Mikään ei ole varmaa. Ei edes pelastus. Ei vaikka kaikki vaikuttaisi lupaavalta. kaikki vaan toistaa itteänsä. Aika vain on jättänyt liian syvät arvet muhun. Tämä kaikki tuntuu vaan toistuvan.
Mä tiiän et kukaan teistä oikeesti ei tarkota pahaa, ja jotkut teistä on sen sanonnukki mulle. Mutta aika on vaan jättänny muhun liian syvät arvet. Mä en vaan taida tuntee enään sanaa ''vitsi'' tai ''läpällä''. Menneisyys vainoa muo, siitä ei pääse eroon vaikka vaihtaisi täysiiv ieraseen ympäristöön jossa kaikki o eristetty menneisyydestä, kukaan ei tiedä sun menneisyydestä muutaku oot ite niille kertonnu. Kukaan ei tiedä mitään, mutta silti menneisyys vainooaa.
Onko liikkaa pyydetty et elämä ees joskus sujuis? Ilmeisesti kyllä.
En vaan tiiä kauan kestän enään.