IRC-Galleria

Hämyisä huone jossa pimeät nurkat ja jotain valittuja valoja päällä jossain sivuilla. Ilma on lämmin ja kostea, ikkunoissa alkaa näkyä pientä kastehelmeä kun kuuma ilma kohtaa kylmän lasin. Korvissa soi huumaava rytmi, joka saa sinut huojumaan ja nostaa tunteesi kattoon, tuntuu samalta kun on hypännyt trampoliinilla ja yltänyt siihen hypyn korkeimpaan pisteeseen ennen putoamista. Sellainen tunne, että aika pysähtyy ja maailma nyrjähtää hieman, unohtuu kuka on mitäkin ja mitä huolia on kelläkin. Puhtaasti hyvä fiilis, huumaantunut ja onnellinen surina.

Seisot huoneen reunalla ja nojaat viileään kiviseinään kädet selän takana, toinen jalka tapailee rytmiä ja tarkkailet muita. Ilmassa tuoksuu hiki, hiilidioksidi ja pieni savukoneen suhahdus. Musiikki peittää kaiken alleen.

Kouludisko on jokin sellainen mystinen olento mitä ei kukaan pahemmin kesytä. Kouludiskoon jokainen suhtautuu eri tavalla, jokainen käyttäytyy siellä eri tavalla ja vaikka kukaan ei koko iltana tanssisikaan, se vaikuttaa ihmisiin. Minä olen itse ollut aina kouludiskoissa se seinäruusu, joka on pelkästään haaveillut olevansa sitä onnekasta sakkia jota se ihanin tyyppi tulee hakemaan ja joka pääsee hengaamaan niiden parhaiden tyyppien kanssa. Minä olen tuntenut oloni vihreäksi, alastomaksi ja kolmivarpaiseksi olennoksi joka ei ihan kuulu joukkoon mutta toisaalta myönnettäköön, olen aina ollut vähän outo ja melkolailla ylpeä siitä.

No mutta tämän illan musiikki ja tapahtumat toivat paljon koulumuistoja mieleen, muistan hyvin sen kun aina koulujuhlissa vannoin itselleni etten lähde tanssiin kuin vain sen Yhden kanssa ja vaikka joku ressukka tuli hakemaan tanssiin, en lähtenyt koska se ei ollut se Yksi. Tietenkään se Yksi ei koskaan tullut, oikein minulle kun murskasin kaikkien niiden kiinnostuneiden tunteet. Muistan kerran kun yksi poika tuli hakemaan ja olin heti et no ei varmaan en oo tulos, samalla hiljaa mielessäni miettien että tuo poika on sitäpaitsi ihan liian lyhyt, mitä se oikein kuvittelee.

Muistan myös miten kuudennella luokalla luistin periaatteistani ja menin tanssimaan sen nojaa-oloisen Ilarin kanssa kun se pyysi. Siinä sitten huojuskeltiin ja katseltiin seiniä kunnes kappale loppuu, poika juoksee kavereidensa luo ja kuulen ohimennen siitä miten veto oli nyt voitettu. Se oli kyllä aikamoinen puukonsivallus kylkeen, se kommentti.

Niinja toki on se kerta kun leirikoulussa innostuin kehumaan tyttöjen tukkalakkavirityksiä ja sitten tytöt saivat sen kuvan että halusin sen luokan ruman uuden oppilaan kanssa tanssimaan ja sitten ne lähetti sen Janin (yök) aina hakemaan mua ja sanoin aina et en oo tulos ja sit se tuli aina vaan uudestaan ja piilouduin sängyn alle ja se löysi mut ja aina sanoin et en tule. Ikäänkuin se ramppaaminen ei olisi ollut tarpeeksi, kämpän muut tytöt veivät kengät kun näkivät minut katselemassa ulospääsyä ikkunasta ja kun vihdoin se poika oli taas käynyt ja mennyt, karkasin ovesta palouloskäyntiä pitkin pihalle ja minut nähtiin juoksemassa leiritalon etupihalle, jonka jälkeen hoksasin etten pääsisi pitkälle sukkasillani kivimaassa juosten. Vaihdoin siis suuntaa muiden näkemättä ja juoksinkin takapihalle ja piilouduin keittokomeroon. Piiloni oli niin hyvä, ettei kukaan minua löytänyt, jonka vuoksi menin tyttöjen vessaan piiloon ja koska sielläkin tuntui kestävän liian kauan, kastelin koko tyttöjen vessan lattian että varmasti herättää huomiota. Loppujen lopuksi kun tarpeeksi tein asian selväksi, ystäväni löysi minut vessasta ja lupasi 15 markkaa rahaa jos tulen ulos. Ilmeisesti koko diskoväki oli minua etsinyt, luokan pahapoika Aleksikin oli huutanut öiseen metsään että "Saaka tuu pois sieltä, siellä on susia!"

Mutta niin, se pointti tässä kaikessa on se ihmisen verraton taito olla kujalla siitä miten asiat ovat ja miten maailma suhtautuu itse kyseiseen ihmiseen. Elin koko peruskoulun siinä mielikuvassa etten kuulunut mihinkään, kukaan poika ei koskaan kiinnostunut minusta eikä minulla ollut siistejä ystäviä niinkuin luokkien klikeillä oli. HAH. Minua yritti jatkuvasti lähestyä erinäiset ihmiset, tietenkin edessä oli surkea alaluokkalaisen sosiaalinen taito. Mitä sitä nyt voi odottaa ihmisiltä joiden mielestä siisteintä on se, että onnistuu jäätyneellä kävyllä rikkomaan ikkunan tai heittämään ruokatunnilla päärynän kattoon niin, että se jää sinne kiinni eikä lähde irti ennenkuin opettaja huomaa sen puolen vuoden päästä (joka oli muuten hemmetin hauskaa). Huomasin siis näin myöhemmin, että suosiooni yritti päästä niin ne komeimmat pojat, kuin kuuleimmat tyttöjengitkin.

Sitä se on kun joutuu aikaisin aikuistumaan sekä miettimään asioita. Kerran jopa luokan alfanaaras soitti minulle josko olisin halunnut tulla pelaamaan lautapelejä. Näin myöhemmin oletan syyn olleen se, että Aleksi joka oli kaikkien mielestä komein ja siistein pahan pojan maineellaan sekä komean vaalealla ysärimäkkaivertukallaan, oli minuun ihastunut ja tarkoitus olisi ollut naittaa meidät yhteen. Tuolloin kuitenkin kuuntelin ehdotuksen ja kieltäydyin kohteliaasti vaikka se olisi ollut käytännössä se mitä kaikki luokkalaiset, mukaanlukien minä, kaipasivat. Muistan miettineeni että kaikesta huolimatta ne tylsät ja nördähtävät ystävät on niitä, joihin minä voin oikeasti luottaa.

Olen siis kulkenut pitkän pätkän elämästäni laput silmillä, mietiskellen miksi minua ei kukaan hyväksy kun tosiasia on se, että vaadin ihmissuhteiltani tiettyä tasoa. On selvää, että jos asettaa jotain kriteereitä jollekin, kaikki mahdollinen ei näihin kriteereihin mahdu. Omassa tapauksessani en voinut sietää typeryyksiä, jonka vuoksi viihdyin hyvin omissa oloissani ilman muiden kotkotuksia.

Minä olen ollut aina hieman eriskummallinen kaiken suhteen, eikä kummallinen huumorini auta asiaa. Joitakin vitsejä ei tajua kuin harva, esimerkkinä se joskus hehkuttamani peräaukon kutina -T-paita tai huppari jonka selkään teininä maalasin tekstin "my other car is on fire". Minun mielestäni loistoläppää, muiden ei mutta toisaalta kaikkea ei voi saada, ei edes suklaata sunnuntai-iltana.