa itsetuntemuksen huipentuma on valaistuminen. Henkisyys ja totuudenetsintä ovat viimeiset harhat, joihin ego tarrautuu ennen valaistumistaan. ”Olla henkinen” on vain yksi egon uusi rooli, jonka se pukee ylleen – yksi uusi tapa pettää itseään. Kuunnella tiettyä musiikkia, pukeutua tietyllä tavalla, lukea tiettyjä kirjoja, tehdä tiettyjä rituaaleja ja harjoituksia ja käyttäytyä tietyn kaavan mukaan ovat egolle vain uusi rooli vanhan tilalle. Valaistumisenkin tavoittelu on tulevaisuudessa elämistä ja nykyhetken pakenemista. Portti valaistumiseen on aina auki, mutta vain tässä hetkessä.



Valaistumista ei voi saavuttaa lukemalla Law of One -materiaalia tai mitään muutakaan tekstiä. Kaikki ulkoiset messiaat, gurut ja vapahtajat ovat vain oppaita – portista on jokaisen astuttava itse. Valaistumista ei voi opettaa, eikä sitä voi kukaan toiselle tarjota. Ramana Maharshi painotti, että todellinen guru on sisäinen guru. Jiddu Krishnamurti meni niin pitkälle, että hän kehotti muita olemaan lukematta hänen kirjojaan, koska senkin ajan olisi voinut käyttää todellisuuden tarkkailuun ja valaistumiseen. Ra yhtyy näiden ja lukuisten muiden valaistuneiden mestareiden näkemyksiin painottamalla, että ulkopuolinen voi vain inspiroida valaistumisen tavoittelua:

Ra: Me emme voi tarjota oikoteitä valaistumiseen. Valaistuminen on, tässä hetkessä, avautuminen älylliseen äärettömyyteen. Vain itse voi sen saavuttaa, itseä varten. Toinen itse ei voi opettaa valaistumista, vaan vain opettaa informaatiota, inspiraatiota, tai jakaa rakkautta, tuntemattoman mysteeriä, joka saa toisen itsen kurkottautumaan ja aloittamaan etsintäprosessin, joka loppuu hetkessä. Mutta kuka voi tietää, milloin entiteetti avaa portin nykyhetkeen?

Ego tavoittelee valaistumista, koska se kuvittelee pystyvänsä tulemaan silloin vihdoin ja viimein eheäksi ja täydelliseksi. Valaistuminen on pitkän onnellisuuden etsintämatkan viimeinen oljenkorsi, johon ego haluaa tarrautua.

Ramana vertasi egoa varkaaseen, joka yrittää saada varasta kiinni: tehtävä on mahdoton. Ajatus ajaa takaa ajatusta. Valaistuminen on mielen luonnollinen olotila, joten sitä ei voi saavuttaa. Se on jo, tässä hetkessä. Luopumalla ajatusten luomasta illuusiosta, jää jäljelle todellisuus. Valaistuminen on luopumista, ei saavuttamista. Saavuttaminen viittaa aina siihen, että tulevaisuudessa odottaa jokin palkinto. Todellinen henkisyys on luopumista koko henkisyyden käsitteestä.

Krishnamurti määritteli valaistumisen lyhyesti, että se on kärsimyksen loppu. Kolmatta ulottuvuutta voidaan todellakin pitää surun ja murheen laaksona, jossa jokainen kärsii. Toisilla kärsimys on aina vahvasti läsnä, toisilla se on tukahdutettu taustalle, mutta nousee heti esiin, kun huomion keskittäminen ulkopuolisiin asioihin herpaantuu.

Harva pystyy istumaan yksin puolta tuntia hiljaa ilman, että kasvava levottomuus lopulta pakottaa laittamaan taustamusiikkia, aukaisemaan television, soittamaan ystävälle, aukaisemaan oluen tai jollain muulla tavalla välttämään todellisuutta. Kaikkia piinaavan kärsimyksen pakokeinoiksi on kehitelty mitä moninaisimpia keinoja, jotka uuden teknologian aikakaudella vain lisääntyvät ja muuttuvat yhä voimakkaammiksi. Ihmiskunta pakenee itseään.

Tasapainottaminen helpottuu

Neljännen ulottuvuuden vihreä värähtelytaajuus voimistuu alati kiihtyvällä nopeudella. Aika alkaa menettää yhä enemmän merkitystään. Kaikki nopeutuu. Joka aloittaa nyt vakavissaan totuudenetsinnän, ei tarvitse itsensä tasapainottamiseen useita elämiä, kuten aikaisempana ajanjaksona. Kokonaisen inkarnaation aiemmin vaatinut työ voidaan suorittaa sitä lyhyemmässä ajassa, mitä lähemmäksi ulottuvuuden vaihtoa tullaan. Dramaattisesti lisääntyvä energia saa monet jossain vaiheessa huomaamaan, että he eivät enää ole se sama persoonallisuus kuin vuosi tai jopa kuukausi takaperin. Vanhat ajatuskaavat ovat tyystin muuttuneet, ja moni turha painolasti on jäänyt taakse.

Sri Nisargadatta Maharaj vertasi valaistumista omenan kypsymiseen. Omenan kypsyminen vaatii aikansa, mutta itse irtoaminen oksasta ja maahan putoaminen tapahtuvat aina yhdessä hetkessä – tässä hetkessä. Näinä aikoina tuohon kypsymiseen vaadittava aika lyhentyy hurjasti, ja se kannattaa käyttää hyväkseen. Tämä on yksi syy, miksi maapallolle on inkarnoitunut lähes seitsemän miljardia sielua. Mahdollisimman moni saa käyttää hyväkseen tilaisuuden kehittyä nopeasti. Unohduksen verho on repeämässä.

Adeptiksi tuleminenLauantai 12.12.2009 19:04

Ra: ”Jokainen entiteetti on Luoja. Entiteetti, tullessaan enemmän ja enemmän tietoiseksi itsestään, vähitellen tulee käännekohtaan, jossa se päättää etsiä joko toisten palvelua tai itsen palvelua. Etsijästä tulee adepti, kun se on tasapainottanut minimiriittävyyteen punaisen, oranssin, keltaisen ja sinisen energiakeskukset lisättynä vihreällä positiiviseen, siten siirtyen indigotyöhön.


Sitten adepti alkaa tehdä vähemmän valmistelevaa tai ulkoista työtä liittyen toimintaan, ja alkaa suorittaa sisäistä työtä, jolla on tekemistä olemisen kanssa. Kun adeptista tulee enemmän ja enemmän tietoisesti kristallisoitunut entiteetti, se vähitellen manifestoi enemmän ja enemmän sitä, mitä se on aina ollut; se on Yksi Ääretön Luoja.”



Energiakeskusten tasapainottaminen johtaa vähitellen adeptin syntymiseen. Adeptilla on salatieteissä tarkoitettu esoteerisen tiedon mestaria tai okkultismin mysteereihin vihittyä henkilöä. Ran mukaan jokaisesta polkunsa valinneesta tulee ennen pitkää adepti, joka polkunsa eli polarisoitumisensa mukaisesti käyttää voimansa joko toisten palveluun tai itsensä palveluun. Todellisen adeptin tunnusmerkki on riippumattomuus toisten mielipiteistä ja ajatuksista. Adepti seisoo omillaan.

Ra: ”Adepti on sellainen, joka on enemmän ja enemmän vapauttanut itsensä toisten ajatusten, mielipiteiden ja siteiden rajoituksista.”

Hyväksyntä vs. kontrolli

Edellisessä osassa tarkasteltiin chakrojen tasapainotusta positiivisen adeptin näkökulmasta. Positiivinen adepti hyväksyy sen, mikä on, ja voimistaa sitä, mikä on – ykseyttä. Negatiivinen adepti pyrkii voimistamaan sitä, mikä ei ole – erillisyyttä, todellisuuden varjoa. Hyväksynnän sijaan negatiivinen adepti pyrkii kontrolliin. Jos esimerkiksi viha tunnistetaan, ymmärretään ja hyväksytään, se muuntuu rakkaudeksi. Jos vihaa pyritään kontrolloimaan, se kasautuu ja voimistuu, ja negatiivisen adeptin käsissä siitä tulee energianlähde.

Pitkälle kehittynyt negatiivinen adepti pystyy täydellisesti kanavoimaan vihansa omien tarkoitusperiensä ajamiseen. Illuminati-tyyppinen vallankäyttäjä on hymyilevä, kohtelias, hyväkäytöksinen ja karismaattinen julkisessa työssään, mutta kulissien takana hänen vihansa voimistaa hänet suunnittelemaan pelkkinä loisina pitämiensä ihmisten täydellistä kontrollia.



Negatiivinen adepti myös ponnistaa neljänteen ulottuvuuteen eri tavalla kuin positiivinen adepti. Negatiivisesti polarisoitunut ei pyri chakrojen täydelliseen tasapainotukseen, vaan käyttämään epätasapainon äärimmäisen määrätietoisesti tavoitteidensa saavuttamiseksi. Esimerkiksi keltaisen säteen energiakeskusta jalostetaan valtaa tavoitellen. Positiivinen entiteetti ponnistaa neljänteen ulottuvuuteen sydänchakrasta, mutta negatiivinen solar plexuksesta.

Ra: Arvioitaessa sadonkorjattavaa neljännen ulottuvuuden negatiivista punaisen, kuten myös oranssin ja keltaisen, voimakkuus tarkastellaan erittäin huolellisesti, sillä suuri määrä tämän tyyppistä kestävyyttä ja energiaa on tarpeen negatiiviseen kehitykseen. On äärimmäisen vaikeaa aukaista portti älylliseen äärettömyyteen solar plexus -keskuksesta. Tämä on tarpeen neljännen ulottuvuuden negatiiviseen sadonkorjuuseen.

Negatiivinen adepti ei työskentele lainkaan vihreän säteen energiakeskuksen alueella. Sydänchakran aktivoimisella ei ole negatiivisella polulla kulkijoille mitään tarjottavaa. Keltaisen säteen hiomisen jälkeen negatiivinen adepti siirtyy kehittämään suoraan sinistä, josta tässä tapauksessa kehittyy rehellisyyden sijaan mestarillisen valehtelun ja petoksen keskus.

Negatiivinen adepti pyrkii viemään korkeimpaan potentiaaliin sen, mikä ei ole, tuntemisen. Viidennessä ulottuvuudessa sen, mikä ei ole, tunteminen viedään huippuunsa.

Ra: Kun viidennen tihentymän hienostuneisuus on saavutettu, se mikä ei ole, viedään pidemmälle. Viidettä ulottuvuutta tutkivat entiteetit, joilla ei ole myötätuntoa, ei universaalia rakkautta. Ne kokevat, mitä ne toivovat vapaan valinnan mukaisesti, ja ovat vilpittömästi sitä mieltä, että vihreä säde on typeryyttä.

Negatiivisen entiteetin violetin säteen värikartasta siis puuttuu vihreä säde. Tämä johtaa vähitellen siihen, että viidennen ulottuvuuden negatiivinen entiteetti ei näe toisissa entiteeteissä enää mitään hyvää. Se on täydellisen eriytynyt muista. Tästä syystä negatiivisesti polarisoituneet eivät myöskään yllä samaan Luojan kokemisen monimuotoisuuteen ja kokonaisuuteen kuin positiivisesti polarisoituneet. Illuusion verho ei poistu täydellisesti, ja itsen todellinen olemus jää mysteeriksi.

CFR:n kokousnauha vuoti julkisuuteenTorstai 26.11.2009 14:27

« Uudemmat -