IRC-Galleria

OIKEAN PÄIVÄN LASKEMINEN

Ymmärrämme nämä raamatunkohdat sitten miten tahansa, tosiasia on, etteivät ne eivätkä mitkään muutkaan raamatunkohdat todista lopullisesti, että Jeesus olisi noussut ylös sunnuntaina. Kun otamme kaikki nämä raamatunkohdat huomioon, voidaan sanoa, että Raamattu kertoo jotain muuta.

Koska Raamatun alkuperäiset käsikirjoitukset vaikenevat Jeesuksen ylösnousemuksen ajankohdasta, meidän on palattava takaisin Jeesuksen profetiaan, jonka mukaan Hän olisi haudassa melkoisen tarkkaan 72 tuntia. Koska Hänet haudattiin juuri ennen auringonlaskua tai juuri auringon laskiessa (noin klo 18) kuolinpäivänään (Markus 15:42-47), laskemme tästä vain kolme päivää ja kolme yötä saadaksemme selville, että Hänen on täytynyt nousta ylös saman tunnin aikana ylösnousemuksensa päivänä.

Vaikka Jeesuksen ylösnousemus olisi tapahtunut auringonlaskun jälkeen sapattina ja siis viikon ensimmäisen päivän alkaessa, vastaava ajankohta olisi pikemminkin lauantai-ilta eikäsunnuntaiaamu. Ottaen huomioon kaikki sitä koskevat raamatunkohdat ja että Jeesus nähtiin varhain viikon ensimmäisenä päivänä, ainoa looginen ajankohta, jolloin Hän olisi voinut nousta ylös, on juuri ennen auringonlaskua sapattina. Kun laskemme taaksepäin kolme päivää ja yötä hetkestä juuri ennen auringonlaskua sapattina, tulemme siihen tulokseen, että Hän kuoli ja Hänet haudattiin keskiviikkona nykyisen kalenterimme mukaan.

Mikä sapatti?

Mutta sapattihan oli juuri alkamassa muutaman tunnin kuluttua Hänen kuolemastaan? Miten Hänet olisi voitu haudata päivää ennen sapattia, jos Hän nousi kuolleista sapatin ollessa päättymässä ja kuitenkin olla kolme päivää ja kolme yötä haudassa? Osa vastauksesta löytyy Johanneksen 19:31:stä:


Koska silloin oli valmistuspäivä, niin -- etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi,
sillä se sapatinpäivä oli suuri -- juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että
ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas.
Huomaa, että Johannes kutsuu lähestyvää sapattia "suureksi" (Joh. 19:31 yllä). Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen ja seitsemäs päivä ovat "suuria sapatteja" -- kaksi vuoden seitsemästä "suuresta sapatista". Suuret sapatit ovat erityisiä lepopäiviä tiettyjen Jumalan asettamien juhlien viettämiseksi. Ne voivat sattua mille viikonpäivälle tahansa. Tämä raamatunkohta osoittaa, että kyseessäoleva sapatti ei ollut viikottainen sapatti.

Lue nyt Johannes 19:14, jossa todetaan, että Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisen valmistuspäivänä". Tämä valmistuspäivä oli pääsiäispäivä, päivä ennen ensimmäistä happamattoman leivän juhlan päivää, ja oikeastaan man leivän päivä (Matteus 26:17). "Happamaton leipä" viittaa aikaan, jolloin kodissa ei saanut olla hiivalla nostatettua leipää. Se ei koskenut ainoastaan seitsemää juhlapäivää, vaan siihen sisältyi myös pääsiäispäivä, niin että happamattoman leivän päiviä oli kaiken kaikkiaan kahdeksan. Pääsiäispäivänä syötiin pääsiäisateria, ja se oli myös happamattoman leivän juhlan valmistuspäivä. Se voidaan laskea haluttaessa "happamattoman leivän juhlaan".

Miksi siis Johannes toteaa, että Jeesus kuoli samaan aikaan kuin pääsiäislampaita teurastettiin ja synoptisten evankeliumien mukaan Hän söi pääsiäislammasta opetuslastensa kanssa? Tämä näennäinen ristiriitaisuus johtuu viimeisen ehtoollisen tekstien väärin käsittämisestä.

Ensiksikin "ensimmäinen happamattoman leivän päivä" tarkoittaen ajankohtaa, jolloin opetuslapset kysyivät Jeesukselta, minne he valmistaisivat pääsiäisaterian, on eri asia kuin happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä -- joka on suuri sapatti ja pääsiäispäivän jälkeinen päivä.

Toiseksi, koska raamatullinen päivä alkaa auringonlaskusta, Pääsiäispäivä ei ollut ainoastaan se päivä, jonka iltapäivänä Jeesus kuoli, vaan myös se päivä, jona Hän söi pääsiäisaterian edellisenäiltana. Nyt meidän on tutkittava Raamattua, jossa kreikankielisessä tekstisssä käytetään "ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä" -ilmaisua viimeisen ehtoollisen ajan määrityksessä.

Huomaa, ettei mikään kreikankielisistä teksteistä sano "happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä". Niissä sanotaan ainoastaan "ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä" tai "happamattoman leivän ensimmäisenä" tai "happamattoman leivän päivänä". Kreikankielisissä teksteissä ei käytetä "juhla"-sanaa. Tämä on tärkeätä, jotta ymmärrämme minä päivänä Herra kuoli lukiessamme seuraavia selostuksia:



Matteus 26:17:

Mutta ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja
sanoivat: "mihin tahdot, että valmistamme pääsiäislampaan sinun syödäksesi?"(kr.
"Te de prote ton asumon...")
Markus 14:12:

Ja ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, kun pääsiäislammas teurastettiin, hänen
opetuslapsensa sanoivat hänelle: "Mihin tahdot, että menemme valmistamaan
pääsiäislampaan sinun syödäksesi?"(kr. "Kai te prote hemera ton asumon ote to pascha
ethuon")
Luukas 22:7:

Niin tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava.
(kr. "Helthen de he hemera ton azumon he edei thuesthai to pascha...")
Johannes 13:1-2:

"Mutta ennen pääsiäisjuhlaa...
Ja ehtoollisella oltaessa" (kr. "pro de tos eortos tou pascha...kai deipronu...")

Syötiinkö viimeinen ehtoollinen ennen pääsiäisjuhlaa, kuten Johannes sanoo vai syötiinkö se Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä, niinkuin jotkut uskovat synoptikkojen antavan ymmärtää? Näyttää siltä, että meillä on kolme mahdollista skenaariota:

Jeesus söi pääsiäisaterian Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä, 15. Nisan-kuuta -- eli pääsiäispäivän jälkeisenä päivänä. Mutta silloin Hänet olisi pitänyt ristiinnaulita 16. Nisan-kuuta, Happamattoman leivän juhlan toisena päivänä.
Jeesus söi pääsiäisaterian myöhään pääsiäispäivänä -- 14. Nisan-kuuta. Mutta silloin Hänet olisi pitänyt ristiinnaulita 15. Nisan-kuuta, Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä ja sapattina.
Jeesus söi pääsiäisaterian Nisan-kuun 14. päivän ensimmäisenä iltana auringonlaskun jälkeen kun 13. päivä oli päättymässä, ja Hänet ristiinnaulittiin myöhemmin samana päivänä iltapäivällä, kun pääsiäislampaita yhä teurastettiin. Hänet olisi siinä tapauksessa laitettu hautaan Nisan-kuun 14. päivän toisena iltana, juuri ennen kuin 15. päivä alkoi.
Koska raamatullisessa päivässä on kaksi iltaa (ensimmäinen auringon lakiessa ja päivän alkaessa, ja toinen auringon laskiessa ja päivän päättyessä), mikä näistä kolmesta skenariosta on oikea, niin että kaikki evankeliumit ovat täydellisessä sopusoinnussa? Jotta voimme ratkaista tämän arvoituksen, meidän on ymmärrettävä käytetyt termit. Kussakin tapauksessa on avainlause "happamattoman leivän ensimmäisenä".

Ensimmäisessä skenariossa (Matt. 26:17) voitaisiin Nisan-kuun 15. päivää -- pääsiäispäivän jälkeistä päivää -- kutsua "happamattoman leivän ensimmäiseksi", koska se aloitti seitsemän päivän pituisen Happamattoman leivän juhlan. Matteus ei kuitenkaan voinut viitata Nisan-kuun 15. päivään, koska me tiedämme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus kuoli valmistuspäivänä (Matt. 27:62), joka on Nisan-kuun 14. Nisan-kuun 15. päivä olisi suuri sapatti, jolloin lampaita ei olisi voitu teurastaa.

Huomaa myös, että kreikankielisessä tekstissä ei sanota "happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä". Siinä sanotaan vain: "Happamattoman leivän ensimmäisenä". Se ei siis eroa oikeastaan siitä, miten Markus ja Luukas sen sanovat.

Toisessa skenariossa (Mark. 14:12; Luuk. 22:7), olisi myös oikein kutsua Nisan-kuun 14. päivää -- pääsiäispäivää -- "ensimmäiseksi happamattoman leivän päiväksi", koska, vaikka se edelsikin Happamattoman leivän juhlan ensimmäistä päivää, se oli pääsiäisjuhlan ensimmäinen päivä, jolloin juutalaiset eivät saaneet nauttia nostatettua leipää (2. Moos. 12:6-18).

Mutta Jeesus ei olisi voinut syödä pääsiäisateriaa myöhään Nisan-kuun 14. päivänä, koska siinä tapauksessa Hänet olisi pitänyt ristiinnaulita 15. päivänä -- siis sapattina.

Ei ole siis muuta mahdollisuutta kuin kolmas skenario ellei Raamattu ole ristiriitainen ja/ tai Jeesus kuollut jonain muuna kuin pääsiäispäivänä. Kukaan Kristukseen uskova ei voi hyväksyä kumpaakaan näistä vaihtoehdoista, saati sitten kukaan Raamatun tutkija.

Se, että evankeliumien mukaan ehtoollinen nautittiin samana päivänä kuin uhrilampaita teurastettiin ei tuota ongelmaa, jos ymmärrämme, että pappien oli aloitettava aikaisin, koska pääsiäislampaiden uhraaminen oli valtavan mittava tehtävä.

Aloittamalla uhrien uhraamisen auringonlaskun jälkeen Nisan-kuun 13. päivän iltana ja 14. päivän alkaessa he voivat aloittaa tarpeeksi aikaisin pitkän ja uuvuttavan tehtävänsä ja täyttää silti lain, jonka mukaan uhrit oli uhrattava Nisan-kuun 14. päivän iltojen välissä (2. Moos. 12:1-20). Jeesus ja Hänen opetuslapsensa teurastuttivat uhrinsa ja söivät pääsiäisateriansa 14. päivän ensimmäisenä iltana (13. päivän auringonlaskun jälkeen). 14. päivän toisena iltana Jeesus haudattiin.

Kaikki tapahtui siten lain määräämänä päivänä. Jeesus söi pääsiäisaterian tavallista aikaisemmin, mutta koska Hän tulisi olemaan Jumalan pääsiäisuhri, Hänellä oli hyvä syy toimia niin.

Joka tapauksessa kaikki evankeliumit ovat tällä tavoin sopusoinnussa, koska 14. Nisan-kuuta -- pääsiäispäivä -- on ensimmäinen happamattoman leivän päivä ja 15. Nisan-kuuta ensimmäinen Happamattoman leivän juhlan päivä.

Ja mikä tärkeintä -- kaikissa evankeliumeissa kerrotaan, että Jeesus kuoli valmistuspäivänä, joka on aina 14. Nisan-kuuta -- pääsiäispäivä.

Siten Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä, joka on pääsiäispäivää seuraava päivä, on se sapatti, johon Joh. 19:31 viittaa. Markus 16:1-2 ilmoittaa, että samalla viikolla kuin Jeesus kuoli ja nousi ylös, oli kaksi sapattia -- pääsiäisen suuri sapatti ja tavallinen viikottainen sapatti. (Verrattavissa juhlapyhiin, jotka voivat osua mille viikonpäivälle tahansa)

KESKEINEN PROFETIA

Jotta voisimme tavoittaa totuuden, meidän on aloitettava Jeesuksen profetiasta koskien Hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan.

Fariseukset hyökkäsivät Jeesusta vastaan kyseenalaistamalla Hänen toimensa Hänen parantaessaan sairaita sapattina (Matt. 12:1-15). Hänen vastauksiaan ei voitu kiistää ja Hänen parjaajillaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pyytää Häneltä merkkiä.


Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee
merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.
Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös
Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.(Matt. 12:39-40)
Se, että Jeesus toistaa tämän profetian Matteus 16:4:n mukaan, korostaa sitä, että ainoa merkki, jonka Hän antaisi todistukseksi siitä, että Hän on Messias, ei ollut ainoastaan Hänen ylösnousemuksensa, vaan myös Hänen kolme päiväänsä ja kolme yötään haudassa. Ja Hänen sanojensa on osoittauduttava paikkansapitäviksi, sillä minkä tahansa Hänen lausumansa profetian osoittautuminen paikkansapitämättömäksi todistaisi Hänet vääräksi profeetaksi (5. Moos. 18:20-22). Jos Hänen profetiansa osoittautuisi paikkansapitämättömäksi, me olisimme itse asiassa sellaisen ylösnousemuksen vääriä todistajia, jota ei tapahtunutkaan. Sillä Jumala ei nostaisi ylös väärää profeettaa.

Jos Jeesus oli haudassa enemmän tai vähemmän kuin kolme päivää ja kolme yötä (72 tuntia tai hyvin lähellä tuota aikaa), Hänen profetiansa ei olisi toteutunut, ja Hän olisi petkuttaja, niinkuin Hänen vihollisensa väittivät (Matt. 27:63). Kuitenkin roomalaiskatolisen ja useimpien prostestanttien tulkinnan mukaan Hän oli haudassa perjantai-illan auringonlaskusta sunnuntaiaamun auringonnousuun -- eli vain puolet Hänen profetoimastaan ajasta!

Profetian järkeistämisiä

Ne, jotka ovat perjantain ristiinnaulitsemisen ja sunnuntain ylösnousemuksen kannalla, pitävät Jeesuksen puhetta kolmesta päivästä ja yöstä idiomaattisena ilmaisuna; juutalaisten "päivä" saattoi viitata mihin tahansa päivän aikaan. Esimerkiksi tässä tapauksessa "kolme päivää" olisi voinut tarkoittaa osaa perjantaista, koko lauantaita ja osaa sunnuntaista. Tämä saattaisikin olla pätevä argumentti, ellei Herra olisi sanonut erityisesti "kolme päivää ja kolme yötä, jolloin minkäänlainen lingvistinen tulkinta ei voi tarkoittaa muuta kuin kokonaista kolmea päivää ja yötä eli 72 tuntia. Tarkoittiko Hän kolmea päivää ja kolmea yötä vai profetoiko Hän huolimattomasti?

Myös Joona 2:1, johon Jeesus viittasi profetiassaan, toteaa selkeästi, että Joona oli kalan vatsassa "kolme päivää ja kolme yötä". Jeesus itse määritteli päivän (päiväsajan) pituudeksi kaksitoista tuntia (Joh. 11:9).

Raamatullisen laskutavan mukaan kokonainen päivä (päivä ja yö yhteensä) kesti auringonlaskusta auringonlaskuun, kun taas me nykyajan ihmiset perustamme ajanlaskumme gregoriaaniseen kalenteriin ja laskemme vuorokauden kestävän keskiyöstä keskiyöhön.

Yö, joka kesti siis auringonlaskusta sen nousuun oli jaettu neljään "vahtivuoroon", joista jokainen oli kolmen tunnin pituinen:

Ensimmäinen vartiovuoro: 18-21
Toinen vartiovuoro: 21-24
Kolmas vartiovuoro: 00-03
Neljäs vartiovuoro: 03-06
Päivä (auringonnoususta auringonlaskuun) oli jaettu tunteihin. Esimerkiksi:

Kolmas tunti: 08-09
Kuudes tunti: 11-12
Yhdeksäs tunti: 14-15
Kahdestoista tunti: 17-18
Tiedämme Matt. 27:45-50 perusteella, että Jeesus kuoli yhdeksännen tunnin aikana, ts. 14-15. Luukas 23:54 ja Johannes 19:42 toteavat, että Hänet pantiin hautakammioon juuri ennen auringonlaskua samana päivänä. Eli, jos Hän kuoli ja hänet haudattiin perjantaina, Hän ei olisi voinut nousta ylös sunnuntaina ja olla uskollinen sanoilleen. Toisin päin: jos Hän nousi ylös sunnuntaina, Hän ei olisi voinut kuolla ja tulla haudatuksi perjantaina.

Mutta eikö Raamattu kerro meille, että Jeesus nousi ylös viikon ensimmäisenä päivänä -- eli sunnuntaina? Ei kerro. Vastoin yleistä käsitystä, mikään kohta Raamatussa ei kerro, minä päivänä Jeesus nousi haudasta. Korkeintaan se kertoo, milloin naiset tulivat haudalle voidellakseen Hänen ruumiinsa hyvänhajuisilla yrteillä. Tutkikaamme kaikkien neljän evankeliumin kohtia, joita käytetään "todistamaan", että Jeesus nousi ylös sunnuntaina:



Matteus 28:1:
Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria
Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa.
Markus 16:1-2:
Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome
hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä.
Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.
Luukas 24:1-3:
Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan
valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
Ja he havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta.
Niin he menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista.
Johannes 20:1
Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä,
haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.
Lukiessamme jokaisen muun paitsi Matteuksen kertomusta kohta kohdalta huomaamme, että kivi oli jo vieritetty kun naiset tulivat paikalle. Matteus 28:2-4 mainitsee erinäisiä tapahtumia (maanjäristyksen, enkelin tulevan ja vierittävän kiven jne.), niin että saa sen vaikutelman, että kaikki tämä olisi tapahtunut samanaikaisesti. Tämä ei kuitenkaan kävisi yksiin kolmen muun kuvauksen kanssa. Mutta jos ymmärrämme Matteuksen kuvauksen yleiskuvauksena monimutkaisemmasta tapahtumasarjasta, jolloin jakeet 2-4 olisivat ikäänkuin lisähuomautus, ymmärrämme kertomukset paremmin.

Joka tapauksessa jopa Matteus toteaa, että nämä tapahtumat tapahtuivat "kun sapatti oli päättynyt (auringon laskiessa lauantaina) ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti" Arndt and Gingrichin mukaan Matteuksen sanat (kr. te epiphoskouse eis) olisi oikeastaan käännettävä "oli kääntymässä kohti", eikä niin, että aamu koittaisi.30 Toinen sopiva synonyymi olisi "lähestyi". Samaa sanaa käytetään Luukas 23:54:ssä: "...ja sapatti oli alkamaisillaan". Sen sijaan kreikankielen sana "diaugazo" tarkoittaa nimenomaan "auringon nousua". Sitä on käytetty esimerkiksi 2. Piet. 1:19:ssä: "kunnes päivä valkenee".

Lisävahvistusta siihen, että naiset tulivat sapatin lopulla, saamme Novumin interlineaarisesta käännöksestä, jossa tämä kohta on käännettynä: "myöhään sapattina, valjetessa ensimmäiseksi viikon"(Matt. 28:1 Novum).

Klassisessa kreikassa on tapauksia, jolloin "opse" ("myöhään") on käännetty "jnkn jälkeen". Parhaimmissa selitysteoksissa todetaan. että näin saattaisi olla tässäkin tapauksessa. Mutta yleisin käyttö -- varsinkin Uudessa Testamentissa, joka on Koine kreikkaa -- on "myöhään". Varsinkin Matteus käyttää aina sanaa "meta" kun on kysymys jostain, joka tapahtuu jonkun "jälkeen". Välittämättä siitä, miten muut kirjoittavat, Matteukselta olisi epäjohdonmukaista käyttää "opse"-sanaa ainoastaan tässä tapauksessa merkitsemään "jonkun jälkeen". Täten Matteus 28:1 osoittaa, että kun viikon ensimmäinen päivä oli alkamassa (tai lähestymässä), Jeesus oli jo noussut ylös. Mitä muuta tämä voi tarkoittaa, kuin että Jeesus ei noussut sunnuntaina, vaan sapattina?

Luukkaan ja Johanneksen kuvaukset kertovat meille, että naiset tulivat haudalle "ani varhain" ja "varhain, kun vielä oli pimeä". Niissä ei mainita tarkempaa kellon aikaa. Sen sijaan Markus toteaa, että naiset "tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa" (kr. anateilantos tou heliou: "nousemassa aurinko").

Mutta vaikka naiset olisivat tulleet haudalle auringonnousun jälkeen sunnuntaina, tosiasia on silti, että Jeesus oli jo noussut ylös. Raamatussa ei siis sanota, että Hän nousi ylös viikon ensimmäisenä päivänä. Siinä kerrotaan vain, milloin naiset tulivat haudalle ja (käännöstavasta riippuen) se tapahtui joko sapatin ollessa päättymäisillään tai auringon noustessa viikon ensimmäisenä päivänä.

Markus 16:9 toteaa: "Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa." Saattaa olla, että perimätieto sunnuntain ylösnousemuksesta on syntynyt naisten todistuksesta, jonka mukaan he olivat nähneet Jeesuksen varhain sunnnuntaiaamuna. Tästä johtuen tuo perimätieto voidaan joka tapauksessa jäljittää ensimmäisen vuosisadan lopulle tai toisen vuosisadan alkuun. Mutta ikä ei takaa totuutta. Se, mikä on tänään valhetta, on sitä vielä 2000 vuoden kuluttua. Saman kaavan mukaan se, mikä oli valhetta 2000 vuotta sitten, on valhetta vielä tänäänkin.

PITKÄPERJANTAI&PÄÄSIÄISSUNNUNTAI




1500-luvun uskonpuhdistus toi mukanaan vapautumista Rooman kahleista. Tuona aikana ja sen jälkeen kehittyneet protestanttiset lahkot olivat niin perinteistään riippuvaisia, että monet Rooman opetukset omaksuttiin enempiä kyselemättä. Vieläpä monet huomattavat raamatunselitysteokset ovat saaneet vaikutteita enemmän roomalaiskatolisista traditioista kuin objektiivisesta Jumalan sanan tutkimisesta (vaikka niiden tekijät kauhistuisivatkin tätä ajatusta). Nämä traditiot ovat vaikuttaneet käsitykseemme "pitkäperjantaista" ja "pääsiäissunnuntaista".

Yleensä oletetaan, että Jeesus kuoli Pitkänäperjantaina ja nousi ylös aikaisin sunnuntaiaamuna. Tämä uskomus on periytynyt vuosisadalta toiselle roomalaiskatolisen tradition seurauksena. Kirkko on tulkinnut kaikkien neljän evankeliumin kuvaukset naisten vierailusta Jeesuksen haudalla Hänen ylösnousemuksensa jälkeen niin, että Jeesus olisi noussut ylös sunnuntaina.



Se on myös tulkinnut Markuksen 15:42-46 niin, että Jeesus olisi kuollut ja että Hänet olisi haudattu perjantaina:

Ja kun jo oli tullut ilta, ja koska oli valmistuspäivä, se on sapatin aattopäivä,
tuli Joosef, arimatialainen, arvossapidetty neuvoston jäsen, joka hänkin odotti Jumalan
valtakuntaa, rohkaisi mielensä ja meni sisälle Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen
ruumista.(Mark. 15:42-43)
Molemmat olettamukset ovat väärän tulkinnan seurausta, eikä Raamattu eikä mikään luotettava historiallinen todistusaineisto niitä tue.

Onko se tärkeätä?

Ensi silmäyksellä saattaa tuntua vähemmän tärkeältä, minä päivänä Jeesus kuoli ja minä päivänä Hän nousi ylös. Mutta Raamatun kritisoijat näkevät tässä ristiriidan Jeesuksen sanojen, kun Hän sanoo olevansa haudassa kolme päivää ja kolme yötä (Matt. 12:38-40) ja sellaisen opetuksen kanssa, että Hänet olisi haudattu perjantaina ja että Hän olisi noussut ylös sunnuntaiaamuna.

Meidän on pystyttävä vastaamaan kriitikoille -- ei teorian eikä tradition perusteella, vaan Jumalan sanan selkeän opetuksen perusteella.

Jeesuksen väitteen uskottavuus, kun Hän sanoo olevansa Messias ja samoin koko evankeliumin totuus lepää Hänen näitä päiviä koskevan profetiansa paikkansapitävyyden varassa.

PÄÄSIÄISLILJA

Joka pääsiäinen naiset saavat kaikkialla maailmassa lahjaksi valkoisia liljoja, ja kirkkojen "alttarit" ovat näiden kauniiden kukkien peitossa, koska niitä pidetään pääsiäisen symboleina. Tämän tavan alkuperä on ehkä kaikkein oudoin kaikkien pääsiäistraditioiden historiasta.

Raamatussa ei ole kovin monia viittauksia liljaan, eikä yhtään sellaista, joka viittaisi symbolisesti Jeesukseen. Korkean veisun 2:1 "laaksojen liljan" on usein sanottu viittaavan Jeesukseen. Mutta itse asiassa siinä morsian puhuu itsestään "Saaronin kukkasena ja laaksojen liljana". Jakeessa 2 sulhanen vahvistaa: "Niinkuin lilja orjantappurain keskellä, niin on minun armaani neitosten keskellä."

Sallimme liljan kuvaavan karitsan morsianta (Ilm. 21:9-10), mutta meidän pääsiäisliljaksi kutsumamme kukka ei ole se, josta Raamatussa puhutaan, koska se ei kuulu Israelin kasvistoon. Monia liljalajeja on kutsuttu "pääsiäisliljaksi", tavallisimmin lilium longiforumia". (Suomessa pääsiäisliljaksi kutsutaan keltanarsissia. Suom. huom.) Juuri mm. tätä kukkaa eri maiden pakanat ovat pitäneet sukupuolielinten pyhänä symbolina. Kaksi tästä syystä palvottua kukkaa ovat Intian ja Egyptin lootus idässä ja ristiretkeläisten ruusu lännessä; molemmat ovat hindulaisuudessa naisen salaperäisen sukupuolisuuteen liittyvän luomisvoiman tunnuskuvia.

Sitä, mitä me pidämme nykyään pääsiäisliljana, pidettiin muinoin fallisena symbolina.25 Kreikkalaiset uskoivat, että se puhkesi Heran (joka oli heidän "Taivaan kuningattarensa") maidosta ja jota roomalaisilla vastasi Juno.26

Myöhemmin roomalaiskatolinen kirkko otti liljan siveyden ja Marian symboliksi, koska tuo kirkko uskoo Marian pysyneen neitsyenä.27 Siten Heran ja Junon kautta tapahtuva Ishtarin palvonta löysi vastineensa roomalaiskatolisen kirkon Marianpalvonnasta. On mielenkiintoista havaita, että lähes kaikessa ylösnousemusta kuvaavassa taiteessa esiintyy pääsiäislilja.

Merrill F. Unger antaa lisävalaistusta liljan asemaan jumalanapalvelusmenoissa Aserasta toiselta nimeltään Astartesta kirjoittaessaan:

Esiintyy usein alastomana naisena leijonan vieressä,
lilja toisessa ja käärme toisessa kädessä
Qudshuksi, "pyhyydeksi" hahmoteltuna,
eli moraalisesti turmeltuneena "Pyhänä",
koska hän oli kurtisaani-jumalatar.
Samalla tavoin miespuoliset prostituoidut olivat
pyhittäytyneet Qudhsu-kultille
ja harjoittivat prostituutiota hänen kunniakseen,
ja heidät kuvattiin qedishimeiksi "sodomiiteiksi"...
Lilja on tyypillisesti kanaanilainen
sulouden ja seksuaalisen vetovoiman symboli
ja käärme hedelmällisyyden symboli...
Hän ja hänenlaisensa olivat erikoistuneet
seksiin ja sotaan ja hänen pyhäkkönsä olivat
laillistettujen paheiden temppeleitä.
Hänen turmeltunut kulttinsa oli jatkuva vaara...
Israelille ja himon ja murhan romantisointi
kanaanilaisten uskonnossa sai sen
vajoamaan syvälle alhaisuuteen.28

Tell Beit Mirsimistä löydetty noin
1450-luvulta peräisin oleva laatta, jossa
Astartella on molemmissa käsissään liljoin
kruunatut kepit.29

PÄÄSIÄISLEIVONNAISET

Perinteiset ristikoristeiset pääsiäispullat ovat eräs esimerkki monista pääsiäisleivonnaisista. Niitä on leivottu jo 1500 eKr. Esimerkiksi profeetta Jeremia puhuu tietynlaisista Taivaan kuningattaren kunniaksi leivotuista kakuista:


Mutta sinä älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja
rukousta äläkä niillä minua ahdista; sillä en minä sinua kuule.
Etkö näe, mitä he tekevät Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla?
Lapset kokoavat puita, isät sytyttävät tulen, ja vaimot sotkevat taikinaa
valmistaaksensa uhrikakkuja taivaan kuningattarelle, ja he vuodattavat juomauhreja
muille jumalille, minulle mielikarvaudeksi.
Minulleko he tuottavat mielikarvautta, sanoo Herra, eivätkö pikemmin itselleen, omaksi
häpeäksensä?(Jer. 7:16-19)
Näistä pääsiäisleivonnaisista ehkä tunnetuimpia ovat ristikoristeiset pullat. Leivonnaiset valmistetaan usein myös pupujen muotoisiksi, ja ne koristellaan "munilla" ikäänkuin pupu olisi ne muninut.24 Koska puput eivät muni, on selvää, että tässä on kysymyksessä näihin asioihin liittyvä esoteerinen symbolismi.

VÄRJÄTYT MUNAT

Kukaan ei tiedä, missä ja milloin pääsiäismunien värjäämisperinne on syntynyt. Tiedetään kuitenkin, että tuo tapa on yleinen kaikissa yhteiskunnissa. Primitiivisissä kulttuureissa munien värjääminen yhdistetään hyvään tai huonoon onneen, riippuen väreistä ja kuvioista ja samoin siitä, miten munia seremonioissa käytetään. Maissa, joissa roomalaiskatolisuus on vallalla, värjättyjä munia käytetään Kristuksen, Marian ja tiettyjen pyhimysten kuvien yhteydessä.

Euroopassa punainen väri on yleisin pääsiäismunien väri ja siinä uskotaan olevan maagista voimaa. Irlantilainen runoilija William Butler Yeats kirjoitti teoksessa Fairy and Folk Tales of the Irish Peasantry: "Punainen on kaikissa maissa maaginen väri, ja on ollut jo varhaisimmista ajoista alkaen."20

Kiinassa oli tapana tarjoilla punaisia munia Tin Hau -festivaalissa, jota vietettiin Taivaallisen kuningattaren kunniaksi, merkkinä kiitollisuudesta rukousvastauksista, varsinkin jos oli rukoiltu poikaa.21

Vanhassa Romaniassa punaiset munat tunnettiin rakkaudenomenoina, jotka symboloivat nuorten tyttöjen rakkaudenkaipuuta. Slaavilaisille ne merkitsivät kiihkeää intohimoa; joillakin seuduilla tytön oli tapana vastarakkauden varmistaakseen keittää munia punaisessa väriliemessä roomalaiskatolisen papin siunaamalla tulisijalla.22

PÄÄSIÄISPUPU

Vaikka suurin osa pääsiäisleikeistä on unohtunut, muutama niistä on vielä suosiossa. Useimpien pääsiäisleikkien pohjalla ovat muinaisten uskontojen hedelmällisyyskultit. Näiden kulttien hedelmällisyyden symboleja ovat pupu ja muna, jotka ovat antaneet aiheen monille leikeille ja tavoille, joihin liitty paljon taikuutta. Tärkein niistä lienee pääsiäismunien metsästys.

Tässä leikissä lapsille kerrotaan, että "Pääsiäispupu" on muninut munia eri paikkoihin ja että lasten on etsittävä ne. Joskus tietyistä munista saa palkinnon tai siitä miten monta niitä löytää. Tästä on paljon muunnelmia.

Se, että pupu munii munia, johtuu siitä, että molemmat ovat hedelmällisyyden symboleja. Sellaisten munien metsästys oli alunperin kevätrituaali, johon liittyi taikauskoa ja lupauksia hyvästä vuodesta sille, joka onnistuu munien metsästyksessään.23 Pupu onkin sopiva hedelmällisyyden symboliksi näissä maagisissa

PÄÄSIÄISMUNAT

Kaikista pääsiäissymboleista muna on merkittävin. Niitä värjätään eri värisiksi, niitä koristellaan antaumuksella ja usein jopa kalliilla aineilla, niitä valmistetaan suklaasta ja niiden merkeissä järjestetään leikkejä -- luettelo on loputon.

Mistä tämä muniin liittyvä hössötys? Mitä tekemistä munalla on edes Jeesuksen ylösnousemuksen kanssa?

Vaikka joidenkin mielestä muna symboloi ylösnousemusta (elämä syntyy kuolleelta näyttävästä esineestä), muna on todellisuudessa hedelmällisyyden symboli. Monissa muinaisissa pakanakulttuureissa se edusti luonnon suvunjatkamisvoimia, keltuainen oli auringon symboli.

Babylonialaiset, egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset, kiinalaiset, meksikolaiset, intiaanit, kaikki antoivat -- ja monet antavat yhä -- munalle erikoissijan palvonnassaan.

kosminen muna Kaikkien munien isoisä on "kosminen muna", Babylonian mysteeriuskonnosta peräisin oleva käsite, joka levisi kautta koko Egyptin ja näiden maiden kanssa tekemisissä oleviin kulttuureihin.



Kosminen muna,
jonka ympärille on kiertynyt käärme
on orfisten mysteerien vanha symboli.
Muna edustaa kosmosta,
käärme tulista luovaa henkeä.
Muna kuvaa myös filosofin sielua
ja käärme muinaisia mysteereitä,
jotka antoivat tietoa initioidulle.
Juutalaiset kabbalistit toivat Israeliin Egyptin mysteeriuskonnon opetuksia. Näiden opetusten ja Jumalan ilmoittaman totuuden sekoituksesta syntyi turmeltunut uskonnollinen järjestelmä. Kabbalistit puhuvat AIN SOPHista, "Ikivanhinten ikivanhimmasta", joka on iankaikkinen olento ja kaiken alkuunpanija. AIN SOPHin luonnetta symboloi ympyrän kehä, joka sinänsä on iankaikkisuuden symboli. Ympyrä kuvasi kabbalistien uskoa siihen, että avaruuden oletettiin olevan suljettuna suureen kristallipalloon. Sen ulkopuolella ei ole mitään, ei edes tyhjyyttä.

Phanes
Tuossa pallossa, joka symboloi AIN SOPHia, tapahtuu luomista
ja häviämistä. Jokainen alkuaine ja periaate, joka ikinä on
mukana iankaikkisessa kosmisessa syntymässä, kasvussa ja
hajoamisessa, on tuon läpinäkyvää ainetta olevan
käsittämättömän pallon sisällä. Se on tuo kosminen muna,
joka ei mene rikki, ennenkuin tulee se suuri
päivä, jolloin välttämättömyyden kehä päättyy,
jolloin kaikki palaa alkunsa syyhyn. 17






Orfilainen Phanes-jumala esitettynä kosmisen munan keskikohdalla.
Huomaa ympärillä olevat astrologiset symbolit.
(Modenalaisessa basreliefissä toiselta vuosisadalta jKr.)

Itäintialaisessa tarustossa erillään olevat elementit tulivat yhteen aikojen alussa "kohtalon" voimasta ja muodostuivat munaksi luomisen vesissä. Ensimmäinen jumalolento istui tuon munan sisällä tuhannen vuoden ajan. Sitten loistava lootus puhkesi hänen navastaan. Tästä lootuksesta syntyi Brahma, pyhän hindulaisen kolminaisuuden luoja-jumala.18

Ehkä tärkein pääsiäistä symboloivaan munaan liittyvä myytti on munan yhteys Venukseen. Tämän Ishtarin (josta tulee engl. pääsiäistä tarkoittava sana 'easter') roomalaisen vastineen uskottiin kuoriutuneen taivaallisesta munasta.

Syntyjään egyptiläinen Hyginus, joka vastasi Rooman Palatiinin kirjastosta ensimmäisellä vuosisadalla eKr, kertoo Venuksen syntymästä:

Suunnattoman suuren munan kerrotaan pudonneen taivaasta Eufrat-virtaan. Kalat
vierittivät sen rantatörmäälle, jossa kyyhkyset olivat asettuneet sen päälle
hautomaan sitä. Ja munasta kuoriutui Venus, jota myöhemmin kutsuttiin syyrialaiseksi
jumalattareksi.19
Tämä "syyrialainen jumalatar" on Astarte, sama kuin babylonialaisten Ishtar.
Tällaisia "Ishtarin munaa" koskevia pakanallisia myyttejä on niin paljon, ettei niitä kaikkia voi tässä esittää. Mutta on tärkeätä, että tutkimme tiettyjä sen käyttöön liittyviä pääsiäisperinteitä.

Madonna ja lapsi


Madonna ja lapsi riippuvan munan alapuolella. Tämän 1400-luvulta olevan maalauksen symbolismi on ilmeinen: muna, joka kuvaa uudistumista, antaa voimansa auringon esiin tuoneelle Madonnalle, joka saa osakseen samankaltaista palvontaa kuin vastaavat pakanalliset jumalattaret. Madonna ja lapsi on ollut jo vuosisatojen ajan taiteilijoiden suosikkiaihe, jonka symbolismi on peräisin muinaisista mysteereistä, joihin he ovat olleet vihkiytyneitä. Babyloniassa ja Egyptissä palvottiin samaan tapaan äitijumalatarta ja hänen poikaansa. (Piero della Francescan maalaus vuodelta 1472)

PAASTONAIKA

Pääsiäissunnuntaita edeltävää neljänkymmenen päivän jaksoa kutsutaan paastonajaksi. Roomalaiskatolinen kirkko määräsi aikoinaan paastonajan katumuksen ja paaston ajaksi, jota alun perin kutsuttiin latinaksi "Quadragesimaksi" ("neljäskymmenes").10 Monet kirkot edellyttävät -- tai ainakin toteuttavat -- tuona aikana paastoa ja kieltäymystä. Vaikka roomalaiskatolinen kirkko on näiden rajoituksien alkuupanija, ne ovat tunkeutuneet myös protestanttisiin kirkkoihin, vaikkakin vähemmän sitovina. On selvää, ettei paastossa ja kieltäymyksissä ole sinänsä mitään pahaa. Mutta jos kirkko vaatii niiden toteuttamista uskonnollisina velvoitteina, se sotii Kristuksessa olevaa vapauttamme vastaan (Kol. 2:16).

The Catholic Encyclopedia toteaa paastonaikaisesta ja tiettyinä muinakin aikoina noudatettavasta kieltäymyksestä seuraavaa:

Kieltäymyksen laki sitoo kaikkia yli 14-vuotiaita; kieltäymyksen, ts. paaston velvoitus,
joka tarkoittaa vain yhteen täyteen ateriaan ja kahteen kevyempään ateriaan pitäytymistä
vuorokauden aikana, sitoo kaikkia katolisia 21 ikävuodesta 59 vuoteen. Se kieltää
lihan, lihakeittojen ja lihasta valmistettujen kastikkeiden syömisen. Täydellistä
kieltäymystä noudatettaessa näitä ruokia ei syödä ollenkaan. Osittaista
kieltäymystä noudatettaessa näitä ruokia voidaan syödä pääaterialla.11
Koska roomalaiskatolinen kirkko ei usko, että Jeesuksen ristinkuolema poistaa täydellisesti synnin rangaistuksen12, katumusta (itsensä kuolettamista hurskauden ja itsensäkieltäymyksen kautta) harjoitetaan erityisesti paastonaikana. Toinen roomalaiskatolisia koskeva kielto paastonaikana on naimisiinmeno, sen sijaan on murehdittava Kristuksen kuolemaa.

Roomalaiskatolisen kirkon mukaan paastonaika on säädetty Herran katkeamattoman neljäkymmenpäiväisen paaston (Matt. 4:3-4) muistoksi ja "pääsiäismysteeriin" valmistautumiseen.13 Mutta koska Raamattu tai edes traditio ei yhdistä Jeesuksen paastoa ja Hänen ylösnousemustaan, on syytä olettaa, että paaston juuret ovat syvemmällä.

Kirkkohistorian alkuvaiheessa ei noudatettu neljänkymmenen päivän pituista paastonaikaa pääsiäiseen valmistautumiseksi, vaikka kristillistä pääsiäistä kyllä vietettiin samanaikaisesti juutalaisen pääsiäisen kanssa. Vasta 500-luvulla roomalaiskatolinen kirkko velvoitti jäsenensä paastoon ja kieltäymykseen ennen pääsiäistä. Ei siis ole hämmästyttävää, että havaitsemme samanlaisen neljänkymmenen päivän pituisen, kevään alkaessa tapahtuvan itsensäkieltäytymisen jakson monissa pakanakulttuureissa.

Muinaiset egyptiläiset noudattivat neljäkymmentä päivää kestävää paastoa Osiriksen kunniaksi. Osiriksen sanottiin olevan Isiksen aviomies ja poika.14

Kreikkalaiset viettivät merkittävää neljänkymmenen päivän suruaikaa Cereksen tyttären Proserpinen muistoksi, kun Pluto, helvetin jumala, vei hänet pois.

Tämä kreikkalainen taru käy yksiin Ishtarin kanssa, joka etsiessään pyhää eliksiiriä poikansa Tammuksen henkiinherättämiseksi astuu alas Hadekseen. Talven kuollut tila symboloi Ishtarin maan alla elävien ruhtinattarien vankina oloaikaa. Kun jumalat havaitsivat Ishtarin poissaolon merkityksen luonnolle, he lähettivät sanansaattajia Hadeksen valtiattarelle vaatien Ishtarin vapauttamista. Hänen oli myönnyttävä, ja Ishtar sai palata maan päälle tuomaan tullessaan kevään runsauden.15

Alexander Hislop kertoo, että "Yezidit eli Kurdistanin pakanalliset paholaisenpalvojat noudattivat sellaista neljänkymmenen päivän keväistä paastoa ja olivat perineet tavan muinaisilta opettajiltaan babylonialaisilta".16

Huomaamme siis, että tällaisesta ennen kevätpäiväntasausta pidettävästä neljänkymmenen päivän paastosta on tietoja kautta koko maailman jo kauan ennen kristillistä aikaa. Juuri ennen tällaisen pakanallisen paastonajan alkua vietettiin remujuhlia, joihin kuului mitä hedonistisimpia tapoja. Pidettiin karnevaaleja, joissa ihmiset esiintyivät erilaisiksi jumaliksi pukeutuneina ja harrastivat näissä paraateissa avoimesti seksuaalisia perverssioita.

Tänään sitä vastaa (tavallisesti kolmen päivän pituinen) laskiaisaika juuri ennen tuhkakeskiviikkoa ja paastonajan alkua. Laskiainen huipentuu erilaisiin juhliin, joista tunnetuimpia ovat Mardi Gras (ransk. sananm. rasvatiistai), jolloin remutaan ja juodaan ennen paastonajan kieltäymyksiä.

PÄÄSIÄISEN AIKA

Tutkikaamme nyt, mistä syystä kristityt muistelevat Jeesuksen ylösnousemusta nimenomaan samaan aikaan vuodesta kuin babylonialaiset viettivät "Taivaan kuningattaren" kunniaksi vietettävää juhlaa (engl. easter).

Koska eri nimillä eri kulttuureissa esiintyvä Ishtar oli nimenomaan hedelmällisyyden jumalatar, hänen nimensä yhdistettiin kevätpäiväntasauksen aikaan tapahtuvaan maan henkiin heräämiseen. Kevään myötä kuolleelta näyttänyt luonto herää elämään. Pakanuuden aikana oli yleistä palvoa tuona aikana tiettyjä hedelmällisyyden jumalia.

Nikean kirkolliskokouksessa (311 jKr) määrättiin, että Kristuksen ylösnousemusta oli vietettävä kevätpäivän tasauksen aikaan ja pääsiäissunnuntaiksi määrättiin ensimmäinen sunnuntai kevätpäivän tasauksen jälkeen. Koska astrologinen ajanlasku ei käy yksiin nykyisen (paavi Gregorius XIII:n v. 1582 käyttöönottaman) gregoriaanisen kalenterimme kanssa, kevätpäivän tasauksen ajankohta vaihtelee vuosittain. Se vaihtelee tavallisesti maaliskuun lopusta huhtikuun loppupuolelle. Siten pääsiäinen on liikkuva juhla, ja pääsiäissunnuntain ajankohta vaihtelee 12 vuoden jaksoissa.7 Tämä Nikean kirkolliskokouksen määräys oli ainoastaan jo jonkin aikaa jatkuneen Rooman kirkon käytännön vahvistamista.

100-luvun lopulla esiintyi kiistaa siitä, milloin Kristuksen ylösnousemusta olisi vietettävä. Aasian seurakuntien vanhimmat vastustivat roomalaisten tapaa viettää Kristuksen ylösnousemusta ensimmäisenä kevätpäivän tasauksen jälkeisenä sunnuntaina sen sijaan, että sitä olisi vietetty Nisan-kuun 14. (vanhan heprealaisen kalenterin mukaan Aviv-kuu). Nisan-kuun 14. päivä on juutalaisten pääsiäispäivä -- eli Happamattoman leivän juhlan valmistuspäivä. Koska Jeesus kuoli 14. Nisan-kuuta, Hän nousi ylös 17. Nisan-kuuta, joka olisi siis oikea päivä Kristuksen ylösnousemuksen viettämiselle. Mutta siihen aikaan roomalaiskatolisessa kirkossa esiintyi juutalaisvastaisuutta, jonka takia vaadittiin juhlien muuttamista mieluummin roomalaisten pakanallisten juhlien mukaan, sen sijaan, että ne olisi sijoitettu Jumalan sanan mukaisiin aikoihin. 8

Pääsiäissunnuntai on vain yksi niistä monista juhlapäivistä -- "pakollisista juhlapäivistä" -- jotka roomalaiskatolinen kirkko on asettanut. Roomalaiskatolisten on kuolemansyntiin syyllistymisen uhalla (iankaikkisen kadotuksen ansaitseva synti) suoritettava pakollisina juhlapäivinä tiettyjä, kirkkolaissa määrättyjä toimituksia.9 Tärkeimmät näistä juhlapäivistä alkavat jo edellisen illan vigilialla.

Kristuksen ylösnousemuksen juhlapyhä on "velvoittava", mikä tarkoittaa ehtoolliseen osallistumisvelvoitetta vähintään kerran pääsiäisen aikana "kuolemansyntiin" syyllistymisen uhalla. Monet katoliset täyttävät tänä aikana velvollisuutensa tunnustaa vähintään kerran vuodessa syntinsä "papille".

Apstoli Paavalilla oli sanansa sanottavana erityisten päivien vieton pakottamisesta:


Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan
eivät jumalia ole.
Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala
tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien
puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
(Gal. 4:8-11)
Jopa näinkin varhaisessa vaiheessa kirkon historiaa Paavali katsoi tarpeelliseksi nuhdella seurakuntia uskonnollisten rituaalien noudattamisesta ja sellaisten lakien noudattamisesta, joita he pakanuutensa aikana noudattivat. Nämä lait koskivat tiettyjä juhlapäiviä, joita yritettiin Kristukseen uskovien vapaudessa elävät pakottaa noudattamaan ja siten viettämään pakanallisia juhlapäiviä. Tänäkin päivänä monet kirkot velvoittavat edelleen jäseniään noudattamaan Rooman ihmistekoisia lakeja tiettyjen "päivien, kuukausien, juhla-aikojen ja vuosien" vietosta, kun samanaikaisesti ollaan piittaamatta Jumalan säätämistä juhlista.

NIMI

Suomenkielen sana "pääsiäinen" on lähtöisin juutalais-kristillisestä pascha-juhlasta (lat., kreik. ja hepr. pesach). Sen sijaan englanninkielen sana "easter" tarkoittaa jotain aivan muuta. Se tulee sanasta Eostre tai Ostara, joka on anglosaksilaisen kevään jumalattaren nimi. Huhtikuu oli omistettu hänelle.¹ Ostaraa palvottiin muinaisessa germaanien mytologiassa. Hän oli alunperin Babylonian "Taivaan kuningatar" Ishtar, joka oli suosituin babylonialaisten ja assyrialaisten jumalista.² Ishtaria vastasi Egyptissä Isis, Foinikiassa Astarte, Kreikassa Afrodite ja Roomassa Venus -- he kaikki olivat hedelmällisyyden jumalattaria. Raamatussa häntä kutsutaan Astarteksi (1.Kun. 11:33).

Babylonialaisen perimätiedon mukaan Ishtar oli sekä Tammuksen vaimo että äiti.³ Heidän tarunsa perustuu Semiramiksen ja hänen poikansa Nimrodin, Baabelin perustajan elämään (1. Moos. 10:6-10). Semiramiista kertovat tarut ovat täynnä irstautta ja seksuaalisia perverssioita.

Samoin kuin Egyptin Isiksellä tälläkin jumalattarella oli mm. seuraavia arvonimiä: "Meidän valtiatteremme", "Meren tähti", "Ruusu, taivaan kuningatar", "Jumalan äiti", "Esirukoilija" ja "Tahraton neitsyt".4

Roomalaiskatoliset tunnistavat nämä arvonimet samoiksi, joita heidän kirkkonsa käyttää Mariasta, Jeesuksen maallisesta äidistä. Roomalaiset, jotka olivat tottuneet pitämään Ishtaria Venus-jumalattarena, käyttivät hänestä monia niistä arvonimistä, joita heidän esi-isänsä olivat käyttäneet naispuolisista jumalistaan.

Ishtar roomalaiskatolisuudessa

Jo vuosisatojen ajan roomalaiskatolinen kirkko on kuvannut Marian synnittömäksi, ikuiseksi neitsyeksi. Mutta Paavi Pius IX julisti hänen synnittömän "saastattoman sikiämisensä" uskon kannalta tärkeäksi opiksi vasta joulukuun 8. 1854. Vielä tänäänkin tuon kirkon mielestä avioliitto ei ollut sopiva naiselle, joka oli kantanut ja synnyttänyt Jeesuksen. Roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että Maria säilyi neitsyenä vielä avioiduttuaan Joosefin kanssa.
Pakanallisen Rooman villitys luoda jumala tai jumalatar joka tarkoitukseen, vaikutti siihen, että papit keksivät "suojeluspyhimykset", joiden puoleen voi kääntyä tärkeissä asioissa. Siihen perustuu myös Marian palvonta "Kanssavapahtajana, kaikkien armojen välittäjänä".5 Kuitenkaan ei Raamatussa missään kohdin edes viitata ajatukseen "Taivaan kuningattaresta", "Jumalan äidistä", "Kanssavapahtajasta" tai "Välittäjästä". Jumalan sana sanoo, että "yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus". (1. Tim. 2:5) Ainoastaan Jeesus on meidän pelastuksemme välittäjä. Hänen sanansa Joh. 16:23-30:ssä vakuuttavat meille, että uskovina me emme tarvitse edes Jeesusta rukoilemaan Isää puolestamme. Koska olemme Jumalan lapsia, Hän käskee meidän rukoilla suoraan Isää.

Roomalaiskatolinen kirkko työntää Raamatun sivuun ja samalla kiilan taivaallisen Isän ja Hänen lastensa väliin pakanallisen filosofian muodossa ja kutsuu noita Mariaa koskevia oppeja "traditioiksi". Roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että sen perinteet yhdessä sen opettamisauktoriteetin kanssa ovat samanarvoiset Jumalan sanan kanssa.6 Vaikka on totta, että nämä Mariaa koskevat myytit perustuvat traditioon, ne eivät kuitenkaan ole kristillistä perinnettä, vaan pikemminkin Ishtar-myyttiin perustuvaa traditiota.