IRC-Galleria

Jos kuvitellaan että ihmisillä on erilaisia tasoja, joilla he työskentelevät ja elävät.
Minä olen ylemmällä tasolla kuin kassa, koska kassan tarkoitus on palvella minua.
Tarhaikäinen lapseni on minusta alemmalla tasolla koska olen hänen äitinsä, mutta tarhan täti on minua ylemmällä koska hän tarjoaa tarhapaikan ja huolenpitoa lapselleni minun poissaollessani.
Opettaja, tarkastaja, konduktööri ja poliisi ovat minua ylempänä.
Opiskelija, partiolainen, vapaaehtoistyöntekijä ja myyjä ovat minua alempana.
Tämä on siis johdantoa siihen mitä tajusin.

Koen siis aina olevani muiden ylä- tai alapuolella. Huomasin kuitenkin että ihmiset joiden koen olevan minua ylempänä, saavat minussa aikaan kummallista aggressiota, siis tarkoittaen sitä että kuvittelen heidän käytöksessään jotain olematonta aggressiota minua kohtaan.

Ikäänkuin he olisivat kriittisiä, ärsyyntyneitä tai kyllästyneitä minuun ja olemukseeni. Tämä toistuu vaikka se ihminen joka on minua ylempänä, olisi joku maailman vähiten kriittinen ja pelottava.

Mistä semmoinen fiilis tulee?
Onkse taas jotain näitä isäkompleksin peruja.

Tämä on taas yksi seikka joka selittää käytöstäni joissain tilanteissa.
Sen kieron lääkärikäynnin kanssa taisi käydä samoin, sen "ootko vähän surkee"-asenne oikein ruokki sitä mun aggressiokompleksiani enkä muutenkaan ole ihan periaatteesta ottanut paskaa vastaan keneltäkään, sen jälkeen kun karkasin kotoa. Mun elämäni oli siihen asti ollut pelkkää nielemistä, nyt en kyllä enää anna elämääni kenenkään muun haltuun. En enää ikinä. Se on mun. Näpit irti.