IRC-Galleria

Keskiviikko

---

Klo 00.51 tuli tekstiviesti mieheltäni. En jaksanut vastata. Klo 6.18 mieheni soittaa ja on huolestunut, kun en ole vastannut hänelle yöllä. Kerroin, kuinka väsynyt olin hotelliin saapuessani; en ollut nukkunut yhtään maanantaiaamun jälkeen. Olin ollut 34 tuntia hereillä ennen kuin pääsin nukkumaan hotelliin.

Suoritamme aamupesut, pukeudumme ja käymme aamiaisella hotellin ravintolassa. Olen tyytyväinen, kun saan vihdoinkin eurooppalaista maustettua jogurttia. Pyydän aamiaistarjoilijalta kahvia. Hän hädintuskin vastaa minulle. Odotan kahvia saapuvaksi... Pyydän toisen kerran kahvia... vasta vartin viiveen jälkeen pöytään tuodaan 3 kuppia murukahvia, joka on liian vahvaa. Juon sen verran kuin kykenen; ja ettei päänsärky iske myöhemmin.

Syötyämme palaamme huoneeseemme pakkaamaan laukut ja raahaamme ne hissiin ja ala-aulaan. Kirjaan meidät ulos hotellista ja tilaan taksin. Vasta kolmas taksi on riittävän suuri matkaukuillemme. Ihme, että Turkissa ajellaan moponkokoisilla "autoilla" ammattimaisessa liikenteessä. Suomessa se ei olisi mahdollista. Takaluukku auki retkottaen matkaamme vuorenrinteitä ylös suurlähetystölle.

Olemme perillä Ankaran suurlähetystöllä 8.30. Asetumme tavaroinemme vastapäätä lähestystöä jalkakäytävlle. Parikymmentä minuuttia vaille 10 vartija pyytää meidät siirtymään lähemmäksi. Meidät tarkastetaan metallinpaljastimella ja käsilaukut pyydetään avaamaan ja näyttämään sisältöä vartijalle. Kun kello on kymmenen, vartija ottaa ovipuhelimella yhteyden viisumitoimistoon. Yllättäen me pääsemme ensimmäisinä sisään (; suomalaisuuteni takia? ).

Viisumivirkailija pyytää matkakumppaneiltani passit, kun sanon, että toin heidät noutamaan valmiit oleskeluluvat. Luvat ovat valmiina. Siirrymme isompaan huoneeseen odottamaan lupien passiin siirtämistä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin poistumme lähetystörakennuksesta lupien kera.

Ja tästä lähtien Turkki alkaa näyttää meille todelliset kasvonsa!!!

Kun pyydän toista vartijoista tilaamaan meille taksin, hän sanoo nenäkkäästi olevansa poliisi eikä taksi. Raahaamme laukkumme mäen ylle ja jäämme odottamaan käsipystykyytiä kadun laitaan.

Muutaman minuutin kuluttua kohdallemme pysähtyy taksi, jossa on jo yksi matkustaja etupenkillä. Hän poistuu kyydistä ja me lastaamme laukkumme ja itsemme sisään taksiin. Mittarissa on jo 13 liiraa. Näytän kädelläni mittaria ja kysyn englanniksi, mitä tuo tarkoittaa. Kuski nollaa mittarin ja lähdemme matkaan. Taas olisimme tulleet huijatuiksi ellen olisi ollut tarkkana.

Kuski kaahaa läpi saasteisen Ankaran lentoasemalle. Ilma on keltaisenruskeaa eikä maisemaa näe kuin vasta lähietäisyydeltä. Kuorma-autot puskevat sankkaa, mustaa pakokaasua ilmoille. Kuski pitää apukuljettajan puoleista ikkunaa auki. Saan aimoannoksen Ankaran saasteita hengitettäväkseni.

Puolessa välissä matkaa alkaa piipittää joku varoitin. Katson bensamittaria, jonka osoitin on punaisella. Kuski jatkaa kaahaavaa ajotyyliään piittaamatta varoittimen piipityksestä eikä tankkaa autoa matkalla lentoasemalle. Nopeusrajoituksen ollessa 90 km/h hän ajaa koko ajan 130 km/h! Vähän ennen lentoasemaa on poliisin nopeudenseurantapiste. Kuski painaa jarrua rajusti vähentääkseen nopeutta. Hän välttää täpärästi sakotuksen.

Perille saapuessamme mittarissa on jo 75 liiraa. Revimme laukut ulos autosta ja siirrymme terminaaliin. Spottasin screenilta suoran lennon Muncheniin klo 15.40. Se sopisi hyvin meidän suunnitelmiin! Kävin lippuluukulla kysymässä, onko ko. lennolla tilaa. On runsaasti! Kun tuon matkakumppanieni Irakin passit lippujen kirjoittamista varten, paikkoja ei enää olekaan. Virkailija varmisti tilaan puhelinsoitolla esimieheltään. Tämä ohjeisti ettei Irakin passinhaltija saa matkustaa Turkista Lufthansalla Saksaan edes Schengenin oleskeluluvilla ! Kuinka tämä voi olla mahdollista ?

Soitin Suomeen miehelleni ja kerroin tilanteen. Jatkoin neuvotteluja Lufthansan henkilökunnan kanssa samalla. Mieheni puhui nettipuhelimen kautta samalla Saksaan, jossa yhteyshenkilömme oli matkatoimistossa ostamassa lentolippuja meille, jos emme voisi ostaa lippuja Ankaran lentoasemalta.

Lufthansan henkilökunta pysyi kielteisessä päätöksessään. He sanoivat, että Lufthansa joutuisi maksamaan rangaistusmaksun Saksassa, jos päästäisivät Irakin passinhaltijoita matkustamaan lentoyhtiönsä kautta Saksaan. Tähän päätökseen haluaisin saada virallisen kannanoton Saksan maahanmuuttoviranomaisilta, EU:sta ja Lufthansalta myöhemmin.

Mieheni soitti minulle ja kertoi, että Saksasta on ostettu meille lentoliput Ankara-Istanbul-Stuttagart. Lunastin liput Turkish Airlinesin tiskiltä. Luotin siihen, jos liput voi ostaa, että niitä voi myös käyttää koko reitin osalta. Mutta toisin tulisi käymään... Tosin lento on vasta aikaisin aamulla. Meidän pitää olla takaisin Esenbogassa klo 3.00 seuraavana aamuna check in:ia varten. Olin erittäin pettynyt siihen, että joutuisin viettämään vielä yhden yön ( ja päivän ) Turkissa. Tätä minä juuri olin pelännytkin.

Koska emme halunneet notkua 12 tuntia taas lentoasemalla, menimme taksilla Airport hotelliin. Otin meille kahden hengen huoneen lisävuoteella 90 euron hintaan. Tämä olikin tosi tasokas ja hieno hotellin. Koreaan univormuun pukeutunut piccolo avusti meidät laukkuinemme yläkertaan ja huoneeseen. Viiden minuutin kuluttua tuli kerrossiivooja laittamaan lisävuoteen paikalleen.

Nuoriherra uppoutui television välityksellä jalkapallon ihmeelliseen maailmaan. Nuorineiti kävi makuulle vuoteeseensa ja nukahti melko pian. Olisin halunnut mennä hierontaan, mutta kylpylä oli suljettu remontin takia. Varsinainen turistikausi oli ilmeisesti jo päättynyt ja tarvittavia korjauksia oli alettu heti tehdä. Istuin tovin ala-aulassa ja nautin virvoitusjuoman ja söin pähkinöitä. Kun minusta tuntui siltä, että olin tarpeeksi rentoutunut, siirryin takaisin huoneeseemme. Otin vielä vaahtokylvyn ennen kuin paneuduin vuoteeseeni.

Laitoin kännykkääni varmuuden vuoksi herätyksen klo 2.00, jotta ehtisimme varmasti lentoasemalle ajoissa. Säpsähdin monta kertaa yön aikana hereille. Onneksi myös nukahdin takaisin. Tätä matkapäivän jälkeen en osannut odottaa mitään pahempaa tapahtuvaksi, mutta Turkki osaa aina yllättää pahimmalla mahdollisella tavalla!

Tätä kirjoittaessani minua naurattaa Turkin presidentin ( HS 10.10.2008 ) antavat arviot siitä, kuinka turkkilaiset ovat tehneet suuria ponnistuksia ja edistyneet huomattavia askeleita tiellään kohti EU:n jäsenyyttä. Miten sitä edistystä ei näe käytännössä ollenkaan? Kurdeja kohdellaan Turkissa edelleen yhtä huonosti. He eivät saa puhua omaa kieltään, eivät saa opiskella äidinkielellään, eikä radio- ja televisioasemat voi esteettömästi tuottaa ohjelmia kurdeille! Kurdeilla ei ole edes oikeutta terveys- ja sosiaalipalveluihin. Se on juuri sitä Kristiina Koivusen mainitsemaa "Näkymätöntä sotaa kurdeja vastaan Turkissa" !