tulipahan taas aamulla pikkasen itkua väännettyä muutaman painajaisen ja kauhean ikävän ja masennuksen tunteen aikaansaannoksena. Kiitos, joku piristi kuitenkin päivääni hetimiten ja päivä lähti normisti käyntiin.
piti vielä käydä hyvästelemäss rakkaimpani ja vimpu. Ameno tosin pikkasen sekotti ajatusten kulkua yrittämällä hinkata itteään mun valkoisiin housuihin.
Totesin kyllä että kaikella on tarkoituksensa ja taas tiedän missä mennään ja mitä tuleman pitää. Se on mukavee se, kun tietää. tiedottomassa tilassa eläminen on perseestä.
ikävä on jo niin kova että kauhia masennus päällä joka ei hellitä sitten millään. No pian saamme nähdä miten elämä jatkuu tällä planeetalla... Jos jatkuu...