IRC-Galleria

3. SILMINNÄKIJÖIDEN VAROITUKSIA
Aiemmin tässä kirjassa totesimme, että sellaisten toimijoiden ja liikkeiden kuin Rodney Howard-Browne, Toronton siunaus, profeettaliike, Lakelandin herätys, Todd Bentley, John Crowder jne. välillä on vahvoja kytköksiä. Ja toivottavasti edellisessä luvussa sait tästä vahvistuksen. Ihmiset ovat näissä eri piireissä kokeneet samantyyppisiä manifestaatioita vuosikaudet. Ja se johtuu siitä, että kyseessä on sama ”voitelu” – täsmälleen sama henki. Kuten sanoin, tunnen nämä kytkökset, koska kuuluin 11 vuoden ajan profeettaliikkeeseen. Kuitenkin koko sen ajan myös taistelin siinä yrittäessäni estää tätä törkyä tulemasta liikkeeseen (ja enimmäkseen epäonnistuin). Tiesin vallan hyvin, mistä sitä tuli ja kuka tai ketkä välittivät sitä. Haluan sanoa sinulle, että palvelutyöllemme vuodet 1994-1998 olivat erittäin vaikeita ja myrskyisiä aikoja tämän vuoksi. Etenkin vuosina 1996-1997 minua suorastaan pommitettiin yhä vihaisemmilla ja vihaisemmilla sähköpostiviesteillä, kun johtajat ja kristityt ympäri maailman yrittivät saada minua antamaan periksi. Se paheni entisestään julkaistuani ensimmäiset Brownsvillen herätystä käsittelevät kirjoituksemme. Ällistyttävää, mikä rähinä siitä seurasi! On ymmärrettävä, että Toronto oli varsin ”tarttuva” voitelu. Se levisi kirjaimellisesti kaikkialle, yksinkertaisesti kätten päällepanemisella. Noina vuosina kaksi huomattavinta keskusta, joissa tätä voitelua välitettiin, näyttivät olevan Englannissa Sunderland Christian Centre, jossa vaikuttivat Ken ja Lois Gott, ja Holy Trinity Brompton, jossa vaikutti Sandy Millar. Molemmat paikat olivat saaneet ”voitelunsa” suoraan Torontosta. Mutta nyt se oli leviämässä aivan uuteen katraaseen.

BROWNSVILLE – SEURAAVA ISO JUTTU
Brownsvillen herätys Pensacolassa, Floridassa, oli joillain tavoin hieman arvoituksellinen. Sen keskuksena oli helluntaiseurakunta. Ja toisin kuin itse Torontossa, Brownsvillessä oli aitoa parannuksenteon julistusta sen takia, että mukana oli miehiä kuten Steve Hill ja tri. Michael Brown, jotka olivat julistaneet pyhitystä ja parannuksentekoa jo vuosia ennen tätä. (Luulen, ettei helluntaiseurakunta olisi ehkä hyväksynyt liikettä ilman sitä). Silti ei ole epäilystäkään, että myös Toronton hengelle annettiin siellä valtavasti liikkumavaraa heti alusta pitäen. Kesäkuun 18 vuonna 1995 oli päivä, jolloin Brownsvillen herätys virallisesti alkoi. Huolimatta todellisesta parannuksenteosta, joka oli ajoittain huomiota herättävää, ”Toronto” oli siellä kuitenkin myös valtavan suuri tekijä. Eikä sitä todella edes yritetty piilottaa. Puhuessaan manifestaatioista, joita heidän parissaan nähtiin, Brownsvillen pastori John Kilpatrick kuvaili itse niitä näin: ”Ihmiset kaatuvat lattialle [...] parantuvat fyysisesti, saavat näkyjä, tuntevat Jumalan rakkautta, nauravat, kumartelevat syvään ja ihmisten pää, kädet, jalat ja vartalo tärisevät.” Huomaako joku mitään todellista eroa Toronton manifestaatioilla ja näillä, mitä kuvailtiin Brownsvillestä? Vastaus on ”ei”, koska mitään todellista eroa ei ole. Varsinaisesti vain parannuksenteon julistaminen erotti Brownsvillen Torontosta. Brownsville näytti siis olevan eräänlainen sekoitus.

Kun Steve Beard haastatteli Good News Magazine -lehteen Steve Hilliä, Brownsvillen pääjulistajaa, hän kysyi Hilliltä, kuinka tämä oli päätynyt Holy Trinity Bromptoniin, suureen ”Toronto”-seurakuntaan Lontoossa, juuri ennen kuin meni Brownsvilleen. Steve Hill ei edes yrittänyt peitellä mitään. Hän vastasi: ”[...] ihmiset nauroivat, ihmiset kaatuivat, ja minulla oli erittäin kriittinen henki [...] Kävelin siihen ylvääseen anglikaanikirkkoon Lontoon keskustassa, kaupungin vauraimmalla alueella, aivan Harrod’sin lähellä, ja harpoin lattialle kaatuneiden noin 500 ihmisen yli. Ihmiset nytkähtelivät kaikkialla [...] Herra puhui sydämelleni ja sanoi: ’Sinun ei tarvitse puhua Sandy Millarille. Pyydä häntä vain rukoilemaan puolestasi [...]’. Menin hänen luokseen, hän pani kätensä pääni päälle, ja se oli menoa. Tarkoitan, että kaaduin Hengen voimasta [...]” Tästä se käy ilmi! Näin Steve Hill sai tämän ”voitelun”! Ja selvästi hän välitti sen suoraan Brownsvilleen, kun matkasi sinne pian jälkeenpäin. Ottaen huomioon, että sekä John Kilpatrick että Steve Hill myönsivät avoimesti tämän vahvan torontolaisvivahteen Brownsvillessä, luulisi, ettei asiasta olisi ollut kiistakapulaksi. Mutta sinun olisi pitänyt nähdä mikä arvostelumyrsky roihahti, kun kirjoitin aiheesta ensimmäisen artikkelini! Artikkelin nimi oli yksinkertaisesti ”Brownsville, Pensacola – torontolaista vai ei?” Mutta tasapainottaakseni artikkelia minun olisi pitänyt suuresti kiittää, että siellä julistettiin parannuksentekoa, koska tosiasia on, että monet Brownsvillessä kävijät tulivat syvään synnintuntoon ja todella katuivat syntejään. Se minun olisi pitänyt tunnustaa paljon painokkaammin, kuin mitä tein. Mutta olin liian hädissäni Kundalinin invaasiosta, joka näytti olevan kiihdyttämässä vauhtiaan isommalle vaihteelle. Siksi nykyään nimitän Brownsvilleä ”arvoitukselliseksi”. Se oli kuin sekoitus molempia – hyvää ja pahaa. Ja toisinaan oli varsin vaikeaa selvittää, kumpi puoli oli voitolla.

Annan esimerkin. Huhtikuun lopulla vuonna 1997 sain alla olevan sähköpostin naiselta, jonka vahvistettiin olevan yksi tärkeimmistä rukousjohtajista Brownsvillessä. Eräs Pensacolaan myönteisesti suhtautuva sähköpostilista levitti innokkaasti tätä sähköpostia: ”Toivon, että nämä tuoreet uutiset Brownsvillestä innostavat sinua yhtä paljon kuin minua – Jim W.

---

Lähettäjä: Cathie W. Kirjoitettu ystävälle Gottin vierailusta Brownsvilleen Hei Cathleen! Kysyit mitä kuuluu, joten [...] tässäpä kuulumisia! Ken ja Lois Gott Sunderlandista, Englannista, olivat puhujina täällä Brownsvillessä pidetyssä konferenssissa. (Rouva Kilpatrick palasi juuri kotiin heidän seurakunnastaan myös).He näyttävät jakavan voitelua esirukoukseen ja siihen, miten päästään vähän syvemmälle virtaan!! He rukoilivat noin 45 minuuttia eilen illalla rukoustiimin puolesta ennen kokousta seurakunnassa. Voitelu oli tosi vahva. Me kaikki huoneessa olimme, kuin sähkövirta olisi syöksynyt lävitsemme valtavina aaltoina. Päästelimme huutoja hillitsemättömästi [...] Itse asiassa... Auts, nyt se iskee taas, kun yritän kuvailla sitä. Hartiani pyrkivät valtavin nytkäyksin nielaisemaan pääni, samalla kun suustani pääsee: ”Ouuu!”, aivan kuin ääneni ja ruumiini olisi tahdistettu keskenään. Eilen illalla pääni tuntui painuvan niin paljon alemmas kuin hartiani, että yhdessä vaiheessa pääni oli puseroni sisällä. Hah, hah, haa! Nyt alan nauraa... oouuu ... ups ... aloitan taas! Jonain hetkenä 6.15 – 7.00 korvarenkaani irtosivat... Kuka tietää, milloin tai miten??? Ehkä hartiani tekivät sen!!! […] Niin, eilen illalla niiden rukousten jälkeen manifestoimme kuten alussa [...] vain äänekkäämmin. Käveleminen oli vaikeampaa. Kävely suoraan ja täysin pystyssä oli koko illan miltei mahdotonta. Vaiti pysyminen oli myös liki mahdotonta. Suusta pääsi ’Ouu’ aina ilman, että olisi ajatellut tai tiennyt ennakkoon, että sellainen oli tulossa. Sain tehtäväksi rukoilla kirkossa eilen illalla [...] Henki näytti syöksähtävän suoraan henkilöön, jonka puolesta rukoiltiin, ja iskeytyvän kiinniottajaankin. Polveni antoivat jatkuvasti periksi, päädyin kyykkyasentoon ja päästelin suustani: ’Ouuu!’ Pastori S- - eräästä helluntaiseurakunnasta rukoili puolestani. Kun hän kääntyi puoleeni [...] aloin kumarrella syvään, kunnes hän kosketti päätäni, jolloin ’sähköistyin’ ja rojahdin lattialle. Pääni yritti taas piiloutua puseroni sisään, hah, hah, haa! Taskuni tyhjenivät. Nimilappuni ja pastillini olivat ympäriinsä. Näin ne, mutten pystynyt ottamaan niitä. Jotkut ihmiset ympärillä yrittivät auttaa minut ylös, mutta turha vaiva [...] Jalkani eivät kannatelleet. En tiedä, kuinka kauan olin lattialla, mutta kun valoja alettiin sammuttaa (Ihana Elmer iski jälleen!), pakottauduin ylös ja hoippuroin selkä koukussa koko matkan autolle. Päästelin ’Oouu’ koko matkan. Kukaan ei enää kiinnitä mitään huomiota sellaisiin ihmisiin kuin minä. Se on yleinen näky täällä, mutta rukoustiimin jäsenelle, joka ’kestää’ paljon voitelua, on vähän epätavallista olla niin sen vallassa. Minun piti asettaa vakionopeudensäädin autossa oikealle nopeudelle, sillä muuten huomasin aina matelevani, kun koko kotimatkan ilmanyrkkeilin esirukouksessa […] Nukkuessani näin unta, että olin seurakunnassa. Heräsin nytkähdyksiin useita kertoja. Se oli varsin mukavaa. Kun tulin valokuvausliikkeeseen tänä aamuna hakemaan kuvia, joissa Gottit rukoilivat edellispäivänä ihmisten puolesta [...], rupesin kumartelemaan ja minun oli pakko lopettaa kuvien katsominen julkisessa paikassa!!! Äänekkäiden ouu-huutojen sijaan päästelin joitain hiljaisempia ee-ääniä. Hah, hah, haa! Myyjäparat siinä liikkeessä [...] he tuntevat minut jo!!! Kirjoitan lippu-kokouksesta ja kultaisen alttarin kokouksesta myöhemmin, mutta koska kysyit, mitä kuuluu [...] minun oli kerta kaikkiaan kerrottava tuoreeltaan nämä uutiset!”